Mitä tälle palstalle on tapahtunut?
Tämä kait ainut,missä aiheiden valinnat vapaat. Muut palstat ovat otsikoidut, joko iän tai aiheen mukaan -keinotekoista -sainosin.
Kun tapaamme , joko ystävien, läheisten, tai tuntemattomien kanssa,niin päätämmekö aiheen mistä puhumme? Kommunikoimme vain omaan ikäluokaan tai samoin ajattelevien kanssa? Tarkistammeko puolueen , tai elämänkatsomukselliset seikat ennen kuin vaivaudumme aloittamaan keskustelun?
Nyt näyttää , että tämä Kaffee vetelee viimeisiään-----vai kuvittelenko niin.
Millan ilmottautuu paneutuvansa äidin rooliin ja saamme satuilla* omin nokkinemme.
Jurmukka on kadoksissa, tai ajautunut tankkiromullaan ties minne sateiden pehmittämään liejuun.
Tähtoimittaja vetäytynyt eläkkeelle turhauttavasta toimituksesta (jokunen lehdykkä on ilmestynyt, mutta aiheet enemmän viiskytpalstan tuotosta poimittua.
Waffen oli saanut lomastaan repäistyksi ainakin naisten puolialastomien vartaloiden aiheuttamat kuumat aaltoilut ja vai taisiko olla ihankin noita nuoruuden *LENTOUNIA*
Tukkusutijan tekstistä ei kyllä tolkkua saanut --- ei sitten millään ----ei päätä ei häntää.
Zeikku ilmoitti palailevansa tai jäävänsä mahdollisesti ikuisuus kysymykseksi....(ihankin omaa päätelmääni)
Maksi herättelee huonoa omaatuntoa nuorten alkoholisoitumisesta ihan oman peheen voimalla. Puuttuakko ulkopuolisena vai ei ----kas siinä pulma.
Taikkis pohdiskelee jotta saisikko täti tiukkapipoisen maineen , jos menisi huonosti kasvattavaa isää ojentamaan.
Muut kait kohauttavat olkapäitään: mitäpä juttu mulle kuuluu , jos ei minua kosketa.
Luonnonvoimat näyttäytyivät Hesassa ja saivat kisatkin kesketetyksi. Ukkosella on edelleenkin sellainen mahti, että se saa ihmiset pieneksi rinallaan.
Niinpä----pieneltä ja voimattomalta se ihminen näyttää , kun teho-osastolla makaa hengityslaitteessa , kuten näin vahimman poikani kummitädin tässä viikko sitten. Siinä hiljaisina seisoskelimme vierellä ja tunsi itsensä riittämättömäsi , kun mitään ei kyennyt tekemään.
Siinä selittelet ummet ja lammet, eikä potilas kykene mitään vastaamaan. Vain silmät liikkuivat ja kauaakaan ei siitä tuntunut olevan , kun viimeksi juttelimme.
Eilen kuulin entisen työantajani traagisesta kuolemasta. Siine oli jäänyt palavaan taloon. Salama ei ollut se , mikä tulipalon sytytti vaan ilotulitusraketti.
Tälläiset jutut pysäyttää. Miettimään pistää, että
kuinka sitä kykenisi elämää aina kaikilla tavoin arvostamaan ja jokaisen päivänsä elämään täytenä.Huomisesta, kun emme tiedä.
Sunnuntaina ykköseltä katselin dokumentin kiinalaisten lasten lastentarhasta.
Liikuttavaa----niin syvästi liikuttavaa. Joku senkin oli filmannut ja muiden katseltavaksi saanut tehdyksi. Miten voikaan pieni lapsi olla suloinen siinä nukkessaankin ja vielä hengittäen ihan omilla keuhkoillaan-----elämää.
Ehkä meidän syvimpiin perustarpeisiimme kuuluu jakaminen kokemuksistamme. Ehkä me sittenkin haluamme välittää ja olla kiinnostuneita.
Mehän hengitämme tätä samaa ja yhteistä elämää itsesessämme.
-----hengitetäänkös tämäkin palsta nyt henkiin---vai?

Vastaukset 24
Vanhimmat
palsta on tyrmistyttävän hiljainen kevääseen verrattuna.Oi niitä aikoja :))
Oli tuossa aiemmin hiukan puhetta "kokoontumisajoista", joku ehdotti ajankohdaksi elokuunpuoltaväliä.... aletaan olla niillä seuduin ihan tuota pikaa.
..haastesi saa tuulta purjeisiin---toivoa sopii
parasta :)
Ideahan lähti tästä sun kirjoituksestasi, onhan näin, että mitä enemmän on palstalla avauksia joihin voi ottaa kantaa, sitä vilkkaammaksi keskustelu käy. Vai mitä Sinä olet mieltä? Miten Sun kesäsi meni, tai...onhan sitä vielä hiukan jäljelläkin :)
....kuuma on vieläkin ja tuulee niin , että pyöräkin ajaessa kääntyy nurinpäin ja polkematta pääsee takaperin takas kotia.
On sitä sentään kesän aikana ehditty itteensä sivistäänkin---- kursseilla. Kesakot levinneet naamalle kuin pakanamaan karttaan. Kosteusvoidetta läträtään iltakaudet , jotta auringon vauriot eivät iholla kovin pääsisi elämöimään. Tässä iässä on paremppi varata lierihattu ja suuret aurinkolasit.
Katselin ale -myynnistä koreita korkokenkiä , jos vaikka pääsis vielä elokuunkuutamo tansseihin romanttisoitumaan. Mikähän lienee, kun nuo vanhat kuluneet sandaalit kummiskin on käytössä mukavammat.
Kesä on tehnyt hellämieliseksi , kun kuumasta pökerrtyneen hämähäkinkin vielä takamuksesta aamusella autoin parvekkeen kaiteen yli.
Mökkeiltykin on ja nyt olis aika alkaa naiseutumaan -----mökillä kun ei tarvi meikata eikä hiuksia käännellä.
Rakkauselämästä täällä ei sovi kovin ääneensä puhella --ja tähän elämään harjoiteltua jo yhdellä rakastumisella pärjää koko vuoden---Se kulkee, kuin auto vapaalla alamäessä ja ylämäessä vasta kaasutetaan--jep.
Mites sun kesäs?
Tämäkö paras palsta hiipuisi.
Ei ikuna!
Mä olen uusia,mutta tulen taatusti roikkumaan täällä jatkossakin vaikka naapureiden kiusalla...=)
Jos vaikka laulun sanoja mukaellen:
Ja kun kesä mennyt on.Syksy saapuu, meidätkin yhdistäen.Siis viestit silloinkin ne vihdoinkin kulkee taas kun kesä mennyt on...
Kyllä tämä tästä vielä iloksi....=)
...tässä yritetään vielä palstalla pysytellä ja henkeä herätellä:-)
Jokainen omalta osaltaan voi vaikuttaa omiin kirjoituksiinsa, niiden sävyyn ja ulkoasuun :D
Kaikella on aikansa, mutta eiköhän Se tästä vielä, Toivotaan niin :D
palstan Tekohengitystä tukien
Ajatellen positiivisesti
(*.*)
Tyylisi tuntuu tutulle----ja mihinkäs se kissa karvoitaan pääsisikkään .....tai ...*HYMY*
...eikä kaffepalsta kehoituksin henkiin virkoa. Mutta muutama sähäkkä avaus sillointällöin voisi saada vanhan jengin koolle taas ja vaikkapa muutaman uudenkin. Sinänsä sääli tietysti olisi, jos tällainen osallistujien iästä ja harrasteista riippumaton yleispalsta kuolisi.
..kukapa se siinä ---ihankin ite meitin seksynormiksikin:-) Minäkun jo luulin, että tuonne olit jo viiskymppisiin villiintynyt tai vaikka jos jo kuuskyt kisailun aloittanut. Uhastakaan* en kyllä ala aidan yli vilkuileen , vaikka kuinka te vakkarit ootte tuonne ikärasismin kehystämiin aitauksiin itseänne alkaneet ilmentämään. Joku moraali se sentään kaffeelaisillakin on taikka ainakin pitäis olla.Kiva kun sentään ilmottaudut.
'* tarvitsee yleenmäärin lepytystä nyt*
...näyttävän kambäkin tehneenä :))) Muuutta, kiva kun olet taas paikalla. Mahdolliset avauksesi lupaan kyllä jatkossakin käydä lukemassa.
Palsta kun palsta, siellä ollaan missä kulloinkin viihdytään. Kyllä minä tännekin olen käynyt aina välillä kurkkimassa ja ton taikinaisen yllyttämänä jopa aloituksenkin tein.
Parempi ehkä keskittää voimat yhdelle hyvin
toimivalle palstalle,kuin useammalle kituvalle.
50 paltaa voisi laajentaa kaffepuolella?
Toivon tietysti että tämä palsta virkoaa
ja pari seuraavaa viikkoa sen näyttääkin.
ihmetyttämään kommenttisi. Mikä on mielestäsi se hyvitoimiva palsta? Jos viisikymmpisten palstaa tarkoitat, niin...se on kuitenkin tarkoitettu määrätynikäisten ajatusmaailman juttujen käsittelyyn. Tämä kahvipalsta on paljon avarampi, täällä voivat kommunikoida kaikki lapsesta vanhukseen, eikä ole huomauttelijoita alaikäisyydestä.
Toimii tai ei toimi...niinkö?
Mehän toimitaan ja nyt pantiinkin jo töpinäksi.
Kyllä ne sieltä viimeisimmätkin kömpii esiin kun houkutellaan---*ollaan me sentään ihankin valioyksilöityneitä---tuli keväällä sekin todistettua ja moneen kertaan.
'tää on superia tää palsta --jeh!
sieltä vielä lisääkin sakkia, toimittajakin taas horroksestaan herää kohta huomaamaan että mehän elämme :)
Kiva on kevättä muistella kaikkine kohelluksineen,hitto kun meinasin sen Pikkaraisen ampua, oli se niin häijy tyyppi...En muuten olis milläään arvannut sinuksi sellaista pistemiestä.piste. :))
Kyllä kahvila on ykköspalsta kunhan väki lähtee vauhtiin kesäkankeudestaan. Ja ihanaa olisi kun uusia innokkaita kirjoittajia saisi piipahtamaan täällä, ja jopa jäämäänkin kahvilaan. Mihinkähän se merlinelli on uponnut, kun ei ole aikoihin kuulunut hänestäkään.
..olinhan tuolla Lomakylässä Alma ja Paavo(tunnustaa) Mutta kukas se sinä olit?
Että pitikin se Pikkarainen tunnustaa---'katuu kamalasti ja heittää tuhkaa päällensä*
Nuoruudessaq uneksin näyttelijän urasta ja tunnustaa senkin , että nauttii roolileikeistä.
Kyllä me vielä syksyn synkkyyteen saadaan kunnon naurut ja itkutkin irtoilemaan.
Ollaan me sentään sellaisia tyttöjä--*kehaisee RINTA ROTTINGILLA****
Kyllä se täti toimittajakin sieltä vielä toimitukseensa könyää....ja Jurmu laahaa sen ruostuneen tankkinsa....
---jokin on muuttunut....ja niinhän mekin muutumme--mutta niin meidän kuuluukin.
Mitä enemmän elämän kokemusta on hakittuna , niin sen varmemmin juuri tuo viihtyvyys nousee pintaan.
Sama se on noissa läisihmissuhteissakin ---itteensä ei enää viitsi kovin turhaan venytellä. Siinä pysyy missä kivalle tuntuu.
Hieonta on kait kovimissa särmissä jo läpikäyty , joten soluttautuminen on helpompaa:-)
Mutta eiköpähän täällä kaffeen henkevöityneessä ja humoristisessa porukassa viihdykin....
tuli lomakylässä oltua :)
Jermu ollenee kesälomalla kun ei hänestä ole kuulunut aikoihin. Varmaan palaa sit innosta puhkuen tankkinsa kanssa syksymmällä. Nyt kyllä lähdettävä muihin hommiin ja lopetettava tältä päivältä, mutta päivä se on huomennakin :))
Kirjoittelemisiin.....
..että Reginahan se sinä ja vielä pääpaikalle vaimoksi halusit....aikasen söpönenhän se tuo Vanhanen onkin...pitkän huiskee mies...
tunnustaa :)))
Alan selviämään pikku hiljaa - kyllä oli hyvät Kiteen kirkkaat.....Eikä se musta-makkarakaan pahaa ollut:))
Ensimmäiseksi pitäs saada suora linkki keskustelut sivulta tänne,kaffelassa voisi
käsitellä muiden palstojen asioita iltapäivälehtien tyyliin(joita kukaan ei tunnusta
lukevansa).Eri palstojen toimittajat voisivat
pistäytyä kahvilla,kertomassa mitä kamalaa ja
ihmeellistä hänen palstallaan on tapahtunut.
Satunnainen ohikulkija saisi yhdellä lukemisella
selville mitä eri palstoilla tapahtuu,onko jotain
kiinnostavaa.Silloin kahvila toimisi ikäänkuin
sisäänheitto sivuna ohikulkijoille.Tämä olisi
jonkinlainen ajatusrunko,nykyisellään asiat ovat
liian hajallaan,samoja asioita käsitellään
ikäryhmäsivuilla ja täällä.Että semmosia näin
putkiaivoilla pinnisteltynä:)))
onko niillä eri palstoilla toimittajia..... Meidän oma tähtitoimittaja taitaa olla ainoa lajissaan tällä hetkellä.
Ja mihin sä sijoittaisit sitten meidät "kahvilan väen"? Tämä kahvila on nimenomaan ollut sellainen hauskojen juttujen paikka jossa porukalla on saanut toilailla hyvässä hengessä.Kuitenkin vakavammatkin jutut ovat joukkoon sopineet. Tuolla ikäryhmissä ym. on aika paljon kitkerää sakkia,jotka myrkyttävät happamuudellaan palstat. Leikkimielisemmät jutut teilataan lapsellisina. Täällä kahvilassa osataan ottaa ilo irti, ja tapellakin rakentavasti. Tai ainakin osattiin ennen kesää.
....ettäkö ihan sellaista sisäpiirijuoruilua....
Mitenkäs se sinun palstalaisuutesi on todennettavissa...tarkoitan, että satunnunnaisena ohikulkikijanako vai ihankin *syvemmälle* jo joutunut?
...tappelusten humoristinen selvittäminen sujune täällä vanhalla rutiinilla. Kukaan *kunniallinen* kaffeelainen ei halua kiristävää pipoo päähänsä.
Niinpä...tuskin muilla palstoilla mitään toimittajaa on....ainutlaatuinen tuo Tähtitoimittaja taitaa ollakin.