saako

saako kissan ampua pienoiskiväärillä ???
4463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Etkös ole jo tähän saanut vastauksia vaikka miten?Ja tuolla vastataan lisää minne edellisesi on siirretty, elikkäs Luonnonsuojelu-palstalla.
Ihan älytöntä availla tällaisia koko ajan. Pelkkää provoa;)

Äänestä

Villikissan saa ampua sellainen henkilö, joka on pätevä (eli osuu päähän ja eläin kuolee välittömästi, eli unohda koko homma), sellaisella aseella, jolla osuu ja luoti tappaa heti. Aseita en en liiemmin tunne, joten kysypä poliisilta, jos asia noin kiinnostaa.

Toinen seikka onkin sitten, että mistä tunnistat kissan varmasti villiintyneeksi. Kissaa pitää tulkita sen käytöksen ja elinympäristön mukaan riittävän pitkän ajan. Varminta on loukuttaa eläin ja toimittaa ammattilaisten tarkkailuun. Jos ammut jonkun karanneen aran kotikissan, niinkuin teillä yli-innokkailla maalaisilla on usein tapana, syyllistyt rikokseen.

Äänestä
  • Metsästyslaki antaa tuohon tulkintaa selvän vastauksen, eli kissa joka on piha-alueen ulkopuolella ja pyydystää ruokansa luonnosta on villikissa.
    Piha-alue taas tarkoittaa koko sitä maa-aluetta joka on pihan välittömässä läheisyydessä, eikä metsästysasetta saa käyttää lähempänä kuin 150 m asuinrakennusta jos ei rakennuksen omistaja anna siihen erikseen lupaa.
    Metsässä kissa tulkitaan vahinkoleläimeksi jonka saa aina hävittää omilta metsästysalueilta, eli kysymys on silloin pikemminkin kissan heitteille jätöstä josta kissan omistaja pitäisi panna vastuuseen.
    Eikä syyttää metsästäjää oikeutensa ja omaisuutensa varjelusta vahinkoeläimiltä ...

    Äänestä

  • sanoo kirjoitti:

    Metsästyslaki antaa tuohon tulkintaa selvän vastauksen, eli kissa joka on piha-alueen ulkopuolella ja pyydystää ruokansa luonnosta on villikissa.
    Piha-alue taas tarkoittaa koko sitä maa-aluetta joka on pihan välittömässä läheisyydessä, eikä metsästysasetta saa käyttää lähempänä kuin 150 m asuinrakennusta jos ei rakennuksen omistaja anna siihen erikseen lupaa.
    Metsässä kissa tulkitaan vahinkoleläimeksi jonka saa aina hävittää omilta metsästysalueilta, eli kysymys on silloin pikemminkin kissan heitteille jätöstä josta kissan omistaja pitäisi panna vastuuseen.
    Eikä syyttää metsästäjää oikeutensa ja omaisuutensa varjelusta vahinkoeläimiltä ...

    "Metsästyslaki antaa tuohon tulkintaa selvän vastauksen, eli kissa joka on piha-alueen ulkopuolella ja pyydystää ruokansa luonnosta on villikissa."
    Voitko kertoa tarkemmin, missä pykälässä näin on määritelty. Metsästyslain 5 §:ssä sanotaan vain että:"Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään.".

    75 §:ssä sanotaan kissasta "7) jättää heitteille tai hylkää kissan vastoin 85 §:n säännöstä..on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, metsästyslain säännösten rikkomisesta sakkoon."

    "85 § Huolenpito kissasta

    Kotieläimeksi otetun kissan heitteillejättö ja hylkääminen on kielletty."

    Missään kohdin ei sanota, että kissa joka on piha-alueen ulkopuolella ja pyytää ruokansa luonnosta on villikissa. Metsästysasetuskaan ei tuo apua asiaan, sillä ainoa kissaa koskeva toteamus on 21 § "Rauhoittamattomien eläinten ampumista koskevat säännökset

    Kissan sekä rauhoittamattomien lintujen ampumiseen saa käyttää ampuma-asetta, joka täyttää 16 §:n 1 momentissa tai 17 §:ssä asetetut vaatimukset"

    Eli asetuksessakaan ei väitetä moista. Esitöistä kuvaamasi väite löytyy, mutta siinä esitetty lain sanamuoto olikin eri mitä nykyisen lain 5 pykälässä, eli sitä kohtaa ei voi ottaa huomioon. Sen sijaan se kohta, jossa kerrotaan että kissan voi tappaa vain maanomistaja ja metsästysoikeuden haltija, eivät muut on edelleen voimassa, samoin kuin toteamus, että käytännössä tämä 5§ ei ole kissan kohdalla voimassa taajama-alueella, eli taajama-alueella ei voi metsästää edes villikissaa.

    Kun nykyisessä metsästyslaissa ei puhuta kissan kohdalla piha-alueesta, niin määrittelysi "Piha-alue taas tarkoittaa koko sitä maa-aluetta joka on pihan välittömässä läheisyydessä" on merkityksetön kissan pyytämisen kannalta.

    "Metsässä kissa tulkitaan vahinkoleläimeksi jonka saa aina hävittää omilta metsästysalueilta, eli kysymys on silloin pikemminkin kissan heitteille jätöstä josta kissan omistaja pitäisi panna vastuuseen."
    Omistajan vastuuseen joutuminen ei kuulu metsästyskysymykseen, sen sijaan jos metsästyslain mukaan mennään niin edelleenkin vain villintyneen kissan saa tappaa, ei muita. Kissa ei muutu sillä villikissaksi että sattuu kulkemaan metsässä.

    "Eikä syyttää metsästäjää oikeutensa ja omaisuutensa varjelusta vahinkoeläimiltä ..."
    Riista ei varsinaisesti ole metsästäjän omaisuutta, vaan se kuuluu eräin varauksin sille maanomistajalle joka omistaa alueen metsästysoikeuden. Lisäksi kissat luonnossakin pyydystävät lähinnä myyriä ja vastaavia pienjyrsijöitä sekä lintuja, joista varsin harvalla on ihmiselle metsästyksen kannalta.

    Mutta ettei asia jäisi puolitiehen, niin käsitellään asiaa kokonaisuutena. Eli metsästyslaki on annettu 1993. Kun vuonna -96 annettiin eläinsuojelulaki, niin se on tulkittava kissan asemaa koskien Lex posterior (myöhemmin annaettuna lakina) ja Lex spesialis (erityislakina) ensisijaiseksi laiksi, ja kaikkia muita lakeja kissan käisttelyn suhteen tulee tulkita tämän ESL:n näkökulmasta ja tavoitteista lähtien.

    Eläinsuojelulain tarkoitus on :"Tämän lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta.

    Lain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua."

    Kissan asemasta eläinsuojelulaki sanoo 15 §:ssä " 15 §
    Talteenotetut eläimet

    Kunnan on huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteenotettujen koirien ja kissojen sekä muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä."

    Kun lisäksi esitöissä puhutaan paikasta jonne irrallaan tavatut pieneläimet (kissa erikseen mainiten) tulee toimittaa, niin tästä voidaan päätellä että irtiolevan kissa tulee ensisijaisesti aina ottaa kiinni, ja toimittaa hoitolaan. Koska metsätyslain pykälä on ilmeisessä ristiriidassa tämän pykälän kanssa, niin on konflikti tapauksessa on katsottava mikä on ensisijainen laki jota sovelletaan, eli tässä tapauksessa se on ESL. Tämä tarkoittaa että metsästyslakia on tulkittava ESL:n tavoitteiden kautta, mikä tarkoittaa että heitteillä olevaa vapaasti kulkeva kissa on toimitettava hoitolaan. Metsästyslain mukainen ampuminen ei tule kyseeseen edes metsästysoikeuden haltijalta, sillä se täytä ESL:n tavoitetta eläimen hyvästä kohtelusta, josta taas johtuu että villikissa-käsitettä on tulkittava suppeasti, eli villikissana voi lopettaa vain kissan joka on selvästi villikissa, eikä vain muuten vapaana oleva tai "heitteillä oleva. Tällöinkin villikissa on lopetettava ESL:n säädösten mukaisesti mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti (32 §).

    Mainittakoon vielä näin lopuksi, että en omista kissaa ja mielestäni kissojen ei tule liikkua itsekseen vapaana.
    Kaikesta huolimatta vastustan jyrkästi näitä kissoja vihaavia "metsästäjiä", jotka salaa ampuvat tai myrkyttävät kissoja, ja yleensä sillä seurauksella että kissa jää kitumaan pitkäksi aikaa ennen kuolemaansa. Ja tietenkin se on ikävää myös silloin, kun ammuttu kissa ei olekaan villi tai hylätty vaan jonkun perheenjäsen, joka on varomattomuuttaan mennyt väärään paikkaan.

    Linkit joista käyttämäni normit ja esityöt löytyvät:
    Metsästyslaki http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930615?search[type]=pika&search[pika]=metsästyslaki
    metsätyslain HE
    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1992/19920300?search[pika]=metsästys*&search[type]=pika
    Metsästysasetus
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19930666?search[type]=pika&search[pika]=metsästysasetus
    Eläinsuojelulaki
    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1996/19960247?search[type]=pika&search[pika]=eläinsuojelulaki
    ESL:n HE
    http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/1995/19950036?search[pika]=eläinsuojelu*&search[type]=pika

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


villi-kissan kirjoitti:

saako kissan ampua pienoiskiväärillä ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu