Oletko koskaan pysähtynyt itse miettimään, millaista vahinkoa kirjoittelusi saattaa aiheuttaa??? Uskontoihin kuuluu monia sellaisia ihmisiä, joiden elämälle usko Raamattuun on välttämätöntä. Heidän hengellisyytensä ja perehtyneisyytensä asioihin ei välttämättä ole riittävä, jotta he osaisivat suhtautua neutraalisti esittämääsi uskontokritiikkiin. Se uskonkoetus, johon tuollaisen ihmisen ajat, saattaa olla kohtalokasta hänelle. Jospa siis hieman miettisit asiaa ja tekemiäsi.
Theos
j-t
3252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
puhua ja kirjoittaa saa, se oikeus kaikilla on, sehän kai tämän palstan tarkoitukin on; "keskustella jehovantodistajuudesta". valheella kuitenkin on lyhyet jäljet.kun pysytään asiassa niin keskustelu jatkukoon.
Katsotaan:
>>Oletko koskaan pysähtynyt itse miettimään, millaista vahinkoa kirjoittelusi saattaa aiheuttaa???
Oletko koskaan pysähtynyt miettimään millaista vahinkoa esimerkiksi Vartiotorniseura saa aikaan perheitä rikkomalla ja veriopilla aikuisia ennenaikaiseen kuolemaan ajamalla, lapsista puhumattakaan? Opillinen epärehellisyys onkin sitten kokonaan oma lukunsa.
>>Uskontoihin kuuluu monia sellaisia ihmisiä, joiden elämälle usko Raamattuun on välttämätöntä.
Ei kai se tarkoita sitä, kriittinen Raamatun tarkastelu olisi tuon takia kiellettävä esimerkiksi tällä forumilla?
>> Heidän hengellisyytensä ja perehtyneisyytensä asioihin ei välttämättä ole riittävä, jotta he osaisivat suhtautua neutraalisti esittämääsi uskontokritiikkiin.
Missä lienee vika jos eivät osaa hakeutua suljettuun hymistelypiiriin?
>> Se uskonkoetus, johon tuollaisen ihmisen ajat, saattaa olla kohtalokasta hänelle.
Pidän hyvin kuvaavana sitä tilannetta, että aika ajoin herää laisiasi kriitikkoja, jotka yleisellä tasolla arvostelevat forumille kirjoittelevia. Mutta sitten itse forumkirjoitusten asiasisältöön ei tunnu tulevan kannanottoja samalta suunnalta.
>> Jospa siis hieman miettisit asiaa ja tekemiäsi.
Jotta sokeasti uskovat saisivat hymistellä rauhassa ja levittää esimerkiksi Vartiotorniseuran kiiltokuvaa kritiikittä?
...ennenkaikkea sitä vahinkoa, mitä erilaiset lahkot aiheuttavat ihmisille, jotka ilman noiden lahkojen vaikutusta voisivat muuten elää elämänsä tervejärkisinä.
Mietin myös sitä vaikutusta, mikä vaarallisiksi luokiteltavilla lahkoilla voi olla ja on ollut nuoriin, jotka ovat joskus herkästi mukaan houkuteltavissa.