Minkä takia aina kaikki monikulttuurisuuden ystävät väittävät rasisteja kouluttamattomiksi ja vähemmän älykkäiksi?
Tekeekö se, että rakastaa omaa maataan ja haluaa suojella sitä rikollisilta ja suomalaisen kulttuurin vihaajilta ihmisestä kouluttamattoman ja tyhmän?
Lehdistä saamme melkeinpä päivittäin lukea pakolaisten (joita nykyään kutsutaan maahanmuuttajiksi koska he ovat tulleet jäädäkseen) suorittamista väkivalta- raiskaus- ja huumerikoksista. Kuitenkin heitä puolustellaan aina sillä, että kyllähän suomalainenkin tekee rikoksia. Totta, mutta tämä maa on Suomi ja täällä asuu suomalaisia (ainakin toistaiseksi). Meillä on omissakin rikollisissa tarpeeksi tekemistä - Ei niitä tarvitse tänne enää tuoda toiselta puolelta maapalloa.
Pakolaiset eivät kunnioita suomalaista kulttuuria tai lakia tippaakaan. Silti heitä puolustellaan joka käänteessä vaikka he tuovat tämän hyvin räikeästi esille. Tämän huomaa kuka tahansa ketä joutuu heitä kaupungilla näkemään.
Me olemme ottaneet heidät maahamme turvaan (olematonta vaaraa pakoon) ja kiitoksena saamme ylimielistä asennetta, rikoksia ja yrityksiä tuhota kansalliset perinteemme monikulttuurisuuden nimissä.
En ymmärrä miten joku voi vihata omaa kulttuuriaan ja maataan niin paljon kuin te kaikki DarkFearit sun muut jotka täällä alituiseen haukutte omaa väkeänne. Niitä jotka ajattelevat teidänkin parastanne ja lapsienne parasta.
Herätkää jo todellisuuteen ja tajutkaa, että suomalainen elämäntapa ja kansamme turvallisuus on vaakalaudalla.
Muistakaa äänestää viisaasti ensi vaaleissa.
Rasisti=Tyhmä ???
16
919
Vastaukset
- koe itseään
vihamielisinä. He väittävät toimivansa puolustaakseen itseään ja näin ollen heidän mielestään heillä on oikeus kohdella toisia ihmisiä alentavsti, väkivaltaisesti, halveksivasti ja vihata. Rasisti itse luo kuvan vihamiehestään, kuvan millä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa vaan se on pelkkä harhakuva.
Jos kysyy rasistilta että noh onko joku sinua uhannut niin hän vastaa että ei nyt ihan suoranaisesti mutta että täytyy suojella suomalaisia ja kulttruuriamme, mukamas.
Rasistit ei ymmräärä että he omalla vihallaan vaurioittavat kaikkia kansalaisia, niin maahanmuuttajia, kaikkia suomalaisia kuin itseään.
Harhakuviin perustuva toiminta ei voi koskaan olla muuta kuin tuhoavaa.- AHAHAHAH
PASKAPUHETTA!
- Fafner
vastaus.
- Röpöttelevä_nappomies
Täytyyhän rasisteja nyt tyhmiksi haukkua, kun nämä epäspesifisen pahan edustajat ottavat niin maan perkeleesti päähän. Kehtaavatkin kyseenalaistaa multikultien ruusuiset kuvitelmat paremmasta maailmasta, jossa kaikki eriväriset ja -ikäiset ihmiset lauleskelevat toisiaan kädestä pitäen sateenkaaren alla maailman tappiin. Onhan se nyt vallan ikävää, jos joku tällaista ihanaa trendiperseilyä kehtaa arvostella. Sellainen ihminen nyt on vähintäänkin tyhmä, mutta usein myös paha. Pilaavat perkeleet hyvät bileet valituksellaan. Eihän kukaan nyt saa juuri minun omaa pikku monikulttuurista huvipuistoani arvostella
Apua, pöydänjalka äkkiä!- patologist
Ei muuten näkynyt sinua eilen Puolalanpuistossa, eli jäi minulta sitten se niskalaukaus saamatta. Olin jo valmistautunut, että pääsisin tuskistani. Kävin myös hieman kotiseutukävelyllä.
- Anachrós
Ensinnäkin rasismin vastustaminen ei tarkoita monikulttuurisuuden puolustamista. Minä en sanoisi olevani "monikulttuurisuuden ystävä", mutta silti vastustan rasismia vankasti.
Rasismi on kiistämättä suositumpi ideologia kouluttamattomien keskuudessa. Se ei silti tarkoita, että älykkäät eivät voi olla rasisteja. Hitler oli kieltämättä älykäs henkilö, ei hän olisi päässyt asemaansa jos hän olisi ollut tyhmä.
Maahanmuuttajista osa tekee rikoksia, kyllä. Osa myös elää rauhassa täysin samalla tavalla kuin suurin osa suomalaisista. Miksi näitä rauhassa eläviä pitäisi rankaista vain siksi, että osa ihmisistä, joilla on sama ihonväri ja ehkä sama alkuperä, tekevät jotain väärää? Rikollisten rankaiseminen on yksi asia, viattomien ihmisten rankaiseminen toinen.
Voit ehkä sanoa, että miksi tänne pitäisi ylipäätään ottaa ulkomaalaisia, miksei pelata varman päälle ja kieltää kaikilta pääsy. En kuitenkaan usko, että alkuperä tai kansallisuus on mikään syy syrjiä ketään. Minkä ihminen sille mahtaa, minne päin maailmaa syntyy? Ei se ole syy syrjiä tai suosia ketään.
"Pakolaiset eivät kunnioita suomalaista kulttuuria tai lakia tippaakaan." Tuo on järjetön yleistys, sillä et millään voi tuntea kaikkia pakolaisia ja heidän mielipiteitään. Suurin osa heistä kuitenkin elää rauhassa tekemättä rikoksia, joten luulen että he kunnioittavat Suomen lakia.
Rasismin vastustajat eivät ajattele vain "oman väkensä" parasta, he ajattelevat KAIKKIEN ihmisten parasta. He näkevät, että ei ole oikein syrjiä ihmistä, on tämän ihmisen ihonväri musta tai valkoinen, keltainen tai punainen, kansallisuus suomalainen, somalialainen, norjalainen tai kiinalainen. Rasismin vastustajat eivät pidä ketään kenenkään yläpuolella. He ymmärtävät, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo, ja että jokainen ihminen on yksilö riippumatta ihmisryhmästä johon hän kuuluu.- madame.se
Vain tasa-arvoajattelu tekee ihmisestä onnellisen.
Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset viihtyvät.Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset keskittyvät työhönsä. Työtä ei tehdä vaan oman elannon takia vaan koko yhteiskunnan edestä. - H. Poirot
madame.se kirjoitti:
Vain tasa-arvoajattelu tekee ihmisestä onnellisen.
Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset viihtyvät.Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset keskittyvät työhönsä. Työtä ei tehdä vaan oman elannon takia vaan koko yhteiskunnan edestä."Vain tasa-arvoajattelu tekee ihmisestä onnellisen"
Olen rasisti ja onnellinen.
"Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset keskittyvät työhönsä. Työtä ei tehdä vaan oman elannon takia vaan koko yhteiskunnan edestä"
Sano tämä laiskotteleville moniosaaja-kulttuurinrikastajillekin. Heidänkin olisi aika tehdä osansa, eikä vain ottaa. - Anachrós
H. Poirot kirjoitti:
"Vain tasa-arvoajattelu tekee ihmisestä onnellisen"
Olen rasisti ja onnellinen.
"Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset keskittyvät työhönsä. Työtä ei tehdä vaan oman elannon takia vaan koko yhteiskunnan edestä"
Sano tämä laiskotteleville moniosaaja-kulttuurinrikastajillekin. Heidänkin olisi aika tehdä osansa, eikä vain ottaa.Itse olen törmännyt moneen suomalaiseen rasistiin, joka elää sossulla. Loisia näköjään löytyy kaikista roduista. Miksi et hyökkää näitä vastaan? Vai onko vain valkoisilla oikeus loisia?
- veteraanin lapsenlapsi
Anachrós kirjoitti:
Itse olen törmännyt moneen suomalaiseen rasistiin, joka elää sossulla. Loisia näköjään löytyy kaikista roduista. Miksi et hyökkää näitä vastaan? Vai onko vain valkoisilla oikeus loisia?
Periaatteessa kyllä, sillä nyky-ajan loisijoiden suomalaiset esi-isät rakensivat tämän yhteiskunnan. Nyky-suomea ei rakentanut yksikään kulttuurinrikastaja lapsenraiskaaja.
- Holomolo jukjuk.
madame.se kirjoitti:
Vain tasa-arvoajattelu tekee ihmisestä onnellisen.
Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset viihtyvät.Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset keskittyvät työhönsä. Työtä ei tehdä vaan oman elannon takia vaan koko yhteiskunnan edestä.Tarkoitatko "tasa-arvolla" tasa-arvoa vai naisten ja/tai ulkomaalaisten etuoikeuksia?
minun väkeäni. ja minä tiedän itse paremmin mikä on meille parasta.
- Rasisti=Realisti
En todellakaan ole sinun väkeäsi - olen suomalainen
- Anachrós
Rasisti=Realisti kirjoitti:
En todellakaan ole sinun väkeäsi - olen suomalainen
Minä olen suomalainen, ja sinunkaltaisesi rasistit kuvottavat minua.
- wwwnational
Anachrós kirjoitti:
Minä olen suomalainen, ja sinunkaltaisesi rasistit kuvottavat minua.
Kun joskus ymmärrät mistä on kyse:)
- jelbbu
Anachrós kirjoitti:
Minä olen suomalainen, ja sinunkaltaisesi rasistit kuvottavat minua.
Sinä olet suomalainen, joka et joko tajua tai halua tajuta realismia, vaan elät jossakin satumaailmoissa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4179171Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1893780- 212248
- 871393
- 1161168
- 271155
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta661122Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791118- 751110
- 551063