Evoluution tarkoitus

Evoluutioteorian tarkoitusta olen uskovaisena kristittynä pohtinut viimeaikoina.

Evoluutioteoriahan on vain hypoteesi. Uskon että Jumalalla on asioihin jokin tarkoitus. Joidenkin tiedemiesten mielestä maailma näyttää evoluution tulokselta. Joku kreationistitiedemies sanoi evolutionisti tiedemiehelle, ettei hän usko luomakunnan kehittyneen, evolutionisti vastasi "miksi kaikki sitten näyttää evoluution tulokselta.

Olen miettinyt miksi maailma voidaan nähdä myös kehittyneenä. Jumalalla on tähänkin varmasti tarkoittuksensa. Ensinnäkin, Jumala on salattu Jumala (Jesaja 45. luku 15. jae) Myös Jeesus sanoi: "minä ylistän sinua Isä, taivaan maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä, ja paljastanut lapsenmielisille, sillä niin on simulle hyväksi näkynyt."

Sen lisäksi että Jumala on salattu, ja haluaa että Häntä etsittäisiin, Jumala haluaa myös yllättää (uskoontulo).

Evoluutioteorialla saattaa olla myös ihmistä suojeleva tehtävä. Ihminen jolle tulee helposti psyykkisiä ongelmia todellisuudentajun kanssa, voi kokea yhtäkkisen luomisen (ihmisten ja eläinten ilmestyminen tyhjästä) hyvin pelottavaksi ja käsittämättömäkski asiaksi. Tässä kohtaa evoluutioteoria voi auttaa, voi ajatella, että jos onkin tapahtunut kehitystä.

En usko evoluutioteoriaan, eli että olisi tapahtunut miljoonien vuosien kehitys, vaan uskon yhtäkkiseen luomiseen niinkuin Raamattu sanoo. Minulla on lisäksi vahva tunne, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä. Evoluutioteoria on vähän sama kuin ufo-ilmiö, sitä ei voi todistaa.

Sitten minulla on semmoinen ajatus, että minun pitäisi ehkä hieman vähentää tätä evoluutiosotaa, koska se ei kuitenkaan välttämättä ole se ensimmäinen asia, josta kristityn pitäisi puhua.
Tärkeintä olisi evankeliointi, että ihmiset tekisivät mielenmuutoksen ja saisivat uuden sydämen ja lähtisivät seuraamaan Jeesusta.

Jos joku haluaa uskoa kehitysoppiin, niin kaikin mokomin, mutta jos sitä käytetään vastustamaan evankeliumia ja Raamattua, niin se on väärin.
Ei Jumala tarvitse puolustajia. Jumalalla on kaikki valta.

Eniten minua puhuttaa Jumalan olemuksessa nöyryys.
Visuaalisesti näen Jumalan sieluni silmin miehenä, joka kantaa isoa raskasta puista ristiä.
Kun ajattelen Jumalaa, näen Jeesuksen kantamassa ristiä via dolorosalla. Ihmeellistä, ruoskittu väsynyt mies risaisissa vaatteissa kantamassa puista ristiä, ja siinä meillä on Jumala! Tämä on jotain aivan käsittämätöntä!

Ei pidä unohtaa näissä evoluutio/kreationisti keskusteluissa lähimmäisenrakkautta.

Kirjoitin enne nimimerkillä "pohdiskelija", mutta rekisteröidyin, ja uusi nimimerkkini on "kristitty"

Jumalan siunausta kaikille!
362708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

"Evoluutioteoria on vähän sama kuin ufo-ilmiö, sitä ei voi todistaa."

Mitä sinä oikein jauhat? Evoluutio on todistettu, toisin kuin Raamatun sadut.

http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/ Kumoapa nämä väitteet ja anna paremmat tilalle, jos evoluutiota ei kerta ole mielestäsi todistettu: http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/

Totuus on edessäsi, mutta sinä et HALUA nähdä sitä!

Katsos, kreationismi on vähän kuin UFO-ilmiöt, sitä ei pystytä todistamaan, mutta silti jotkut ihmiset (pieni joukko) tahtovat usko siihen.

Kreationismi on helppo vastaus niille, jotka eivät tahdo selvittää asioita ja tyytyvät taruun.

Ja kukaan ei kyllä väitä, että maailma olisi evoluution tulos, maailman synty kun ei liity evoluutioon mitenkään, kuten täällä on monta kertaa todettu. Kreationistit ovat ainoita, joiden mukaan evoluutioteoria väittää sellaista.

Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No ei tuo saitti ainakaan mitään kumonnut.

