Yritys Oy

On tuossa jo pitemmän aikaa ollut oma yritys kehityksen
alla.

Tehdasluonteinen.

Osake-yhtiö, jossa työntekijöille on jaettu
49% osakkeista (uuden työntekijän tullessa töihin osakkeiden määrää
lisätään ja näin suhde säilyy).

En ala perustamaan yritystä ennen kuin
saan laskelmat ja suunnitelmat tehtyä siten että yrityksen kehittyessä
työpaikat eivät vähene. Tämä on tiukka periaate, aina työtä täytyy
yrityksen sisällä järjestää.

Palkkaan ammattitaitoisia miehiä ja etsin
miehet itse.

Sellaiset hommat kuten sihteeri, siivous ja kirjanpidot
on helppo järjestää miesten kesken.

Sihteeriksi otan nuoren miehen
oppipojaksi, että hän näkee yritysmaailman aitiopaikalta, tästä on
hänelle suuri hyöty jatkoa ajatellen. Ammattinimikettä en ole vielä
keksinyt. Myöhemmin tarjoan paikkaa omalle pojalleni.

Siivouksen voi
järjestää miesten kesken helposti. Kirjanpito hoituu helposti kunhan
vain kaikki kuitit säilyttää.

Perheelliselle miehelle maksan enemmän
palkkaa kuin yksinelävälle, mutta palkka on laskettu jo yksinelävälle
hyväksi. Lisänä jokaiselle on tietenkin se oma osake.

Työkokemusta ei
välttämättä tarvita, riittää motivaatio. Työpaikka järjestää
koulutuksen.

Aloitelaatikko tyhjennetään päivittäin ja seuraavana
päivänä kaikki ideat heti testataan. Käyttöönotetuista ideoista
maksetaan hyvin. Tätä kaikkea varten palkkaan aloiteinsinöörin jolla on
kaikki valmiudet tarttua heti alotteisiin.

Työturvallisuus-asiat ovat
tärkeitä ja joka vaarantaa oman ja toisten hengen, saa potkut
välittömästi. Olen varma kuitenkin että kukaan ei tule potkuja saamaan.



Asiakaspalvelutehtävissä oleville annan pomon valtuudet korvata
vahingot reilusti asiakkaalle välittömästi. - Ei pelkkä pahoittelu,
vaan rehti korvaus.
1385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lasten palsta on tuolla erikseen, tai voit vaihtoehtoisesti kokeilla huuhaata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M135 kirjoitti:

On tuossa jo pitemmän aikaa ollut oma yritys kehityksen
alla.

Tehdasluonteinen.

Osake-yhtiö, jossa työntekijöille on jaettu
49% osakkeista (uuden työntekijän tullessa töihin osakkeiden määrää
lisätään ja näin suhde säilyy).

En ala perustamaan yritystä ennen kuin
saan laskelmat ja suunnitelmat tehtyä siten että yrityksen kehittyessä
työpaikat eivät vähene. Tämä on tiukka periaate, aina työtä täytyy
yrityksen sisällä järjestää.

Palkkaan ammattitaitoisia miehiä ja etsin
miehet itse.

Sellaiset hommat kuten sihteeri, siivous ja kirjanpidot
on helppo järjestää miesten kesken.

Sihteeriksi otan nuoren miehen
oppipojaksi, että hän näkee yritysmaailman aitiopaikalta, tästä on
hänelle suuri hyöty jatkoa ajatellen. Ammattinimikettä en ole vielä
keksinyt. Myöhemmin tarjoan paikkaa omalle pojalleni.

Siivouksen voi
järjestää miesten kesken helposti. Kirjanpito hoituu helposti kunhan
vain kaikki kuitit säilyttää.

Perheelliselle miehelle maksan enemmän
palkkaa kuin yksinelävälle, mutta palkka on laskettu jo yksinelävälle
hyväksi. Lisänä jokaiselle on tietenkin se oma osake.

Työkokemusta ei
välttämättä tarvita, riittää motivaatio. Työpaikka järjestää
koulutuksen.

Aloitelaatikko tyhjennetään päivittäin ja seuraavana
päivänä kaikki ideat heti testataan. Käyttöönotetuista ideoista
maksetaan hyvin. Tätä kaikkea varten palkkaan aloiteinsinöörin jolla on
kaikki valmiudet tarttua heti alotteisiin.

Työturvallisuus-asiat ovat
tärkeitä ja joka vaarantaa oman ja toisten hengen, saa potkut
välittömästi. Olen varma kuitenkin että kukaan ei tule potkuja saamaan.



Asiakaspalvelutehtävissä oleville annan pomon valtuudet korvata
vahingot reilusti asiakkaalle välittömästi. - Ei pelkkä pahoittelu,
vaan rehti korvaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu