*Huokaus*

Tämä palsta oli vielä keväällä ja alkukesällä aivan asiakunnossa. Silloin syntyi reiluja, ajatuksiaherättäviä väittelyitä helluntailaisten ja muiden uskovien välillä.

Jep, VÄITTELYITÄ, ja vaikkei väittely niin kovin hengellistä olekaan, niin onpahan ainakin opettavaista. Vastaväitteistäkin voi oppia, vaikkei sitä muille kerrokaan. Kai helluntailaisistakin on kiva joskus väitellä - ja säilyttää oma kantansa samalla kun oppii muiden tavoista uskoa?

Nyt tilanne on toinen. Tänä kesänä kaikki on muuttunut. Parin kuukauden tauon jälkeen palsta näyttää silmissäni aivan toiselta kuin ennen. Ihmiset heittävät kommentteja kertakäyttönickien takaa, vailla jatkuvuutta, vailla vastuuta sanoistaan. Näköharha vai todellisuutta?

Vain harvoja vanhoja tuttuja on jäljellä. Sääli. Näin kävi aikoinaan, pari vuotta sitten, Uskonto-palstallekin. Noin kymmenen hyvää keskustelijaa jätti palstan. Ei kai tämä ole viimeisen hyvän uskontopalstan lopun alkua?
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hihhuloituminen vähenee, ihmiset tulevat järkiinsä, uskonnot kuolevat

Äänestä
  • >>hihhuloituminen vähenee, ihmiset tulevat järkiinsä, uskonnot kuolevat

    Äänestä

  • Isola Segreta kirjoitti:

    >>hihhuloituminen vähenee, ihmiset tulevat järkiinsä, uskonnot kuolevat

    on oiva esimerkki siitä miten ihmiset haluavat sirkustemppuja ja viihdettä.

    Mutta silti uskistuneiden suhteellinen osuus pienenee jatkuvasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Baskeri. kirjoitti:

Tämä palsta oli vielä keväällä ja alkukesällä aivan asiakunnossa. Silloin syntyi reiluja, ajatuksiaherättäviä väittelyitä helluntailaisten ja muiden uskovien välillä.

Jep, VÄITTELYITÄ, ja vaikkei väittely niin kovin hengellistä olekaan, niin onpahan ainakin opettavaista. Vastaväitteistäkin voi oppia, vaikkei sitä muille kerrokaan. Kai helluntailaisistakin on kiva joskus väitellä - ja säilyttää oma kantansa samalla kun oppii muiden tavoista uskoa?

Nyt tilanne on toinen. Tänä kesänä kaikki on muuttunut. Parin kuukauden tauon jälkeen palsta näyttää silmissäni aivan toiselta kuin ennen. Ihmiset heittävät kommentteja kertakäyttönickien takaa, vailla jatkuvuutta, vailla vastuuta sanoistaan. Näköharha vai todellisuutta?

Vain harvoja vanhoja tuttuja on jäljellä. Sääli. Näin kävi aikoinaan, pari vuotta sitten, Uskonto-palstallekin. Noin kymmenen hyvää keskustelijaa jätti palstan. Ei kai tämä ole viimeisen hyvän uskontopalstan lopun alkua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu