naiset on

Naiset on Suomessa vientituote, valtiovalta on tukenut esim. sairaanhoitajien vientiä Norjaan ja Britanniaan.
Samaanaikaan tuodaan Suomeen sairaanhoitajia Virosta.

Mikä logiikka on viedä parhaassa lisääntymisiässä olevia Suomalaisia naisia ulkomaille lisääntymään, nehän jää sinne ja vastaanottajamaa korjaa hyödyn.

Suomessa on tulossa västöpula, väkimäärä lisääntyy liian huonosti ja sitä kautta koko hyvinvointijärjestelmä vaarantuu.

Miksei yksinkertaisesti vain viedä niitä yli viiskymmpisiä irvileukoja sinne Norjaan ja työllistetä nämä nuoret Suomeen, niin meille jäisi myös se seuraava sukupolvi.
Joka olisi myös suomalaisia ...
3204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

painua Norjaan
ja Britanniaan.
Toivottavasti oikeat naiset eivät lähde.
Sellaiset kuin esimerkiksi kainalossani nyt oleva
suomalainen blondi.

Äänestä

Kysymyksessä on kansallinen itsemurha, valtionjohtoa pitäisi syyttää maanpetoksesta.

Äänestä
  • teolliset ja muutkin työpaikat menetetään Kiinaan suomen tekemien päätösten seurauksena, esim. raskas verotaakka vaan on ja pysyy kuin juntattuna eikä sitä edes haluta järkeistää, päinvastoin tehdään yhä uusia älyttömiä päätöksiä, esim. mallioppilas -menetelmällä päästökauppoihin jne. kalleimman mukaan, näyttää todellakin pääasiana järjestää suomelle kansallinen itsemurha ja vaikeuksia kansalaisille selviytyä jokapäiväisestä elämästään, suomen hinnathan on eu:n kalleimmasta päästä, verot ankarimmasta päästä mutta palkat huonoimmasta päästä, kuoleman yhtälö...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vientituote kirjoitti:

Naiset on Suomessa vientituote, valtiovalta on tukenut esim. sairaanhoitajien vientiä Norjaan ja Britanniaan.
Samaanaikaan tuodaan Suomeen sairaanhoitajia Virosta.

Mikä logiikka on viedä parhaassa lisääntymisiässä olevia Suomalaisia naisia ulkomaille lisääntymään, nehän jää sinne ja vastaanottajamaa korjaa hyödyn.

Suomessa on tulossa västöpula, väkimäärä lisääntyy liian huonosti ja sitä kautta koko hyvinvointijärjestelmä vaarantuu.

Miksei yksinkertaisesti vain viedä niitä yli viiskymmpisiä irvileukoja sinne Norjaan ja työllistetä nämä nuoret Suomeen, niin meille jäisi myös se seuraava sukupolvi.
Joka olisi myös suomalaisia ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu