Liittyykö ko. termi jotenkin 1980-lukuun?
Kasaari?
The Jack
92645
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tosin se kirjoitetaa kasari eli 80-luku...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kasaari
Venäjän ja Itä-Euroopan juutalaiset ovat enimmäkseen kasaarien jälkeläisiä, ei "oikeita" juutalaisia. Asia on niin arkaluontoinen, että siitä ei virallisissa tiedotusvälineissä kerrota. British Encyclopediassa asia kerrottiin joskus yli sata vuotta sitten, mutta nykyisessä asiasta vaietaan. Tässä meillä todellista salaliittoa.
Geenitutkimus on todennut, että nykyisten itä-juutalaisten isälinjat tulevat suoraan Israelista eli Palestiinan alueelta. Juutalaisilla saattaa olla joitakin juuria kasaareilta, kutem myös suomalaisilta tai ruotsalaisilta, sillä joitakin käännettyjä on otettu vaimoiksi. Eli suurin osa idässä asuvien juutalaisten geeneistä tulee Saksan ja Ranskan juutalaisista. He muuttivat keksiajalla itään. Joillakin juutalasista on sukupuut tallessa ja tietoa siitä, mistä 12:sta polvesta he periytyvät.
Kasaari-juutalais teoria on juutalais vastaisten hyväksymä teoria. Jotkut vuorilla asuvat juutalaisuskoiset ihmiset tunnustavat periytyvänsä suoraan kasaarielta, muut ovat ihan juutalaisia.
On typerää olettaa, että askenazin juutalaiset periytyvät suoraan kasaarielta. Euroopan juutalaiset erottuvat Euroopan ja Aasian alkuperäiskansoista ulkonäön ja älykkyytensä perusteella. Yleistietoa:suurin osa juutalaisista pärjää älykkyystesteissä paremmin kuin länsimaalaiset. Selainen barbaari kansa kuin kasaarit eivät mitenkään voisi niin nopeasti muuttua sivistymäättömistä sivistyneiksi, ja sitä paitsi mistä he saisivat suullisen Tooran, joka on periytynyt sukupolvesta toiseen juutalaisten keskuudessa.
kertoo. Benjamin Freedman joka on syntyperäinen juutalainen (tosin kääntyi juutalaisuudesta katolilaiseksi) kertoo mistä hänen tuntemansa 20 miljoonaa amerikan ja israelin juutalaista ovat peräisin, !kasaareita!, niinpä kuule ei sinun Kaisa Koon tarvi vetää väärään suuntaan, on meillä kuitenkin vielä silmät päässä jotta näemme mitä juutalaiskonferenssi itse kertoo.
kaikki juutalaiset ovat turkkilais-iranilaista alkuperaa,eli alunperin lahtoisin kaukaasiasta.ei ole olemassakaan muita juutalaisia.Kaukaasialaiset menivat turkkiin ja iraniin ja sielta jopa intiaan saakka jossa he loivat hindulaisuuden joka on juutalaisten uskonnon kaltainen,tata uskontoa vastaan on kehittynyt kaksi liiketta,islam ja kristinusko jotka ovat todellisuudessa muuttuneet naiden kaukaasialaisten vaikutuksesta,siten etta nama uskonnot palvelevat kaukaasialaisten tarkoitusperia nykyaan.Palestiinalaiset ja muutkin niinkutsut arabit ovat sekoittuneet kaukaasialaisiin,tosiasiassa oikeita arabeja on luultavasti enaa egyptissa,vaikka propaganda muuta vaittaakin.
tarkoituksellisesti? alkuperäisen historiansa.
Tässä uusinta tutkimusta asiasta mikä tekee juutalaisvaltion olemassaolon nykymuotoisena (sionistisena) entistä kyseenalaisemmaksi.
http://mondediplo.com/2008/09/07israel
http://www.khazaria.com/
Lue ihmeessä Kasaarisanakirja. Loistava opus ja sen johdannossa kerrotaan kasaareista tarkemmin.
Tämän sivun lopussa kerrotaan, mitä Otavan Tietosanakirja vuodelta 1912 tiesi kasaareista:
http://www.kansallissosialismi.com/seuraava.php