Hallintoelin opettaa

24:45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?

Näin on opettanut 'Uskollisen Palvelijan' erityisedustajan = 0,1 % edustusosuus erityisjohtaja, Jehovan todistajien presidentti Tuomari J.F. Rutherford, tietämätöntä laumaansa ja 'ruokkinut' heitä ajallaan tulevalla vahvalla raamatun ymmärtämisen ravinnollaan:

Tuomari J.F.Rutherford kirjoittaa 1927 (suom.1929) ilmestyneessä kirjassaan Luominen luvussa 12. aiheesta Herran tuleminen:

Sivu 307: "Raamattu osoittaa, että hänen läsnäolonsa aika ja Jumalan valmistuksen päivä on vuodesta 1874 j.Kr. alkava aikajakso. Herran toinen tuleminen alkoi siis vuonna 1874; ja se vuosi sekä vuodet 1914 sekä 1918 ovat siis erityisesti osoitettuja ajankohtia hänen tulemisensa yhteydessä".

Sivuilla 311, 312 Tuomari lainaa Danielin kirjan 11. luvun kertomusta etelän kuninkaan ja pohjolan kuninkaan tasitelusta selittäen sitä seuraavasti: "Tämän ennustuksen täyttyminen määrää 'lopun ajan' alun... Suuren soturin Napoleon Bonaparten sotaretki on tämän ennustuksen ilmeinen täyttymys, kuten hänen sotaretkensä historiallisten tosiseikkojen tarkasteleminen selvästi osoittaa. Ennustuksessa mainittu 'etelän kuningas' viittaa Egyptiin; 'pohjolan kuningas' tarkoittaa Isoa-Britanniaa, joka oli silloin yksi Rooman valtakunnan erottamaton osa. Napoleon taisteli Egyptissä Murat Beyn johtamia egyptiläisiä sotajoukkoja vastaan, jotka hän tuhosi... Napoleon aloitti tämän Egyptin-retkensä vuonna 1798, päätti sen ja palasi Ranskaan lokakuun 1 p:nä 1799. Tämä sotaretki on kuvattu lyhyesti, mutta kuitenkin tarkasti ennustuksessa, värssyissä 40-44; ja sen päättyminen vuonna 1799 osoittaa profeetan omien sanojen mukaan 'lopun ajan' alun".

Sivulla 313 Tuomari opettaa lisävalaistuksena Raamatun profeetallisten päivien ymmärtämisestä seuraavaa: "Tässä on siis mainittu kolme ja puoli aikaa, joista kukin sisältää 360 ennustuksellista päivää eli yhteensä 1260 ennustuksellista päivää, jotka osoittavat tämän petomaisen järjestyksen lopun aljan alun. Tuhat kaksisataa kuusikymmentä vuotta, laskien v:sta 539 j.Kr., tuo meidät vuoteen 1799, mikä on toinen todistus sille, että vuosi 1799 oli varmasti 'lopun ajan' alku".

Sivuilla 313-316 Tuomari esittää lisää todistuksia näiden laskelmien totuudellisuuden ja Raamatullisuuden puolesta: "Kun aika oli tullut, niin mitä oli odotettavissa? Jehova vastaa: 'Monen kulkevat edes takaisin, ja tieto lisääntyy'. (Daniel 12:4) Vuodesta 1799, 'lopun ajan' alusta lähtien ja kohta sen jälkeen odotamme huomaavamme tiedon lisääntyvän,... Lukioita ja yliopistoja on ilmestynyt kaikkialle maailmaan. Tiedon lisääntymisen mukana eri aloilla ovat tulleet lukuisat keksinnöt, mitkä ihmisillä nyt on, aikaa- ja työtäsäästävät koneet j.n.e. Ennen vuotta 1799 olivat kulkumahdollisuudet sellaiset, että ihminen voi matkustaa vain lyhyen matkan päivässä... matka edistyi vain hyvin hitaasti. Vuonna 1803 keksittiin höyrylaiva ja 1831 rakennettiin ensimmäinen höyryveturi. Tässä suhteessa on nyt edistytty siinä määrin, että voidaan matkustaa miltei minkä maan osan läpi tahansa nopeasti maalla tai merellä. Myöhemmin tulivat sähkökoneet ja sähkömoottorivaunut sekä kaasukoneet;... Ei ole mitään harvinaista, että joku matkustaa 120 ja 160 kilometriä tunnissa; ja tämä on totta erittäinkin lentokoneellakulkemisesta, jotka koneet on keksitty aivan äskettäin.... Vuonna 1874, Herran toisen läsnäolon alkaessa, muodostettiin ensimmäinen työväenjärjestö maailmassa. Siitä ajasta lähtien on valo lisääntynyt ihmeteltävästi; ja keksinnöt ovat liian lukuisat luetellaksemme ne tässä, mutta me mainitsemme muutamia niistä..; yhteenlaskukoneet, lentokoneet, alumiini, antiseptinen leikkaus, taiteellinen värjäys, itsetoimivat kytkimet, auto, piikkilanka, kaksipyöröiset polkupyörät, karborundum, kassarekisterit, selluloidi, separaattorit, kiekkoanturat, sähköjunat, sähköhitsaus, nostokoneet, eskalaattorit, tultatarvitsemattomat keittolaitteet, kaasukoneet, elonkorjuukoneet, valokaasu, induktiomoottorit, linotyyppi, monotyyppi, elokuvat, pastörisoiminen, radiumi, rautatiesingnaalit, röntgensäteet, pilvenpiirtäjät, savuton ruuti, vedenalaiset eli sukelluslaivat, maanalaiset tunnelit, puhumakoneet, puhelimet, kirjoituskoneet, tyhjällä ilmalla puhdistaja, langaton lennätin sekä kaukonäkijä".

Sitten Tuomari kertoo sivulla 316: "Tärkein asia, johon kaikki ennustukset viittaavat, ja jota apostolit odottivat, on ollut Herran toinen tuleminen. Profeetta kuvaa sen siunatuksi työksi: 'Autuas on se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentäviisi (1335) päivää'. (Daniel 12:12)... Tämä aikamäärä näyttää siis oikeinymmärrettynä varmasti sen ajan, jolloin Herran toinen ilmestyminen oli tapahtuva. Seuraten samaa menetelmää, ottaen päivän vuodeksi, nuo 1335 päivää vuodesta 539 j.Kr. tuovat meidät vuoteen 1874 j.Kr., mihin aikaan Herran toinen läsnäolo oli odotettavissa. 'Lopun aika' käsittää ajan vuodesta 1799 j.Kr. Saatanan vallan täydelliseen kukistumiseen ja Messiaan valtakunnan perustamiseen asti. Herran toisen läsnäolon aika alkaa vuodesta 1874 ja on sen ajanjakson viimeisenä osana, joka on tunnettu 'lopun aikana'".

J.F.Rutherford toi uutta jumalista valoaan. Vuonna 1927 (suomeksi 1929) kirjoittamassa kirjassaa Luominen hän kirjoittaa sivulla 29: "On aivan luonnollista, että ihmisten teoriat maan luomisesta ovat hyvin eriävät. Teoria, joka on järkevä, ja jota Raamattu tukee, ansaitsee puolueettoman tarkastelun. Mutta sellaiset teoriat, jotka eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, voidaan empimättä hylätä hyödyttöminä. Jehova Jumalan tarkoitus näyttää olleen vuodesta 1874 lähtien j.Kr. antaa ihmisen hyödyksi enemmän valoa suureen työhönsä nähden. Sanottuna vuonna julkaisi nimittäin Isaac N. Vail kirjan nimeltä 'Maan rengasjärjestelmä'. Renkailla tarkoitetaan niitä vesihöyrystä muodostuneita perättäisiä renkaita eli vaippoja, jotka ympäröivät maata ja jotka sitten eri pitkien väliaikojen kuluttua putosivat maan päälle".

Tuon Vailin oppi, johon myös J.F. Rutherford yhtyi, oli seuraava. Maapallo oli alussa kuuma hehkuva möhkäle, joka jäähtyessään haihdutti ilmakehään suuria määriä erilaisa aineita maaperästä. Nuo aineet muodostivat maapallon ympärille erilaisia renkaita (hieman samalla lailla kuin Saturnuksessa). Kirjansa sivulla 81 Rutherford on laittanut kuvan, joka kertoo noista kerroksista. Siinä maapallon ympärillä on ensimmäisenä ilmakehä. Sitä seuraavana kerroksena on raskaampaa hiiltä ja kivennäishaihdunnaisia sisältävä kerros. Seuraavaksi tulee kevyempää hiiltä ja hiilivetyjä sisältävä kerros. Toiseksi uloimpana on sitten kerros jossa on jäätikkölunta ja siihen liittyneitä aineksia. Uloin kerros sisältää jäätyneessä tilassa olevia höyryjä, pääasiassa vesihöyryä. (Luit aivan oikein. Jäätynyttä vesihöyryä.)

Nuo renkaa kiersivät maapalloa, mistä syystä ne pysyivät Vailin ja Rutherfordin mukaan ylhäällä (Rutherford vertasi tuota lentokoneeseen tai ilmalaivaan, joka putoaa alas heti kun liike lakkaa). Nuo renkaat ovat sitten aikanaan pudonneet yksitellen maan päälle. Maapallon hiili- ja öljykentät eivät ole heidän oppinsa mukaan muodostuneet aikojen kuluessa kuolleista kasvikunnan jäänteistä vaan ne ovat syntyneet noista ko. aineita sisältävien renkaiden putoamisesta. Esitellessään tuon Vailin opin Tuomari Rutherford toteaa sivulla 35: "Se maata koskeva rengasjärjestelmä, jota Mr. Vail puolustaa, on järkevä. Se on yhtäpitävä Jumalan sanassa ilmoitetun totuuden kanssa". Tuosta hiili- ja öljykenttien synnystä Tuomari kirjoittaa sivulla 43: "Sillä teorialla, jonka mukaan hiili- ja öljykerrokset syntyivät kasvien ja eläinten jätteistä, ei ole mitään pätevää tukea, vaan nämä alkuaineet olivat sulassa kalliomassassa, ja ne oli sinne asettanut suuri Luoja. Noustuaan ensin ilmaan höyrynä, joka muodosti renkaita maapallon ympärille, nämä aikanaan putosivat maan päälle ja painuivat eri paikkaan maan sisään, missä ne muodostivat hiilikerroksia ja öljykenttiä eri syvyyksissä".

Sitten J.F.Rutherford alkaa selittämään tuon rengasjärjestelmän soveltuvuutta Raamatun luomiskertomukseen. Maapallolla vallinneen pimeyden osalta hän kirjoittaa ensin: "Nämä valtavat kuumahöyrymassat olivat kyllästettyjä hiilellä, josta oli seurauksena, että ne muodostivat 'synkän pimeyden' maan ympärille. Tämä pimeys ulottui epäilemättä monen peninkulman vahvuisena yli maapallon". Sitten luomiskertomuksessa tapahtuvien valojen ilmaantuminen oli seurausta tuosta asteittaisesta kerrosten putoamisesta maanpäälle. Sivulla 37 Tuomari sanookin: " Niin pian kuin ne lakkasivat kierämästä, täytyi niiden välttämättä pudota maahan. On selvää, että kevyimmän näistä renkaista täytyi olla kauimpana maasta ja siis lähimpänä aurinkoa".

Tuomari tiesi myös jo tuohon aikaan olleista tieteellisistä tutkimuksista sen, että oli löytynyt eri aikakausina eläneitä ja kuolleita erilaisia eläinlajeja. Hän ei kuitenkaan kelpuutanut enää Russelin hyväksymää kehitysoppi versiota, vaan teki oman jumalisen oppinsa noista varhaisista tapahtumista. Tuomari kirjoittaa sivulla 47: " Maan eläimet eivät aina ole olleet samanlaisia. Yhteen aikaan oli maan päällä mammuttieläimiä, joista jotkut olivat 80 jalkaa pitkiä. Tästä on todistuksena eräs luuranko, joka kaivettiin asille hyvin syvältä maan sisästä.... Järkevä johtopäätös on, että kukin näistä aikakausista eli luomiskausista päättyi suureen mullistukseen, joka johtui vesirenkaan murtumisesta ja putoamisesta napojen luona, mistä taas seurasi suurten vesi-, jää- ja lumimäärien vyöryminen yli koko maan, joka tulva hävitti kaiken eläin- ja kasvielämän ja autioitti maan. Aikanaan tuli näiden tilalle maan päälle toisia eläimiä ja kasveja. Eläinten luomiskauden eri ajanjaksoina syntyi eri eläinlajeja". Sivulla 48 Tuomari vielä toteaa: "Tämän todistavat luonnolliset tosiasiat". Viimeisenä kerroksena putosi vedenpaisumuksessa se viimeinen jäätyneen höyryn kerros.

J.F. Rutherford muutti siis C.T. Russelin kehitysoppiversion uuden valon mukaiseksi Jumalan totuudeksi. Yhteenvetona noista tapahtumista Tuomari kirjoittaa sivulla 50: "Säännöllisten väliaikojen kulutua nämä renkaat (yhtä poikkeusta mahdollisesti lukuunottamatta) ovat pudonneet, vieden mennessään maan uumeniin kultaa, hopeaa ja kaikenlaisia arvokkaita kiviä, suuria varastoja rautaa, hiiltä, öljyä, asfalttia ja muita arvokkaita raaka-aineita; kuiva maa oli tullut näkyviin; kasvullisuus oli alkanut rehoittaa, ja toinen laji toisensa jälkeen oli hävinnyt ainoastaan tehdäkseen tilaa toiselle lajille. Sitten tulivat kalat ja linnut ja eläimet kukin lajinsa jälkeen. Toinen mullistus on nähtävästi seurannut toistaan, ja tätä on jatkunut siihen asti, kunnes maa on jäähtynyt ja saavuttanut sen asteen, jolloin se saattoi ruveta tuottamaan ja ylläpitämään kasvi- ja eläinelämää".
3300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulehan theos, kirjoittele lyhyemmin. Nästä pitkistä stooreista katoaa punainen lanka eikä niitä jaksa kahlata loppuun asti.

Ruotsin kielen kirjallisuudessa on kolmen K:n sääntö:

1. Klart
2. Kort
3. Konsist

eli selkeästi, lyhyesti ja ytimekkäästi.

Äänestä
  • Pitää paikkansa. Näitä en kirjoitellut vaan kopion tänne niitä varten, jotka jaksavat lukea.

    Äänestä

>>linotyyppi, monotyyppi,

Ovat vanhoja tavaramerkkejä, latomakoneita kumpainenkin. Ensimmäiset latomakoneet olivat Suomessa jo noin kolme vuosikymmentä ennen tuon kirjan kääntämistä (ensimmäinen Linotype 1899 ja ensimmäinen Monotype 1906). Kirjankustantajalta voisi odottaa oman tuotantoalansa sanaston parempaa tuntemista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

theos kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu