USAn talous

Tiesitkö, että USAn pelkästään kauppavaje kasvaa yhdessä kuukaudessa 60 mrd dollaria. Siis 60 miljardia dollaria.

Ja kun syyksi kuulemma sanotaan öljynhinnannousu, niin sanomattakin on selvää, että impperialisti halajaa jo Iraninkin öljykenttiä.

Tämän on Iran jo havainnut, ja siksi sen ainoa toivo on saada ydinase valmiiksi mitä pikemmin, sitä parempi. Impperialisti näet saattaa jo suunnitella öljykenttien valtausta talousromahduksensa välttämiseksi.

Romahdus olisi jo itseasiassa toteutunut, mutta aasian kapitalistit, kiitoksena parista ydinlatauksesta 60 v sitten ja tietysti oman etunsa nimissä luotottavat tuota "ylisuureksi" lihonutta ahmattia.
9611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Usa.n morkkaaminen niin yksityisten kommarihörhöjen kuin mediankin taholta on mennyt jo aikoja sitten niin överiksi, että on jo kääntynyt itseään vastaan.

Vasse vasurit eivät vain kiimassaan sitä havaitse kuten eivät havaitse mitään muutakaan.

Äänestä
  • vaikka kävikin aika syvällä. Clintonin suuri ylijääm on syöty ja syöksytty alas mutta seuraavalla presidentillä on totiset paikat tasapainottamisessa.

    Äänestä

USA:n talouden kasvu on hurjaa? Näin Kauppalehti pari päivää sitten. Sinunkin tietosi tuskin perustuu tietoon, vaan toiveajatteluun. Sitä USA ei perinteisesti ole noudattanut. Nimittäin kommarien, islamistien ja kateellisten eurooppalaisten toiveita.

Äänestä

Tyypillisin viesti "moonmannilta", olen seurannut tätä multinikki nikkiryöstäjä feikkari stalinisti tyyppiä yli kaksivuotta!!!!!

KUKAPAS KÄÄNTÄISI TAKKIAAN, KUN ON PIKKUPIONEEREISTÄ LÄHTIEN OPETETTU ETTÄ JENKIT ON KAIKEN PAHAN ALKU !!!!!

JENKEILLE HYVÄKSYNTÄÄ ja KUNNOITUSTA,!!! sanokoo mitä hyvään paikalliset kommari-"talebanit", joihin kuuluu multinikki nikkiryöstäjä feikkari stalinisti "moonman"!!!!

Äänestä
  • Mitä pikkupoika onko vanhempasi natsikokoomukselaisia?
    TAPA ITSESI!!!!!!

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    Mitä pikkupoika onko vanhempasi natsikokoomukselaisia?
    TAPA ITSESI!!!!!!

    Hyvä "moonman" että otat kantaa Ranen kirjoitukseen, useammin jätät vastaamatta!!!!!

    Nytkin vastaus vastaus oiken perus KOMMUNISTISEEN tapaan!!!

    KAIKKI MUUT ON NATSEJA PAITSI KOMMARIT, sanoo "moonman" (ironmikes) YM. !!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


romahtamaisillaan kirjoitti:

Tiesitkö, että USAn pelkästään kauppavaje kasvaa yhdessä kuukaudessa 60 mrd dollaria. Siis 60 miljardia dollaria.

Ja kun syyksi kuulemma sanotaan öljynhinnannousu, niin sanomattakin on selvää, että impperialisti halajaa jo Iraninkin öljykenttiä.

Tämän on Iran jo havainnut, ja siksi sen ainoa toivo on saada ydinase valmiiksi mitä pikemmin, sitä parempi. Impperialisti näet saattaa jo suunnitella öljykenttien valtausta talousromahduksensa välttämiseksi.

Romahdus olisi jo itseasiassa toteutunut, mutta aasian kapitalistit, kiitoksena parista ydinlatauksesta 60 v sitten ja tietysti oman etunsa nimissä luotottavat tuota "ylisuureksi" lihonutta ahmattia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu