Miksei matkustajaa ohjaamaan ?

Miksei Kreikan konetta yritetty saada jonkun matkustajan ohjaamana lennonjohdon antamilla neuvoilla tekemään pakkolaskua vaikka pellolle tai mereen. Olisi jotkut voineet säilyä hengissä.
71181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos matkustajat on hapenpuutteesta puolitajuttomina vaikea siinä on ohjata konetta kenenkään.

Äänestä

Mähä vastaan ite omiin viesteihini!

Äänestä

Matkustajan ohjaamana? Ootko perehtyny tollasen koneen ohjaamiseen kovinkin syvällisesti? On meinaan mopon ohjaaminen ihan eri luokan asia kun jollain jumbolla lentely.

Äänestä
  • varsin mahdollista ja tällaista on tapahtunutkin. Koneen ohjaamisen perusalkeet ovat hyvin yksinkertaiset, aloittelijalle tarvitaan vain tarpeeksi suuri kenttä ettei mene pitkäksi mikä on laskussa kaikkein vaikeimmin arvioitava asia.

    Äänestä

  • mutta silti kirjoitti:

    varsin mahdollista ja tällaista on tapahtunutkin. Koneen ohjaamisen perusalkeet ovat hyvin yksinkertaiset, aloittelijalle tarvitaan vain tarpeeksi suuri kenttä ettei mene pitkäksi mikä on laskussa kaikkein vaikeimmin arvioitava asia.

    tajuttomana kenenkään lennellä, jos nuo uutiset nyt paikkansa pitää.

    Äänestä

  • mutta silti kirjoitti:

    varsin mahdollista ja tällaista on tapahtunutkin. Koneen ohjaamisen perusalkeet ovat hyvin yksinkertaiset, aloittelijalle tarvitaan vain tarpeeksi suuri kenttä ettei mene pitkäksi mikä on laskussa kaikkein vaikeimmin arvioitava asia.

    Eräässä testissä takavuosina pienkonetta paljonkin ohjastanut heppu (toimittaja) laitettiin simulaattoriin tuomaan airbus alas kun lentäjät olivat poissa pelistä. "Lennonjohdosta" hänelle antoi yksityiskohtaisia laskeutumisohjeita kokenut kapteeni. Tuloksena oli koneen täydellinen tuhoutuminen.

    Eipä silti olisihan sitä joku voinut yrittää jos olisi ollut siinä kunnossa, kun vaihtoehtona edessä häämötti varma tuho.

    Äänestä

  • toisaalta kirjoitti:

    Uutisissahan on nimenomaan sanottu että koneesta ei ollut yhteyttä lennonjohtoon heti sen saavuttua Kreikan ilmatilaan. Vaikea saada silloin neuvoja miten ohjata konetta! Ja sitäpaitsi yksi miespuolinen lento"emäntä" joka opiskeli parhaillaan lentäjäksi, yritti kyllä jotenkin siellä ohjailla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hämmästynyt. kirjoitti:

Miksei Kreikan konetta yritetty saada jonkun matkustajan ohjaamana lennonjohdon antamilla neuvoilla tekemään pakkolaskua vaikka pellolle tai mereen. Olisi jotkut voineet säilyä hengissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu