Kysymys?

Ajatellaan, että joskushan jonkuin olion piti olla ensimmäistä kertaa "raskaana" siis lisääntyä niin, että toinen olio kasvaa sisällä...

Kysynkin nyt, että miten se oli mahdollista jos alussa oli vain jotain bakteerin kokoisia eliöitä? Miten nämä kehittyivät itsestään niin suuriksi, että ensimmäistä kertaa lisääntyminen onnistuisi niin, että sisällä kasvaa toinen olio? Ja miten nämä kehittyivät itsestään sellaisiksi, että yhdyntää käytettiin lisääntymiskeinona?
Kyllä kuulostaa hullulta!!

Olion täytyy kuitenkin olla jonkuin kokoinen, että sillä on kohtu ja että lisääntyminen pannaan alulle siittämällä.

Toinen kysymys,
miksi nämä oliot eivät kuolleet sukupuuttoon, koska kohtuhan ei varmastikkaan ole kehittynyt hetkessä...?? Miten sattumalta samaan aikaan urospuolisille kehittyi siittiöitä, joiden ansiosta lisääntyminen onnistui?

Kuulostaa vielä hullummalta!!
201244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

evolutionistit selitä kaiken sattumalla? (sehän selittääkin paljon...)

Äänestä
  • "evolutionistit selitä kaiken sattumalla?"

    Ei.

    Äänestä

"Ajatellaan, että joskushan jonkuin olion piti olla ensimmäistä kertaa "raskaana" siis lisääntyä niin, että toinen olio kasvaa sisällä..."

Esim. jotkut bakteerit lisääntyvät jakaantumalla. Jotkut eläimet muuttavat sukupuoltaan.

Äänestä
  • Bakteerit lisääntyvät jakaantumalla, mutta et vastannut kysymykseeni...

    Miten näistä bakteereista kehittyi sellaisia, että ne kykenivät lisääntymään siittämällä? Joskushan ensimmäinen olio varttui kohdussa...miten näistä olioista kehittyi sen kokoisia, että se oli mahdollista? Miten ne eivät kuolleet sukupuuttoon, koska kohdun kehittyminen tuskin tapahtui teidän mukaanne hetkessä?

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    Bakteerit lisääntyvät jakaantumalla, mutta et vastannut kysymykseeni...

    Miten näistä bakteereista kehittyi sellaisia, että ne kykenivät lisääntymään siittämällä? Joskushan ensimmäinen olio varttui kohdussa...miten näistä olioista kehittyi sen kokoisia, että se oli mahdollista? Miten ne eivät kuolleet sukupuuttoon, koska kohdun kehittyminen tuskin tapahtui teidän mukaanne hetkessä?

    Sinulle ei siis tule mieleen yhtäkään eläintä, jolla ei olisi kohtua? Vihje: mistäs ne nisäkkäät kehittyivät fossiilien mukaan? Bakteerit puolestaan pystyvät vaihtamaan geenejä plasmidien avulla.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    Sinulle ei siis tule mieleen yhtäkään eläintä, jolla ei olisi kohtua? Vihje: mistäs ne nisäkkäät kehittyivät fossiilien mukaan? Bakteerit puolestaan pystyvät vaihtamaan geenejä plasmidien avulla.

    Volvox globator -niminen eliö löytyy ihan Suomestakin. Erikoista Volvox globatorissa on se, että se koostuu monesta siimaeliöstä, jotka selviävät yksinäänkin, mutta heikommin kuin ryhmässä. Pallomaisen rakenteen sisällä on soluja (siimaeliöitä), jotka ovat erikoistuneet lisääntymiseen.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    Sinulle ei siis tule mieleen yhtäkään eläintä, jolla ei olisi kohtua? Vihje: mistäs ne nisäkkäät kehittyivät fossiilien mukaan? Bakteerit puolestaan pystyvät vaihtamaan geenejä plasmidien avulla.

    vastaa siis kysymykseen!

    Äänestä

Miten sinä selität siittämisen ilman siittiöitä tai yhdyntää kuten neitsyt Marian tapauksessa ?

Äänestä
  • kysymyksesi liittyy aiheeseen? Jos et osaa vastata, älä odota saavasi vastausta minulta.

    Äänestä

Akvaarion omistajat tietävät että hammaskarppeihin kuuluvat platyt, miljoonakalat, miekkapyrstöt ym. synnyttävät eläviä poikasia, aika merkillistä kun kalat yleensä kutevat.
Onkohan kyseessä jokin välimuoto?

Äänestä
  • bakteerista kalaan on aika iso hyppy.
    Kun nämä alkoivat synnyttää eläviä poikasia, niin tapahtuiko se muka yhtäkkiä? Eikös tämän ominaisuuden kehittymisen aikana lajin olisi kuulunut kuolla sukupuuttoon.

    Katos kun joskus kohtua teidän mukaanne ei ollut ja myöhemmin taas oli...pitkä aika välissä...miten laji siis selviytyi?

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    bakteerista kalaan on aika iso hyppy.
    Kun nämä alkoivat synnyttää eläviä poikasia, niin tapahtuiko se muka yhtäkkiä? Eikös tämän ominaisuuden kehittymisen aikana lajin olisi kuulunut kuolla sukupuuttoon.

    Katos kun joskus kohtua teidän mukaanne ei ollut ja myöhemmin taas oli...pitkä aika välissä...miten laji siis selviytyi?

    tämä laji edes kehittyi sellaiseksi, että joku kykeni ensimmäisen kerran synnyttämään elävän poikasen, koska tätä synnyttävää "oliotahan" ei ollut synnyttänyt kukaan.
    H-U-L-L-U-A!!!

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    tämä laji edes kehittyi sellaiseksi, että joku kykeni ensimmäisen kerran synnyttämään elävän poikasen, koska tätä synnyttävää "oliotahan" ei ollut synnyttänyt kukaan.
    H-U-L-L-U-A!!!

    Kumpi oli ensin, muna vai kana? Kumpi oli ensin, elävän poikasen synnyttävä kala vai elävä poikanen?

    Mutaatiot aiheuttavat evoluutiota. Yleensä mutaatiot tapahtuvat joko vanhemman sukusoluissa tai kehittyvässä alkiossa alkiokehityksen alkuvaiheissa. Näin ne vaikuttavat syntyvään uuteen yksilöön tehden siitä (enemmän tai vähemmän) erilaisen kuin vanhemmistaan.

    Vaihtojehtoja on siis kaksi:

    Voidaan ajatella, että ensimmäinen eläviä poikasia synnyttävä kala syntyi munasta, mutta jokin mutaatio tässä nimenomaisessa yksilössä aiheutti sen, että sen munat 'kuoriutuivat' jo ennen syntymäänsä, eli poikaset syntyivät elävinä.

    Voidaan myös ajatella, että mutaatio ei liittynytkään kalan kykyyn pitää munia sisällään niin pitkään, että ne 'kuoriutuvat', vaan poikasen kasvunopeuteen, niin että se ehtii syntyä elävänä.

    Kyse voi myös olla (ja todennäköisesti onkin) useammasta muutoksesta, ja näiden kahden yhdistelmästä (munat ovat pidempään äidin sisällä, ja poikaset kehittyvät nopeammin).

    Lisäksi välissä on hyvin todennäköisesti ollut vaiheita, missä osa poikasista on munittu, ja osa on ehtinyt kuoriutua ja syntynyt elävänä. Todennäköisesti noilla elävänä syntyvillä on niissä olosuhteissa ollut paremmat mahdollisuudet selviytyä, ja piirre on vahvistunut.

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    Sorry huonosta tietämyksestäni eläviä poikasia synnyttävistä hammaskarpeista.
    En tiedä ovatko poikaset kinnittyneet istukan kautta vai kehittyvätkö ne omien ruskuaispussiensa ravinnolla valmiiksi ennen syntymistään.
    Ainakin osalla niistä olen omin silmin havainnut pienen jäänteen ruskuaispussista syntymän jälkeen.
    Ehkä joku tietää paremmin ja voi vastata.
    Tämänkaltainen muutos kalojen lisääntymisessä on jo askel siihen suuntaan että joku mutaatio joissain toisissa olosuhteissa saattaa muuttaa kalan anatomiaa siihen suuntaan, että istukka muuttuu realistiseksi vaihtoehdoksi ja lisääntyminen ja poikasen elintoimintojen turvaaminen istukan kautta tarjoavat sen pienen ylivoiman, jolla ko lajin geenialleelli "luisuu" tätä ominaisuutta kohti.

    Äänestä

Oletko koskaan kuullut kalasta, jolla olisi kohtu? Miten kalat siis voivat lisääntyä?!!

Äänestä
  • sitten? Mitäs jos vastaisit kysymykseen?!

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    sitten? Mitäs jos vastaisit kysymykseen?!

    Joko olet lakannut hakkaamasta vaimoasi?

    Äänestä

Aluksi kaikki elävät olennot lisääntyivät jakautumalla. Kyky lisääntyä seksuaalisesti kumppanin kanssa geenejä vaihtamalla on syntynyt jossain vaiheessa joidenkin mutaatioiden tuloksena, ja on pitkään ollut (ja on edelleenkin monilla eliöillä) jakautumisen kanssa rinnakkainen lisääntymistapa.

Osa eliöistä tänä päivänä lisääntyy pelkästään jakautumalla (esim. bakteerit), osa pelkästään kumppanin kanssa geenejä vaihtamalla (esim. ihmiset), ja osa molemmilla tavoilla (monet kasvit ja jotkin eläimetkin).

Koska seksuaalinen lisääntyminen johtaa muuntautumiskykyisempään populaatioon, on sillä etulyöntiasema, paitsi tilanteissa, missä kumppania ei ole saatavilla.

Seksuaalisesti lisääntyvillä eläimillä voi olla molempien sukupuolten sukupuolielimet, tai vain toisen. Samoin jälkeläisen kasvuun tarvittavan ravinnon varmistamiseksi on useita keinoja: siemen, muna, kohtu jne.

Äänestä
  • eliöt lisääntyvät jakaantumalla? Siis suurimmat?

    Äänestä

  • että kirjoitti:

    eliöt lisääntyvät jakaantumalla? Siis suurimmat?

    Eläimistä mm. alkeelliset vesieläimet (esim. luokka Hydrozoa) lisääntyvät siten, että ruumiista kasvaa uusi eläin ikään kuin ulkoisena nuppuna. Kooltaan isoimmat tällaiset ovat parisenttisiä.

    Sienieläimet (Porifera) voivat taas lisääntyä siten, että eläin kasvattaa nupun sisälleen, ja sitten vapauttaa sen. Nupusta kasvaa uusi eläin. Sienethän voivat olla isoja, jopa metrinkin kokoluokkaa.

    Lisäksi jotkut laakamadot, meritähdet ym. eläimet voivat 'lisääntyä' irronneesta (tai irroitetusta) palasesta, joka kasvaa uudeksi yksilöksi.

    Lisäksi tietenkin useat (varsin isotkin) kasvit pystyvät lisääntymään vallan mainiosti juurakoista, mukuloista, varsista jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

että kirjoitti:

Ajatellaan, että joskushan jonkuin olion piti olla ensimmäistä kertaa "raskaana" siis lisääntyä niin, että toinen olio kasvaa sisällä...

Kysynkin nyt, että miten se oli mahdollista jos alussa oli vain jotain bakteerin kokoisia eliöitä? Miten nämä kehittyivät itsestään niin suuriksi, että ensimmäistä kertaa lisääntyminen onnistuisi niin, että sisällä kasvaa toinen olio? Ja miten nämä kehittyivät itsestään sellaisiksi, että yhdyntää käytettiin lisääntymiskeinona?
Kyllä kuulostaa hullulta!!

Olion täytyy kuitenkin olla jonkuin kokoinen, että sillä on kohtu ja että lisääntyminen pannaan alulle siittämällä.

Toinen kysymys,
miksi nämä oliot eivät kuolleet sukupuuttoon, koska kohtuhan ei varmastikkaan ole kehittynyt hetkessä...?? Miten sattumalta samaan aikaan urospuolisille kehittyi siittiöitä, joiden ansiosta lisääntyminen onnistui?

Kuulostaa vielä hullummalta!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu