Olen syvästi järkyttynyt täällä käytävästä kivityksestä ja Kirjalla päähän lyönnistä, jossa menevät samassa mätkeessä niin homot, lesbot kuin esipaimenetkin.
Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän sitä, että olen vakaumuksellinen ortodoksi. Missä todellakin on metropoliittamme mainostama "lempeä hengellisyys"?
Ei riitä, että osa kirjoittajista omassa taivaspaikkakuumeessaan änkeytyy kalifiksi kalifin paikalle; heille mikään Jumalan valtaistuinta vähäisempi "oikea"uskoisuuden tuoli ei kelpaa.
Minukin rippi-isäni oli yksi Ortodoksiviestin kirjoituksen allekirjoittajista. Pidän häntä entistä suuremmassa arvossa ja näen hänessä viisaan, suvaitsevaisen, lempeän ja ihmisrakkaan staretsin.
Monelle täällä keskustelevalle tulisi sanoa: "Hanki elämä." Tai oikeastaan: "Näe elämä."
Siunausta ja suvaitsevaisuutta kaikille,
Makarios
Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän sitä, että olen vakaumuksellinen ortodoksi. Missä todellakin on metropoliittamme mainostama "lempeä hengellisyys"?
Ei riitä, että osa kirjoittajista omassa taivaspaikkakuumeessaan änkeytyy kalifiksi kalifin paikalle; heille mikään Jumalan valtaistuinta vähäisempi "oikea"uskoisuuden tuoli ei kelpaa.
Minukin rippi-isäni oli yksi Ortodoksiviestin kirjoituksen allekirjoittajista. Pidän häntä entistä suuremmassa arvossa ja näen hänessä viisaan, suvaitsevaisen, lempeän ja ihmisrakkaan staretsin.
Monelle täällä keskustelevalle tulisi sanoa: "Hanki elämä." Tai oikeastaan: "Näe elämä."
Siunausta ja suvaitsevaisuutta kaikille,
Makarios
Vastaukset 52
Vanhimmat
Ortodoksiviestissä oli jo talvella aiheeseen liittyvä kirjoitus, jossa pyydettiin isä Esipaimenta lausumaan opillinen mielipide. Lehdessä on sen jälkeen ollut moniakin kirjoituksia, mutta Esipaimen on hiljaa.
Miksi hän sallii papiston avoimesti arvostella kirkon opetusta? Avioliitto on yksi kirkon sakramenteista, aikooko Esipaimen odottaa, että sekin murennetaan?
Esipaimenen velvollisuus on määritellä perinteisen opin mahdollisia tulkintoja. Se ei kuulu papistolle, eikä varsinkaan hiljattain kirkkoon liittyneelle maallikole.
...arvelet esipaimenemme vaikenevan tässä vaikeassa kysymyksessä? Edelleenkin kehotan näkemään elämän sen kaikessa monimuotoisuudessaan.
Kenen kadotuksesta olet niin kovasti huolissasi opin "vääristyessä"? Itsesi, homojen vai oikeauskoisten?
...itse kirjoituksesta.
Täältä on ilmeisesti poistettu joukko mielipiteitä, joten en voi viitata niihin. Tyydynkin viittaamaan itse tämänkertaisen myrskyn aiheuttajaan: Ortodoksiviestissä olleeseen kirjoitukseen. Vaikka kuinka lukisin sitä oikeinpäin, väärinpäin ja päällänikin seisten, en löydä ensimmäistäkään viittausta siihen, että allekirjoittajat olisivat muuttamassa Kirkon opetusta saati sakramentteja.
Minusta siinä on kyse tuomitsemisesta, jonka kieltää paitsi isä Esipaimen myös paimenistamme pyhin.
Makarios
Kirkolla on erilaisista asioista käytettävissään Evankeliumien tekstit, apostoliset kirjeet, kirkkoisien kirjoitukset ja ekumeenisten kirkolliskokousten päätökset. Osa tästä materiaalista on sen veran vaikeaselkoista, että piispat joutuvat ajoittain esittämään virallisen täsmennyksen.
Nyt olemme jälleen sellaisessa tilanteessa, että Pohjoismaiden kirkoilla on asioista erilaisia näkemyksiä. Tähän asti se on koskenut luterilaisia kirkkoja. Pinnalla on lähinnä naisen asema kirkossa ja suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.
On lähes väistämätöntä, että myös Ortodoksinen Kirkko joutuu määrittelemään oppiensa oikean tulkinnan. Luterilainen kirkko on naisen asemaa koskevassa kysymyksessä aika hajallaan vaikka virallinen päätös onkin olemassa jo vuosien takaa.
Nyt parisuhdekysymyksestä voi tulla Ortodoksista kirkkoa hajoittava asia, elleivät piispat astu esiin. Kirkon oppi ei voi olla maallikoiden tai edes pappien äänestystulos. Piispat on asetettu opin valvojiksi ja opillisten tulkintojen täytyy perustua kirkon traditioon, ei SETA:n lausuntoihin.
Nuo Ortodoksiviestin mielipiteen allekirjoittajat ovat viime vuonna allekirjoittaneet Yhteysliikkeen asiakirjan, jossa suoraan vaaditaan esimerkiksi parisuhteessa asuville täysiä oikeuksia kirkon opetusvirkoihin. Siellä on paljon muutakin, mutta löytänet ne itsekin (http://www.yhteys.org/index.html).
Tässä yhteydessä on minun mielestäni olennaisinta, että oppien tulkinta ei kuulu maallikolle, eikä papeille vaan piispoille.
...hajoita Kirkkoa vaan ihmiset, riitely ja toisten tuomitseminen.
Makarios
...viittaan nyt vain Ortodoksiviestissä olleeseen kirjoitukseen ja otsakkeeseen "lempeä hengellisyys". Siihen siis, että repivä riitely ja toisten tuomitseminen ei rakenna mitään, vähiten Kirkkoa.
Noh, Kirkkomme on tietysti jo rakennettu. Käyttäkäämme sitä sitten siihen, mitä varten se on.
Makarios
Helsingin Ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra vastasi "Kysytään papilta" -palstalla (Ortodoksiviesti 5/05)
Kysymys:
"Mikä on ortodoksisen kirkon kanta rekisteröityihin parisuhteisiin (ns.homoliitot)?"
Vastaus:
"Ortodoksinen kirkko suhtautuu kielteisesti sekä rekisteröityihin että rekisteröimättömiin homoseksuaalisiin parisuhteisiin. Esimerkiksi kanoninen oikeus säätää niihin osallistuville varsin ankaria rangaistuksia. Lähtökohtana on raamatullisen ihmiskuvan pohjalta nouseva käsitys, jonka mukaan seksuaalisuutta tulee toteuttaa miehen ja naisen välisessä avioliitossa."
Joten jos tuo oppi on muuttumassa, niin se varmasti vaatii vähintäin piispan, mieluummin piispainkokouksen kannaottoa. Siihen saakka olisi parempi, että papit keskustelisivat vain piispan, eivätkä koko kirkkokunnan maallikkojoukon kanssa.
Jos yksittäiset papit ja heitä tukevat maallikot alkavat kirjoittaa omia opillisia tulkintojaan piispan pysyessä vaiti, niin mihin tavallinen (sisäpiiriin kuulumaton) seurakuntalainen voi silloin enää luottaa?
...luottaisit sydämeesi?
Minä taidan olla aivan järkyttävän sokea, kun en TÄSSÄ NIMENOMAISESSA, edessäni olevassa Ortodoksiviestin kirjoituksessa, johon viittaan, löydä sanaakaan homojen avioliittoon siunaamisen puolesta.
Mitä tuohon ylhäältä (tai Ylhäältä) annetun kuulemiseen ja siihen luottamiseen tulee, niin minulla on seinälläni Evakko-Kristus. Tiedätkö, mitä siinä lukee? "YHDEN käskyn minä annan teille..."
Makarios
"Yhteys-liikkeen tavoitteet:
- homo- ja lesboparien kodit siunataan pyydettäessä,
- myös kirkoissa työskentelevät homot ja lesbot voivat halutessaan rekisteröidä parisuhteensa
pelkäämättä seurauksia,
- kirkoissa ryhdytään toimiin, jotta homo- ja lesboparit halutessaan voivat saada ekisteröidylle
parisuhteelleen kirkollisen siunauksen."
Tämä teksti löytyy yhteysliikkeen liittymislomakkeesta. Ja tällaisen ovat allekirjoittaneet samat henkilöt (kymmenien muiden ohella), jotka ovat tuon laajemman mielipidekirjoituksen takana. Mielestäni ylläolevassa tekstissä ei ole enää väärinymmärtämisen mahdollisuutta.
Minä luotan sydämeeni, kun keskustelen yksittäisen homon tai lesbon kanssa. Mutta se ei ole olennaista, kun kesksutellaan kirkonnopetuksesta.
...keskustellaan lempeästä hengellisyydestä ja Ortodoksiviestin 6/2005 sivulla 28 olevasta kirjoituksesta. Ei siitä, mitä joku sen allekirjoittajista on jossakin muualla sanonut, tehnyt tai allekirjoittanut.
En taidakaan olla ainut sokea...
Ei näköjään riitä, että joidenkin uskonveljieni ja -sisarieni mielestä esipaimenten on kytättävä laumalaistensa makuuhuoneita; laumalaistenkin kuuluu kytätä ja ojentaa paimeniaan.
Uskallan väittää, ettei tässä ole kyse opin puhtaudesta vaan homofobiasta. Eikö sitten olekin hyvä, että nämä sairaat, syntiset ja väärin Jumalan kuvaa toteuttavat iljetykset bylsivät holtittomasti toisiaan kadotuksessa eivätkä kanssasi samassa Taivaassa?
Makarios
Jos tulkitset kirkon opin selkeyttämistä koskevan vaatimuksen homofobiaksi, niin sitten me emme mahdu samaan keskusteluun.
En ole vielä edes aloittanut keskustelua siitä, miten seksuaalivähemmistöihin pitäisi suhtautua. Sen ei pitänyt olla tämän säikeen aiheenakaan.
Nyt piti olla kyse siitä, ovatko muutamat papit esittäneet kirkon opetuksen vastaisia mielipiteitä.
Ehkä löydät suotuisamman vastapelaajan. Hyvästi.
...aloittanut keskustelua..." paneekin tämän minun aloittamani keskustelun oikeisiin uomiinsa.
Elämä ei ole peliä eikä oikeassa olemista.
Näkemiin.
OV:ssä luki näin mm:
"Homoseksuaalisesti suuntautuneen ihmisen kannalta tämä keskustelu saattaa tuntua ahdistavalta tai jopa täysin yhdentekevältä. Teologien, pappien ja muiden keskustelijoiden olisi tärkeää muistaa, että kysymys on ihmisistä ja heidän persoonansa herkästä ulottuvuudesta. Toivomme, että myös tästä aihepiiristä voitaisiin keskustella asiallisesti ja kiihkottomasti omassa kirkossamme. Ennen kaikkea on oleellista pitää esillä ortodoksisen perinteen lempeyttä ja ihmisrakkautta, joka ulottuu kaikkiin ihmisiin"
Missä kirjoituksessa oltiin kumoamassa kirkon oppia?
>>> Mitä tuohon ylhäältä (tai Ylhäältä) annetun kuulemiseen ja siihen luottamiseen tulee, niin minulla on seinälläni Evakko-Kristus. Tiedätkö, mitä siinä lukee? "YHDEN käskyn minä annan teille..."
"Ei näköjään riitä, että joidenkin uskonveljieni ja -sisarieni mielestä esipaimenten on kytättävä laumalaistensa makuuhuoneita; laumalaistenkin kuuluu kytätä ja ojentaa paimeniaan."
Minä ymmärrän tuon ylläolevan siten, että sinun mielestäsi, Makarios, on todellakin samantekevää mitä uskovaisten makuuhuoneissa tapahtuu - kunhan vain kukaan ei ole sitä näkemässä.
Saman logiikan mukaan pitäisi olla samantekevää, tekeekö joku paljonkin murhia, kunhan vain keskittyy murhaamaan sellaisia ihmisiä, joiden poissaoloa juuri kukaan ei kuitenkaan huomaa.
Ts. mitä tahansa saa tehdä, kunhan tekee sen melko salaa.
Tällä tavoin ajattelevalta on melkoinen loukkaus kutsua ortodokseja uskonveljikseen.
Tässä(kin) keskustelussa pitää erottaa toisistaan se, miten yksittäisen kristityn pitää suhtautua yksittäiseen homoon tai lesboon siitä, mitä kirkko opettaa homoseksuaalisista suhteista.
Yhteiskunnan (Eduskunta) tämänhetkisenä tavoitteena näyttää olevan avioliitto-käsitteen laajentaminen koskemaan parisuhdelain mukaista elämäntapaa. Samalla avioliiton merkitys uuden sukupolven tuottajana ja kasvattajana joutuu antamaan tilaa pariskunnan keskinäisen suhteen onnellisuuden itsekkäille vaatimuksille.
Jokainen ihminen luonnollisesti hoitaa ihmissuhteensa sydämensä avulla, mutta kirkon selkeä oppi auttaisi epätietoisia. Tuo mainittu Ortodoksiviestin kirjoitus pyrkii sumentamaan koko käsitteen ja sen sen vuoksi vaarallinen. Sumeutta lisää viereinen maallikkokirjoitus jossa kuitenkin pyritään tarkentamaan oppia tavalla, mikä on vain piispojen oikeus ja velvollisuus.
...perättiin vain ja ainoastaan lempeää hengellisyyttä ja kavahdettiin toisen silmitöntä tuomitsemista. Jompikumpi meistä on nyt sisälukutaidoton.
Makarios
Sinä vaadit lähinnä, että asiasta ei edes saisi tavoitella täsmällistä kirkon oppia. Joten ei sitten kesksutella.
Vaikka miten päin minäkin lukisin Ortodoksiviestin kirjoitusta jonka on allekirjoittanut papisto ym., en löydä siitä mitään kirkon oppia tai ykseyttä uhkaavaa. On selvää, että edelleen kirkossamme homoseksuaalinen papisto ei voi rekisteröityä parisuhteeseen, homoseksuaalisia pariskuntia ei vihitä tai siunata kirkossa. Selibaatin valinneen papin valinta on selvä. Toinen vaihtoehto on avioliitto ennen papiksi vihkimystä. Se että meitä on kristillisessä,ortodoksisessa kirkossa moneksi, ei liene mikään uutinen. Kirjoituksen ydinsanoma on todellakin lempeä hengellisyys, lähimmäisen rakkaus, tuomitsemisen lopettaminen. Olemme kaikki syntisiä, kuka mitenkin. On hienoa, että seurakunnassa ja kirkossamme on paljon ihmisiä, joiden asiat ovat kristilliselta kannalta katsoen kunnossa. Silloin he voivat tukea ja olla rohkaisemassa niitä, joilla on vaikeaa syystä jos toisesta. Synti on asia josta kukaan ei ole vapaa, mutta seksuaalisuus sinänsä ei ole syntiä, vaan se miten ihmiset, homot ja heterot, sitä itsekukin toteuttavat. Yhteys-liikkeessa mukana olevat ortodoksit sitoutuvat ylläolevaan, sielläkin toimitaan oman ortodoksisen kirkon opetuksen ja olosuhteen mukaan.
"Yhteys-liikkeessa mukana olevat ortodoksit sitoutuvat ylläolevaan, sielläkin toimitaan oman ortodoksisen kirkon opetuksen ja olosuhteen mukaan."
... vaatimalla mm. vakiintuneessa "parisuhteessa" elävän henkilön vapaata toimimista pappina?!?!
...toteamaan, että minusta ihmisen on parempi seistä nöyränä Herransa edessä kuin kinastella opista keskustelupalstoilla. Laittaudun tästä vigiliaan. Parempi käydä vigiliassa vielä kun voi; kohtahan Kirkko on revitty täysin kappaleiksi ja elostelevien homopappien temmellyskentäksi...
Makarios
"Parempi käydä vigiliassa vielä kun voi; kohtahan Kirkko on revitty täysin kappaleiksi ja elostelevien homopappien temmellyskentäksi... "
Just tuolla asenteella se rukous luistaa.
...käydä vigiliassa, joka on mielestäni viiltävän kaunis. Totuttuun tapaan tästä taivaallisesta esimausta oli nauttimassa vajaa kourallinen mummoja. Tämä näky toistuu seurakuntamme päätemppelissä viikosta viikkoon.
Puhdasoppisuuden etuvartiota ei näkynyt missään. Eikö oli verrattomasti parempi elää kuin puhua Kirkkoa todeksi? Voisi kivien tilalle löytyä sitä lempeää hengellisyyttä.
Miksi ylipäätänsä olla fundamentalistisen huolestunut opin puhtaudesta sellaisessa instituutiossa, jonka palveluja ei edes näytä käyttävän?
Makarios
Kävin liturgiassa Uspenskissa. Kirkkokansaa kourallinen (joku kymmenen) ja turisteja koko ajan 2-3 bussilastillista harhailemassa ja kuvaamassa. Turisteja varten osa palveluksesta toimitettiin englanniksi.
Olisikohan seurakuntalaisia enemmän, jos turisteja olisi vähemmän? Mutta tuovathan he seurakunnalle rahaa, tänäänkin neljä-kuusi turistia osti ainakin tuohuksen ...
Perinteiden mukaan jopa kirkkooon liittymistä harkitsevia katekumeeneja on pyydetty poistumaan kirkkosalista ennen uskontunnustusta.
Joten ehkä se Yhteys -liikkeen vaatima muutos ei olekaan, kuin yksi vähän isompi kivi tässä maallistumisen helminauhassa.
Onneksi pienemmissä kirkoissamme on myös pappeja, joiden opetus tukeutuu edelleenkin Raamattuun ja kirkon perinteisiin. Pitänee jättää Uspenski kokonaan sisäpiiriläisille.
...olin siellä. Pyhän Nikolaoksen sanoin sinne toivotetaan myös "merimiehet, sotilaat ja lapset" - matkustavaiset siis - kaikilta maailman kolkilta. "Tulkaa minun tyköni," lukee holvikaaressakin.
Rukouselämä on kilvoitusta. Jumalanpalvelus on rukousta. Kun seisoo Herran edessä ja vain Herran edessä, sitä pyhää rauhaa eivät järkytä sen enempää pari paikalle pölähtävää bussillista kuin kaksi toisiaan rakastavaa homoakaan.
Toivotan sinullekin rauhaa, rakas Efesolainen. Lähde elämäsi tärkeimpiin pyhiin: itseesi. Ehkäpä seuraavan 30 vuoden kuluttua ajattelet jo toisin.
Makarios
Kirkkoon kuulumattomien on hyvä aloittaa lauantain vigiliapalveluksesta. Itse kävin vigiliassa monena vuonna ennen kuin liityin kirkkoon.
Liturgia on perinteisesti jaettu kahteen osaan, opetettavien liturgiaan ja ehtoollispalvelukseen. Tuo jako on kirjattu liturgian teksteihin: "Opetettavat poistukaa" ja "Ovet, ovet".
Tämä samalla erottaa luontaisesti sen osuuden, johon turistitkin voivat katekumeenien seurassa osallistua varsinaisesta ehtoollispalveluksesta, mikä on varattu vain Kirkon jäsenille. Mutta tämä ei ole enää vuosiin toiminut turistikirkko Uspenskissa.
Edellisen kerran kävin siellä toisena Pääsiäispäivänä. Silloin oli vähemmän turisteja.
Yleensä käyn seurakuntamme pienemmissä kirkoissa. Niissä on lähinnä kirkon jäseniä ja jokunen "oikea" katekumeeni.
Mutta tämä ei liity enää pääsäikeesen, joten anteeksi harhautumiseni. Ja hei taas.
No, oli siellä ainakin yksi kirahwikin mummojen joukossa... ;) Ja pieni epäilys on vigiliavierailun perustella myös Makarioksen henkilöllisyydestä, vaikka oli siellä kyllä mahdollisia vaihtoehtoja useampiakin, koska ei siellä nyt ihan pelkkiä mummoja ja kirahweja ollut Makarioksen lisäksi, vaikkei kansaa niin paljon ollutkaan. Olisiko ihmisillä kesäväsymystä? Tai mökkeilyä ja matkustelua? Yleensähän siellä on väkeä ihan kunnolla.
...minä ole mikään arvailujen arvoinen mysteerimies. Ihan riviseurakuntalainen vain, jolla ei ole mitään salattavaa. Tervetuloa juttelemaan.
Makarios
Kunhan sattui vain hyvä johtolanka, josta pystyi päättelemään, kun osaa laskea yhteen "yksi plus yksi on kaksi", niin voi osata vetää johtopäätöksiä, jotka tietysti voivat tietysti olla myös vääriä. Ei mitään sen ihmeellisempää. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että olen yleensä luonteeltani aika utelias.
Juttelemaan tulemisen suhteen olen hieman kaksijakoinen. En yleensä ole kovin rohkea ottamaan kontaktia keneenkään tuntemattomaan, mutta toisaalta, jos ennestään tuntemattomien kanssa joutuu puheisiin, niin saatan olla hyvinkin seurallinen.
...laskuoppi on hallussa! Itse olen kyllä enempi kielimiehiä. Siksi jätänkin kirahwipähkäilyt sikseen... hmmm... ;)
Makarios
Nyt kuulepas Makarios lopetat nuo mummottelut! Onhan siellä ties minkälaisia savannieläimiä ja kyselijöitä!
Nojaa...voisin tietysti iältäni just ja just mummokin olla, vaan en ole enkä varsinkaan mieleltäni.
Kohta kuulkaas alkaa ottaa kaaliin. Jos ei ole "mummo" niin sitten jotenkin muuten epäkurantti ja kelpaamaton. Miksi?
Vigilia oli ihana.
Osaan kyllä vähän monimutkaisempiakin, yksi plus yksi on vielä kohtalaisen yksinkertainen laskutoimitus... Vaikka voi sekin mennä väärin, jos on uskominen isoäidistäni maalattua taulua, jossa hän seisoo arvokkaana opettajan ominaisuudessa liitutaulun edessä, johon hän on onnistunut laskemaan kyseisen laskutoimituksen väärin. ;)
...on minusta ihana asia. Ole huoletta mummo. Minulla ei ole koskaan ollut mummoa. Olen mummoista kaikille kanssaeläjilleni kateellinen.
Nyt voi sitten iskeä tuohon kateellinen-sanaan...
Makarios
No en kyllä ole, kiitos vain. Pitää tuota ikääkin saada vähän lisää ;) Ystäväsi kyllä voin olla, eli hymyillään kun tavataan!
Minä taas olen kateellinen kaikille ts. yritän olla iloinen niiden puolesta, joilla on ollut rakastava tai edes välittävä mummo. Tai äiti.
Mehän voitais vaikka tirauttaa pikku itkut toistemme olkaa vasten?
...ottaa olan kiitollisena vastaan. Oikea äitikään ei tosiaan olisi ollut pahitteeksi. Mutta nauretaan mieluummin. Minä olen nauravainen mies.
Makarios
"Olen syvästi järkyttynyt täällä käytävästä kivityksestä ja Kirjalla päähän lyönnistä, jossa menevät samassa mätkeessä niin homot, lesbot kuin esipaimenetkin"
Samat sanat. Olen seurannut tätä palstaa kauan ja vasta tämä keskustelu järkytti. Oli homoseksuaalisuuden teologisesta puolesta mitä tahansa mieltä, SILTI pitäisi riittää malttia olla käyttämättä hävyttömän asenteellista kieltä tyyliin "perversio", "epänormaali" jne. Asiallisen kielen käyttäminen ei tarkoita hyväksymistä. Ja tuntuu myös, että tässä keskustelussa toisin ajattelevaa voi piestä kuin vierasta sikaa, vaikka mielestäni syvemmissä ja vaikeammissa keskusteluissa on maltti säilynyt.
Vähän aikaa sitten ehdotin, että jätettäisiin koko aihe ja minulta kysyttiin, että "sinäkö täällä päätät mistä keskustellaan". No, nytkö sitten kaikki ovat tyytyväisiä? Väitän että tästä kekustelusta on ollut todellista haittaa tälle keskustelupalstalle. Moderaattori poisti keskustelunavauksen pariinkin otteeseen, mutta vängällä se ajettiin läpi - valitettavasti.
Aikaisemmin ajattelin, että keskustelupalsta on vain keskustelupalsta, mutta nyt tämä näyttää tuomiopäivän ennakoinnilta, jossa lampaat ja vuohet erotellaan.
Älä häpeä olla ortodoksi. Samanlainen keskustelu voisi leimahtaa millä uskontopalstalla tahansa.
Onneksi kirkko ei ole jäsentensä summa ja kirkon johto on viisaampi (monessa mielessä) kuin keskimääräinen jäsen.
Siunausta itsellesi ja kiitos siitä, että näet ihmisen oppien takaa.
Mitä olen tehnyt väärin, kun vaadin, että Kirkon opillisista sovelluksista päättää piispainkokous, eivätkä yksittäiset papit allekirjoittamalla vetoomuksen kirkon virkojen avaamisesta parisuhteen solmineille? Ortodoksiviestin lievempi sanamuoto ei poista sitä, että samat henkilöt allekirjoittivat Yhteys-liikkeen vetoomuksen.
Olen pyrkinyt välttämään henkilökohtaisia kannanottoja parisuhteisiin, sillä pidän kirkon opetusta ensisijaisena.
Täällä näyttää olevan henkilöitä, joiden mielestä vain individualismi on tärkeätä ja oppi jääköön Raamatun lehdille. Ikään kuin kirkon perinteisten oppien arvostuksen kyseleminen olisi tänään se suurin "synti"?
Tällainenko on tänä päivänä kirkko, johon liityin yli kolme vuosikymmentä sitten, kun koin luterilaisten opillisen liberalismin liialliseksi? Halusin liittyä kirkkoon, jonka oppia ei muuteta jokaisen yhteiskunnallisen tuulenpuuskan mukana, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Oppia ei enää edes valvota.
Tämä jääköön nyt viimeiseksi kommentikseni. Huominen pitää varata rauhoittumiselle, jotta maanantaina voisi taas mennä töihin.
...sinulle, hyvä efesolainen,kukaan koskaan sanonut, että olet aikamoinen tiukkapipo?
Ehdotan, että otat käteesi vaikkapa Surozhin metropoliitan Anthonyn teoksen Tuhlaajapojan paluu ja rauhoitut todelliseen viisauden ja lempeän hengellisyyden sylissä.
Makarios
Hyvä Efesolainen !
Tämä palsta ei ole Kirkko. Ei edes edusta sitä.
Tämän palstan kannanotoilla on yhtä paljon virkaa todellisuudessa kuin pisaralla meressä.
Ihan hyvä, että haluat Kirkon olevan opillisesti puhdas. Meidän kaikkien tulee toimia sen puolesta rakkauden hengessä, ei potkien, tönien ja toisia helvettiin manaten. En sano, että noin teit, käytän vain kuvakieltä.
Toisten teot ovat heidän omalla vastuullaan ja he itse vastaavat niistä aikanaan Suurimmalle Tuomarille. Meidän on tärkeintä pitää oma elämä mahdollisimman puhtaana ja mahdollisimman synnittömänä ja Jumalan tahdon mukaisena.
Jos tämän täällä koetun koet turhautumaksi liittymisellesi ortodoksiseen kirkkoon, kovin ohueksi on jäänyt oikea ja todellinen, rakastava ortodoksinen uskosi. Rauhoitu ja lue Makarioksen kertomaa kirjaa ja muitakin hyviä kirjoja, joista löydät avun ja helpotuksen.
Muista siis, että meistä jokainen - hekin, jotka mielestäsi ovat toimineet väärin - vastaavat teoistaan kerran. On sitten kyseessä maallikko, pappi tai vaikka esipaimen.
"Sytytä, oi Kristus Jumala, meidän sydämissämme rakkauden tuli sinua kohtaan, että se polttamina sielullamme, sydämellämme ja ajatuksillamme sekä kaikella voimallamme rakastaisimme lähimmäistä niinkuin itseämme ja pitäen sinun käskysi kunnioitamme sinua, kaiken hyvän antajaa." (Kontakki Rakkauden enentämiseksi, Orologion, s. 108)
"Tällainenko on tänä päivänä kirkko, johon liityin yli kolme vuosikymmentä sitten, kun koin luterilaisten opillisen liberalismin liialliseksi? Halusin liittyä kirkkoon, jonka oppia ei muuteta jokaisen yhteiskunnallisen tuulenpuuskan mukana, mutta ilmeisesti olen erehtynyt."
Valitettavasti juuri nyt suunta näyttää olevan tällainen. Ei voi muuta kuin rukoilla todellista tosiasioihin heräämistä erityisesti niille, jotka ovat viime kädessä asioista vastuussa.
Pelastukaa!
...tuo loppukaneetti lasautettu sarkastisessa vai vakavassa hengessä? Keille se oli osoitettu? Lauletaanko seuraavaksi Siionin virsiä?
Tuolla toisessa säikeessä isä Tuomas sanoo, että tämä palsta saattaa olla monelle ensitutustuminen ortodoksisuuteen. Toisessa säikeessä taas eräs keskustelija sanoo toivovansa, ettei koskaan törmää meihin.
Minä häpeän edelleen.
Makarios
"Ehdotan, että otat käteesi vaikkapa Surozhin metropoliitan Anthonyn teoksen Tuhlaajapojan paluu ja rauhoitut todelliseen viisauden ja lempeän hengellisyyden sylissä."
Minä puolestani ehdotan, että ryhdyt perehtymään ortodoksisuuteen ensisijaisesti jotakin muuta kuin liberaaliteologien hempeää lempeilyä opiskelemalla. Se nimittäin johtaa sinut yhä pahemmin harhaan, mistä kunnia kuuluu yksin Saatanalle.
Niin, ongelman ydin on siinä, että kirkko omaa eriävän mielipiteen yhteiskunan kanssa siitä, onko homoseksin harjoittaminen syntiä. Siksi pitää mätkiä Raamatulla päähän, koska se tässä tapauksessa on ainoa perustelu kannalle. Ne synnit, joista on sama mielipide, ei Raamatulla lyömistä tarvita, kun asia muutenkin on selvä (esim. varastaminen).
>>>Olen syvästi järkyttynyt täällä käytävästä kivityksestä ja Kirjalla päähän lyönnistä, jossa menevät samassa mätkeessä niin homot, lesbot kuin esipaimenetkin.
Ensimmäistä kertaa elämässäni häpeän sitä, että olen vakaumuksellinen ortodoksi.
...xyz.
Aluksi ajattelin, että juuri tällaiset viestit kuin tämä sinun ovat niitä, jotka kannattaa jättää omaan arvoonsa, mutta onneksi tajusin, että olet Herran lähettämä enkeli, jonka tehtävä on osoittaa, kuinka paljon minussakin on vielä kasvettavaa suvaitsevaisuuteni kanssa.
Kiitos kun olet.
Makarios
...itseäni ja totesin, että ihminen ei voisi olla enemmän väärässä kuin halutessaan olla oikeassa. Siksi päätän oman osuuteni tässä säikeessä tähän.
Toivotan kaikille keskustelijoille edelleenkin siunausta ja suvaitsevaisuutta.
Makarios
Oliko Jeesus synnintekijälle aina lempeä? Oliko lempeä fariseuksillekin, syntiähän hekin tekivät!
Puhuiko Paavali vain mukavia? Nuhteliko hän koskaan seurakuntia ja niiden paimenia?
Miten Johanneksen ilmestyskirjassa puhutaan eri seurakuntien enkeileille eli sanasaattajille? Koko ajan lempeästi, ei yhtään tiukasti?
...vain ole unohtamassa ojennussuuntaa?
Alkuperäisessä viestissäni jo vihjasinkin, että jotkut ovat laittamassa itseään jopa Jumalan asemaan.
Fariseuksia täällä totisesti sietääkin ojentaa. Minun asiani se ei kuitenkaan ole.
Makarios
Huomenta!
Kirjoitin tänne ensimmäistä kertaa toissapäivänä, koska olin kauhistunut keskustelijoiden tulisieluisesta helvetinlieskojen sytyttelystä, päiden vadille vaadinnasta ja paastonajan suurimmasta mahdollisesta erheestä: itsetutkiskelun sijaan tapahtuvasta toisten syntien osoittelusta. Ehkäpä kirjoituksellani sorruin tähän viimeksi mainittuun itsekin. Minussa lienee matkasaarnaajan ja laupeuden naminamimiehen vikaa.
Parissa päivässä säie on luettu yli 2000 kertaa ja antamastani Lempeä hengellisyys -otsakkeesta huolimatta sen vieressä roihuaa äkäinen tuli. Vakaumukseni on teilattu, minut on leimattu pikkusieluksi, elämän vaikeuksiani on vähätelty ja henkilöyteni on herättänyt uteliaisuutta. Pitäisi ilmeisesti olla imarreltu.
Tämä oli hauska kokemus. Toivotan kaikille hyvää jatkoa ja riemullista Juhlaa!
Makarios
"Vakaumukseni on teilattu, minut on leimattu pikkusieluksi, elämän vaikeuksiani on vähätelty.."
Missä ja kuka?