paitsi Suomessa, jos se sopii SAK:lle, kommareille ja demareille (salapunikit).
presidentti ei saa olla homo/lesbo. YÖK!!!
Finlandi-g
6435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minusta on hyvä, että välillä Suomen presidenttinä on nykyisenkaltainen. Tarja on erittäin hyvä presidentti. Hän ei unohda seksuaalivähemmistöjäkään.
Niihän se on että meitä on moneks. Tarja on nainen oikealla paikalla.
asia mitä Tarja on tehnyt presidenttikautensa aikana josta on ollut jotain hyötyä, tai kerro useampikin.
Mikään laki ei kiellä seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvaa olemasta presidentti. Dekriminalisointi tapahtui jo aikoja sitten.
DDR:ssä lesbot toimivat kirkon piirissä ja Suomessa Halonen toimi kirkon setlementtiliikkeessä.
"Lännen ja idän tilanne oli 1980-luvulla hyvin erilainen. DDR:ssä lesbot ja homomiehet olivat toimineet vaihtoehtoliikkeissä, mm. kirkon piirissä. Viranomaisten suhtautuminen samaa sukupuolta olevien ihmisten suhteisiin oli muuttunut jatkuvasti avoimemmaksi ja myönteisemmäksi. Juuri ennen yhdentymistä perustettu kansallinen homoliike, Schwulenverband der DDR, oli ehtinyt saada virallisia lupauksia esittämiensä vaatimusten toteuttamisesta. Näihin kuuluivat syrjintäsuoja, lesbo- ja homosihteeristön perustaminen Tasa-arvoasiain ministeriön yhteyteen, turvapaikkaoikeus homoseksuaalisuutensa takia vainotuille, sekä rekisteröity parisuhde, johon olisi sisältynyt oikeus adoptoida lapsia. Homoliike oli esittänyt myös korvauksia natsivainojen homouhreille. Lupaukset valuivat tyhjiin Saksojen yhdentymisen myötä, mutta sitä ennen DDR:n viimeiset lainsäädäntöviranomaiset olivat muistaneet huolehtia siitä, ettei läntistä pykälää 175 voitaisi soveltaa idässä."
http://www.sappho.net/eva/HLE/1/Saksa.html
Puoluesidonnaisuudesta ja muusta
Kirjoittanut: CITY-Aslak 15.8.2005 klo 00.36
Kerroin äskettäin suhtautumisestani politiikkaan. Viesti poistettiin pian, mikä uskoakseni ei ollut tarkoituksnmukaista.
Pienyrittäjän perspektiivistä olen Sepon kanssa yrittäjyyteen liittyvissä asioissa pitkälti samoilla kannoilla. Muilta osin koen olevani epäpoliittisena ja politiikkaan laajemmin perehtymättömänä henkilönä lähemmin demareiden kuin keskustan linjoilla. Mielestäni meillä on nyt rauhanajan kansainvälisesti vaikuttavin ja paras presidentti.