Jäähyväiset

Valitettavasti joudun ajanpuutteen (ja muidenkin syiden) takia lopettamaan palstalle kirjoittamisen ainakin toistaiseksi. Saatan vielä silloin tällöin vierailla täällä. Toivottavasti muut ei-niin-salaliittoteoreetikot pitävät järkeviltä osin myös virallisen teorian puolia.

Olen alkanut tekemään aiheesta omia sivujani, joille kokoan keskeiset ajatukseni ja joilla esitän erilaiset salaliittotodisteet mahdollisimman objektiivisesti. Olen havainnut, että Suomessa aihetta edustaa lähinnä yksi sivusto, joka ei mielestäni jaa tietoa reilusti eikä objektiivisesti. Sivujeni valmistumiseen saattaa kuitenkin kulua vielä pitkähkö aika.

Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita.
6522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nyt se jenkkejen salainenpoliisi on päässyt Totuuden? kannoille. He ovat selvästi saaneet hänet kiinni itseteossa ratkomassa salaliittoja. Nyt he ovat pakottaneet Totuuden? kirjoittamaan tämän viestin, jotta kuvittelisimme tämän viestin olevan totta ja jäisimme autuaan tietämättöminä odottelemaan tulevia sivustoja, joita mitä ilmeisemmin emme tule koskaan näkemään.

Täten kohotankin kahvikuppini Tutuudelle?! Hän tiesi sittenkin liikaa.

Äänestä
  • Kupinkohotus Totuudelle? !
    Älä pelkää, sillä selvitämme tämänkin jutun (tai katoamme ja palsta kuivuu)!

    Äänestä

  • is out there kirjoitti:

    Kupinkohotus Totuudelle? !
    Älä pelkää, sillä selvitämme tämänkin jutun (tai katoamme ja palsta kuivuu)!

    on selvitetty, kaikille se ei aukea heti?

    Vaikka kuinka lukisi teknisiä selostuksia NIST jne. miksi ei selviä? vai haluaako, että juttu selviää? Liian kriittisesti eli muuten mahdottomaksi tehdään?

    No toki jos sivun saat aikaseks totuus?, onhan sekin hyvä juttu. Ehkäpä käyttävät sivusi tekstejä juuri päinvastaisesti kuin odotat. Onhan asiantuntijatkin johdateltavissa väärään tietoon tai jopa vääristävät, jos ei ole oman edun mukaista, jos vaikka omasta hengestä on kyse?

    Äänestä

".. (ja muidenkin syiden)..."

Heräsi uteliaisuus että mitä ovat nämä muut syyt? Olisiko ihan niin että olet siirtymässä salaliittoteorian puolelle ja haluat säilyttää kasvosi poistumalla areenalta? Tulet sitten sopivan ajan päästä todistamaan salaliiton puolesta vaihdetulla nimimerkillä. ;-)

Hyvää elämää kuitenkin sinulle!

Äänestä

Kuulostaa erin omaisen hyvältä ajatukselta, että aiot tehdä omat sivut. Toivottavasti saat ne sivut kohtuu ajassa valmiiksi, että saa heittää linkin kehiin aina kun joku pistää esim. eri sanomalehtien keskustelupalstoilla linkin noille Yli-Karjanmaan hörhösivuille.

Työn iloa!

Äänestä

... itsellesi, ja poikkeahan kirjoittelemassa. Intoa ja tasapuolista objektiivisuutta sivujen tekoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuus? kirjoitti:

Valitettavasti joudun ajanpuutteen (ja muidenkin syiden) takia lopettamaan palstalle kirjoittamisen ainakin toistaiseksi. Saatan vielä silloin tällöin vierailla täällä. Toivottavasti muut ei-niin-salaliittoteoreetikot pitävät järkeviltä osin myös virallisen teorian puolia.

Olen alkanut tekemään aiheesta omia sivujani, joille kokoan keskeiset ajatukseni ja joilla esitän erilaiset salaliittotodisteet mahdollisimman objektiivisesti. Olen havainnut, että Suomessa aihetta edustaa lähinnä yksi sivusto, joka ei mielestäni jaa tietoa reilusti eikä objektiivisesti. Sivujeni valmistumiseen saattaa kuitenkin kulua vielä pitkähkö aika.

Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu