Kovin tuntuu olevan heppoisella pohjalla ihmisten usko fyysiseen kidutukseen kuoleman jälkeen, nimenomaan helvettiä ajatellen. Eihän mikään fyysinen, alleviivaan nimenomaan tuota edellistä sanaa, voi olla mahdollista hengen maailmassa. Tulta ja tulikiveä, hampaiden kiristystä ja loputonta itkua jossain tietämättömän kurjassa tulijärvessä? Anteeksi vain, mutta minä, ahkerasti uskovaisten kokouksissa käyneenä - ja asian sisäistämistä yrittäneenä - en pysty millään ymmärtämään tuota.
Jos kuoleman jälkeen on helvetti se on eroa Jumalasta. Eroa siitä mistä on itse sieluineen joskus aikanaan lähtenyt liikkeelle. Missään tulikiven päällä istumista heinähanko perseessä se ei todellakaan voi olla. Eihän siinä olisi mitään järkeä.. toisaalta voidaan heittää kysymys onko missään mitään järkeä? Riittää että katsoo uutiset tai lukee lehden.. no mutta sen enempiä saivartelematta jatkan asiaani.
Kertokaa minulle, arvon palstaa päivystävät uskovat, onko teille kuoleman jälkeen todellakin elämä niin on/off-mahdollisuuksien rajoissa kuten olen saanut kokouksissanne ymmärtää. Tarkoitan tällä sitä että joko menen taivaaseen missä harppu soi ja tummasilmäiset neidot tarjoavat minulle viinirypäleitä puron rannalla tai sitten vaihtoehtoisesti palan jossain hyvin kuumassa paikassa, kärsin tuskaa ja hammasten kiristystä pirut vierelläni. Ja jälkimmäinenkin vain siitä syystä että en suostunut maanpäällisen elämäni aikana uskomaan siihen että yhden miehen kuolema voi pelastaa kaikki muut?
Siis herran jestas.. eihän tuossa ole mitään järkeä. Ei voi olla. Minä olen koko pienen ikäni elänyt pelossa ja epätietoisuudessa siitä että mitä jos sittenkin kärvennyn. Mutta eihän ero Jumalasta voi olla mitään fyysisyyttä. Raamatun kertomukset on kerrottu sen kansan ja sen ajan kuvakielellä, ei mitenkään konkretiana. Eihän Johanneskaan puhunut ilmestyksessään helikoptereista vaan "kuin heinäsirkoista" kun ei ymmärtänyt sen ajan ymmärryksessään mitä näki.
Liian sokeaa olisi väittää että MINÄ olen oikeassa ja kaikki muut väärässä. Tämä pätee myös laajemmin uskontoihin. Miksi (Jeesus-)uskovat ryöstävät Jumalan islamilaisilta väittäen tätä saatanan uskonnoksi? Miksi puhelu Jumalalle menee "väärään numeroon" jos ei laita Jeesuksen suuntanumeroa eteen? Ja miksi joudun tähän fyysiseen, kuumaan, kiduttavaan helvettiin jos en kulje tätä Jeesus-tietä?
Hyvät ystävät, Joh3:16 on tuttu, siihen on turha vedota tuossa äskeisessä kysymyksessä. Minä en vain voi uskoa että maailma (Jumala) olisi niin sokea että luokittelisi ihmisiä näin ahtaasti. En yhtään ihmettelisi vaikka helvetti olisikin vain jälleensyntymistä takaisin maan päälle. Siltä ainakin vaikuttaa kun katson iltauutiset.
-G-

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ensiksikin uskon raamatun ilmoitukseen Jumalasta, ja siihen myös pitäydyn tässä viestissä.
Ehkä sen verran voisi tuohon fyysisyyteen sanoa, että raamattu opettaa ihmisen olevan henki, sielu ja ruumis. Kun kuolemme, maallinen ruumiimme kuolee ja maatuu, mutta henki/sielu jatkaa elämää tai kuolemaa (jos ei ole uudestisyntynyt on jo kuollut, vaikka fyysisesti eläisikin). Fyysisen kuoleman jälkeen saamme kuitenkin uuden hengellisen ruumiin. Jeesuksen ruumis kuoleman jälkeen oli mielenkiintoinen: käveli seinän läpi, mutta söi silti mm. kalaa. Eli tulemme saamaan ruumiin, joka on hengellinen, mutta jota voi rinnastaa fyysiseen ruumiiseen.
Sitten tuosta järki asiasta. Raamattu opettaa, että Jumala katsoi hyväksi saarnauttamansa HULLUTUKSEN kautta pelastaa... Siis kyllä Jumala myöntää sen, ettei tämä pelastus asia liity järkeen mitenkään. Ei sitä voi järjellä ymmärtää. Jumalan valtakunta on lapsenmielisille (kait myös hieman tosikoille taidan itse olla enemmän tosikko). Tarkoitan siis sitä, että ei se ole mikään selitys, ettei se mahdu järkeen.
Mietitäänpä, että on olemassa Jumala ja taivas ja helvetti ja Jumala päättää, että taivaaseen pääsee jos syö litran mustikoita (pahoittelen en keksinyt tyhmempää). Jos siis Jumala on näin päättänyt niin silloin se on näin oli siinä järkeä tai ei. Haluan vain sanoa, että on joitain asioita jotka vain ovat niin kuin ne ovat, vaikka eivät miellyttäisikään meitä. Jumala on koko universumin hallitsija ja meidän ihmisten on vain siihen alistuttava mitä hän on säätänyt.
Tässä vaiheessa ihmisen ylpeys nostaa päätään ja helposti tulee olo, että muahan ei kukaan määrää. En suostu tuonkaltaisen mielivallan alle.
Kuitenkin pelastus on saatavilla ilman omia ponnistuksia yksistään armosta jos haluaa olla rakkaussuhteessa maailmankaikkeuden luojan kanssa. Me rakastamme häntä koska hän ensin rakasti meitä.
Samalla voisin kysyä, että millainen olisi sitten parempi maailma. Uskon nimittäin siihen, että jos muuttaa jotain niin myös jokin toinen asia muuttuu. Joku voisi sanoa, että Jumala olisi voinut luoda maailman missä ei ole pahuutta. Voisin kysyä olisiko silloin olemassa mitään hyvääkään.
Sitten voi miettiä miksi pitää olla helvetti, miksei voisi olla vain taivas ja sitten ne jotka eivät halua Jeesusta seurata niin niille olis joku toinen vaihtoehto. On hyvä muistaa, että Jumala on kuitenki Jumala. Siis Jumala ei voi olla muuta kuin hän on. Hän on persoona. Ja jos se mitä hän on, sisältää sen, että Jumala ei kestä syntiä vaan synti tarvitsee tuomita. Silloin synti pitää tuomita, eikä Jumala voi sille mitään. Ymmärrätkö siis, että kun esim. Jumala on rakkaus niin hän ei voi olla rakastamatta. Kun Jumala on oikeudenmukainen hän ei voi olla tuomitsematta.
Minusta hyvin valaiseva kohta raamatussa on se kun Jumala ilmoittaa nimekseen minä olen minä olen. Jumala siis on, eikä voi olla olematta, eikä voi olla olematta mitään muuta mitä on.
Siis hieman ymmärrystä Jumalan suuntaan. En mitenkään halua tässä viedä Jumalan arvovaltaa tai muutakaan. Ydin on vain siinä, että turha ihmisen on valittaa sitä miski asiat ovat näin. Näin ne nyt vaan on, enkä usko, että Jumala on saanut valita millainen hän on. Ihminen voi lipsua omasta persoonallisuudestaan, mutta kun kyseessä on täydellinen persoona, joka on koko maailman luoja, niin ei siinä lipsuta.
Siunasta sinulle! Toivottavasti tapani esittää asia, ei ollut provosoiva. En halua loukata ketään. Haluan vain tuoda esiin sen, minkä uskon olevan totuus.
Jeesus on tie totuus ja elämä.
>>Siis herran jestas.. eihän tuossa ole mitään järkeä.