esirukous pyyntö

pyydän esirukousta että yritystoiminta alkaisi sujumaan ja välttäisimme tekemämme virheet ja jatkossa saisimme aikaan tuloksia joilla saadaan velat hoidettua ja elämään varmuutta, sekä ennenkaikkea että voisin alkaa auttamaan muita.
9321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen itsekin yrittäjä, ollut noin 10 vuotta ja nyt olen kokopäivätoiminen julistaja ja yritystoiminta on jonkin verran ja uskon taas että talveksi tulee Teltantekijän ammattitöitä (kuin paavali siis teki telttoja) töitä minullekin Jumalan armosta ja hyvyydestä.

Ymmärrän sinua. Rukoilen puolestasi. Tapahtukoon kaikkinainen Jumalan hyvä tahto Teidän elämässänne.

Koen Pyhän hengen neuvovan teitä tässä, ttä antakaa kymmenykset. Jonnekin elävään paikkaan tai julistajalle tai sinne missä itse käytte kokouksissa. Se on siunaus teille.

Olen itse antanut kymmenykset ja olen itse alkanut saada Jumalan ihmeenä kannatusta Jumalan valtakunnan työhön, nyt kun sitä tarvitsen. Tosin kannatus ei vielä riitä täysin elämiseen, joten työtäkin on tehtävä, mutta olen kiitollinne siitä Jumalalle. Jumalan avulla olen selvinnyt itse krittisistä vaiheista ja julistustoiminta on voinut jatkua.

http://www.tulenkantaja.net

sivullani on jotakin uskoon tulleista. Niitä on 328, noin 15.5 kuukaudessa Jumalan armosta. Kunnia Jumalalle.

Siunaan teitä. Uskovien yhteys voi auttaa teitä saamaan armolahjoja joiden kautta voitte saada Jumalan antamaa viisautta yritystoimintaan. Armolahjat siirtyvät rukouksessa kätten päällepanemisen kautta. Niistä on opetusta yllä olevan www sivuni loppuosassa.

Armolahjat 1 kor 12 luvussa mainitut, ovat merkittävä tapa kulla Jumalaa. Kuulla Pyhän Hengen ratkaisu omiin tai muiden ongelmiin. Ne siis ovat välttämättömiä, että voi saada Jumalan avun ja ohjeen kuulla, miten toimitaan missäkin tilanteessa!

Armolahjojen kautta voi sitten kuulla kutsun saarnaajaksi. Se mitä minulle tai jollekin muulle raamatun henkilölle on tapahtunut, se voit tapahtua kenelle tahansa. Jumala voi kutsua palvelukseensa, ja sitten kun hän on kouluttanut elämänkoulussa ja ehkä raamattukoulussa (ei välttämättä tarvitse), Hän antaa Pyhän Hengen palveluvoitelun, jossa sairaat paranevat ja Jumalan ihmeet ja merkit seuraavat julistettua sanaa.

Jumalan kutsut tulevat seuraavasti.

1. Hanki armolajoja, pyydä saarnaajia ja rukouspalvelijoita siunaamaan sinua niin kauan, että sinulla on useita armolahjoja 1 kor 12 ryhmästä. Niillä sitten jo saat viisautta yritystoimintaan, mitä pitää tehdä.

1. Armolahjojen kautta voit kuulla Jumalan kutsun saarnaajaksi eräänä päivänä, kun sen aika on!

2. Jumala vahvistaa kutsun ja rohkaisee profetoilla muiden, jopa tuntemattomien ihmisten kautta!

3. Sitten kutsusta seuraa opetuslapseuskoulu, jota yrittäminen ja sanan lukeminen helpostikin on.

4. Sitten eräänä päivänä Jumala antaa Pyhän Hengen palvleluvoitelun, ja sitten sairqat paranevat, ihmisiä tulee uskoon ja ihmeet ja merkit seuraavat. minulle on tämä tapahtunut Jumalan armosta. Tie kesti seuraavasti.

1976, tulin uskoon...
1992, lähdin pois penkki- ja kuoro-uskovaisuudesta...
1994, sain ensimmäiset armolahjat kotikokouksissa
1997, sain ensimmäisen kutsun sanan julistajaksi ulkomaisen lähetyssaarnaajan kokouksessa...
2002, Jumala muutti virkani Jumalan lähetti tyyppiseksi saarnaajaksi! Olin raamattukoulussa, viikoloppuja jne. ja nettiopetusta.
2002, sain Pyhän Hengen palveluvoitelun, Jumalan tulen, parantamisen lahjat...
2004, Jumala lähetti ensimmäiselle elopellolle.
2005, yhteensä on tullut uskoon 328 ihmistä 15.5 kuukauden aikana.

Tästä kaikesta kiitän Jumalaa. Annan täyden kunnian hänelle.

Tietä voi nopeuttaa, välttämällä syntiä ja lukemalla paljon raamatun sanaa ja toimimalla sen mukaan, niin Jumala voi alkaa luottaa ihmiseen ja sitten anta ensiksi pieniä tehtäviä (jotka kuulet armolahjojen kautta) ja sitten suurempia tehtäviä.

Äänestä
  • ...ei ristiä...ei armoa...vain minä ...minä...minä...minä ja kokemukseni...Miksi et katso
    armoon, joka on tarjottu ilmaiseksi, Jeesuksen sovitustyön kautta..se ei vaadi järjestyksiä...ei aseta aikatauluja...Se on tarjolla tänään..

    Ongelmasi, yrittäjä (tai ei), on se, että olet syntinen...kaikin tavoin rikkonut Jumalaa vastaan...et saa yhtään armolahjaa...et minkäänlaista..et mitään voitelua...et...et..et missään kokouksessa, ennenkuin itserakkautesi, vihamielisyytesi, omahyväisyytesi, maailmanmielisyytesi, murhanhimoisuutesi, ahneutesi, itsesäälisi, haavoittuvuutesi, haureellisuutesi, väkivaltaisuutesi, ilkeytesi, valheellisuutesi, tekopyhyytesi, irstautesi, ankaruutesi, laiskuutesi, pelkuruutesi, teeskentelysi, epäuskosi, mammonan palvonta ym. synnit olet tunnustanut, katunut niitä,,,todella säikähtänyt Jumalan Pyhän Hengen kautta luetun tai kuullun lain kirkastamana, että olet totisesti syntinen,,,,että hukut helvettiin ilman pelastusta...kaikki pahat tekosi, ajatuksesi, laiminlyöntisi, kaikki syntisi, jo yksikin niistä riittää kadotustuomioon...ja vaikka olisit pitänyt kaikki käskyt, mutta rikkonut yhtä kohtaa vastaan, olisit vikaapää koko lakiin...Olet siis kadotettu, jos Jumala tekee niinkuin hänen pyhä tahtonsa vaatii..

    ..katuvana,,syntejäsi anteeksi itkevänä...ne tunnustavana, voit kuitenkin alkaa iloita, kun Pyhä Henki kirkastaa sen valtavan armon, joka jo lapsena sinullekin on kasteessa annettu...sinulle annettiin lahjaksi Jeesus...Jeesus Kristus, jonka
    alku ja syntymä on pyhä...jonka lapsuus, nuoruus ja aikuisuus olivat pyhät...jonka tilillä ei ole lainkaan syntiä...ja joka täytti koko lain...ja kuoli syyttömästi, hirmuisesti kärsien...sinun puolestasi...vuodatti verensä syntiesi tähden, joka haavoitettiin, että sinulla olisi rauha ja että voisit parantua kivuistasi ja sairauksistasi...silloin kun käyt ahtaan portin kautta ja kohtaat Jeesuksen Kristuksen... pukeudut häneen..Jumalan edessä olet sen jälkeen täydellisen puhdas ja viaton, synnitön ja vanhurkas kuin Jeesus, koska olet häneen kastettu...olet uskon kautta hänessä

    .silloin synnyt uudesti ylhäältä...alat elää kasteen lupausta...sen sisältöä...uutta elämää Jeesuksessa...usko syttyy...se synyttää uuden elämän...saat iloita ja kiittää---ja kun sydän pestään puhtaaksi...lunta valkeammaksi kaikesta synnistä..puhtaaksi Jeesuksen, Jumalan karitsan verellä...villaa valkoisemmaksi...silloin puhdistettuun sydämeen voi Jumala vuodattaa Henkesä...armon öljynsä...ja kun kuningasten Kuningas ja herrain Herra kohtaa sinut...antaa hän sinulle lahjojaan..palvelusta varten.... muuta tietä ei ole...ei vaatimuksia---kaiki on armoa...mutta käänny...tee parannus...rukoile tänään, koska nyt on armon aika:

    Rakas Herra Jeesus, ohjaa totuuteen ja varjele vääryydeltä---anna syntini anteeksi ja anna minun tulla uskoon,,,siunaa kaikki asiani..myös yritystoimintani..nimessäsi..Amen!

    MUista ettei Jumala tahdo menestysteologeja, vaan ristinkantajia...ei tulenheittäjiä tai- kantajia vaan totuuden sanan julistajia...jos uskonelämäsi muodostuu ihanaksi yltäkylläisyyden suoraksi tieksi, ilman ohdakkeita, orjantappuroita, mutkia ja kapeikkoja, ilman vainoa ja ahdistusta, se ei ole oikea tie...se on helvettiin johtava kadotuksen lavea tie, jossa ristiä, Jumalan voimaa ei tunneta,,,siellä tosin voi kädetkin kuumottaa ja sairaita parantua ja ihmisiä tulla uskoon, koska siellä toimitaan Jeesuksen nimessä..mutta siellä ei ole Pyhä henki, vaan vääryyden ja laittomuuden Henki..uskoontulleet, joista pidetään lukua, menettävät lopullisen pelastusvarmuudensa muutaman kilometrin tai vuoden kuluttua,,heidän paimenensa katoavat rahakirstuineen...siellä kuljetaan omien ansioiden alla...omistaa Raamatunlukuhetkistä tehdään omavanhurkauden jumala ja oppia väännellään ja käännellään mielin määrin...varo ja vältä sellaista tietä!

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    ...ei ristiä...ei armoa...vain minä ...minä...minä...minä ja kokemukseni...Miksi et katso

    kuulehan raimo,tuosta syntilistastasi sen verran että:
    itserakkautesi, vihamielisyytesi, omahyväisyytesi, maailmanmielisyytesi, murhanhimoisuutesi, ahneutesi, itsesäälisi, haavoittuvuutesi, haureellisuutesi, väkivaltaisuutesi, ilkeytesi, valheellisuutesi, tekopyhyytesi, irstautesi, ankaruutesi, laiskuutesi, pelkuruutesi, teeskentelysi, epäuskosi, mammonan palvonta

    itserakkaudesta sen verran että rakastan lähimmäistä kuin itseäni.Vihamielisyytä minulla on vääryyttä vastaa ja rasiteja yms.vastaan.itsesääliä en tunne ja haavoittuvuuteni tunnustan.murhanhimoa en tunne. valheellisuuttakaan en harrasta.tekopyhä en ole.ankara en ole kuin pahantekijöille ja epärehellisille.ja mammonaa en palvo mutta yritystoiminnassa raha on tärkein.
    irstautta kyllä on seksin suhteen(kuvien)vaimoani en ikinä pettäisi.

    rehellisyyteni todistin itselleni ja eräälle hiljattain ja ihmiselle olen armelias ja auttavainen.

    alkaa nyppimään tuo tekopyhyytesi pikkuhiljaa.

    olet kuin pappi ennenvanhaan,kun vain syytti ihmisiä.

    ja tuo tekstisi alku ei minuun sovi pätkääkään että minä.minä,minä ja minä.asia on aivan päinvastoi mutta kai saa pyytää esirukousta menestykseen.sitäkin voi käyttää hyvään tarkoitukseen ja olla ylpeilemätön ja kiitollinen.

    älä syytä ihmisiä pelkän vajavaisen tekstin ja tiedon pohjalta,sekin voi viedä turmioon.

    oletko kärsinyt elämässäsi paljon ja purat sitä nyt syyttämällä muita?

    aloita joskus kirjoituksesi sanomalla että jumala armahtaa ja rakastaa sinua.

    jumala tietää syntimme,myös sinun Raimo

    Äänestä

  • kuulehan kirjoitti:

    Olisi varmasti vaikeaa olla esim. työtoverina.

    ovat meissä jokaisessa...mutta harva ne tiedostaa...vain Pyhä henki voi lain kautta ne paljastaa...siihen tarvitaan Jumalan sana: laki!

    Ei se todellakaan ole haukkumista, että sanoo totuuden...se ei ole minun keksimäni..tässä on totuus ihmisestä:

    -parhainkin vaelluksemme on Jumalan silmissä kuin tahrainen vaate

    -kukaan ei voi rakastaa lähimmäistään kuin itseään eikä Jumalaa kaikesta mielestään, sielustaan ja sydämestään

    -joka rikkoo yhden kohdan, on rikkonut koko lain

    Jokainen ihminen on Jumalan pyhien kasvojen edessä syntinen! Läpikotaisin syntinen...niin sinä kuin minäkin...ja mitä työtoveruuteen kuuluu, senkin Paavali, joka myös ymmärsi ettei lihassamme ole mitään hyvää.

    Kyllä me ihmiset arvostamme hyviä tekoja..mutta ne eivät ole sitä pyhän Jumalan edessä...niin pyhä, vanhurskas ja täydellinen on Jumala, joka vaatii vanhurkautta ja vihaa vääryyttä,,,ja Jumala vihaa kaikkea syntiä ikuisesti...ja helvetin tuli on sen ilmentymä kerran...

    ...mutta jos teet parannuksen, kadut syntejäsi, voit uskoa ne anteeksi jeesuksen tähden, koska olemme jo kastetut, armosta Jumalan Pojan nimeen..

    AJATTELE MIKÄ VALTAVA LAHJA...JUMALA EI NÄEKÄÄN SINUSSA SYNTEJÄSI...EI AINOATAKAAN, KOSKA JEESUS OTTI POIS MAAILMAN SYNNIT...SINUNKIN SYNNIT...ENSIMMÄISESTÄ VIIMEISEEN...JEESUKSEN VERI VOI PUHDISTAA SINUT TÄYDELLISESTI...USKO SE...!

    Ilman Jeesuksen ansiota,,,armoa,,,et voi pelastua...et ole oikealla taivastiellä jos alat luetella omia hyviä tekojasi...sehän on kuin sen fariseuksen käytöstä, joka kiitti Jumalaa siitä, ettei ole kuin se syntinen publikaani...mutta publikaani löi rintaansa ja sanoi: Jumala ole minulle syntiselle armollinen..

    Vanha pappi E.W. Pakkala piti palavan herätyssaarnan kerran Helsingin Tuomiokirkossa aiheesta: Olemme kaikki syntisiä...yksi vanha nainen ei ainakaan herännyt, koska hän tuli tuimana rovastin juttusille ja sanoi: "Kylläpä sanoitte sopimattomasti", hän nyökkäsi ulos ikkunasta kadulle ja jatkoi: " Tuolla, rovasti, tuolla ovat ne syntiset!"

    Pakkala sanoi: "Voi teitä,,kyllä te olette syntinen, aivan kuten nuo kadunkin naiset ja mikä ikävintä, ilman Jeesusta olette myöäs kadotettu syntinen kerran, Tehkää parannus!"

    Äänestä

  • niin armoton kirjoitti:

    Olisi varmasti vaikeaa olla esim. työtoverina.

    ja olosuhteista ja virasta...Olikohan Jumalan Henki minun kanssani, kun Raamattu aukesi juuri tuosta:
    "Sillä me olemme Jumalan työtovereita.." 1. Kor
    3:9...kylläkin etsin tätä kohtaa: "Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan ja hän uskoin meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. me pyydämme Kristuksen puolesta: Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurkaudeksi. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaan ottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi...katso nyt on pelastuksen päivä. Me emme missään kohden anna aihetta pahennukseen, ettei virkaamme moitittaisi. 2. Kor 5 18-21...6:1-3

    Älä paheksu totuutta..olemme syntisiä, mutta Jeesus sovitti syntimme...Jeesuksen veriuhri..Golgatalla teurastettu Jumalan Karitsa riittää ikuiseksi sovitukseksi sinunkin synneistäsi...sen kertominen on virka...tehtävä...ei minun keksimäni...älä siis paheksu, vaan tee parannus!

    Se on periaatteessa sinunkin virkasi, jos olet uskossa Jeesukseen!"

    Äänestä

  • alkup.raimo kirjoitti:

    ovat meissä jokaisessa...mutta harva ne tiedostaa...vain Pyhä henki voi lain kautta ne paljastaa...siihen tarvitaan Jumalan sana: laki!

    Ei se todellakaan ole haukkumista, että sanoo totuuden...se ei ole minun keksimäni..tässä on totuus ihmisestä:

    -parhainkin vaelluksemme on Jumalan silmissä kuin tahrainen vaate

    -kukaan ei voi rakastaa lähimmäistään kuin itseään eikä Jumalaa kaikesta mielestään, sielustaan ja sydämestään

    -joka rikkoo yhden kohdan, on rikkonut koko lain

    Jokainen ihminen on Jumalan pyhien kasvojen edessä syntinen! Läpikotaisin syntinen...niin sinä kuin minäkin...ja mitä työtoveruuteen kuuluu, senkin Paavali, joka myös ymmärsi ettei lihassamme ole mitään hyvää.

    Kyllä me ihmiset arvostamme hyviä tekoja..mutta ne eivät ole sitä pyhän Jumalan edessä...niin pyhä, vanhurskas ja täydellinen on Jumala, joka vaatii vanhurkautta ja vihaa vääryyttä,,,ja Jumala vihaa kaikkea syntiä ikuisesti...ja helvetin tuli on sen ilmentymä kerran...

    ...mutta jos teet parannuksen, kadut syntejäsi, voit uskoa ne anteeksi jeesuksen tähden, koska olemme jo kastetut, armosta Jumalan Pojan nimeen..

    AJATTELE MIKÄ VALTAVA LAHJA...JUMALA EI NÄEKÄÄN SINUSSA SYNTEJÄSI...EI AINOATAKAAN, KOSKA JEESUS OTTI POIS MAAILMAN SYNNIT...SINUNKIN SYNNIT...ENSIMMÄISESTÄ VIIMEISEEN...JEESUKSEN VERI VOI PUHDISTAA SINUT TÄYDELLISESTI...USKO SE...!

    Ilman Jeesuksen ansiota,,,armoa,,,et voi pelastua...et ole oikealla taivastiellä jos alat luetella omia hyviä tekojasi...sehän on kuin sen fariseuksen käytöstä, joka kiitti Jumalaa siitä, ettei ole kuin se syntinen publikaani...mutta publikaani löi rintaansa ja sanoi: Jumala ole minulle syntiselle armollinen..

    Vanha pappi E.W. Pakkala piti palavan herätyssaarnan kerran Helsingin Tuomiokirkossa aiheesta: Olemme kaikki syntisiä...yksi vanha nainen ei ainakaan herännyt, koska hän tuli tuimana rovastin juttusille ja sanoi: "Kylläpä sanoitte sopimattomasti", hän nyökkäsi ulos ikkunasta kadulle ja jatkoi: " Tuolla, rovasti, tuolla ovat ne syntiset!"

    Pakkala sanoi: "Voi teitä,,kyllä te olette syntinen, aivan kuten nuo kadunkin naiset ja mikä ikävintä, ilman Jeesusta olette myöäs kadotettu syntinen kerran, Tehkää parannus!"

    vältän syntiä ja haluan tehdä vain hyvää mutta sanoit että jos tekee yhden synnin niin rikkoo kaikkia vastaan.tähän en voi ikinä päästä.

    sanoppa miten esim.voin välttää sen että jos näen seksikkään naisen takapuolen,niin miten voin olla edes "vahingossa"ajattelematta jotain tuhmaa,ei se ole sinullekaan mahdollista jos olet terve mies.

    meillä on viettimme ja se on lahja,meitä ohjaa luonto ja luonto on jumalasta.

    elätkö raimo itse synnitöntä elämää?

    jos elät niin kerro miten?

    jos teet syntiä,niin kerro mitä?

    Äänestä

Rakas Jeesus, tuon rukouksessa eteesi tämän pyynnön menestyksekkäästä yritystoiminnasta. Pyydän Sinun viisauttasi ja taitoasi välttää virheitä, saada tuloksia aikaan ja että kaikki velat saadaan hoidetuksi.

Anna myös sellaista varmuutta tämän yritystoiminnan hoitamisessa, että yöt voisi nukkua rauhassa, eikä tarvitsisi stressaantua. Anna viisautta ajankäytön suhteen.

Kiitos Jeesus myös tästä hyvästä rukouspyynnöstä, että voisi auttaa muita. Näytä erilaisia mahdollisuuksia tässä auttamisasiassa. Johdata avuntarvitsijoitten luo, mutta auta välttämään hyväksikäyttäjiä.

Äänestä
  • kiitos sinulle veljeni rukouksesta,olet epäitsekäs ja hyvä krititty

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

voima tahto ja usko kirjoitti:

pyydän esirukousta että yritystoiminta alkaisi sujumaan ja välttäisimme tekemämme virheet ja jatkossa saisimme aikaan tuloksia joilla saadaan velat hoidettua ja elämään varmuutta, sekä ennenkaikkea että voisin alkaa auttamaan muita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu