Ilman kirkkoa

Miten minä uskon isään poikaan ja pyhäänhenkeen ihan omalla tavalla.
Enkä näe tarvitsevani kirkkoa siinä.
Usko on vankka ja vakaa .
Miten on pääsenkö kuollessani isän luo taivaaseen?
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

enkä koe tarvitsevani mitään muitakaan uskomusjärjestelmiä oman varmuuteni tueksi. On vaihe jossa usko muuttuu tiedoksi, todelliseksi sisäiseksi varmuudeksi, ihmisestä tulee 'tietäjä' uskovaisen sijaan.

Tärkein asia ja uskontojen ohi ajaa tieto siitä että minulla on toinenkin koti, taivaallinen koti jonne tieni käypi kun on aika kulkea siitä ovesta.

Olen kuullut verrattavan uskomusjärjestelmää sormeen, joka osoittaa lapselle missä kuu taivaalla sijaitsee. Kun lapsi on itse löytänyt kuun taivaalta ei enää tarvita sormea sitä osoittamaan..

Suurin osa keskuudessamme kulkevista ihmisistä kuitenkin tarvitsee 'sormen' osoittamaan totuutta kohti, apuviivat joiden väliin kirjoittaa, he ovat kuin lapsia joiden jalat eivät vielä kanna. Eikä siinä ole mitään pahaa, jokainen edetköön omassa tahdissaan. Päinvastoin, meidän tulee pyydettäessä tukea jokaista veljeämme hänen pyrkimyksissään kohti Jumalaa, Allahia, Jehovaa, Korkeinta, millä nimellä kukin luojaamme kutsuu.

Ole vahva uskossasi ja kulje tietäsi avoimin mielin.

Äänestä

enkä koe tarvitsevani mitään muitakaan uskomusjärjestelmiä oman varmuuteni tueksi. On vaihe jossa usko muuttuu tiedoksi, todelliseksi sisäiseksi varmuudeksi, ihmisestä tulee 'tietäjä' uskovaisen sijaan.

Tärkein asia ja uskontojen ohi ajava tieto on että minulla on toinenkin koti, taivaallinen koti jonne tieni käypi kun on aika jättää tämä fyysinen kehoni maan huomaan, kiittää lainasta.

Olen kuullut verrattavan uskomusjärjestelmää sormeen, joka osoittaa lapselle missä kuu taivaalla sijaitsee. Kun lapsi on itse löytänyt kuun taivaalta ei enää tarvita sormea sitä osoittamaan..

Suurin osa keskuudessamme kulkevista ihmisistä kuitenkin tarvitsee 'sormen' osoittamaan totuutta kohti, apuviivat joiden väliin kirjoittaa, he ovat kuin lapsia joiden jalat eivät vielä kanna. Eikä siinä ole mitään pahaa, jokainen edetköön omassa tahdissaan. Päinvastoin, pyydettäessä minun velvollisuuteni on tukea veljeäni kykyjeni mukaan hänen pyrkimyksissään kohti Jumalaa, Allahia, Jehovaa, Korkeinta, millä nimellä kukin luojaamme kutsuu.

Taidatkin olla sinut elämän kanssa, hyvä niin sillä meitä tarvitaan..:)

Äänestä
  • toistan itseäni.. hitsi.. sen siitä saa kun työt häiritsevät nettailuharrastusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jou kirjoitti:

Miten minä uskon isään poikaan ja pyhäänhenkeen ihan omalla tavalla.
Enkä näe tarvitsevani kirkkoa siinä.
Usko on vankka ja vakaa .
Miten on pääsenkö kuollessani isän luo taivaaseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu