Kovasti täälä EU kannattajat huutelee suurella suulla liittymisen onnesta.
Mutta kaikkei tärkein kysymys kuuluu:
Mitä sinä hyödyit kun liityimme tähän EUn onnelaan??
Itse "Suomalaisena" en tunnusta hyötyneeni mitään.
Päinvastoin haittaahan siitä on ollut.
Ja sitten loppukaneettina että; me Suomalaiset tiedämme euroopan muista maista kaiken mahdollisen pääkaupungeista julkkiksiin kun lehdet ja televisio tuuppaa ulos ettei seuraamaan kerkeä.
Entä muut euroopan maat??
Mitä esim Espanjalaiset tai Ranskalaiset tietävät Suomesta???
Ei YHTÄÄN MITÄÄN, eikä muutkaan keskieuroopan maat tiedä mitään.
Ai miksi ei??
Koska SUOMI ei ole muidenmaiden mediossa kuin silloin kun joku rahamies saa satojentuhansien eurojen sakot ylinopeudesta!!
Ei helvetti kaikkihan meitä nauraa tuolla brysselisssä.
Mutta kaikkei tärkein kysymys kuuluu:
Mitä sinä hyödyit kun liityimme tähän EUn onnelaan??
Itse "Suomalaisena" en tunnusta hyötyneeni mitään.
Päinvastoin haittaahan siitä on ollut.
Ja sitten loppukaneettina että; me Suomalaiset tiedämme euroopan muista maista kaiken mahdollisen pääkaupungeista julkkiksiin kun lehdet ja televisio tuuppaa ulos ettei seuraamaan kerkeä.
Entä muut euroopan maat??
Mitä esim Espanjalaiset tai Ranskalaiset tietävät Suomesta???
Ei YHTÄÄN MITÄÄN, eikä muutkaan keskieuroopan maat tiedä mitään.
Ai miksi ei??
Koska SUOMI ei ole muidenmaiden mediossa kuin silloin kun joku rahamies saa satojentuhansien eurojen sakot ylinopeudesta!!
Ei helvetti kaikkihan meitä nauraa tuolla brysselisssä.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Hyvä esimerkki hyödyistä on korkotaso, joka on tällä hetkellä esim. asuntoluotoissa erittäin alhainen.
Toisaalta voin matkustaa EU:ssa vapaasti ja tuoda alkoholia omaan käyttöön rajattomasti.
Monet hyödyt, kuten turvallisuus jonka suureen yhteisöön kuuluminen tuo, eivät aina näy mutta ovat silti kiistattomattomia etuja.
Ja se, että joku Suomessa tai muualla ei tunne muita kulttuureja, ei ole varsinaisesti EU:n vika.
Kun EU:n vaihtoehtona olisi taantua Euroopan takapajulaksi, ei se vaihtoehto oikein houkuttele.
Onpa ihme, että kannatti luopua omasta itsenäisyydestä,talouspolitiikasta ja hyvinvointimme hallitsemisesta asuntolainojen korkotason vuoksi! Asunnothan ovat kallistumassa muutenkin, EU:n "korkeassa elintason" ja "mahdollisuuksien" neuvostoliitossa köyhtyvä keskiluokka sitten koettaa maksaa itsensä kipeäksi.
Onpa kummaa, että kannatti luopua hyvinvoinnistamme ja esim. parin minuutin pysähdyksistä tullituloineen, jotta voisi rajattomasti matkustaa EU-läänissä, samaa ,kansaa kun italialaisten kanssakin ollaan!
Eliittihän on kaikissa totalitaristisissa järjestelmissä voinut matkustaa muutennkin aina. Köyhät ovat köyhtyneet, rajat auki, mutta raha ei riitä edes kokomaan matkakustamiseen kuten ennen...Ja onhan se kumma, että vain vapaan alkoholin kärräyksen ja ryyppäämisen takia EU on niin hieno. Entäs, jos ei olekaan EU-alkoholisti?
Onpa kummaa, että kannatti purkaa oma puolustusjärjestelmä (pienentyneet ikäluokat, puretut varuskunnat yms.)ja alkaa mukautua EU-suurvallan sotiin. Näistähän on puhunut meppi Lehtinenkin, että mukkaan "rauhansottiin" päästä pittää... Onpa kummaa, että missään ei ole mitään turvallisuus asioita oolemassa, muuta kuin että Venäjää toivotaan EU:iin! Sehän se Venäjän uhan poistaakin Eu:laisesti, kun pyydetään se EU:n lisäksi meitä määräilemään...
Onpa kumma, että ei ole varsinaisesti EU:n vika, että ei tunneta muita eurooppalaisia kulttuureja, EU-Suomen aikanahan on opetus-ja koulutusaloilla tullut suuria supistuksia. Joten, jos kansan sumutus ja tyhmennys EU:ssa kuuluu tavoitteisiin, ei se kummaa olekaan...
On sekummaksi takapajulaksi taantunut rinnakkain Suomen EU-alaisuuden aikana tuo Sveitsi(ja sen talous ja pankki...), ja entäs tuo Islanti, vaikka Halonenkin kävi kehumassa uudelle pienelle nettomaksaja ehdokkaalle. Siellä ne vaan turskaa syö ja on tilastoissa ohi Suomen. Ja Norja se vasta albaniaa onki. YK:N hyvinvointi mittauksissa maaliman paras maa-Suomen EU-"onnelan" aikana.
On se niin kummaa.
Harmi, että "integrationistit" eivät eläneet kun Suomi oli Venäjän tsaarin alamainen, tai sitten Vapaussodan-18 tai Talvisodan aikaan: esim. Kuusisen nukkehallituksessa olisi löytynyt töitä Suomen "integroimisessa" Neuvostoliittoon.
Ehkäpä pian tulee EU:lta jokin EU-kriitikoita ja tosinajattelevia vainoava direktiivi. Haluaisitteko töitä sellaisena integraattorina ja "komissaarina"?
Onko etu, että Schengen-alueella voi vapaasti matkustaa? Se tarkoittaa sitä, että tänne myös voi tulla tuolta alueelta vapaasti. Tämän seurauksena ovat mm ulkomainen rikollisuus ja huumeiden tarjonta Suomessa kasvaneet räjähdysmäisesti. Itse kyllä olisin valmis ulkomailla liikkuessani esittämään passini, vaikka se sitten muutaman minuutin veisikin, jos vastavuoroisesti voisin olla varma, ettei tänne tulla avoimista ovista.
Jos alkoholin tuonnin vapauttaminen olisi todettu Suomen etujen mukaiseksi, mikä olisi estänyt toteuttamasta sitä 20 vuotta sitten? Suomen demokraattisesti valittu päätöksentekokoneisto oli todennut, että tuonnin vapauttaminen ei sovi suomalaiseen alkoholipolitiikkaan. Valitettavasti EU pakotti tekemään tässäkin asiassa meille epäedullisen ratkaisun, jonka laskut tulevat veronmaksajien maksettavaksi.
Jos luit Helsingin Sanomien pääkirjoituksen jokusia päiviä sitten, niin voit vetää omat johtopäätöksesi Eurooppalaisen keskiarvon mukaan mitoitetun korkopolitiikan siunauksellisuudesta Suomelle.
Suureen yhteisöön kuulumisen haittoja suuremmat turvallisuusedut vaatisivat sinulta perusteluja. Siihen kuuluminen kun tuo mukanaan myös suuren yhteisön kaikkien jäsenten turvallisuusongelmat ja riskit.
Erikoisia nuo Norjalaiset, kun ovat antaneet maansa taantua Euroopan takapajulaksi.
Sanokaa nyt sitten mikä asia olisi paremmin jos emme kuuluisi EU:hun?
Ennenkaikkea se, että saisimme päättää itse asioistamme ja tehdä ratkaisut omista, meille parhaista, lähtökohdista. Sitä voisi kutsua vaikkapa demokratiaksi ja itsenäisyydeksi.
Etpä olis voinut osuvammin sanoa. Menin sanattomaksi. Saanen olla samaa mieltä.
Täytyy varautua. Ehkä nyt maailman tilanne näyttää rauhalliselta mutta se ei sitä todellakaan tule olemaan maailman loppuun asti. Eikö ole parempi saada valmiiksi turvatakuut, kuin vasta sitten kun jotain tapahtuu alkaa anella apua? Ja varautuminen on myös ennaltaehkäisyä. Jotakin pitää antaa että saa, sitä ei ihmiset ikinä tajua.
Se on kuten Norja, joku on sanonut, ettei Norja ole orja!
Oma itsenäisyys ja rikkaudet, eikä makseta EU-liittovaltion epäluotettavalle kapitalistille!
Jää rahat koko pitkän rajan puolustamiseen omilla vahvoilla puolustusvoimillamme, erillissopimuksia MEIDÄN -eikä EU:n-ETUJEN MUKAISESTI Naton yms. kanssa!
Kenraali sanoi;Suomi on hyvä maa jota parhaiten puolustaa suomalainen!
Ei siis mikään integroitu läänin pikku palkka-armeija!
...määrätä eduskunnassa? Joka ikinen direktiivi ja laki hyväksytään edelleenkin siellä - eikö niin? Mihin se "omista asioista päättäminen" muka olisi kadonnut jos lait päätetään edelleen eduskunnassa?
Ja EU:n etuja ovat olleet:
- Korkotason tippuminen 12%:sta 2,5%:een. (Vai haluaisitko maksaa pankeille ylimääräistä korkoa?)
- Elintarvikkeiden hinnan selkeä lasku elinkustannusindeksiin nähden
- Autoverotuksen laskeminen
- Inflaation ja devalvaatioiden poistuminen => vakaa talous, valtion velkaantumisen pysähtyminen
- Kepulaisten neuvostoliittolinkin katkaiseminen
Sinähän voisit ihan huviksesi mennä nostamaan lainojesi korot 12%iin, maksaa osuuskaupalle 20% extraa ruokakoristasi, maksaa autokauppiaalle extraa autoverosta ja sokerina pohjalla ottaa säästöistäsi kerran vuodessa 15% saunan pesän sytyttämiseen, niin saisit hekumoida ajalla ennen EU:ta.
Wiljami
Suomen lainsäädännöstä noin 80% pohjautuu EUn direktiiveihin tai vastaaviin. Eduskunta vahvistaa ne ja ne siirretään kansalliseen lainsäädäntöön. Käytännössä eduskunnalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä ne; EUsta kun tulee sanktiot heti, ellei direktiivejä toteuteta kansallisesti. Tosin jostain syystä sanktiot tuntuvat iskevän nopeammin pieniin jäsenmaihin. Viron ollessa osa Neuvostoliittoa oli Viron parlamentilla suurempi vaikutusmahdollisuus Viron asioihin, kuin on Suomen eduskunnalla Suomen asioihin EU aikana. Silti kukaan ei tosissaan väitä Viron olleen itsenäinen.
Korkotasosta on puhuttu paljon näillä palstoilla. Varmasti siinä on rahaliitolla osuutensa, tosin Ruotsissa korko taitaa tänä päivänä olla Suomea alhaisempi, vaikkei rahaliittoon kuulukaan. Talouden vakauskin on näkökulmakysymys: Suomessa tehdään tänä päivänä enemmän pätkätöitä kuin koskaan, köyhiä on ennätysmäärä ja työttömyysprosentti on edelleen kaksinumeroinen.
Elintarvikkeiden hinnanlasku johtuu suurelta osin tuonnin vapauttamisesta. Tuonti olisi voitu vapauttaa ennen EUtakin, jos se olisi järkeväksi nähty. Tempun edullisuus kuluttajalle taitaa tosin olla silmänkääntötemppu: EU kompensoi tuottajille laskeneet hinnat tuilla. Eli tavallinen tallaaja maksaa hinnan laskun Brysselin kautta maataloustuiksi kiertävien jäsenmaksujen muodossa.
Ajatuksesi, että autoveroa maksettaisiin autokauppiaalle, on erikoinen. Autoveron laskun myötä hyöty on nimenomaan mennyt autojen valmistajille samaan aikaan kun valtion verotuotto on pudonnut. Valmistaja kun myivät korkean autoverotuksen maihin autoja halvemmalla hinnalla kuin matalan verotuksen maihin. Auto- ja alkoholiverotuksen laskun aiheuttama aukko verotuloissa on jotenkin paikattava, joko leikkaamalla palveluita ja valtion investointeja tai lisäämällä verotuottoa. Auto- ja alkoholiverotus olisi voitu laskea ilman EUtakin. Laskua ei vain ollut katsottu Suomen kokonaisetujen mukaiseksi.
Neuvostolinkit taisivat katketa Neuvostoliiton kadottua maailman kartalta.
Siinä on oikein tyypillinen fanaatikko, joka ei kykene lainkaan itsenäiseen ajatteluun.
EU valvoo, miten jäsenmaat muuttavat lainsäädäntönsä direktiivien mukaiseksi, joten se siitä itsenäisestä lainsäädäntövallasta.
Mainitse jokin läntisen Euroopan maa, jossa korkotaso on 12%
Esim. EMUun kuulumattomassa Ruotsissa keskuspankin ohjauskorko on alempi kuin EMU-alueella.
Elintarvikkeet halpenivat, kun niiden arvonlisäveroa pudotettiin ja kauppiaat alensivat katteitaan.
Etkö sinä usko, että Lipposen hallitukset olisivat liberalisoineet maatalouspolitiikkaa riippumatta siitä, liityimmekö EU:hun vai ei?
Autoveroa alennettiin 20% vuonna 93. Alennettaisiimpa EU-aikanakin yhtä paljon.
Inflaation ja devalvaation kanssa EU:lla ei ole mitään tekemistä.
Devalvaatiot loppuivat sinä päivänä kun luovuimme kiinteistä valuuttakursseista ja vahvan markan politiikasta.
Olettaisin sinun tietävän, ettei kelluvaa valuuttaa voi eikä kannata devalvoida, koska siinä ei ole devalvaatiopaineita, ja se myös kelluisi heti devalvoinnin jälkeen entiselle tasolleen.
Vai uskotko sinä, että jos emme olisi liittyneet EU:hun, niin Lipposen hallitukset olisivat kaivaneet kilpailijamaista poiketen kiinteät valuuttakurssit ja vahvan markan politiikan ylös historian roskatynnyristä vain siksi että saisimme devalvoida? :)
Neuvostoliittolinkki katkesi lopullisesti vuonna 91, jolloin Neuvostoliitto hajosi.
Että tällä tasolla ne EU:n kannattajien argumentit ovat.
Säälittää.
Ketu ja fin. toivat tuossa olennaiset argumentit esiin. En voi muuta kuin yhtyä. Hyvin kirjoitettu!
Kuuluu natoon. Eli se on jo omat turvatakuunsa hommannut, eikä se ole niitä ilmaiseksi saanut. Vaan minusta EU:n antamat turvatakuut olisi paljon parempi ratkaisu kuin USA:n intressejä ajavan Naton.
Pieni maa ei yksinään itseään kovin pitkään puolusta.
Kylläpä tuonne venäjän suuntaan näytetään kovin nöyriä olevan vieläkin. Venäjä vahvistuu koko ajan mutta nyt sen täytyy olla varuillaan suomen suhteen kun se ei tiedä minkälainen reaktio EU:n puolesta tulee jos se alkaa liikaa puuttua taas asioihin.
Sanokaa minkälainen tämän maan kehitys olisi ollut jos emme olisi liittyneet EU:hun? Minkälainen tämä maa nyt olisi ? Monta asiaa on pielessä mutta monta asiaa on hyvin, niin oli myös ennen EU:ta.
Esitän pari arvelua muutaman esimerkin pohjalta. On toki tuhansia muitakin asioita, joihin jäsenyys tai ulkopuolelle jääminen vaikuttavat. Esimerkkini ovat suurelta osin spekulaatioita, koska esimerkiksi vaalien tuloksista ei ole tuossa tapauksessa tietoa.
Taloudellisesti olisimme osa ETA-aluetta Norjan tapaan. Se toisi meille samat taloudelliset edut, vapaakauppa-alueineen, kuin EU-jäsenyyskin, poislukien yhteisvaluutta. ETA-jäseninä emme olisi vaikuttamassa EUn direktiivien sisältöön, mutta niitä ei olisi myöskään pakko hyväksyä. Taloutemme olisi todennäköisesti kehittynyt samaan malliin kuin muillakin Euro-alueen ulkopuolisilla sisämarkkinoille kuuluvilla mailla, kuten Ruotsilla tai Norjalla.
Halutessamme olisimme voineet liittyä Schengen-alueeseen. Muutkin tämän tyyppiset päätökset, olisimme voineet tehdä itse, valiten omista lähtökohdistamme meille parhaiten sopivat ratkaisut.
Turvallisuuspoliittisesti olisimme todennäköisesti turvatummassa asemassa. Nyt joudumme kantamaan osaltamme vastuun 24 muun maan ulkopolitiikan onnistumisesta. EUn tukeen, jos sitä sattuisimme tarvitsemaan, ei kannata luottaa. EUn on aivan liian hajanainen ja viime kädessä kullakin jäsenmaalla ensi sijalla painavat kansalliset intressit. Eivät edes ne EU-maat, jotka ovat myös Naton jäseniä, kykene keskenään yhteisymmärrykseen saati sitten toimintaan. Tämä näkyy esimerkiksi suhtautumisessa terrorismin vastaiseen sotaan tai Irakin kysymykseen.
Merkittävin asia olisi mahdollisuus itsenäiseen ja demokraattiseen päätöksentekoon meitä koskevissa asioissa. Pielessä olevia asioita voisimme yrittää itse muuttaa. EUn jäseninä emme voi niistä suurelle osalle mitään.
Montako divisioonaa EUlla on varattuna Suomen puolustamiseksi?
samat sanat !!! UGH !
Tässä yritetään kehittää!! Suomen pitää vaan allekirjoittaa sopimus, mutta kun ei uskalleta, kun jostakin pitää luopua. Sama asia se on Naton kanssa.
Juntti!
Anteeksi, mikä sopimus? Mitä se tuo Suomelle ja mihin velvoittaa? Onko jostain jo sovittu? Pitäisikö heittäytyä allekirjoittamattoman sopimuksen varaan?
Olen tainnut pudota kärryiltä...
...noin minäkin olen asian ymmärtänyt.
Turvatakuut, en nyt muista sen sopimuksen nimeä.
Tietääkseni tallaista sopimusta ei ole Suomelle tarjottu allekirjoitettavaksi
Vaikka nyt jotenkin onnistuisivat ratkaisemaan perustuslaki- ja budjettiongelmat, niin en usko toimivien turvatakuiden ikinä olevan totta. Ei Eurooppaan tulla luomaan toista puolustusliittoa Naton rinnalle.
Todennäköisesti Turkki on joskus EUn jäsen. Olisiko Suomi siinä tilanteessa valmis antamaan turvatakuut Turkille? Tai Portugali Suomelle? Ei tule toimimaan.
Naton rinnalle ollaan kovaa vauhtia kyhäämässä toista puolustusliittoa, itse asiassa sen korvaajaksi eurooppaan. Vaan kaikki nuo paskapuheet johtuvat USA:sta joka todellisuudessa on aivan kauhuissaan koko ajatuksesta. USA on sen suurin vastustaja sillä menettäisihän se kokonaan euroopan hallinnan ja saisi itselleen kilpailijan.
"Eikös ne lait edelleenkin määrätä eduskunnassa? Joka ikinen direktiivi ja laki hyväksytään edelleenkin siellä - eikö niin? Mihin se "omista asioista päättäminen" muka olisi kadonnut jos lait päätetään edelleen eduskunnassa?"
Näin ei ole. Lainaan Euroopan yhteisöjen virallista julkaisua "Yhteisön oikeuden perusteet" joka on julkaistu vuonna 2000:
"Perinteisiin kansainvälisiin valtioiden välisiin liittoumiin verrattuna EU:ssa uutta on se, että jäsenvaltiot luovuttavat osan suvereniteetistaan keskipisteenä toimivalle EY:lle ja antavat sille omat, jäsenvaltioista riippumattomat valtaoikeudet. Käyttäessään näitä valtaoikeuksia EY voi antaa eurooppalaisia säädöksiä, jotka vaikutuksiltaan vastaavat kansallisia lakeja."
Toinen lainaus:
"EY:n puitteissa yhteisön toimielimet voivat vastuualueikseen nimetyillä politiikan aloilla antaa lainsäädäntöä, jota sovelletaan jäsenvaltioissa sellaisenaan ja joka voi olla kansalliseen oikeuteen nähden ensisijaista."
Vielä yksi lainaus:
"EY:n toimivaltaan kuuluvista aloista mainittakoon talous- ja rahapolitiikka, jonka keskeisenä tekijänä on Euroopan yhteinen raha eli euro, maatalouspolitiikka, viisumi-, turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka, liikennepolitiikka, veropolitiikka, työllisyyspolitiikka, kauppapolitiikka, sosiaali-, koulutus- ja nuorisopolitiikka, kulttuuripolitiikka, kuluttaja- ja terveyspolitiikka, Euroopan laajuiset verkot, teollisuuspolitiikka, taloudellinen ja sosiaalinen yhteenkuuluvuus, tutkimus- ja teknologia, ympäristöasiat ja kehitysapuasiat."
Esimerkiksi euron käyttöönotosta ei ole Suomesta lakia yksinkertaisesti siitä syystä, että yhteisöllä on yksinomainen toimivalta tällä alalla. Asiaa ei muuttanut miksikään se, että Suomen perustuslaissa raha oli markka. Perustuslaki vain lakkasi olemasta voimassa tässä asiassa ja euro otettiin käyttöön hallituksen tiedonannolla. Myöhemmin tämä perustuslain sisältönsä menettänyt kohta poistettiin. Eduskunta ei saanut säätää lakia koska kansallinen lainsäädäntö yhteisön yksinomaisilla toimialoilla on kielletty.
Vielä linkki tuohon lainaamaani julkaisuun:
http://europa.eu.int/comm/publications/booklets/eu_documentation/02/txt_fi.pdf
Onhan niitä tuonsuuntaisia ajatuksia esitetty, mitään konkreettista poliittista päätöstä ei kuitenkaan taida olla olemassa.
Haaveet taisivat kaatua lopullisesti perustuslain myötä. Lisäksi vaadittaisiin laaja Eurooppalainen yhteisymmärrys hankkeen järkevyydestä. Tällä hetkellä esimerkiksi Britannian tai Puolan näkemykset ovat voimakkaasti USA- ja Nato-mielisiä.
Päinvastoin kuin esität, olen lukenut puheenvuoroja, joissa USA toivoo Euroopan ottavan laajemman vastuun omasta turvallisuudestaan. USA ei mielellään sitoisi rajallisia sotilaallisia resurssejaan Eurooppaan: niillä kun tuntuu olevan käyttöä muualla. Lienee kuitenkin niin, että Euroopalta puuttuu halu ja kyky.
Sotilaallisesti uskottavan Eurooppalaisen puolustuksen kasaaminen tulee viemään noin 10-20 vuotta siitä, kun poliittinen päätös on saatu aikaan.
Yhdysvallat ei todellakaan halua että eurooppa voimistuisi sotilaallisesti. Täällä ei haluta pitää joukkoja sen takia että se maksaa, mutta valta-asemasta ei haluta luopua.
Saatat olla osin oikeassa. Voi olla, että EUn puolustuksen suhteen USA käyttää "hajoita ja hallitse"-taktiikkaa mm Puola ja Britannian kautta. Tämä on varmasti yksi lisäsyy olla luottamatta EUhun turvallisuuden takaajana.
-nettomaksut=esim.autoveron tuotto
-valmiusjoukon ylläpito=1500 sotilasta ulkomailla
maksaa enemmän kuin 1500 poliisia tai sairaanhoitajaa Suomessa
-maaseudun autioituminen Huom!Olisi voitu autioittaa myös kansallisella päätöksellä
-päälekkäisyydet (Suomen pankin menot eivät ole vähentynet EKP:n myötä)
Sitten vielä paineet hyväksyä Suomelle hyvinkin kiusallisia päätöksiä,miten sitten suu pannaan kun paineet hyväksyä Venäjä Schengeniin?
-
"EU valvoo, miten jäsenmaat muuttavat lainsäädäntönsä direktiivien mukaiseksi, joten se siitä itsenäisestä lainsäädäntövallasta."
- Mitäs siitä? Jos lait ovat hyviä, niin minulle se on sama missä päätetään. Nämä kansalliset lainsäätäjät ja välistävetäjät juhantaloineenko ova sitten parempia? Minusta ainakin on hyvä, jos vakavan rikoksen tehnyt on etsintäkuulutettu koko EU-alueella kuin vain jossain maassa.
"Mainitse jokin läntisen Euroopan maa, jossa korkotaso on 12%
Esim. EMUun kuulumattomassa Ruotsissa keskuspankin ohjauskorko on alempi kuin EMU-alueella."
- Rahamarkkinat ovat avautuneet, josta ovat hyötyneet ulkopuolisetkin maat. Kruunu on mikkihiirivaluutta herkulesmaisine maariskeineen.
"Elintarvikkeet halpenivat, kun niiden arvonlisäveroa pudotettiin ja kauppiaat alensivat katteitaan. Etkö sinä usko, että Lipposen hallitukset olisivat liberalisoineet maatalouspolitiikkaa riippumatta siitä, liityimmekö EU:hun vai ei? "
- Mene ja tiedä, mutta totuus on että 1994 kananmunat maksoi yli kympin ja 1995 alle vitosen.
"Autoveroa alennettiin 20% vuonna 93. Alennettaisiimpa EU-aikanakin yhtä paljon."
- Sitähän vastustaa täkäläiset virkamiehet, on se kumma että pitää viranomaisilta anella armoa autontuomiseen samalta markkina-alueelta. Ihanaa tämä kansallinen, itsenäinen lainsäädäntö!
"Inflaation ja devalvaation kanssa EU:lla ei ole mitään tekemistä."
- Vertaa tilastoja 1985-1994 ja 1995-2005, ehkäpä näet näitä itsenäisiä päätöksentekoja kun kannuslaiset elinkeinoasiamiehet päättävät.
"Devalvaatiot loppuivat sinä päivänä kun luovuimme kiinteistä valuuttakursseista ja vahvan markan politiikasta.
Olettaisin sinun tietävän, ettei kelluvaa valuuttaa voi eikä kannata devalvoida, koska siinä ei ole devalvaatiopaineita,"
- Nykytermein devalvaatio = kelluvan valuutan maakohtainen kurssiriski
Että sillä tasolla, ei vastustajien, vaan sinun kommenttisi :)
Sinulla tuntuu olevan kummallinen käsitys kansallisesta, itsenäisestä päätöksenteosta.
Suomen vielä ollessa itsenäinen valtio päätöksenteko perustui edustukselliseen demokratiaan. Jos halusit maatalouspolitiikan liberalisointia tai autoveron alentamista, sinun kannatti valita vaaleissa edustaja, joka lupautui ajamaan sinulle tärkeitä asioita. Jos riittävän moni oli kanssasi samaa mieltä, nuo asiat todennäköisesti tapahtuivat.
Ilmeisesti et usko demokratiaan, etkä pidä sitä toimivana järjestelmänä? Miksi kutsuisit järjestelmää, joka pakottaa tekemään muutoksia ohi demokraattisen päätöksentekokoneiston?
Joskus tuntuu, että EU-intoilijoilla menee puurot ja vellit sekaisin. Mitä tekemistä rikollisten etsintäkuulutuksella on itsenäisen lainsäädännön kanssa? Suomella oli luovutussopimukset liki kaikkien Euroopan maiden kanssa jo kauan ennen EUhun liittymistä.
Rahamarkkinat avattiin osin jo ennen EUta. Kananmunien hinnan lasku johtuu osaltaan siitä, että nykyisin alentunut hinta kompensoidaan tuottajille EUn jäsenmaksuista maksettavista tuista, ne vain käyvät Brysselissä kääntymässä.
Sanot ”Mikki Hiiri”-valuuttojen kurssiriskien olevan Herculesmaisia. Jos näin olisi, se näkyisi välittömästi noiden maiden korkotasossa. Miksi sitten Ruotsin korko on Suomen korkoa alempi?
Demokratiassa päättäjät ovat yhtä hyviä, kuin heidät valinneet kansalaiset. Pitäisi sitten ilmeisesti vaihtaa kansa!
"ketu" jo vastasikin tuohon asiantuntemattomaan ja vääristelevään vastineesi niin hyvin, että puutun vain yhteen kohtaan.
"-Vertaa tilastoja 1985-1994 ja 1995-2005..."
En minä tee vertailuja ilman aivoja kuten sinä.
En minä ole koskaan ilmoittanut kannattaneeni Holkerin-Liikasen täystuhohallituksen rillumareipolitiikkaa.
Aloitetaan tarkastelu syksystä 92 eteen päin.
Olisipa ollut Kannuksen elinkeinoasiamiehet remmissä aikaisemmin, niin olisimme luultavasti välttyneet katastrofilta.
Kannattaisi myös ottaa huomioon Norjan lisäksi toista ainoaa itsenäistä Pohjoismaata, Islantia.
Silläkin on NATO:n turvatakuut. Ja se on hyvinvoivampi kuin EU-Suomi, kuten Norjakin on.
Nuo maat ovat liitossa NATOON, eivät minkään suurvalta-EU:n jäseninä pakkomukautettavina pikku hiljaa.
Islanti pitää omat tullitulonsa, valuuttansa, luonnonvaransa, omat päätöksensä. Jos islantilainen haluaa tehdä mutkia ajotielleen kuvitellen siellä olevan tis mitä, siitä eivät direktiivit määrää. Mahtaisi olla kiva islantilaisten ja öljy-norjalaisten kustantaa kohta loppuun kynittyä Suomea ja EU:N itä-uutukaisia?
EIhän EU-alamaisilla voi olla paljon muuta tietoa, kuin mitä EU heille sallii, mutta hölmöltä tuo viisautensa vaikuttaa.
olisi ollut huomattavasti parempi.
Työllisyys olisi parempi, sitä olisi voitu säädellä markan ulkoisella arvolla.
Asunnot olisi puolet halvempia,alhaisella korkokannalla on taipumus korottaa asuntojen hintoja kohtuuttomasti.
Onhan noita asioita paljon ei EU mikään onnela ole, vaikka se onkin niin kallis kansalle.
Tämä maa on rikkaampi kuin ikinä ennen. Ja mitkä direktiivit estää sinuakin tekemästä mutkia? USA vetää nato maat itsensä mukana syvälle, USA hallitsee natoa ja samalla myös siihen kuuluvia maita, niiden itsenäistä päätäntävaltaa, kerää valtavia jäsenmaksuja ja pakottaa sotajoukkoja oman komentonsa alle.
"EU on huono" ei kelpaa perusteluksi.
Millä perusteella Suomi on rikkaampi kuin ikinä ennen? Itselläni on sellainen muistikuva, että Suomi olisi ollut joskus 80-luvulla jonkun mittapuun mukaan maailman neljänneksi rikkain valtio. Valtiolla ei ollut velkaa juuri ollenkaan.
Nykyisi Suomen velka on luokkaa 60 miljardia euroa. Norjalla taas on rahaa valtion kassassa yli sadan miljardin euron verran.
Mitään rikkautta, vaan harhaa. Mutta maksunaika tuli nopeasti, jos tiedät mitään mitä tapahtui 90-luvun alussa. Nyt ihmisillä on oikeasti vara ostella kännyköitä, plasmatelevisioita, tietokoneita, laajakaistaa, rantamökkejä ym. Siihen ei oikeasti ollut varaa vielä 80-luvulla.
Käyttäkö norjaa esimerkkinä. Meillä ei ole öljyä, eikä halpaa energiaa. Ja sitten vielä, esim. USA elää jatkuvasti yli varojensa, pelkällä lainalla, ja tulee syöksemään koko maailman sekasortoon kun siellä talous romahtaa. Esimerkkinä tulevasta katastrofista Enron.
ostetaan, mutta VELAKSI.
Onkohan koskaan Suomessa ollut näin velkasta sukupolvea kun nyt on.
Tästä ei hyvä seuraa.
80-luvun jälkeen monen maan talous on huonontunut. (lamat) Keskivertosuomalaisen osuus valtion velasta on n. 12 000 euroa. Esim. rikkaan Amerikan kansalaisen osuus USAn valtion velasta on n. 21 000 euroa.
Kuinka rikas mahtaisi Norja olla ilman öljy- ja kaasutuloja?
Paljon enemmän kuin ennen EU:hun liittymistä. Ainakin että täällä syödään huonoa ruokaa. Tuo oli vitsi. Ja tosiaan mitkä on ne haitat mitä olet joutunut kokemaan ?
Viina on halpaa.
...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000009766253
1. Kaupat on pantu töihin. Ei tarvitse enää kietoutua Valion sen aikaisiin litkuihin ja kurjaakin kurjempiin makkaroihin.
2. EU:ssa voi vaihtaa vapaasti maisemia, jos esim. Suomi alkaa v:ttaa. Hyvin tärkeä seikka, hyvin monelle tyypille.
3. Raha on yhteinen, rajat auki kamoille - ja muutenkin jotkut paikat tässä kodossa ovat alkaneet saada eurooppalaista tatsia. Viina on halpaa (suht koht.). Pahimmatkin publikaanit ovat tulleet ainakin enemmän varovaisiksi touhuissaan - koska on olemassa EU Tuomio-Istuin. Ja Soomi valtio typeryyksissään upottanut miljoonan jos toisenkin älyttömien tempaustensa aikaansaamiin sakkoihin.
4. Kyllä tää maa nykyään huomataan paremmin. Lippu roikkuu Brysselissä - ja Mämmi tullut yleiseksi naurunaiheeksi.
5. Jyväjemmarit ovat saanneet melkoisen läjän euroja tukiaisiinsa - vaikkeivät tietenkään tunnusta mitään. Nyt on vaan opittava ettei ruis pohjoisnavalla kannata - fiksuimmat kuulemma pistävät peltonsa koreiksi sopivilla maustekasveilla - ja nettoavat sievoisen summan.
Mahdollisuuksia on pirusti, mutta enpähän kerro -kun stadilaisellakin voi olla oma lehmä ojassa.
Autiotilaa ja peltoa saa kuulemma halvalla.
6. Tässä maassa on paljon elementtejä, joilla voidaan pitkän tähtäimen järkisuunnitelmilla turvata tulevaisuus.
Jotkut Nokian kännykänrääpäleet ovat kohta historiaa, niiden räplääminen kun ei enää brassaa ketään. Soomipojan on kohdattava totuus, ja siirryttävä Kalevalasta nykyaikaan.
7. Miksei kukaan hauku niitä sikakoiria jotka jallittavat kansaa ja tunnetusti tyhmää valtiovaltaa IT-puuhasteluillaan, kuorivat kerman liiveihinsä ja panevat pillit pussiin. Nää markkinavoimat melkein saivat niskalenkin vanhasta hassusta euroopastakin, mutta nyt näytää jo siltä että kansa on saannut tarpeekseen.
Olipas hyödyt.
Sen myönnän että päivittäistavarakaupassa elintarvikepuolella hinnat ovat hieman alentuneet LIDLin ansiosta, mutta muuten EU:n hyödyt ovat olemattomat.
Tämä koskee tietysti tavallista työtätekevää kansaa, ei eliittiä, suurpääomaa, suurtilallisisa eikä etenkään politiikkoja. Nämähän ovat EU:sta hyödyn poimineet. Ja sitä vartenhan se on perustettukin.
Tietysti on aina joku yksilö ns. tavallisenkin kansan joukossa joka hyötyy jonkun satasen tai tonnin satunnaisesti, mutta mitään kokonaisvaltaista hyötyä ei EU;sta ole. Ja tämä tavallinen kansakin hyötyy vain silloin kun he ostavat jotain, muuten ei EU:sta jää kuin paskaa käteen. Eivät ole palkat (paitsi kansanedustajilla) eikä palvelut nousseet keskimääräiselle EU-tasolle eikä ole verotus laskenut ja suomalaiset asuvat edelleen muita Eurooppalaisia ahtaammin. Suurtyöttömyys vaan on tullut jäädäkseen, ja yritysten on entistä helpompi lähteä Eurooppaan, joskin tuntuu helpolta niiden lähtö myös EU-rajojen ulkopuolelle.
Kaiken kaikkiaan suomen työtätekevä kansa on EU:n maksaja, paitsi jotkut marginaaliset ryhmät jotka ovat hyötyneet yksittäin joitakin nimellisiä summia ja ainoastaan ja vain siinä tapauksessa, että ovat laittaneet rahaa palamaan.
Tietysti nyt vaippaiässä oleva sukupolvi ehkä osa valveutuneemmasta nuorisostakin saattaa hyötyä EU:sta enemmän ja käyttävät mahdollisuuden lähteä Suomesta, uskoakseni alati parantuva kielitaito rohkaisee tähän. Heitä EU todella hyödyttää, fiksuja kun ovat, ja seurauksena tietysti on se että nuorempi väki vähenee Suomesta ja tänne jäävät maksavat entistä enemmän veroja ja saavat siitä huolimatta entistä huonompaa julkista palvelua jne. Niin että kokonaishyöty siinäkin jää vahvasti pakkasen puolelle, ei tule EU ja maksa vanhusten eläkkeitä sitten kun Suomesta rahat loppuu.
eikös Suomesta ole aina pääsyt lähtemään, jos sellaista tarvetta on tuntenut, väkeä on mennyt Pohjois-ja Etelä-Amerikkaa ja Australiaa myöten, Ruotsista puhumattakaan, ei matkustaminen mikään ongelma ole ollut ennen EU:takaan. Keihäsmatkat kuskasivat Suomalaisia Espanjaan, vaihto-oppilaita on ollut vaikka kuinka kauan...
sinä ihan tosissas.....? Et kai! NO minä jo luulin!!
Paskaa on jäänyt käteen? Mitä haittoja olet joutunut kokemaan? Kuinka paljon enemmän joudut maksamaan veroja kuin 10 vuotta sitten? Kuinka paljon enemmän maito maksaa? Millä tavalla sinä kärsit? Käykö EU ryöstämässä sinua ? Jotain konkreettista kiitos, eikä tuota ainaista itkemistä siitä että "rikkailla on enemmän rahaa kuin minulla ja se on EU:n vika".
Noin minuutin mietimisen jälkeen tuli mieleen muutamia haittoja. Eli tässä nyt on jotain konkreettista.
EU:lle maksettu jäsenmaksu on pois jostakin, vaikkapa nyt poliisin määrärahoista. Tai tiemäärärahoista. Ja kenties siksi poliisi ei tutki erästä tiettyä varkautta ja ajan uraisilla, routineilla teillä.
EU-normien mukaiset päästöarvot autoille. Muissa Euroopan maissa käytettiin siirtymäaikaa niiden käyttöönotolle, mutta Suomessa ne otettiin käyttöön heti. Tällä asialla täällä oli kiire. Tarkoitushan oli saada vanhaa autokantaa pois liikenteestä ja kyllähän sitä karsiutuikin. Vastaavasti katstamattomia autoja likkuu nykyään teillämme ennätysmäärä.
Sen sijaan ei elintarvikkeiden alv-veroa ole laskettu eurooppalaiselle tasolle. Sillä ei ole mikään kiire. Mutta kuten olen etuna ilmoittanut, LIDLin ansiosta maito ei maksa enempää kuin ennen.
Oma lukunsa on sitten vielä rikollisjärjestöjen ja huumeiden liikkumisen helpotuminen Shengenin sopimuksen takia.
Ja pikku nyanssina ajalta ennen EU:ta: posti nosti puoli vuotta ennen liittymistä postimerkkien hinnat EU-tasolle.
Omaa verotustani en osaa verrata, tuloni kun ovat lisääntyneet hurjasti ja tulojen rakennekin on erilainen.
Sitte keksimällä keksiä tuo "vaikkapa poliisin määrärahat" juttu. Ja nuo loput näyttäs olevan pelkkiä hyötyjä.
Etkö tiedä pääseväsi osille suurista oikeuksista.
Kyllä ne Brysselin porsaatkin tietävät paljon Suomesta ja arvostavat meikäläisiä