Suomenlippu on melkein samanlainen kuin muillakin pohjoismailla, vähän eri värinen. Sillä on ilmeisesti haluttu ilmaista yhteenkuuluvuutta muihin pohjoismaihin.
Jotenkin vain tuntuu, että yhteenkuuluvuutta ei paljonkaan ole. Suomensukuiset kansat ovat asuttaneet näitä perukoita ilmeisesti paljon ennen muiden pohjoismaalaisten tänne tuloa. Ruotsin ja norjankieli ja taitaa olla tanskankin kieli sukua toisilleen. Suomen sukulaiskieliä esiintyy sen sijaan mm. Itä-Karjalassa ja Virossa.
Kun kerran yhteisiä tekijoitä on aikas vähän, niin olisiko Suomen itsenäistymisen aikoihin, kun Suomelle valittiin lippua, pitänyt lipulla korostaa Suomen ainutlaatuisuutta pohjolassa ja valita aivan omanlainen lippu? Käytössähän taisi hetken olla niinsanottu Leijonalippu. Kultakauden taiteilijat olisivat varmasti luoneet meille ainutlaatuisen lipun, joka olisi poikennut niin idän kuin lännenkin lipuista.
Täytyy vielä lisätä, että tämä pähkäily ei ole Siniristilippuamme millään tavalla vastaan. Toki olen lippuumme kiintynyt niinkuin varmaan kaikki Suomalaiset. Toisaalta yhtälailla olisin luultavasti kiintynyt mihin tahansa lippuun, joka olisi Suomelle aikoinaan valittu.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.