katsoin eilen luonto-ohjelman "Talo sademetsässä" ja mulle tuli ihan upea olo siitä ohjelmasta.
Mietin että jos olisin yksinäinen ihminen, niin haluaisin muuttaa juuri tuollaiseen paikkaan.
Talon keskelle sademetsää eläinten ja luonnon keskelle.
Vanha nainen oli asunut siellä ensin miehensä kanssa vuosikausia ja sitten kun mies oli kuollut jäi nainen sinne asuman yksin..
Kaikki ikkunat auki josta pikkueläimet kulkivat ulos ja sisään käärmeitä myöten. Ja mikä ihana luonnon rauha - lintuja ja hiiriä ja kaikkea mahdollista elävää, hämähäkeistä lähtien.
Ja kaikki olivat tervetulleita :))
Ja ne ihanat sademetsän aamut, kun aurinko paistoi lehvien lomasta...
Illalla moskiittoverkon alle nukkumaan hiirien ja pikku-eläinten liikkuessa talossa...
Gekkoja katossa, sammakoita pöydällä, hiiriä juoksemassa ympäriinsä ja iso hämähäkki kutomassa verkkoaan ja vanha nainen rauhallisesti nukkumassa sen kaiken keskellä.
Onkohan minussa jotakin erakon vikaa, kun sen naisen käytös synnytti sellaisen ihanan rauhallisen tunteen. Hän puhui ja liikkui hiljaa ja rauhallisesti, aivan kuin olisi ollut osa sitä ympäröivää rauhaa - ja varmaan olikin.
Voisin hyvin kuvitella itseni keskelle suurta metsää asumaan luonnon ehdoilla ja olemaan osa sitä itsekin....
Siis olenko omituinen, kun olen hyvinkin seurallinen tyyppi ja sitten kuitenkin voisin muuttaa myös jonnekin jossa ei olisi yhtään ihmistä lähimaillakaan???
Mietin että jos olisin yksinäinen ihminen, niin haluaisin muuttaa juuri tuollaiseen paikkaan.
Talon keskelle sademetsää eläinten ja luonnon keskelle.
Vanha nainen oli asunut siellä ensin miehensä kanssa vuosikausia ja sitten kun mies oli kuollut jäi nainen sinne asuman yksin..
Kaikki ikkunat auki josta pikkueläimet kulkivat ulos ja sisään käärmeitä myöten. Ja mikä ihana luonnon rauha - lintuja ja hiiriä ja kaikkea mahdollista elävää, hämähäkeistä lähtien.
Ja kaikki olivat tervetulleita :))
Ja ne ihanat sademetsän aamut, kun aurinko paistoi lehvien lomasta...
Illalla moskiittoverkon alle nukkumaan hiirien ja pikku-eläinten liikkuessa talossa...
Gekkoja katossa, sammakoita pöydällä, hiiriä juoksemassa ympäriinsä ja iso hämähäkki kutomassa verkkoaan ja vanha nainen rauhallisesti nukkumassa sen kaiken keskellä.
Onkohan minussa jotakin erakon vikaa, kun sen naisen käytös synnytti sellaisen ihanan rauhallisen tunteen. Hän puhui ja liikkui hiljaa ja rauhallisesti, aivan kuin olisi ollut osa sitä ympäröivää rauhaa - ja varmaan olikin.
Voisin hyvin kuvitella itseni keskelle suurta metsää asumaan luonnon ehdoilla ja olemaan osa sitä itsekin....
Siis olenko omituinen, kun olen hyvinkin seurallinen tyyppi ja sitten kuitenkin voisin muuttaa myös jonnekin jossa ei olisi yhtään ihmistä lähimaillakaan???
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä.
sille ei oikein mitään voi - mikähän ihme siinäkin on...
Kaupungissa ikäni asuneena luulisi että olen City-ihminen, mutta ei se oikein osu minun elämänkuvaani kuitenkaan...
Terkkuja pikaisesta 'sademetsäkäynnistä'! Eli saunareissulta ja pikapesulla käynniltä...!;)
Kyseistä ohjelmaa en itse katsellut, mutta ymmärrän ajattelujesi suunnan. Kirjoittelin äsken tuolla 'Taidoistamme ja lahjoistamme' -ketjussa 'kulkurina' elämisestä nyky-Suomessa... Ajatuksesi ei siis todellakaan vieras minullekaan ole; kaikkea mahdollista tuollaista tulee ajateltua herkästi esimerkiksi etenkin hermostuneena tai väsyneenä ollessaan...
Kestäisitkö sinä muuten - edes intohimoisena luonnon ja eläinten ystävänäkään - kaikkia mahdollisia örkkejä asunnossasi? Itse nimittäin en kestäisi. Aikoinaan tuolla etelässä asuessani kammosin jopa viatonta, vaaratonta gekkoa yöllä makkarin katossa... Nykyisin täällä Suomessakin kammoan jopa hämähäkkiä, joka on erehtynyt makkarin nurkkaan verkkoaan kutomaan, tai kaikkia mahdollisia, täysin vaarattomia yöperhosia makkarissani lukulamppuni valossa... Miltäs se moskiittoverho muuten enää illalla noissa kertomissasi olosuhteissa suojaisi...?
Tiedän, että olen tyhmä, kun en edes ensimmäistäkään käärmettä elämässäni ole tavannut, mutta... Muuten tuollainen erakkoelämä useinkin kiinnostaisi... Ehkäpä turhankin usein nykyisin... Lappiin en pitkien talvien ja kylmyyden takia haluaisi lähteä, ja etelässäkin on omat... Noooo... Ehkäpä eläkepäivilläni etelään...!?;)
Hämiksiä, gekkoja, kaiken maailman örvelöitä!!!!!! Eihän sitä kerkeisi kuin kirkumaan nahka kananlihalla. Ajatuksena toki hieno, ei mitenkään omituinen, mutta......ne ÖRVELÖT!!!!!! =0/
paikoissa, olen Lappi-ihminen henkeen ja vereen, tosin vain talvella :))
Ja silloin noilta laskettelu-rinteiltä sitä rauhaa on vaikea löytää:))
Aina olen tykännyt metsän rauhasta, enkä pelkää karhuja, enkä muitakaan metsän eläimiä.
Miten lienee on - tuleeko ihmisestä vanhemmiten "mökkihöperö"!!
Herra siunaa enhän ole kuitenkaan vielä kovinkaan iäkäs, kuinka paljon tästä voisin erakoitua, kun nyt jo tuollaisa asioita ajattelen !!!!
Taidan lähteä kaupungille shoppailemaan....
Kiireesti kotona kiikutan hämpyn pihalle ja jos hiiriä ilmestyisi kaappeihin saisin varmaan hermoromahduksen, vaikka en niitä pelkääkään :))
Muutenkaa en pelkää käärmeitä enkä liskoja, minulla on ollut neljä liskoa terraariossakin aikoinani ja ne olivat aivan ihania eläimiä :))
Voishan se tietenkin olla, että se luonnon rauha rikkoontuisi kun törmäilisin kirkuen ympäri sademetsätaloa gekkojen ja käärmeiden takaa-ajamina, mutta ajatus sinällänsä kiinnostaa mahdottomasti...
Keskellä metsää, vanhassa talossa ympärillä sadetta ja lintujen laulua...
asunee joisskin ihmisissä syvällä sisimmässä. Eikait se omituiseksi ketään tee ;)
Itseäni en kylläkään voisi kuvitella tuon naisen tilalle. Tuskin tottuisin tuollaiseen liikenteeseen talossani :) Lapin rauhaan muutamksi viikoksi voisin suunnata,mutta vain kesällä ja silloinkin senverran lähelle asumusta että voisin käydä kaupassa vähintään kerran viikossa.
näin kaupunkilaisena ei voi ymmärtää että eläimet tulisivat sisälle asti tuosta vain - jo yksi sontakärpänen saa yöunet katoamaan pörräämisellään:))
Mutta se ihana rauha mikä siitä ohjelmasta kuvastui sai minut - sotaisan ihmisen ajattelemaan kuinka ihanaa olisi tuollainen elämä, ja miten siihen sopeutuisi.
Tuo rakkauteni luontoon varmaan tekee sen, että haluaisi olla lähempänä sitä aitoa ja ehdotonta alkuperäistä elämää....
Voin kuvitella ne linnut jotka tulivat syömään tämän naisen ikkunalaudallle laittamia herkkupaloja ja sammakot ja gegot ja kaikki, ihminen tarvitsee unelmia, vaikka sitten toteumattomiakin...
mutten ole ehtinyt katsoa. Ajatuksena kiehtova, mutta vanhemmiten olen jo aika nirso asuinpaikkojeni suhteen.
tallensin sen itsekin seuraavan aamun uusinnasta.
Ajattelin että jos joskus iskee oikein stressi päälle, niin laitan DVDn päälle ja katselen ohjelman - olen varma että se rauhoittaa pahemmankin stressin - siis ellei pelkää käärmeitä ja hämähäkkejä....
Mielenkiintoinen ohjelma, hyvin eri lähtökohdista kuvattuna ja selostettuna kuin normaalit luonto-dokumentit.
Satuin katsomaan osan ohjelmasta ja samansuuntaisia ajatuksia itsellenikin tuli.
Vaan naisen rauhallinen ääni ja kaunis kuvaus loivat kyllä kovin siloitellun vaikutelman. Viihtyisinkö kuitenkaan yksin keskellä sademetsää, jossa saatat herätä gekko seinällä pään vieressä, muurahaisarmeija sängyn vieressä tahi kämmenen kokoinen hämähäkki peitolla? Puhumattakaan pythoneista, sammakoista tai lukemattomista eri hyönteisistä.
Sen verran olen mukavuudenhaluinen ja ennenkaikkea sosiaalinen ihminen, että kauaa en todennäköisesti tuollaisessa ympäristössä viihtyisi. En ainakaan yksin enkä välttämättä edes seurassa. Kaunis ja romanttinen ajatushan tuo on.. talo yhtä viidakon kanssa, ihminen ja luonto käsi kädessä. Itse haluaisin sen viidakon pysyvän kuitenkin seinien ulkopuolella, jos ylipäätään kuumaan ja kosteaan metsään huvittaisi mennäkään. =)