Raamatun keskeisimmistä henkilöistä. Ei siitä mihinkään pääse. Halveksiiko MAP kirkko häntä todellakin ainoastaan hiusten takia?
Simsonilla oli myös ymmärrystä naisten suhteen. Hän ei suostunut naisia halveksimaan, eikä varsinkaan sortamaan.
Turust
Siihen kuului lupaus olla leikkaamatta tukkaansa. Pitkä tukka oli vertauskuva uskollisuudesta liitolleen.
0Äänestä
*Xilomeida*
UPDATE_6767016 kirjoitti:

Oliko Simson nasiiri? Olen ymmärtänyt ettei ollut?
Ei mormonikirkko pitkähiuksisia miehiä karsasta, ainakaan kauhean paljoa -tiedän muutaman. Kunhan höpötin =)
0Äänestä
Turust
*Xilomeida* kirjoitti:

nasiiri. Simson on epäilemättä kuuluisin Vanhan testamentin tuomareista. Hänet kutsuttiin tuomariksi ennen hänen syntymäänsä (Tuom 13:2-7). Mutta samalla hän sai kutsun olla elinikäinen Jumalan nasiiri.
Nasiirilaki on kerrottu 4 Moos 6:1-21. Nasiiri oli Herralle erotettu ja hänen elämänsä poikkesi tavallisesta. Hän ei saanut saastuttaa itseään millään tavalla, ei saanut juoda viiniä tai leikata tukkaansa tai partaansa.
Yleensä nasiirilupaus tehtiin tietyksi ajaksi, mutta Simsonin kohdalla sen oli tarkoitus kestää kuolemaan asti. Myös Paavali teki kolmannella lähetysmatkallaan nasiirilupauksen (Apt 18:18).
Nasiirina oleminen antoi Simsonille yliluonnolliset voimat, jotka hän kuitenkin menetti paljastettuaan salaisuutensa filistealaiselle vaimolleen, joka kavalsi hänet hänen vihamiehilleen (Tuom 16).
Mitä tämä merkillinen Jumalan mies opettaa meille tänään? Minulle Simsonin kohtalo puhuu erityisesti kahdesta asiasta:
1. Jumalan käytössä olemisella on kustannuksensa. Ei voi palvella yhtä aikaa kahta tai jopa useampaa herraa.
2. On asioita, jotka on pidettävä salassa. Kaikkea ei kannata tai saa kertoa eteenpäin (vertaa pappien sielunhoitajan vaitiolovelvollisuus). Ylpeys ja omilla saavutuksilla kerskuminen voi tulla Jumalan siunausten esteeksi.
Itse ajattelisin niin, ettemme voi kertoa asioita jotka voivat vahigoittaa itseämme tai muita.
Ajatusta tukee errityisesti 8 käsky josta Lutherus on antanut erinomaisen hyvän selityksen.
Turust
0Äänestä
*Xilomeida*
Turust kirjoitti:

Kiitos opetuksesta! Simson oli minulle vain pintapuolin tuttu..Muistan vain minkä turmion Delilah hänelle teki! Oppia joka päivä!

vahvistat käsitystäni, etteivät mormonit ehkä sittenkään suhtaudu kaikella tarpeelisella vakavuudelle VT keskeisisiin henkilöihin eikä liioin heidän syvimpään hengelliseen opetukseensa. Onneksi sinä vaikutat avarakatselta.
Simpsonia koskevista kertomuksista käy erinomaisen selkeästi ilmi kuinka nainen lopulta hallitsee vähintäinkin tasa-arvoisesti miestä ja lopulta koko yhteiskuntaa. Juuri tässä on Raamatun tuomarienkirjojen keskeinen opetus Oman itsetuntonsa böngittämi seksi miehet ovat omineet itselleen mm. pappeuksia joilla ei lopulta ole vähäisintäkään merkitystä.
Herramme Jeesus Kristus on ainoa ylimmäinen pappimme. Meillä muilla on velvoittava yleinen pappeus samalla tavalla oli Carmeniemme housuosaassa mitä tahansa. Ainostaan Pyhän Henken ohjauksessa voimme kukin kohdallamme toteuttaa todellista pappeutta. Kirkkojen virassa olevat voivat auttaa ja palvella meitä vilpittömissä pyrkimysissämme. Täysin riippumatta heidän sukupuolestaan
Vasta nyky-yhteiskunta on hivenen siirtynyt tasa-arvoisempaan suuntaan jota VT tarkasti lukien on kautta historiansa korostanut ja jonka UT rakkauden kaksoiskäskyllään hyvin selkeästi vahvistaa.
Tänään kehottaisin lukemaan Raamatusta erityisen huolellisesti mitä Tuom 13:24 - 16:31 on sanottu.

"Ei kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niin kuin Aaronikin." Aaron kutsuttiin niin, että Jumala käski Mooseksen kutsua Aaron poikineen palvelemaan pappeina.
Pappeutta ei voi olla ilman, että siihen kutsutaan. Ei Kristuskaan kutsunut itseään ylipappeuteen eikä mihinkään muuhunkaan pappeuteen. Pappeus on kyllä yleistä siten, että kaikki kelvolliset miehet voivat saada pappeuden, mutta eivät ilman kutsua.
Kristus antoi ylipappeuden viran apostoleilleen. "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät." Ylipapin virka on johtava virka Melkidekin pappeudessa.

Kiitos "myönnytyksestä" :-) Ja kiitos myös "päivän sanasta"
Pitäisikö kiittää että opin tässä käyttämään reippaasti myös lainausmerkkejä!? ;-)
Pappeutta todellakin kannattaa miettiä monelta kantilta ja merkitykseltä. Huomasinkin jo että mr."x" on taas antanut vastauksensa...Samoja sanoja, eri järjestyksessä... :-)
Hyvää päivänjatkoa, ja Lolalle terkkuja jos menet häihin!

unohtaa keskeinen osa VT, kaikki mitä kerrotaan Simsonista? Minusta VT varsinaisesti kiteytyy tuossa Tuomarien kirjojen osassa ja joka opetus toistuu koko UT sisällössä.
Lisäksi Abraham ja Jaakob ovat Raamatun mukaan kuolleet, eivät he herää henkiin meitä muita syntisiä aikaisemmin. Vai heräävätkö? Mistä minä sen voisin tietää?
Tuon papiksi kutsun voimme tuntea ainoastaan sisimmässämme. Piispat ja muut kirkolliset ruustinnat, ruhtinaat, resitentit ja roffessoorit voivat kutsua virkaan, ei kuitenkaan todelliseen pappeuteen johon meidät kaikki, kunkin erikseen, ilman välimiehiä, Jumala kutsuu. Aivan samoin kuin Jumala aikanaan kutsui Mooseksen johdattamaan valitun kansaansa pois pahuudesta.
Neljäkymmenvuotinen vaellus erämaassa kuvaa tuon kutsun vakavuutta johon ainostaan ja yksin Jumalla on valtuutus. Kutsuun joudumme myös suostumaan, vaikka meillä olisi hidas äly ja kankea keli. Näin on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan täysin sukupuolestamme riippumatta.
Jaakopit sen enempää kuin Abrahamitkaan eivät pappeuksia jakele, olivat he eläviä tai kuolleita, ei ainakaan ennen viimeisen tuomion päivää.
Vielä tänäänkin kehotan lähimmäisiäni lukemaan Tuomarien kirjaa. Siitä se Raamattu ja erityisesti UT alkaa vähitellen kirkastumaan tavallisellekin syntiselle niin että lopulta voimme saavuttaa korkeimman kirkkauden joka meille vähäisille maan madoille on mahdollista. Tuomarin kirjan lukemisessa ei pidä itselleen hyväksyä vähäisintäkään laiminlyöntiä.

miten pppeus on saatu kautta aikojen. Ota nyt, hyvä veli, huomioon se, ettei sitä arvoa itselleen kukaan voi ottaa, vaan siihen tulee kutsua. Sisäiset kutsumukset eivät ole luotettavia. "Pappeuksia voivat jaella" vain ne, joilla on pappeuden avaimet eli niiden johtovaltuus.
Mitä Simsoniin tulee niin, hän oli 12. Israelin tuomareista. Sen voinee katsoa ennakoineen apostolin virkaa. Kristuksen alkukirkon 12 apostoliakin tulevat olemaan tuomareina viimeisellä tuomiolla.
Muistanet, että samaalla, kun Kristus nousi ylös, nousi myös useita pyhiä ja he ilmestyivät monille. Ei kerrota tarkemmin ketä he olivat, mutta on syytä ajatella, että ainakin suuret profeetat olivat niitä.
0Äänestä
taivaan 1. laki

Äläs nyt hyvä herra Turust ala yleistyksen katalaan syntiin. Kyllä niin on, ettet voi tuomitsemaan alkaa koko mormonijoukkoa vaan sillä perusteella ettet ole saanut kuin yhden onnettoman xilomeidan vastauksen , unohtamatta tietenkään Tapanin hienoa tulkintaa. Simsonista voi jokainen halutessaan lukea Raamatusta ja tehdä omat johtopäätöksensä ,oli sitten mormoni tai ei. Opettavainen tarina ja minusta kannattaakin aina yrittää oppia ja ikäänkuin soveltaa oppimaansa omaan elämäänsä. Eli kuuliainen siis kannattaa olla Jumalalle!!!
Tästä pappeudesta vielä, kun tunnut sitä vetävän joka tasolle: Jos Jumala olisi luonut vain yhden sukupuolen.... sanotaan vaikkapa vain miehen, niin paljon olisi jäänyt puuttumaan. Hän LOI KAKSI.... miehen ja naisen. KAKSI TARVITAAN lisääntymiseen ja avioliittoon..... nykyään käytetään sanaa parisuhde. Mies ja nainen ovat erilaisia , sen voi TIEDEKIN todistaa.Heillä voi siis olla ERILAISIA tehtäviäkin, kuten esim.lapsen saamisessakin. Nainen odottaa 9kk. ja synnyttää lapsen miehen seuratessa vain vierellä. Imettäminenkään ei mieheltä luonnistu. Voisiko siis olla niin ihmeellistä jos Jumala ihan oikeasti olisi antanut käskyn vain miehille olla pappeudenhaltijoita?? Samat siunaukset tulee silti naisten osaksi pappeuden toimistusten kautta. Niinkuin mieskin saa samat siunaukset ja osansa naisen äitiyden kautta tullessaan isäksi. eli pointtini on: Erilaiset tehtävät eri sukupuolilla , mutta kuitenkin täysin TASA-ARVOISIA keskenään.
0Äänestä
Ent.mormoni
UPDATE_6767016 kirjoitti:
miten pppeus on saatu kautta aikojen. Ota nyt, hyvä veli, huomioon se, ettei sitä arvoa itselleen kukaan voi ottaa, vaan siihen tulee kutsua. Sisäiset kutsumukset eivät ole luotettavia. "Pappeuksia voivat jaella" vain ne, joilla on pappeuden avaimet eli niiden johtovaltuus.
Mitä Simsoniin tulee niin, hän oli 12. Israelin tuomareista. Sen voinee katsoa ennakoineen apostolin virkaa. Kristuksen alkukirkon 12 apostoliakin tulevat olemaan tuomareina viimeisellä tuomiolla.
Muistanet, että samaalla, kun Kristus nousi ylös, nousi myös useita pyhiä ja he ilmestyivät monille. Ei kerrota tarkemmin ketä he olivat, mutta on syytä ajatella, että ainakin suuret profeetat olivat niitä.
Minun ymmärrykselleni nimimerkin 'Turust' sisäinen pappeus on täysin käsitettävää. Jumala voi kutsua ja kutsuu meitä palvelemaan toisiamme, sitä pappeus pohjimmiltaan ja aidoimmillaan on. Tällaista pappeutta olen tavannut mm. helluntaiseurakunnassa, Pelastusarmeijassa, ev.lut kirkossa ja ortodoksien parissa. Mormoneissa en ole viime vuosina pahemmin hengaillut...
Edelleen olen sitä mieltä, että minut 8-vuotiaana kastanut MAP-kirkon vanhin ei ollut oikea pappeudenhaltija, huolimatta siitä, että sitä on tällä palstalla minulle useasti vakuutettu. Kuulemma myös sisar Troverdigin tyttären kaste on pätevä, vaikka taisi olla saman sortin kastaja kuin minullakin. Minun kastajaltani ei ollut virallisesti*) otettu pois kirkon jäsenyyttä ja pappeutta. Seurakunta ei vielä tiennyt hänen aviorikosksestaan ja kymmenysten kavaltamisistaan. Lapsenvaistoni, 8-vuotiaan tarkkanäköisyys, huomasi kyllä, että sedässä ei ollut kaikki tai oikeammin sanoen oikein mikään kohdallaan. Eihän vilpitön ihminen joudu koko ajan maireilemaan niin kuin seurakunnanjohtajamme joutui joka käänteessä, hermostuneena vaan yhä seurakunnan jäsenten palvomana.
*) huvittavaa tuo "virallisesti" pois otettava pappeus, kun kirkossa on viralliset ja epäviralliset opillisella puolella täysin sekaisin.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Liian pitkä tukka lähetystyöhön ;-) ainakin.
Raamatun keskeisimmistä henkilöistä. Ei siitä mihinkään pääse. Halveksiiko MAP kirkko häntä todellakin ainoastaan hiusten takia?
Simsonilla oli myös ymmärrystä naisten suhteen. Hän ei suostunut naisia halveksimaan, eikä varsinkaan sortamaan.
Turust
Siihen kuului lupaus olla leikkaamatta tukkaansa. Pitkä tukka oli vertauskuva uskollisuudesta liitolleen.
Oliko Simson nasiiri? Olen ymmärtänyt ettei ollut?
Ei mormonikirkko pitkähiuksisia miehiä karsasta, ainakaan kauhean paljoa -tiedän muutaman.
Kunhan höpötin =)
nasiiri. Simson on epäilemättä kuuluisin Vanhan testamentin tuomareista. Hänet kutsuttiin tuomariksi ennen hänen syntymäänsä (Tuom 13:2-7). Mutta samalla hän sai kutsun olla elinikäinen Jumalan nasiiri.
Nasiirilaki on kerrottu 4 Moos 6:1-21. Nasiiri oli Herralle erotettu ja hänen elämänsä poikkesi tavallisesta. Hän ei saanut saastuttaa itseään millään tavalla, ei saanut juoda viiniä tai leikata tukkaansa tai partaansa.
Yleensä nasiirilupaus tehtiin tietyksi ajaksi, mutta Simsonin kohdalla sen oli tarkoitus kestää kuolemaan asti. Myös Paavali teki kolmannella lähetysmatkallaan nasiirilupauksen (Apt 18:18).
Nasiirina oleminen antoi Simsonille yliluonnolliset voimat, jotka hän kuitenkin menetti paljastettuaan salaisuutensa filistealaiselle vaimolleen, joka kavalsi hänet hänen vihamiehilleen (Tuom 16).
Mitä tämä merkillinen Jumalan mies opettaa meille tänään? Minulle Simsonin kohtalo puhuu erityisesti kahdesta asiasta:
1. Jumalan käytössä olemisella on kustannuksensa. Ei voi palvella yhtä aikaa kahta tai jopa useampaa herraa.
2. On asioita, jotka on pidettävä salassa. Kaikkea ei kannata tai saa kertoa eteenpäin (vertaa pappien sielunhoitajan vaitiolovelvollisuus). Ylpeys ja omilla saavutuksilla kerskuminen voi tulla Jumalan siunausten esteeksi.
Itse ajattelisin niin, ettemme voi kertoa asioita jotka voivat vahigoittaa itseämme tai muita.
Ajatusta tukee errityisesti 8 käsky josta Lutherus on antanut erinomaisen hyvän selityksen.
Turust
Kiitos opetuksesta! Simson oli minulle vain pintapuolin tuttu..Muistan vain minkä turmion Delilah hänelle teki!
Oppia joka päivä!
vahvistat käsitystäni, etteivät mormonit ehkä sittenkään suhtaudu kaikella tarpeelisella vakavuudelle VT keskeisisiin henkilöihin eikä liioin heidän syvimpään hengelliseen opetukseensa. Onneksi sinä vaikutat avarakatselta.
Simpsonia koskevista kertomuksista käy erinomaisen selkeästi ilmi kuinka nainen lopulta hallitsee vähintäinkin tasa-arvoisesti miestä ja lopulta koko yhteiskuntaa. Juuri tässä on Raamatun tuomarienkirjojen keskeinen opetus Oman itsetuntonsa böngittämi seksi miehet ovat omineet itselleen mm. pappeuksia joilla ei lopulta ole vähäisintäkään merkitystä.
Herramme Jeesus Kristus on ainoa ylimmäinen pappimme. Meillä muilla on velvoittava yleinen pappeus samalla tavalla oli Carmeniemme housuosaassa mitä tahansa. Ainostaan Pyhän Henken ohjauksessa voimme kukin kohdallamme toteuttaa todellista pappeutta. Kirkkojen virassa olevat voivat auttaa ja palvella meitä vilpittömissä pyrkimysissämme. Täysin riippumatta heidän sukupuolestaan
Vasta nyky-yhteiskunta on hivenen siirtynyt tasa-arvoisempaan suuntaan jota VT tarkasti lukien on kautta historiansa korostanut ja jonka UT rakkauden kaksoiskäskyllään hyvin selkeästi vahvistaa.
Tänään kehottaisin lukemaan Raamatusta erityisen huolellisesti mitä Tuom 13:24 - 16:31 on sanottu.
Turust
"Ei kukaan sitä arvoa itselleen ota, vaan Jumala kutsuu hänet niin kuin Aaronikin." Aaron kutsuttiin niin, että Jumala käski Mooseksen kutsua Aaron poikineen palvelemaan pappeina.
Pappeutta ei voi olla ilman, että siihen kutsutaan. Ei Kristuskaan kutsunut itseään ylipappeuteen eikä mihinkään muuhunkaan pappeuteen. Pappeus on kyllä yleistä siten, että kaikki kelvolliset miehet voivat saada pappeuden, mutta eivät ilman kutsua.
Kristus antoi ylipappeuden viran apostoleilleen. "Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät." Ylipapin virka on johtava virka Melkidekin pappeudessa.
Kiitos "myönnytyksestä" :-)
Ja kiitos myös "päivän sanasta"
Pitäisikö kiittää että opin tässä käyttämään reippaasti myös lainausmerkkejä!? ;-)
Pappeutta todellakin kannattaa miettiä monelta kantilta ja merkitykseltä. Huomasinkin jo että mr."x" on taas antanut vastauksensa...Samoja sanoja, eri järjestyksessä... :-)
Hyvää päivänjatkoa, ja Lolalle terkkuja jos menet häihin!
unohtaa keskeinen osa VT, kaikki mitä kerrotaan Simsonista? Minusta VT varsinaisesti kiteytyy tuossa Tuomarien kirjojen osassa ja joka opetus toistuu koko UT sisällössä.
Lisäksi Abraham ja Jaakob ovat Raamatun mukaan kuolleet, eivät he herää henkiin meitä muita syntisiä aikaisemmin. Vai heräävätkö? Mistä minä sen voisin tietää?
Tuon papiksi kutsun voimme tuntea ainoastaan sisimmässämme. Piispat ja muut kirkolliset ruustinnat, ruhtinaat, resitentit ja roffessoorit voivat kutsua virkaan, ei kuitenkaan todelliseen pappeuteen johon meidät kaikki, kunkin erikseen, ilman välimiehiä, Jumala kutsuu. Aivan samoin kuin Jumala aikanaan kutsui Mooseksen johdattamaan valitun kansaansa pois pahuudesta.
Neljäkymmenvuotinen vaellus erämaassa kuvaa tuon kutsun vakavuutta johon ainostaan ja yksin Jumalla on valtuutus. Kutsuun joudumme myös suostumaan, vaikka meillä olisi hidas äly ja kankea keli. Näin on aina tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan täysin sukupuolestamme riippumatta.
Jaakopit sen enempää kuin Abrahamitkaan eivät pappeuksia jakele, olivat he eläviä tai kuolleita, ei ainakaan ennen viimeisen tuomion päivää.
Vielä tänäänkin kehotan lähimmäisiäni lukemaan Tuomarien kirjaa. Siitä se Raamattu ja erityisesti UT alkaa vähitellen kirkastumaan tavallisellekin syntiselle niin että lopulta voimme saavuttaa korkeimman kirkkauden joka meille vähäisille maan madoille on mahdollista. Tuomarin kirjan lukemisessa ei pidä itselleen hyväksyä vähäisintäkään laiminlyöntiä.
Turust
miten pppeus on saatu kautta aikojen. Ota nyt, hyvä veli, huomioon se, ettei sitä arvoa itselleen kukaan voi ottaa, vaan siihen tulee kutsua. Sisäiset kutsumukset eivät ole luotettavia. "Pappeuksia voivat jaella" vain ne, joilla on pappeuden avaimet eli niiden johtovaltuus.
Mitä Simsoniin tulee niin, hän oli 12. Israelin tuomareista. Sen voinee katsoa ennakoineen apostolin virkaa. Kristuksen alkukirkon 12 apostoliakin tulevat olemaan tuomareina viimeisellä tuomiolla.
Muistanet, että samaalla, kun Kristus nousi ylös, nousi myös useita pyhiä ja he ilmestyivät monille. Ei kerrota tarkemmin ketä he olivat, mutta on syytä ajatella, että ainakin suuret profeetat olivat niitä.
Äläs nyt hyvä herra Turust ala yleistyksen katalaan syntiin.
Kyllä niin on, ettet voi tuomitsemaan alkaa koko mormonijoukkoa vaan sillä perusteella ettet ole saanut kuin yhden onnettoman xilomeidan vastauksen , unohtamatta tietenkään Tapanin hienoa tulkintaa.
Simsonista voi jokainen halutessaan lukea Raamatusta ja tehdä omat johtopäätöksensä ,oli sitten mormoni tai ei. Opettavainen tarina ja minusta kannattaakin aina yrittää oppia ja ikäänkuin soveltaa oppimaansa omaan elämäänsä. Eli kuuliainen siis kannattaa olla Jumalalle!!!
Tästä pappeudesta vielä, kun tunnut sitä vetävän joka tasolle:
Jos Jumala olisi luonut vain yhden sukupuolen.... sanotaan vaikkapa vain miehen, niin paljon olisi jäänyt puuttumaan.
Hän LOI KAKSI.... miehen ja naisen. KAKSI TARVITAAN lisääntymiseen ja avioliittoon..... nykyään käytetään sanaa parisuhde.
Mies ja nainen ovat erilaisia , sen voi TIEDEKIN todistaa.Heillä voi siis olla ERILAISIA tehtäviäkin, kuten esim.lapsen saamisessakin. Nainen odottaa 9kk. ja synnyttää lapsen miehen seuratessa vain vierellä.
Imettäminenkään ei mieheltä luonnistu.
Voisiko siis olla niin ihmeellistä jos Jumala ihan oikeasti olisi antanut käskyn vain miehille olla pappeudenhaltijoita?? Samat siunaukset tulee silti naisten osaksi pappeuden toimistusten kautta.
Niinkuin mieskin saa samat siunaukset ja osansa naisen äitiyden kautta tullessaan isäksi.
eli pointtini on: Erilaiset tehtävät eri sukupuolilla , mutta kuitenkin täysin TASA-ARVOISIA keskenään.