Sapatti

Jos haluan oikeasti viettää oikeaa sapattia niin voisiko joku kertoa malliesimerkin? (melkein rautalangasta)
15580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Itse suosittelisin Jeesuksen ja apostolien antamaa esimerkkiä. Vietä aikaa sanaa tutkien ja rukoillen. Mieti hengellisiä asioita ja keskustele niistä ystävien ja tuttujen kanssa. Tärkeintä on pysähtyä kuuntelemman Pyhän Hengen ääntä ja lakata hetkeksi tarkkaamasta omia tekemisiä ja ajallisia pyrkimyksiä. Sapattina tulee katsoa siihen valmiiseen, täydelliseen työhön, jonka Jeesus on tehnyt edestämme. Se täyttää mielen kiitollisuudella! Ylistä Herraa sydämesi kyllyydestä. Tämä on mielestäni oikeaa sapatin lepoa!

Äänestä

Sapatti on kaikista omista teoista luopumista. Käytänössä se on lepoa, silloin ei tarvitse siivota, pestä pyykkiä, käydä kaupassa. Yhden päivän saa levätä ja nauttia niistä siunauksista joita Jumala on luvannut. Sapattina voi seurustella Jumalan kanssa koska hän on erottanut tämän päivän erityisesti seurusteluun hänen, Luojamme, kanssaan. Raamattua voi tutkia ja siihen on oiva lisä se Raamatun Sanoma vihkonen. Jumalanpalveluksessa voi myös käydä, mahdollisuuksien mukaan, yhdessä muiden uskovien kanssa ylistämässä Jumalaa.

Pääasia ei ole siinä mitä saa tai ei saa tehdä, vaan pääasia on siinä että hiljennymme Luojamme edessä ja kunnioitamme Häntä hänen pyhänä päivänään.

Oikein vietettynä sapatti on ilonpäivä jolloin olemme todella lähellä Jumalaa. Maalliset murheet on yhdeksi päiväksi heitetty pois mieltä vaivaamasta.

Sapatti alkaa auringonlaskiessa perjantai-iltana. perjantaita kutsutaankin valmistuspäiväksi. Silloin olisi hyvä laittaa koti kuntoon sapatiksi ja valmistaa vaikka ruokakin, niin että sapattina ei tarvitse miettiä sitäkään. Sapatin alkaessa voi myös hiljentyä Sanan ääressä ja rukoilla. sapattina voi nauttia myös Jumalan kauniista luonnosta.

Äänestä
  • kirjoitit
    Vapaus arjesta
    sapatin siunaus 10.8.2005 klo 12.59
    Sapatti alkaa auringonlaskiessa perjantai-iltana.

    Vilpitön kysymys täällä asuvien kohdalla, kun tuo pohojoosessa aurinko pakkaa olemaan ylhäällä, niinpä mitä silloin?????????
    Miten se perjantai-ilta sitten sapatin suhteen alkaa... *?

    Äänestä

  • siunauskysymys. kirjoitti:

    kirjoitit

    Kun aurinko laskee. Ja sitten kun ei laske, niin sitten siitä milloin se viimeksi laski voi aloittaa sapatin vieton. Tai jos viettää vaikka koko kesän sapattia varastoon talvea varten jos siltä tuntuu.

    Sapatti on kuitenkin aina kaksikymmentäneljä tuntia joka puolella maapalloa.

    Äänestä

  • kello kädessä kirjoitti:

    Tuossa mietin, että voisiko sitä pitää klo 18.00-18.00 Israelin ajan mukaan, Jerusalem, maan napa olisi tässä ajan kellona.

    Äänestä

  • siunauskysymys. kirjoitti:

    Tuossa mietin, että voisiko sitä pitää klo 18.00-18.00 Israelin ajan mukaan, Jerusalem, maan napa olisi tässä ajan kellona.

    Jotkut pitävätkin sitä Israelin ajan mukaan, se on aivan mahdollista.

    Äänestä

  • levossa kirjoitti:

    Jotkut pitävätkin sitä Israelin ajan mukaan, se on aivan mahdollista.

    Halleluja!
    Se on valtaisaa, että saamme viettää armon alla joka päivä, kiittää ja ylistää pelastuksesta ja vielä todella jättää kaikki turha käsistämme sapattina, seurustellen Jumalan ja ystävien kanssa sanan ääressä.

    Äänestä

Ota Jeesus Kristus, sapatin Herra, sydämeesi ja elä yksin Hänessä. Näin vietät uuden liiton sapattia päivin ja öin täällä maan päällä ja ikuisesti taivaassa.

Äänestä
  • Oikea sapatti
    Kirjoittanut: Uskova 1 10.8.2005 klo 15.16

    Ota Jeesus Kristus, sapatin Herra, sydämeesi ja elä yksin Hänessä. Näin vietät uuden liiton sapattia päivin ja öin täällä maan päällä ja ikuisesti taivaassa.

    Mitä haluat sanoa, ns. uudenliiton sapatilla? Uskova 1. Lepopäivän kumoamistako uudenliiton uskovan kohdalta. Vai ruvetaanko pitämää jokapäivä Jumalanpalveluspäivää, ja levätään kaikesta työstä, koska se lepopäivä kuvaa myös omista työstään lepoa, ettei pelastus ole käsiemme tulosta. Kovin jää maalliset silloin sivuun.

    Heb. 4:1-16 kertoo hyvin sen lupauksen, tulevasta lopullisesta sapatinlevosta. Täällä ajassa meillä on kilvoitus, uskossa ja armon alla.
    Matkallekin voi jäädä, ja lupaus ei silloin toteudu. Armon alla vaeltaen voimme levätä Kristuksessa, mutta myös levätä todella työstä ja vaivasta, joka 7.s päivä, pitää Jumalanpalveluspäivä, on myös ajanmatkalaisen etuoikeus.

    Kumartakaa Häntä joka on luonut taivaan, maan ja meren ja vesien lähteet. Ilm 14:7

    Miten luotu kumartaa Häntä tässä ajassa? Keijo Lindeman sanoi: " Pitämällä lepopäivän".

    Äänestä

  • Ilm 11:18-19
    18. Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika tuomita kuolleet ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat." 19. Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään, ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.

    Tässä näemme, että Taivaassa ON Jumalan temppeli, on tuomion aika ja myös liitonarkku on siellä. Arkun päällä on armoistuin.
    Mitä liiton arkun sisällä oli?
    Kyllä siellä on myös Jumalan tahto 10 käskysanaa kirjoitettuna kokonaisuutena. Jumalan tahtona ja mittapuuna.

    Mielenkiintoinen rinnastuspaikka on Heb 10:28,29

    28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman: 29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

    Ts. Jotain syvää asiaa halutaan sanoa: Onko se sitä, että laki, joka hyljätään tarkoituksella, on kadottavaa, ja myös se, että ei ota uskon kautta Jeesusta vastaan. tuo jae Heb.26 ja 27. olisi hyvä lukea, liitän sen tähän 26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä, 27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat..

    Puhutaanko tässä meille kaikille?

    Äänestä

  • Monille Jeesuksen omalle on kirkastunut asiat samoin kuin sinulle. Samoin olen minäkin Herrassa. Katsommeko Kristukseen vai Lakiin. Kristuksessa loppuu omat ansiot. Kristus vapautti meidät. Olemme vapaita! Sapatinlepoon Kristuksessa, siihen saa kaikki tulla.
    Mikä rauha ja lepo!

    Äänestä

  • kulkija123 kirjoitti:

    Monille Jeesuksen omalle on kirkastunut asiat samoin kuin sinulle. Samoin olen minäkin Herrassa. Katsommeko Kristukseen vai Lakiin. Kristuksessa loppuu omat ansiot. Kristus vapautti meidät. Olemme vapaita! Sapatinlepoon Kristuksessa, siihen saa kaikki tulla.
    Mikä rauha ja lepo!

    Sapattina tuon levon voi kokea konkreettisesti kun saa luopua kaikista teoistaan.

    Äänestä

  • kaikesta työstä kirjoitti:

    Sapattina tuon levon voi kokea konkreettisesti kun saa luopua kaikista teoistaan.

    Sapatinlepoa jokaisena hetkenä, viikonpäivänä ja iankaikkisesti on todellista iloa Herrassa!

    Jumalalla on hyviä ajatuksia meitä kohtaan. Otetaan ilolla vastaan kaiken minkä Jumala armossaan meille antaa.

    Äänestä

  • Kulkija123 kirjoitti:

    Sapatinlepoa jokaisena hetkenä, viikonpäivänä ja iankaikkisesti on todellista iloa Herrassa!

    Jumalalla on hyviä ajatuksia meitä kohtaan. Otetaan ilolla vastaan kaiken minkä Jumala armossaan meille antaa.

    Jos nyt vielä heitän tähän lisää löylyä. Tottakai voimme levätä Jeesuksessa päivittäin ja niin meidän tulee tehdäkin. Mutta niistä siunauksista joita viikkosapatinlepo antaa ei kannata missata. Sapatti on Jumalan erityisesti siunaama 24h ajanjakso jolloin voimme nauttia taivaallisesta levosta Kristuksen kanssa. Ei luulisi olevan kenelläkään raskasta saada erityisiä taivaallisia siunausvirtoja sieluunsa. Raamattu lupaa näin ja ne jotka ottavat tästä vaarin saavat kokea sen konkreettisesti itse.

    Äänestä

  • laintaulut kirjoitti:

    Millaiset on sinun taivaalliset levot Kristuksen kanssa..? löytyykö yhtymä kohtia viikkosapatinlevon kanssa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Etsijä kirjoitti:

Jos haluan oikeasti viettää oikeaa sapattia niin voisiko joku kertoa malliesimerkin? (melkein rautalangasta)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu