Mooseksen 4. kirjassa kerrotaan romanttinen tarina kun Israelin
armeija oli tappanut Midianilaisten miehet ja ottanut heidän naisensa
ja lapsensa vangeiksi. Mooses kuitenkin suuttui sotajoukolle, koska
naiset oli jätetty henkiin. Hän käski tappamaan kaikki pojat ja
naiset, jotka olivat olleet miehen kanssa. Neitsyttytöt hän käski
antamaan sotilaille raiskattaviksi. (4.Moos.31:9-18)
Tuomarien kirjassa kerrotaan pulmallisesta tilanteesta, kun Israelin
Benjaminin heimolla ei ollut riittävästi vaimoja. No, eräs heimo oli
ollut hieman tottelematon, joten Jumala käski Benjaminilaisia
tappamaan heimon miehet, naiset ja lapset, mutta säästämään neitsyet
naitaviksi ja raiskattaviksi.
Mutta kaikki Benjaminilaiset eivät vieläkään saaneet neitsyitä, joten
he asettuivat tien varrelle väijyksiin ja sieppasivat naapuriheimon
tytöt naitaviksi ja raiskattaviksi. (Tuom.21)
2. Samuelin kirjassa Herra rankaisee Daavidia antamalla hänen
naapurinsa raiskata kaikki hänen vaimonsa kadulla keskellä kirkasta
päivää. (2 Sam.12:11)
Mutta ei Raamatun Jumala suinkaan vain kehota raiskaukseen! Mooseksen
5. kirjassa säädetään, että jos mies raiskaa tytön (luvatta), on hänen
maksettava tytön isälle korvaus ja naitava tyttö. ...Anteeksi?
Millainen mielipuoli pakottaisi raiskatun tytön menemään naimisiin
raiskaajansa kanssa? Vastaus: You-know-who. (5. Moos.22:28-29)
Huomaa, että jos raiskaus tapahtuu kaupungissa, eikä tyttö uskalla
huutaa apua, Jumala käskee kivittämään hänet
kuoliaaksi. (5. Moos.22:23)
Näitä Raamatun kohtia lukiessa voi miettiä Jumalan "hyvyyttä" hänen
viattomien uhriensa kannalta.
Kyllä on rakastava Jumala,,,
armeija oli tappanut Midianilaisten miehet ja ottanut heidän naisensa
ja lapsensa vangeiksi. Mooses kuitenkin suuttui sotajoukolle, koska
naiset oli jätetty henkiin. Hän käski tappamaan kaikki pojat ja
naiset, jotka olivat olleet miehen kanssa. Neitsyttytöt hän käski
antamaan sotilaille raiskattaviksi. (4.Moos.31:9-18)
Tuomarien kirjassa kerrotaan pulmallisesta tilanteesta, kun Israelin
Benjaminin heimolla ei ollut riittävästi vaimoja. No, eräs heimo oli
ollut hieman tottelematon, joten Jumala käski Benjaminilaisia
tappamaan heimon miehet, naiset ja lapset, mutta säästämään neitsyet
naitaviksi ja raiskattaviksi.
Mutta kaikki Benjaminilaiset eivät vieläkään saaneet neitsyitä, joten
he asettuivat tien varrelle väijyksiin ja sieppasivat naapuriheimon
tytöt naitaviksi ja raiskattaviksi. (Tuom.21)
2. Samuelin kirjassa Herra rankaisee Daavidia antamalla hänen
naapurinsa raiskata kaikki hänen vaimonsa kadulla keskellä kirkasta
päivää. (2 Sam.12:11)
Mutta ei Raamatun Jumala suinkaan vain kehota raiskaukseen! Mooseksen
5. kirjassa säädetään, että jos mies raiskaa tytön (luvatta), on hänen
maksettava tytön isälle korvaus ja naitava tyttö. ...Anteeksi?
Millainen mielipuoli pakottaisi raiskatun tytön menemään naimisiin
raiskaajansa kanssa? Vastaus: You-know-who. (5. Moos.22:28-29)
Huomaa, että jos raiskaus tapahtuu kaupungissa, eikä tyttö uskalla
huutaa apua, Jumala käskee kivittämään hänet
kuoliaaksi. (5. Moos.22:23)
Näitä Raamatun kohtia lukiessa voi miettiä Jumalan "hyvyyttä" hänen
viattomien uhriensa kannalta.
Kyllä on rakastava Jumala,,,
Vastaukset 51
Vanhimmat
Jumala on raiskattava.
Jumalan luoman maailman itse asiassa olette paikoin raiskaneet. Jos luette Miltonia, niin huomaatte että yrititte raiskata Jumalan taivaassa.
Uskon että Jumala on ollut, ja on edelleen hiukan helisemässä ihmiskunnan kahlitsemattoman aggressiivisuuden edessä.
CHELYABINSK :
The Most Contaminated Spot on the Planet
http://www.logtv.com/films/chelyabinsk/
"Jumalan luoman maailman itse asiassa olette paikoin raiskaneet."
Niin mutta sinäkin olet ihminen eikös juu. Meissä on potentiaalia. Akira Kurosawa osasi kuvata ihmisen niin hyvässä kuin huonossa valossa. Ihminen on hyvin eloisa ja liikkuva otus :)
Enkelit olisivat aikoinaan ansainnut tulla raiskatuksi, ja ansaitsevat nykyäänkin. Jumalan on väistyttävä ihmisen tieltä. Väkivallan Kristus saapuu ja tuo ihmisyyden kaikessa kirkkaudessaan keskuuteemme jolloin heräämme huomaamaan todellisen luontomme. Sen me ansaitsemme, sinäkin.
Käppäilen täällä ihmiskunnassa ihmisen hahmossa. Ihmiset väittävät minun olevan ihminen; "just a regular guy". Mutta en jaksa uskoa siihen.
>>Ihminen on hyvin eloisa ja liikkuva otus :)
Ai onko? Mihin verrattuna? Ainakin kaikki eläimet ovat huomattavasti eloisampia kuin ihmiset. Kung Fu-tse sanoi että ihminen syntyy ihmisenä, ja omaa potentiaalin korkeammalle, mutta kaikki taantuvat elämien aikana eläintä alemmaksi.
>>Akira Kurosawa
Oletko elokuvaihmisiä? Ehkä. Kerran olin Kurosawan leffassa, ja meinasin nukahtaa. Mitä se oli; jonkinlaista Shakespeareä siirrettynä muinaiseen feodaali-Japaniin; pukudraamaa vailla persoonia? Minusta Tarkovski on mielenkiintoisempi.
>>Väkivallan Kristus saapuu ja tuo ihmisyyden kaikessa kirkkaudessaan keskuuteemme jolloin heräämme huomaamaan todellisen luontomme. Sen me ansaitsemme, sinäkin. >>
Ehkä. Ainakaan emme saa mitään Kärsivää kristusta, joka kääntää toisenkin posken. Luulisi Jumalankin kärsivällisyydellä olevan rajansa.
"Ainakin kaikki eläimet ovat huomattavasti eloisampia kuin ihmiset."
Tarkoitin tällä sitä mitä ihmiset ovat saaneen aikaan viimeiset 5000 vuotta. Pulppuavaa energiaa. En osaa muuten sitä ilmaista.
"mutta kaikki taantuvat elämien aikana eläintä alemmaksi."
Syömme, rakastelemme, nukumme ja ulostamme. Syömiseen keksimme lusikan, haarukan, vuosikertapunaviinit ja juustot. Rakasteluun keksimme Kama-sutran ja hierontaöljyt. Nukkumiseen pehmeät sängyt ja untuvapeitteet. Ulostamiseen posliinisen pöntön ja viemäröinnin. Mehän olemme eläimiä. Teemme vain yksinkertaisista asioista luksusta, elämää suurempia. Ihmiskunta selvästi rakastaa elämistä. Miksi muuten pelkäisimme niin paljon kuolemaa?
Kurosawa osasi ilmaista elokuvissaan suorasti ja yksinkertaisesti elämän perusasiat. Tarkovskiin en ole koskaan tutustunut. Pitäisikö?
tulee ottaa huomioon vain lässynlää-halihali-jeesusrakastaasua -kohdat. Muuten on tyhmä fundamentalisti.
Voi sitten purkaa vääräuskoisiin, ateisteihin, erirotuisiin, homoihin yms. ja kun nämä loppuvat niin aloitetaan hoitokokoukset yms. sisäiset puhdistukset.
pilkka ja kaikkien polvet notkistuvat.suosittelen
Matt.25.alk.jae31 iltalukemiseksi..
Matt. 25
41 "Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen.
Taidat odottaa oikein suu kuolaten kaiken tämän näkemistä, sadisti.
puolesi..valinta on sinun..haluatko olla siella vasemmalla'? eihan siella ainakaan tarvitse olla
yksin..seuraa riittaa,kun lukee noita kirjoituksia..
Ilman sadistisia unelmiaan helvetistä hän mielellään sytyttelisi rovioita jo nyt.
Jos islam onkin oikeassa? Silloinhan sinä teet oman valintasi: Joko seuraat islamia ja menet paratiisiin tai hylkäät islamin ja menet helvetttiin! Yksin et olisi...
Tässä siis aivan sama juttu kuin sinun vastauksessasi...
kuinka voisit tuntea muita?roviot saattaa olla jo sytytetty--paremman sytyttajan ,kun minun sytyttamana.eika niita ole tarkoitettu uskovaisille.
revi siita..l-h..
Oikein puistattaa teidän sairaan kulttinne sadismi!
Kuinka kukaan mieleltään terve ihminen haluaisi uskoa, että triljoonat ihmiset tulevat kärsimään tulisessa järvessä ikuisesti ja ikuisesti?!
Kuinka sinä voit nauttia olostasi taivaassa tietäen samalla, että niin monta ihmistä, luultavasti myös joitain sinun sukulaisiasi ja tuttujasi, kidutetaan sairaalla tavalla samaan aikaan?!
Olette sairaita!!
mitaan jarkea.yrita saada jotain perusteita hopinoillesi.tiedatko edes Kristinuskon perusteita,vai haluatko esittaa'tyhmaa'?
Sen pointti oli tässä:
Kuinka sinä voit nauttia olostasi taivaassa tietäen samalla, että niin monta ihmistä, luultavasti myös joitain sinun sukulaisiasi ja tuttujasi, kidutetaan sairaalla tavalla samaan aikaan?
Ja myös:
Kuinka kukaan mieleltään terve ihminen haluaisi uskoa, että triljoonat ihmiset tulevat kärsimään tulisessa järvessä ikuisesti ja ikuisesti?
Esitätkö sinä tyhmää, oletko sellainen, vai etkö vain osaa lukea?
ei taivaaseen menna suremaan sukulaisia tai helvettiin 'hurahtaneita' miljoonia muita ihmisia,
itse ovat paikkansa valinneet.Raamattu sanoo taivaan olevan paikka ,jossa kaikki kyyneleet on pois pyyhitty.
mika on sinun valintasi?
tuosta lopusta viela-monkey see monkey doo..
Eli olet sitä mieltä, että jos on tehnyt jossakin asiassa väärän valinnan niin oma on valinta ja turha sitä on enää ajatella. Sidä idiottiinen sadisti, ei muhamettilaisetkaan pakottanut ketään turbaania ottamaan aikanaan vaan saivat valita miekan tai turbaanin. Got it? Vapaa valinta? Lannehunttari thinks, Lannehunttari doo-doos.
Kuinka voit olla ajattelematta kaikkia niitä helvettiin joutuneita??
Ja eivät he omaa valintaa tee, jos eivät ole varmaoja kristinuskon Jumalan olemassa olosta! Ainoastaan jos tietää, että tietty Jumala on olemassa, niin ainoastaan silloin voi tehdä valinnan hyväksyäkö vai hylätäkö hänet.
Laitan tähän saman tekstin minkä kirjoitin aiempaan vastaukseeni: Ajattelepas jos vaikka islam onkin oikeassa? Silloinhan sinä teet oman valintasi: Joko seuraat islamia ja menet paratiisiin tai hylkäät islamin ja menet helvetttiin! Yksin et olisi...
Herättääkö ajatuksia, vai oletko liian paatunut siihen?
on saarnattu on annettu valinnanvapaus,ottaa tai jattaa.siihen loppuu papin tai saarnamiehen vastuu.kenellekkaan sita ei voi vakisin tyontaa..
ehka sen ymmarrat..?niinkauan kun kristityt maanpaalla ovat he rukoilevat kaantymattomien [sinunkin] puolesta.ei se ole kylmyytta..
vaan valittamista toisen sielusta..
tiedät islamista ja silti tietoisesti hylkäät sen. Etkö näe yhtäläisyyttä??!
Muutenkin osasit taas missata pointin. Minä en ainakaan voisi olla iloinen taivaassa, jos tietäisin, että perhettäni ja ystäviäni kidutetaan samalla. Ainoastaan mielisairas sosiopaatti voisi olla. Kirkkoisä Tertullianus (200-luvulla) kirjoitti jotain, että kuinka hän nauttiikaan nähdä kaikkien jumalattomien syöksemisen helvetin tuliin. Yhtä sadistisilta te loputkin vaikutatte.
islamilla ja krs. uskolla--eroavat toisistaan kun yo ja paiva..vain krs.usk. on kaikki tehty valmiiksi--sinun taytyy vain vastaanottaa se. muut uskonnot perustuvat enemman tai vahemman sinun omaan suoritukseesi. kiipeat niita 'tikapuita' ja toivot paasevasi jonnekkin tarpeeksi korkealle...ja huomaatkin ..taytyy vahan viela..toivotonta/// ,mina lepaan tehdyssa tyossa--se on taytetty...
Pointtihan oli siis tämä: Minä en ainakaan voisi olla iloinen taivaassa, jos tietäisin, että perhettäni ja ystäviäni kidutetaan samalla. Ainoastaan mielisairas sosiopaatti voisi olla. Kirkkoisä Tertullianus (200-luvulla) kirjoitti jotain, että kuinka hän nauttiikaan nähdä kaikkien jumalattomien syöksemisen helvetin tuliin. Yhtä sadistisilta te loputkin vaikutatte.
Ja islamista ja kristinuskosta vielä... Et ole tainnut oikein perehtyä islamiin? Mikään uskonto ei ole lähempänä kristinuskoa kuin islam, ei edes juutalaisuus, sanoisin. Molemmissa on yksi Jumala, joka teki liiton Aabrahamin kanssa, aiheutti tulvan ja laittoi Nooan rakentamaan arkin ynnä muuta, molemmalla samat profeetat VT:n ajoilta, molemmalle Jeesus oli tärkeä henkilö (kristityille vain hieman tärkeämpi), sama käsitys synnistä ja Jumalan anteeksiannosta, sama käsitys taivaasta ja helvetistä ja siitä, kuinka niihin päädytään, samanlainen käsitys maailmanlopusta ja viimeisestä tuomiosta... Lista jatkuu pitkään. Yhteneväisyyksiä on enemmän kuin eroavaisuuksia.
Muutenkin, pointtini ei EDES ollut islamin ja kristinuskon samankaltaisuus, vaan se, että sama asia vapaasta valinnasta hyvän ja pahan välillä on muissakin uskonnoissa, islam oli vain esimerkki. Tämänkin pointin kieltäydyit huomiomasta. Pähkinänkuoressa se on siis: Entä jos jokin toinen uskonto onkin oikeassa? Ette voi argumentoida ateismia ja toisia uskontoja vastaan sanomalla "ajattelepa jos kristinusko onkin oikeassa", ellette ota tätä huomioon myös toisinpäin.
Kaiken kaikkiaan vastauksesi oli jälleen ontto kuin Troijan hevonen, etkä pystynyt (halunnut?) vastaamaan mihinkään esille ottamiini näkökulmiin. Viisastelitpa vain aiheen sivusta ja vielä väärinkin. No, harhaanjohtaminen keskustelun aiheestahan on yksi taktiikka, jota käytetään silloin kun ei osata vastata mitään hyvää eikä haluta myöskään näyttää typerältä olemalla vastaamattakaan.
Lannenhunttari, väärin väärin väärin. Paavali vertasi uskonelämää kilparadalla juoksemiseen, jossa voittaja saa maalissa seppeleen päähänsä.
Paavalin mielestä uskonelämä on siis kilvoittelua ja mitä kilvoittelu taas on...aivan. Suorittamista. Ilman omia ponnisteluja ei maaliviivaa ylitetä.
Pikkasen on niinku tota ristiriitaa kun raamatun sivuja plärää, että pitääkö vaan kädet ristissä olla tyytyväinen ja vastaanottaa vai tehdä jotain vai....?
islamilla ja krs. uskolla--eroavat toisistaan kun yo ja paiva..vain krs.usk. on kaikki tehty valmiiksi--
Valehteletko tietoisesti, vai oletko tosiaan noin tietämätön?
Muista että valehtelu on synti myös kristinuskossa kuten islamissakin.
paastiin perille.etko tunne historiaa??
Ontto kuin Troijan hevonen? Se oli ontto Lannenhunttari, siellä oli kreikkalaisia sotilaita sisällä. Etkö tunne historiaa?
Muutenkin, et siis todellakaan osannut vastata muuta kuin pelkkää pikkusaivartelua? Iskinkö jauhot niin pahasti kurkkuun?
koska sen avulla ei paase perille..sinne mina haluan..
aivan samoin jeh.tod. mormnismi. ja monet muut
harhaopit ovat lahella --mutta eivat pelasta.
miksi olla uskovainen ,jos ei ole 'full out'
miksi leikkia vain vahan sinnepain?
minä hylkään kristinuskon: Sen avulla ei pääse perille.
"miksi olla uskovainen ,jos ei ole 'full out'
miksi leikkia vain vahan sinnepain?"
Mitä? Kyllä muslimit ja mormonit ja muut ovat yhtä tosissaan uskossaan kuin sinäkin.
mitaan paateasemaa,vaan tulet mielestasi leijumaan
kosmoksessa loputtomiin,tai haistelet kukkia altapain piitkan aikaa.aika lohduton tulevaisuudenkuva eiko?
vaan eihan siina noin kay.jatkon tiedat...
kuolema.
Eikä mitään sen jälkeen.
Veikkaanpa että iänkaikkusuuden pituudesta huolimatta hän saavuttaa ennen kuolemaansa jotain jota kaikki eivät koskaan tule saavuttamaan.
Sensijään hunttarimme henkinen kehitys näköjään pysähtyi jo aikoja sitten uskoontuloon.
Ja loppuelämä on vain turhaa olemattoman taivaspaikan odottelua. :D
Mitä? Kyllä muslimit ja mormonit ja muut ovat yhtä tosissaan uskossaan kuin sinäkin.
Tätä lausetta uskossaan sokea hihhuli ei kyennyt näkemään, se kertookin uskisten kyvyttömyyden objektiivisuuteen uskon suhteen, tämä selittää ne räikeät epäloogisuudet joita näiden hihhuleiden kirjoitukset vilisevät.
Autuaita ovat sokeat ja tyhmät :D
hyvassa kirjassa sanota---Jumala pitaa hulluistaan
huolen ,katsokoot vain 'viisaat' eteensa.....
Kun Paavali tajusi kuinka hulluja hänen omat juttunsa olivat ja huomasi, että viisaat nauroivat niille, hän sai älynvälähdyksen: Hulluus on hyvä juttu ja viisaus huono! Kaikki taas hyvin!
etka ottanut siita 'pointtia'.nain toimii'sumua silmaan' periaate.
sinä teit minun viestieni kanssa...
Tytär on isänsä omaisuutta:
"Mutta ei Raamatun Jumala suinkaan vain kehota raiskaukseen! Mooseksen
5. kirjassa säädetään, että jos mies raiskaa tytön (luvatta), on hänen
maksettava tytön isälle korvaus ja naitava tyttö. ...Anteeksi?"
You break it -you pay it.
"Neitsyttytöt hän käskin antamaan sotilaille raiskattaviksi."
Kaikein pahinta on masturbointi! Herra kostaa runkkareille!
henkisesti sairaille-- kuulut sinne..
Valehteleva uskis ;(
Etkös sinä jo kesällä tehnyt testamenttisi ja luvannut että sinusta päästiin?
J.K.
Henkisesti sairaille löytyy monta osastoa: Ne on timettykin lahkojen mukaan, että osaatte omillenne :D
"onko taalla osastoa henkisesti sairaille-- kuulut sinne..", kirjoitti omasta mielestään niin jumalauta terve että. Sen sijaan lääkäri passittaa sinut suljetulle.
etta testamentti voidaan purkaa niin kauan kun 'asiakas' elaa?
Odottelen silti toiveikkaana lopullista testamenttiasi, Ja luultavasti samalla tapahtuvaa Hohhoijaan paluuta, siinä inkarnaatiossasi ei ainakaan tarvitse kärsiä ääkköspelleilystäsi ;)
uudesti syntymasta??sellaistakin tapahtuu..
Raamattu sanoo: joka ei synny uudesti ylhaalta,ei voi nahda Jumalan valtakuntaa..mietippa sita illan jatkoksi..
Vastaamiseen minun uusimpaan vastaukseeni sinulle tuossa ylepänä?
Vaikka tästä alkuviestistä virinnyt "keskustelu" on kaikkea muuta kuin asiallista sekä ateistien että uskovaisten taholta, tahtoisin kuitenkin kommentoida uskovaisena pyrkien olemaan mitenkään ainakaan tietoisesti provosoimatta.
Yllä mainitut Raamatun kohdat ovat kauhistuttaneet myös minua. Olen löytänyt sieltä myös paljon muita kohtia jotka tuntuvat minusta käsittämättömän julmilta. Oli aivan totta että tytär oli isänsä omaisuuta; Mooseksen laki sääteli mm. kuinka tulee toimia jos isä myy tyttärensä orjaksi. Kysyin juuri ko. kohdasta eräältä itseäni paremmalta uskovaiselta ja hän yritti selittää ettei se nyt ihan tarkoita kirjaimellisesti orjaksi myymistä vaan että tytär meni tavallaan piikomaan tuttavaperheeseen...
Raamattu nyt kuitenkin erottaa selvästi orjan ja palvelijan. Orja mikä orja.
Psalmeissa kirjoittaja kiroaa vihollisensa: "Autuas se joka murskaa pienet lapsesi kallioon.."
Psalmien kirjoittajat kuvaavat inhimillisten tunteiden skaalan läpi varsin tarkoin; ilon, tuskan, epätoivon ja myös vihan. Tuon ajan ihmisen on varmaan varsin helppo ollut yhtyä moiseen manaukseen, varsin veriseen ja julmaan kiistatta.
En tunne paljon Israelin kansan historiaa mutta ilmeisesti paimentolaiskansana heillä oli Vanhan Testamentin aikaan jatkuva taistelu kelvollisesta elintilasta ja kaupungistumisen jälkeen taistelu valloittajia vastaan. Kun vihollisheimon miehet oli taistelussa tuhottu, oli kai ilmeisen välttämätöntä turvata selustansa tappamalla myös naiset ja lapset. Henkiin jätetyt naiset kasvattavat vihollismiesten lapset jotka lähtevät taatusti kynnelle kyettyään maksamaan potut pottuina isiensä tappajille. Niin inhottavalta kuin se kuulostaa, ihmisluonteen tuntien kyseessä oli ilmeisesti "maan tapa" joka oli järkevä jotta oma heimo säilyisi. Inhimillisyys siitä oli tietty kaukana.
Sama tulee neitsyiden ryöstämisiin ja viholliskansasta orjaksi ottamisiin; lapsikuolleisuus oli ilmeisesti varsin korkea ja sukua piti pystyä jatkamaan. Jos naisia ei ollut tarpeeksi niin kun ei ollut hyviä keinoja niin käytettiin huonoja. Eipä kyllä tainnut kovin herkkua olla nainen tuohon aikaan.
En silti pysty hyväksymään tuollaista. Mutta se olikin ihmisten eikä Jumalan käyttäytymistä. Vanhan Testamentin aika oli lain aika jonka Jeesuksen syntymä päätti ja alkoi armon aika. Jeesus oli radikaali ja fariseukset syyttivätkin Häntä lainrikkojaksi. Hän itse antoi esimerkin monesti (mm. sapattikysymys, nainen joka olisi pitänyt kivittää kun hänet oli tavattu aviorikosta tekemästä (missähän se mies oli?) ym. Jeesus ei kuitenkaan tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen.
Synti ei pääse taivaaseen; ihminen joka arvelee että voi nautiskellen katsella kadotettujen kärsimystä taivaasta sitten joskus, tulee kokemaan perustavanlaatuisen yllätyksen. Hengen hedelmänä saatu rakkaus synnyttää ihmisessä hädän myös lähimmäisen sielun puolesta. Tässäkin voi vetää överiksi alkamalla ´helvetillä pelottelun. Kokemuksesta tiedän ettei sellaisella voi pelotella minkä olemassaoloon ei usko. Olen saanut elämääni jotain hyvää, ilon ja rauhan (ainakin useimpina päivinä..;)) ja toki toivoisin että ne, jotka sellaista kaipaavat, voisivat löytää sen Jeesuksesta. Suurta hätää tunnen lähimmäisistä rakkaistani, jotka eivät usko; helvetti-kysymys realisoitui kun lähiomainen kuoli vuosi sitten ja itse asiassa vasta silloin aloin aloin ajatella että missähän se ukko nyt tosiaan on.
Raamatussa on paljon kohtia joita en ymmärrä. Koko ajan ymmärrän kuitenkin hieman lisää mutta tiedän että on olemassa myös salattu Jumala: kaikkea ei ole ihmisen tarkoituskaan ymmärtää. Kyseenalaistaa ja keskustella asiasta toki aina voi ja pitääkin. Ei Raamattu anna siloteltua kuvaa ihmisestä, kaikkea muuta. Lootin tyttäret juottivat isänsä humalaan ja makasivat vuoronperään Lootin kanssa jotta suku jatkuisi kun Sodoman hävityksen myötä muut miehet olivat hävinneet. Yököttävää mutta ihmisen toiminta usein on. Mutta miksi tämä kaikki on pitänyt kertoa Raamatussa? Toivoisin että mielenkiintoisesta aiheesta voisi vielä sukeutua ihan asiallinenkin keskustelu. Palstaa vain satunnaisesti seuranneena olen silti huomannut että monet ateistit tuntevat Raamatun paremmin kuin jotkut uskovaiset..;))..vaikka eri asia onkin tuntea Jumalan sana kuin Sanan Jumala.
lauseesi/siltivaikka eri asia onkin tuntea Jumalan sana kuin Sanan Jumala.
tama on totta,jokaiselle uskikselle.sinulta ei vaadita ,sanan tasmallista tuntemista ,mutta Jumala taytyy tuntea ja kunnioittaa Hanta.
miksi takerrut vanhan testamentin kohtiin,meille on tarkoitettu uusi tm. emmehan ymmarra tuon ajan sivilisaatiota,emmeka tapoja.?eika kukaan mene taivaaseen iloitsemaan kenenkaan karsimisesta tuonelassa.terv. l-h..
Ja mistä nämä kaikki on lähtenyt liikkeelle?