    Siinä käsiteltiin 29:ää evoluutioteorian väittämää suunnilleen tähän tyyliin (käytän yhtä esimerkkinä, voitte lukea muut itse, jos haluatte):

    Evoluutioteorian esittämä hypoteesi ja sitä tukeva fakta:

    1) Jos kaikilla organismeilla on yhteinen esi-isä, samoja endogeenisiä retroviruksia esiintyy eri eläimillä samoissa kohdissa kromosomeja.

    2) Samoja endogeenisiä retroviruksia esiintyy eri eläimillä samoissa kohdissa kromosomeja.

    Tämä yritetään kumota sitten tähän tyyliin:

    A) Koska endogeenisissä retroviruksissa on koodia, joka itseasiassa toimii ja syntetisoi proteiineja, väite, että älykkällä suunnittelija ei olisi ollut syytä laittaa samaa ERV:tä samaan kohtaan kromosomia on kestämätön.

    B) Vaikka ERV:t eivät toimisikaan, ei se todista Jumalaa olemattomaksi, koska emme voi ymmärtää Jumalan tarkoitusta.

    C) Koska ERV-pätkistä osa toimii, ovat ne suunniteltuja alunperin toimiviksi, ja rappeutuminen on aikaansaanut sen, että osa niistä ei enää toimi. Tämä todistaa, että on olemassa älykäs suunnittelija.

    D) Evoluutioteorian esittämä hypoteesi on huono, koska saman ERV:n löytyminen toisistaan kaukaisista eliöistä samasta kohdasta kromosomistoa ei falsifioisi hypoteesia, vaan voitaisiin selittää sattumalla tms.

    Kommentoin noita tässä lyhyesti:

    A) Ei evoluutioteoria yritä todistaa älykästä suunnittelijaa olemattomaksi. Evoluutioteoria pyrkii esittämään tekemämme havainnot yksinkertaisimmalla, vähiten vahvistamattomia oletuksia sisältävällä tavalla.

    Se, joka haluaa esittää teorian älykkään suunnittelijan olemassaolosta, osoittakoon miten tuo suunnittelija ilmenee. Ei se, että muut teoriat eivät tuota suunnittelijaa kumoa todista mitään sen olemassaolosta.

    B) Se, että jokin asia ei todista Jumalaa olemattomaksi ei todista Jumalaa olevaksi.

    C) Tietenkin ne ovat alunperin ainakin osin toimineet, ovathan ne olleet alunperin osa elävän organismin (viruksen) perimää. Tämä ei todista älykkään suunnittelijan olemassaolosta mitään.

    D) Kumma kun tällaisia ei ole löytynyt.

    Muut 28 'kumoamista' olivat aivan yhtä älyttömiä.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    asiantuntevaa tuokin pyristely oli?

    "Ja kuinkahan asiantuntevaa tuokin pyristely oli?"

    "Kritiikin" voi tiivistää muotoon ad hoc. Koko tiedemaailmaa vastaan asettuu "Churches of Christ" -kirkon pääjehu Ashby Camp, ja käyttää siekailematta Huvittavaa on, että sivulla ei edes uskalleta laittaa linkkiä alkuperäiseen artikkeliin, sillä se on nähdäkseni liian vaarallista heidän tavoitteisiinsa nähden. Tietoa siis pimitetään.

    Muutamia helmiä (Ashby Camp):

    "Again, it is an unprovable theological assertion that God would not place the same nonfunctional sequences at the same locus in separate species. He may have a purpose for doing so that is beyond our present understanding. The objection that placing nonfunctional sequences at the same locus in separate species would make God guilty of deception is ill founded. God cannot be charged fairly with deception when we choose to draw conclusions from data that contradict what he has revealed in Scripture (see Gibson’s comments in the discussion of Prediction 19)."

    "Of course, if transposons have a function, then God may have had a functional reason for initially placing them at the same chromosomal location in separately created species. He also may have had a functional reason for designing certain transposons with an insertion bias for certain loci."

    "God also may have allowed an originally perfect creation to degenerate as a result of human rebellion. In that context, organisms may have evolved adaptations (within their created kind) that were less than optimally efficient. Also, optimally efficient original designs may have become flawed by the introduction of unreliability into the performance of system components."

    Koko kritiikki on jauhantaa tyyliin "miksei jumala olisi voinut vääntää näitä evoluutiotodisteita?" Sinänsä minulla ei ole mitään hihhulointia vastaan jos se tapahtuu uskisporukan sisällä, mutta tuonkaltainen ihmeisiin vetoaminen on äärimmäisen haitallista tieteessä. Esim. kirjan Evoluutio - kriittinen analyysi - kirjoittaja Siegfried Scherer on tokaissut että saatana aiheuttaa bakteereilla antibioottiresistenssin. Miten voisimme selvittää ilmiöiden lainalaisuuksia tai puolustautumiskeinoja jos selitykseksi kelpaa mielikuvitushahmo? Tahtovatko kreationistit todella takaisin pimeälle keskiajalle? Minun puolestani he voivat vaikka perustaa oman valtion.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    Siis näin:

    Koko tiedemaailmaa vastaan asettuu "Churches of Christ" -kirkon pääjehu Ashby Camp, ja käyttää siekailematta hyväkseen kaikkia virheellisen argumentoinnin muotoja.

    Vastine "kritiikkiin" (Douglas Theobald):

    http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/camp.html

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    asiantuntevaa tuokin pyristely oli?

    Mitä järkeä sun on heilua tällä palstalla, kun kerran käytät todisteina vain omia mielipiteitäsi tukevia näkökantoja? Etkö voisi vain häipyä? Typeryys suorastaan huokuu teksteistäsi.

    Äänestä

  • Knut kirjoitti:

    Mitä järkeä sun on heilua tällä palstalla, kun kerran käytät todisteina vain omia mielipiteitäsi tukevia näkökantoja? Etkö voisi vain häipyä? Typeryys suorastaan huokuu teksteistäsi.

    olekin esittää omia näkökulmia tukevia perusteita, ja pyrkiä kumoamaan toisen esittämät perusteet? Vai olenko ymmärtänyt ihan väärin?

    Kokonaan eri asia sitten on, että evoluutio-kreationismi väittelyssä toiselle näkökannalle ei kunnollisia perusteita ole kukaan vielä onnistunut esittämään. Kotitehtäväksi jätän sen päättelemisen, kumpaa näkökantaa tarkoitan.

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    Äääääliöt nimenomaisesti haluavat väitellä. Totuuden etsiminen ei heitä kiinnosta, ainoastaan kilpalaulanta eli huutaminen.

    Keskustelussa olisi jotakin keskustelun piirteitä, mikäli osapuolet voisivat tuoda näkökantojaan ilman teilauspyrkimyksiä. Eihän kukaan voisikaan tällaisessa lynkkaushenkisessä ympäristössä muuttaa mieltään.

    on se, että osoittaa toisen virheelliset ja puutteelliset argumentit virheellisiksi ja puuttellisiksi.

    Samoin totuuden etsintää on omien väitteiden argumentointi asiallisesti faktapohjalta.

    Äänestä

  • Knut kirjoitti:

    Mitä järkeä sun on heilua tällä palstalla, kun kerran käytät todisteina vain omia mielipiteitäsi tukevia näkökantoja? Etkö voisi vain häipyä? Typeryys suorastaan huokuu teksteistäsi.

    Hillutko sinä vain palstalla kritisoimassa muita, älypää?

    Äänestä

"Minulla on lisäksi vahva tunne, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä."

Huomauttaisin että ihminen on yksi eläinlaji.

Jos mielestäsu ihmistä ei luokitella eläimeksi, niin onko se sitten osa kasvikuntaa, vai mahdollisesti geologinen ilmiö?

Äänestä
  • kenny kirjoitti:

    "Jos mielestäsu ihmistä ei luokitella eläimeksi, niin onko se sitten osa kasvikuntaa, vai mahdollisesti geologinen ilmiö?"

    Ihminen ei ole eläin, vaan Jumalan kuva. Raamattu saoo: "Omaksi kuvakseen Hän heidät loi, mieheksi ja naiseksi Hän heidät loi"

    Ihminen on myös kolmiyhteinen, niinkuin Jumalakin. Ihmisellä on henki, sielu ja ruumis.

    Ihminen on myös henkiolento.

    Eläimet on tarkoitettu syötäväksi ja vaatteiksi, karja ja maitotuotteisiin.

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    kenny kirjoitti:

    "Ihmisellä on henki, sielu ja ruumis... Ihminen on myös henkiolento."

    Ei ole mitään havaintoja sielusta, hengestä tai henkiolennoista, joten lienee turhaa olettaa niiden olevan olemassa, sama menninkäisten kanssa.

    Kun eliökunta jakaantuu esitumallisiin, alkeiseliöihin, sieniin, kasveihin ja eläimiin, niin mikä noista mielestäsi kuvaa parhaiten ihmistä kun henkiolento on poissuljettu?

    Jos ihminen on Jumalan kuva, niin mitä hyötyä Jumalalle on esimerkiksi ihokarvoista tai umpisuolesta?

    Äänestä

>>Evoluutioteorian tarkoitusta olen uskovaisena kristittynä pohtinut viimeaikoina.>Evoluutioteoriahan on vain hypoteesi.>Uskon että Jumalalla on asioihin jokin tarkoitus.>Olen miettinyt miksi maailma voidaan nähdä myös kehittyneenä. Jumalalla on tähänkin varmasti tarkoittuksensa.>Sen lisäksi että Jumala on salattu, ja haluaa että Häntä etsittäisiin, Jumala haluaa myös yllättää (uskoontulo).>Evoluutioteorialla saattaa olla myös ihmistä suojeleva tehtävä. Ihminen jolle tulee helposti psyykkisiä ongelmia todellisuudentajun kanssa, voi kokea yhtäkkisen luomisen (ihmisten ja eläinten ilmestyminen tyhjästä) hyvin pelottavaksi ja käsittämättömäkski asiaksi.>En usko evoluutioteoriaan, eli että olisi tapahtunut miljoonien vuosien kehitys, vaan uskon yhtäkkiseen luomiseen niinkuin Raamattu sanoo. Minulla on lisäksi vahva tunne, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä.>Evoluutioteoria on vähän sama kuin ufo-ilmiö, sitä ei voi todistaa.>Jos joku haluaa uskoa kehitysoppiin, niin kaikin mokomin, mutta jos sitä käytetään vastustamaan evankeliumia ja Raamattua, niin se on väärin.
Ei Jumala tarvitse puolustajia. Jumalalla on kaikki valta.

Äänestä

Sanomalla "evoteoria on vain teoria" osoitat että et tiedä yhtään mitään tieteestä, eikä sinulla ole mitään järjellistä sanottavaa koko keskustelussa.

Sivulta http://www.biomi.org/biologia/evoluutio/ :

"Evoluutioteoria on yleisesti hyväksytty tieteellinen teoria.
Tieteellisessä yhteydessä "teoria" ei tarkoita "vain epävarmaa arvuuttelua" niin kuin puhekielessä. Teoria on idea, joka selittää
monia luonnossa havaittuja ilmiöitä ja jota tukee suuri määrä todisteita. Tieteellinen teoria on myös kokeileva ja kumottavissa oleva: sitä muutetaan jos uudet tutkimustulokset puhuvat sitä
vastaan."

Termodynamiikka, kvanttimekaniikka, suhteellisuusteoria ja Newtonin painovoimateoria ovat myös "vain teorioita". Menepä aukomaan
päätäsi fyysikolle ja sanomaan, että kvanttimekaniikka on vain teoria (ja vieläpä huonosti voipa teoria), niin sinut nauretaan
hetken ällistyneen tuijotuksen jälkeen ulos.

Ja mitä evoluutioteorian "huonovointisuuteen" tulee, varmastikin 90% maailman biologeista, biokemisteistä ja lääkesuunnittelijoista
käyttää sitä koko ajan työssään ja tekee aiheeseen liittyvää tutkimusta.

Kreationismi (OEC, YEC tai stealth(ID)) on piskuisen ja enimmäkseen asiantuntemattoman tomppelijoukon puhtaasti uskonnollisin perustein
ajama pseudotieteellinen näkemys; se ei edes kuulu tärkeimpien kristittyjen kirkkokuntien opetuksiin.

Äänestä
  • Mitkä on sinun mielestäsi tärkeimmät kristilliset kirkkokunnat?

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Mitkä on sinun mielestäsi tärkeimmät kristilliset kirkkokunnat?

    kirkkokunta on roomalaiskatolinen kirkko, johon kuuluu noin 60% kristityistä, ja edesmennyt paavihan sanoi, että evoluutio on "enemmän kuin hypoteesi". En tiedä kuinka nykyinen paavi ajattelee evoluutiosta.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    kirkkokunta on roomalaiskatolinen kirkko, johon kuuluu noin 60% kristityistä, ja edesmennyt paavihan sanoi, että evoluutio on "enemmän kuin hypoteesi". En tiedä kuinka nykyinen paavi ajattelee evoluutiosta.

    Katolinen kirkko ei ole hengellisesti katsoen kovin korkeassa huudossa. Katolista kirkkoa on aina pidetty melko harhaoppisena. Katolisessa kirkossa on esim. Marian palvontaa, joka ei ole ollenkaa Raamatun mukaista.

    En arvosta katolista kirkkoa kovinkaan paljon. Jo luther taisteli katolista kirkkoa vastaan, enkä pidä lutheriakaan kovin puhdasoppisena.

    Tärkein kirkkokunta, jos sitä nyt voi kirkkokunnaksi sanoa, on Helluntai-liike tai Helluntaiseurakunta, joka on Raamatun mukainen (lue apostolien teot). Helluntailiike on kasvavin kristillinen ja uskonnoliinen liike maailmassa. Pelkästään kiinassa tulee uskoon joka päivä 35000 ihmistä ja kiinassa on jo 100 miljoonaa helluntailaista.

    Myös etelä-amerikassa Helluntailaisuus leviää nopeasti. Helluntailaiset uskovat Raamatun niinkuin se on kirjoitettu, ja he uskovat Pyhään henkeen, armolahjoihin, ihmeisiin, UUDESTISYNTYMISEEN, uskovien kasteeseen (ei väkisin vauvana kastamista).

    Paavin puheista en perusta mitään, lieneekö edes uudestisyntynyt uskovainen?

    Kylläpä taas on trollauksen makua ilmassa. Jestas mikä taavi.

    Astu alas pilvistä ja ajattele omilla aivoillasi.

    Äänestä

on murheen karkoitus..?

Äänestä

on hypoteesi, niin mitähän raamattu sitten edustaa? Kaunokirjallisuutta? Science Fiction-ia? Satuja??

Kristitty hyvä, älä ole lainkaan huolissasi: sinä tulet olemaan uskossasi autuaaksi tehty. Sinulla on uskosi, ja saat sen pitää.

Se tulee tekemään sinut autuaaksi!

Aivan kuin muuhunkin uskovat tulevat autuaiksi omalla uskollaan.

Terveisin nimimerkki "Uskon itseeni, suosittelen muillekin"

Äänestä

Raamatun mahdollista manipulointia ja sen alkuperäistekstien aitoutta olen kristittynä pohtinut viimeaikoina.

Olen saanut kristillisen kasvatuksen jo lapsesta saakka ja näkemykseni raamatun tapahtumiin on ollut näihin päiviin asti luottavainen.
Viimeaikojen moninaiset hullutukset evoluutioteoriasta ja muista hypoteeseista ovat jollain tapaa saaneet minut uskossani horjahtelevaksi ja olen ammentanut uskooni lisävahvistusta raamatun kaanonin ulkopuolelle jätetyistä kirjoituksista.

Raamattuhan on vain kokoelma toisiinsa jollain tapaa niveltyvistä kertomuksista ja alkuaikojen seurakunnat ja kirkolliskokoukset ovat poistaneet siitä riistiriitaisia kertomuksia.

Jeesuksen kuoleman jälkeen Rooman valtakunta ja eritoten Rooma ja muut isommat sen ajan kaupungit kuhisivat erilaisten uskontojen ja lahkojen kulkueita ja niiden puolesta puhujia riitti jokaiselle torille.

Olen myös miettinyt sitä että onko raamattuun valitut tekstit kehittyneet jonkinlaisen tarkoitushaku-periaatteen mukaisesti ja onko kristinusko vain tämän tarkoitushakuisuuden ja vääristelyn ja väärentelyn summa.

Erikoisesti minua hartaana kristittynä mietityyttää Harry Hildenin esitelmä Vaasan Sateenkaarilooshin esittelmätilaisuudessa v. 2003.

Laitan linkin tuohon alle mutta älkää hyvät uskonveljet käykö lukemassa sitä ettei mielenrauhanne ja vahva uskonne horjuisi, niinkuin kävi minun tapauksessani.

Http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm

Jos joku haluaa uskoa nykyisen kaltaiseen raamattuun ja tiettyä maailmankuvaa vahvistavaan valikoituun, väärennettyn ja kopioituun tekstiin, niin en voi kuin ihmetellä.

Siunausta kaikille!!

Äänestä
  • Tuota kirjoitusta ei ole vakavissaan kirjoitettu, ja kirjoittaja ei missään tapauksessa ole uskovainen, eikä ole koskaan uskossa ollutkaan.
    Ilkeilyä, sanoisin.

    Itse kirjoitin aiemmin nimimerkillä pohdiskelija, ja nyt maineeni halutaan mustamaalata, onneksi olen rekisteröitynyt, vaikka näyttää kyllä olevan jo myöhäistä.

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Tuota kirjoitusta ei ole vakavissaan kirjoitettu, ja kirjoittaja ei missään tapauksessa ole uskovainen, eikä ole koskaan uskossa ollutkaan.
    Ilkeilyä, sanoisin.

    Itse kirjoitin aiemmin nimimerkillä pohdiskelija, ja nyt maineeni halutaan mustamaalata, onneksi olen rekisteröitynyt, vaikka näyttää kyllä olevan jo myöhäistä.

    Totta toinen puoli..jäljittelin kirjoitustyyliäsi jossa sinällään ei ole mitään vikaa...vain naivistinen uskosi hämmästyttää mutta kai sinä ajattelet samaa minusta.
    Olen kuitenkin ollut jonkinlainen uskovainen lapsuudessani niinkuin melkein kaikki ovat olleet.
    Nykyisin en ihmettele sen aikaista uskoani, sillä niin monen auktoriteetin vakuuttelu yhteiskunnan eri suunnista alkaen perheestä ja kattaen lähes koko maailman instituutiot, eivät voi olla vaikuttamatta kehenkään.

    Äänestä

  • pohdiskelun kirjoitti:

    pohdiskelun kirjoitti:

    "Olen kuitenkin ollut jonkinlainen uskovainen lapsuudessani niinkuin melkein kaikki ovat olleet.
    Nykyisin en ihmettele sen aikaista uskoani,"

    Miksi et usko enää?

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    pohdiskelun kirjoitti:

    "Olen kuitenkin ollut jonkinlainen uskovainen lapsuudessani niinkuin melkein kaikki ovat olleet.
    Nykyisin en ihmettele sen aikaista uskoani,"

    Miksi et usko enää?

    Toden totta...tuota en ole edes "pohtinut" :)
    Kysymys ei ole tullut tuossa muodossa mieleeni.
    Jospa kysyisit miksi uskoisin.
    En todellakaan pysty uskomaan enkä edes mieti sellaista mahdollisutta.
    Käsitykseni universumin synnystä ja fysiikasta yleensä sulkevat tehokkaasti pois uskomisen johonkin mystiseen, iankaikkiseen elämään, jälleensyntymiseen ym kristinuskon tai muiden uskontojen "tarjoamiin"
    vaihtoehtoihin.

    Äänestä

  • "köyhä" kirjoitti:

    "Hengellisesti köyhä", uskotko Jumalaan?

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    "Hengellisesti köyhä", uskotko Jumalaan?

    en :)

    Äänestä

  • "köyhä" kirjoitti:

    en :)

    Miksi et usko?

    Oletko onnellinen?

    Minne joudut kun kuolet?

    Mikä on elämäsi tarkoitus?

    Onko sinulla arvo? Kuka antaa sinulle arvon?

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Miksi et usko?

    Oletko onnellinen?

    Minne joudut kun kuolet?

    Mikä on elämäsi tarkoitus?

    Onko sinulla arvo? Kuka antaa sinulle arvon?

    Vastaukset:

    1.Miksi et usko?
    -Olen uskomaton.

    2.Oletko onnellinen?
    -Erittäin onnellinen.

    3.Minne joudut kun kuolet?
    -Kierrätykseen (saatan joutua sinne ennen kuolemaanikin:)

    4.Mikä on elämäsi tarkoitus?
    -Lisääntyä ja täyttää maa.

    5.a) Onko sinulla arvo?
    -On
    b) Kuka sinulle antaa arvon?
    -Komppanianpäällikkö

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Miksi et usko?

    Oletko onnellinen?

    Minne joudut kun kuolet?

    Mikä on elämäsi tarkoitus?

    Onko sinulla arvo? Kuka antaa sinulle arvon?

    Minulla on vielä paljon vastauksia varastossa kunhan vain löydät sopivia kysymyksiä :)

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Miksi et usko?

    Oletko onnellinen?

    Minne joudut kun kuolet?

    Mikä on elämäsi tarkoitus?

    Onko sinulla arvo? Kuka antaa sinulle arvon?

    ..väitteen että Japani haki rauhaa kolmea päivää aikaisemmin kuin ensimmäinen pommi pudotettiin Hiroshimaan.
    Presitentti Truman halusi kuitenkin estää Neuvostoliiton vaikutusvallan kasvamisen ja expansiohaveet tyynenmeren alueella ja näpäytti näinkin brutaalilla tavalla kuin mitä tapahtui.
    Silti Truman oli Jumalan miehiä ja sotureita.

    Linkki

    http://www.newscientist.com/article.ns?id=dn7706

    Äänestä

  • palvelijasi vastaa kirjoitti:

    Minulla on vielä paljon vastauksia varastossa kunhan vain löydät sopivia kysymyksiä :)

    Oletko sattuman tulos?

    Sinulla ei siis ole mitään arvoa, koska et usko että Jumalaa on olemassa?

    Miksi maailmankaikkeudessa on järjestys, jos Jumalaa ei ole olemassa?

    Miten on mahdollista että suurin osa maailman väestöstä uskoo Jumalaan vaikka sinä et usko?

    Miksi Raamattu on maailman levinnein ja painetuin kirja jos Jumalaa ei ole olemassa?

    Mihin turvaudut sitten kun elämässä tulee vaikeita aikoja ja hetkiä?

    Mistä johtuu sanonta, että juoksuhaudassa ei ole ateisteja?

    Miksi kristinusko on maailman suurin uskonto?

    Miksi ajanlasku on aloitettu Jeesuksen Kristuksen syntymästä?

    Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin miksi on myös hyvin korkealle koulutettuja ihmisiä jotka uskovat Jumalaan?

    Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin miksi yksinkertainen lapsen usko on helppo tie tyytyväisyyteen.

    Jos Jumalaa ei ole, niin miksi elämä on mukavaa?

    "Oletko sattuman tulos?"
    Osittain. Jos olisit yhtään koulun biologian tunneilla kuunnellut, tajuaisit ettei evoluutio ole pelkästään sattumasta kiinni.

    "Sinulla ei siis ole mitään arvoa, koska et usko että Jumalaa on olemassa?"
    Määrittele arvo.

    "Miksi maailmankaikkeudessa on järjestys, jos Jumalaa ei ole olemassa?"
    Miksei olisi? Olisitko tätä pohtimassa jos maailmankaikkeudessa ei olisi järjetystä?

    "Miten on mahdollista että suurin osa maailman väestöstä uskoo Jumalaan vaikka sinä et usko?"
    - Älä valehtele.
    - Triljoona kärpästä ei voi olla väärässä, paska on hyvää.
    - Miten on mahdollista, että suurin osa maailman väestöstä ei usko sinun Jumalaasi (kristinuskon jumala) vaikka sinä uskot?

    "Miksi Raamattu on maailman levinnein ja painetuin kirja jos Jumalaa ei ole olemassa?"
    Miksi Taru sormusten herrasta on tehty ties kuinka monta elokuvaa jos se ei ole totta?!?!?!

    "Mihin turvaudut sitten kun elämässä tulee vaikeita aikoja ja hetkiä?"
    Itseeni. Jumala ei auta, tämä on fakta. Olet maapallon alhaisinta kuraa. Jumala ei tule eikä pelasta. Asiat täytyy itse korjata, saunan lämmittämisestä vastaat sinä itse eikä mikään saunatonttu.

    "Mistä johtuu sanonta, että juoksuhaudassa ei ole ateisteja?"
    En tiedä, kerro sinä.

    "Miksi kristinusko on maailman suurin uskonto?"
    Miksi islam on maailman nopeiten kasvava uskonto, ja tulee joidenkin vuosien päästä ohittamaan kristinuskon?

    "Miksi ajanlasku on aloitettu Jeesuksen Kristuksen syntymästä?"
    Miksei olisi?

    "Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin miksi on myös hyvin korkealle koulutettuja ihmisiä jotka uskovat Jumalaan?"
    Kyllä niitä hulluja löytyy joka yhteiskuntaluokasta.

    "Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin miksi yksinkertainen lapsen usko on helppo tie tyytyväisyyteen."
    Mitä ihmettä sinä höpäjät?

    "Jos Jumalaa ei ole, niin miksi elämä on mukavaa?"
    Miksei olisi?

    Miksi perustelet uskoasi sillä, että moni muukin uskoo (vaikka suhteellinen määrä tippuu koko ajan) ja sillä mihin ihmiset ennen uskoivat?

    Äänestä

  • kristitty kirjoitti:

    Oletko sattuman tulos?

    Sinulla ei siis ole mitään arvoa, koska et usko että Jumalaa on olemassa?

    Miksi maailmankaikkeudessa on järjestys, jos Jumalaa ei ole olemassa?

    Miten on mahdollista että suurin osa maailman väestöstä uskoo Jumalaan vaikka sinä et usko?

    Miksi Raamattu on maailman levinnein ja painetuin kirja jos Jumalaa ei ole olemassa?

    Mihin turvaudut sitten kun elämässä tulee vaikeita aikoja ja hetkiä?

    Mistä johtuu sanonta, että juoksuhaudassa ei ole ateisteja?

    Miksi kristinusko on maailman suurin uskonto?

    Miksi ajanlasku on aloitettu Jeesuksen Kristuksen syntymästä?

    Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin miksi on myös hyvin korkealle koulutettuja ihmisiä jotka uskovat Jumalaan?

    Jos Jumalaa ei ole olemassa, niin miksi yksinkertainen lapsen usko on helppo tie tyytyväisyyteen.

    Jos Jumalaa ei ole, niin miksi elämä on mukavaa?

    jokaisella on arvo riippumatta uskooko mihinkään jumaluuteen vai ei. Me olemme olemassa,jumalat ovat vain mielikuvituksessamme.

    Kaikella mikä on, on myös jokin järjestys.

    Raamattu on levinnein kirja kristillisen lähetystyön ansiosta. Koraani ei taida olla kaukana perässä siltikään. Jos se menee ohi, onko Allah oikea jumala?
    Kristinusko levinneisyys johtuu pääosin Euroopan kristillisten maiden siirtomaapolitiikasta ja käännytystyöstä ympäri maapalloa. Suurelta osin pakkokäännytyksistä.
    Ateistit eivät turvaudu mielikuvitusolentoihin - niistä kun ei ole apua sen paremmin vaikeina kuin helppoina hetkinä.
    Outo sanonta, kai uskovien keksimä.

    Suurin osa maailman väestöstä uskoo eri jumalaan kuin sinä. Ihmisen mielikuvituksella ei ole rajoja. Onko kaikki mitä kuvittelemme totta? Sen todempaa mitä useampi siihen uskoo?

    Ajanlasku aloitettiin näin kun kristinuskosta poliittisista syistä tehtiin Rooman valtakunnan uskonto. Euroopan valta-asema teki tästä ajanlaskusta vähitellen yleisen, vaikka ympäri maailmaa käytetään muitakin. Miljardilla muslimilla esim on Muhammediin perustuva ym

    Tiedemiehistä hyvin harva usko jumalaan, sitä harvempi mitä korkeampi koulutus.

    Lapsen usko on helppo koska siinä ei ajatella mitään. Uskotaan vain. Jos aikuinen pärjää näin se on osoitus että älykin on jäänyt lapsen tasolle.
    Elämä ei kaikille ole mukavaa. Päin vastoin. Miljoonat ja miljoonat ihmiset kärsivät sairauksista, nälästä, luonnonkatastrofeista ym . Luontokin on raaka. Katsopa vaikka joku luontodokumetti jos et muuten usko: ravintoketjun alempi eläin saattaa joutua osittain raadellukssi mutta jäädä henkiin kitumaan. Osa murkinasta syödään ,loppu kituu. Mehän olemme ketjun huipulla joten emme joudu esim kesken raamatun lukua syödyiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kristitty kirjoitti:

Evoluutioteorian tarkoitusta olen uskovaisena kristittynä pohtinut viimeaikoina.

Evoluutioteoriahan on vain hypoteesi. Uskon että Jumalalla on asioihin jokin tarkoitus. Joidenkin tiedemiesten mielestä maailma näyttää evoluution tulokselta. Joku kreationistitiedemies sanoi evolutionisti tiedemiehelle, ettei hän usko luomakunnan kehittyneen, evolutionisti vastasi "miksi kaikki sitten näyttää evoluution tulokselta.

Olen miettinyt miksi maailma voidaan nähdä myös kehittyneenä. Jumalalla on tähänkin varmasti tarkoittuksensa. Ensinnäkin, Jumala on salattu Jumala (Jesaja 45. luku 15. jae) Myös Jeesus sanoi: "minä ylistän sinua Isä, taivaan maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä, ja paljastanut lapsenmielisille, sillä niin on simulle hyväksi näkynyt."

Sen lisäksi että Jumala on salattu, ja haluaa että Häntä etsittäisiin, Jumala haluaa myös yllättää (uskoontulo).

Evoluutioteorialla saattaa olla myös ihmistä suojeleva tehtävä. Ihminen jolle tulee helposti psyykkisiä ongelmia todellisuudentajun kanssa, voi kokea yhtäkkisen luomisen (ihmisten ja eläinten ilmestyminen tyhjästä) hyvin pelottavaksi ja käsittämättömäkski asiaksi. Tässä kohtaa evoluutioteoria voi auttaa, voi ajatella, että jos onkin tapahtunut kehitystä.

En usko evoluutioteoriaan, eli että olisi tapahtunut miljoonien vuosien kehitys, vaan uskon yhtäkkiseen luomiseen niinkuin Raamattu sanoo. Minulla on lisäksi vahva tunne, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä. Evoluutioteoria on vähän sama kuin ufo-ilmiö, sitä ei voi todistaa.

Sitten minulla on semmoinen ajatus, että minun pitäisi ehkä hieman vähentää tätä evoluutiosotaa, koska se ei kuitenkaan välttämättä ole se ensimmäinen asia, josta kristityn pitäisi puhua.
Tärkeintä olisi evankeliointi, että ihmiset tekisivät mielenmuutoksen ja saisivat uuden sydämen ja lähtisivät seuraamaan Jeesusta.

Jos joku haluaa uskoa kehitysoppiin, niin kaikin mokomin, mutta jos sitä käytetään vastustamaan evankeliumia ja Raamattua, niin se on väärin.
Ei Jumala tarvitse puolustajia. Jumalalla on kaikki valta.

Eniten minua puhuttaa Jumalan olemuksessa nöyryys.
Visuaalisesti näen Jumalan sieluni silmin miehenä, joka kantaa isoa raskasta puista ristiä.
Kun ajattelen Jumalaa, näen Jeesuksen kantamassa ristiä via dolorosalla. Ihmeellistä, ruoskittu väsynyt mies risaisissa vaatteissa kantamassa puista ristiä, ja siinä meillä on Jumala! Tämä on jotain aivan käsittämätöntä!

Ei pidä unohtaa näissä evoluutio/kreationisti keskusteluissa lähimmäisenrakkautta.

Kirjoitin enne nimimerkillä "pohdiskelija", mutta rekisteröidyin, ja uusi nimimerkkini on "kristitty"

Jumalan siunausta kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu