Lisää JT:sta

Vielä kolmas 'selostus':

Vartiotorni-seuran orjaluokka ja sen hallintoelin on useaan otteeseen julistanut olevansa ainoa Jumalan valtuuttama kanava. Samoin se on julistanut, että Raamattua voidaan ymmärtää vain sen kautta:

Koska 'uskolliselle ja ymmärtäväiselle orjalle' on uskottu koko Isännän omaisuus... Orjan tahto on sentähden Jehovan tahto. Kapina orjaa vastaan on kapinaa Jumalaa vastaan.
(Vartiotorni 1.8.1956, s. 236)

Kaikkien niiden, jotka haluavat ymmärtää Raamattua, tulisi tunnustaa, että 'Jumalan erittäin moninainen viisaus' voi tulla tunnetuksi ainoastaan Jehovan viestintäkanavan, uskollisen ja ymmärtäväiden orjan, kautta.
(Vartiotorni 1.10.1994, s. 8)

Raamattua ei voida oikein ymmärtää muistamatta Jehovan näkyvää järjestöä.
(Vartiotorni tammikuussa 1968, s. 7)


Niinikään seuran ensimmäinen presidentti Charles Taze Russell on pitänyt omia kirjojaan jopa Raamattuakin tärkeämpinä. Raamattua lukemalla ihminen joutuu pimeyteen, mutta hänen kirjojensa kautta valkeuteen:

Ihminen ei voi käsittää Jumalan suunnitelmia tutkimalla vain Raamattua. - Jos joku lukee Raamattua kahden vuoden ajan, hän on täydellisessä pimeydessä, mutta jos hän lukee ainoastaan 'Raamatuntutkielmia' eikä ainuttakaan sivua Raamatusta, pääsee hän kahden vuoden tutkimisen jälkeen täydelliseen valoon." (Watch tower 1910, s. 298)

Eli Raamattu ei ole Jehovan todistajien tärkein teos,tärkeämpiä ovat vartiotornin pääkirjoitukset.
Tilaisuuksissa luetaan ja tutkitaan vartiotorni lehteä,ei koskaan raamattua itseään.

Mutta pitääkö seuran käsitys omasta asemastaan todella paikkansa vai onko se vain luulottelua? Ainakin, jos sen toimintaa tarkastellaan opinmuutosten, Raamatun käännöksen ja ennustusten pohjalta, ei sen toiminta vaikuta kovin vakaalta ja luotettavalta. "Jumalan ainoa valtuuttama kanava" on tehnyt monia erehdyksiä ja virheitä.


OPINMUUTOKSET

Vartiotorni-seuran historiassa on tapahtunut seuraavanlaisia opinmuutoksia:

- Orjan henkilöllisyys on eräs muutoksen kokenut asia. Vielä Charles Russellin, seuran 1. presidentin ja perustajan eläessä ja pitkään hänen kuolemansa jälkeenkin uskottiin, että Russell itse oli tämä "uskollinen ja ymmärtäväinen orja", kunnes vasta v. 1927 sanouduttiin selkeästi irti kyseisestä näkemyksestä. Nykyään palvelija eli orja käsitetään 144 000 voidellun joukoksi, ei yksittäiseksi henkilöksi:

Vanha käsitys:
Pastori Russell pitäytyi tarkasti Raamatun oppeihin... On kiinnostavaa tässä yhteydessä huomata seuraavat Jeesuksen sanat: 'Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: Hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi,' Pastori Russellin kirjasien tuhannet lukijat uskovat, että hänellä oli uskollisen ja viisaan palvelijan toimi ja että hänen suuri tehtävänsä oli antaa uskon palvelusväelle ruokaa ajallansa. Hänen vaatimattomuutensa ja nöyryytensä esti häntä avoimesti tätä arvoa itselleen vaatimasta, mutta yksityisessä keskustelussa hän myönsi asian niin olevan. (Vartiotorni, helmikuu 1917)
... Russellin vaimo kuitenkin esitti julkisesti ajatuksen, että Russell itse oli uskollinen ja viisas palvelija... [Tämä käsitys] vallitsi raamatuntutkijoiden keskuudessa noin 30 vuoden ajan... (Jehovan todistajat - Jumalan valtakunnan julistajia, s. 143)

Uusi käsitys:
Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään, antamaan näille ihmisille heidän ruokansa oikeaan aikaan?...
Jeesuksen kuvaus tästä uskollisesta orjasta ei selvästikään sovi kehenkään yksityiseen ihmiseen. Sen sijaan siinä kuvaillaan Kristuksen uskollista voideltua seurakuntaa kokonaisuutena, ryhmänä. (Vartiotorni 1. toukokuuta 1993, s. 17)



- Jeesuksen näkymätön läsnäolo. Käsitys siitä, milloin Jeesuksen näkymätön läsnäolo alkoi, on vaihdellut. Aiemman käsityksen mukaan se tapahtui jo v. 1874, nykyisen käsityksen mukaan se alkoi vasta v. 1914:

Vanha käsitys:
Pastori Russell pitäytyi tarkasti Raamatun oppeihin. Hän uskoi ja opetti, että me elämme Herran toisen läsnäolon aikaa ja että tämä läsnäolo on peräisin vuodesta 1874. Siitä lähtien olemme eläneet 'lopun aikaa', 'aikakausien loppua', jonka aikana Herra on johtanut suurta korjuutyötään. (Vartiotorni, helmikuu 1917)
Kirjoitukset osoittavat selvästi hänen tulemisensa ajaksi vuoden 1874 jKr. Nyt täyttyneet ennustukset, joita me kutsumme selviksi tosiasioiksi, osoittavat, että hänen läsnäolonsa on alkanut siitä ajasta lähtien... Varmaankaan ei Jumalan tosi vihkiytyneellä lapsella ole pienintäkään epäilyn aihetta siitä... (Vartiotorni, maaliskuu 1924, s. 40)
Tämä perinpohjainen todistus, joka täyttää ennustuksen, muodostaa juuri luonnolliset tosiseikat ja vahvistaa sen todistuksen, että Herra on ollut läsnä vuodesta 1874 lähtien; sillä tämä kokoamistyö on jatkunut erityisesti siitä lähtien. (J.F.Rutherford [seuran 2. presidentti]: Luominen, s. 303)

Uusi käsitys
Kuitenkin syy, miksi kiinnitämme huomion vuoteen 1914, on se, että tuona vuonna alkoi Herran Jeesuksen "läsnäolo" (parousia) messiaanisen valtakunnan vallassa... Mutta on olemassa toinenkin tapa sen todistamiseksi, että tuo päivämäärä on ennalta määrätty aika Valtakunnan syntymälle ja Kristuksen "läsnäololle" siinä. Mikä tuo toinen tapa vuoden 1914 todistamiseksi on? (Jumalan ikuinen tarkoitus nyt saamassa voiton ihmisen hyväksi, s. 173)
Tämän kirjan 16. luvussa tarkastelimme Raamatun todisteita siitä, että Kristus palasi ja alkoi hallita vihollistensa keskellä vuonna 1914. Perehdy nyt huolellisesti Kristuksen läsnäolosta todistavan "tunnusmerkin" eri piirteisiin ja Saatanan pahan asianjärjestelmän "viimeisiä päiviä" koskeviin lisätodisteisiin. (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 149)

- Paalu. Vartiotorni-seuralle ristin symboli on nykyään kauhistus, ja se väittää lujasti, ettei Jeesus kuollut ristillä, vaan kidutuspaalulla. Tämä käy hyvin ilmi myös heidän Uuden maailman-käännöksestään:

ja sovittaakseen täysin molemmat Jumalan kanssa yhdessä ruumiissa kidutuspaalun kautta, koska hän oli itsensä välityksellä tehnyt lopun vihollisuudesta. (Ef 2:16)

Vielä enemmänkin: kun hän totesi itsensä olemukseltaan ihmiseksi, hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutspaalussa kuolemaan saakka. (Fil 2:8)

Sillä puhe kidutuspaalusta on tyhmyyttä niille, jotka tuhoutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1 Kor 1:18)

On kuitenkin yllättävää, että ristiä on käytetty Vartiotorni-lehden kannessa tunnuksena aina vuoden 1931 lokakuuhun asti, eli se on ollut hyväksyttynä melko pitkän aikaa,

Niinikään seuran 2. presidentti, J.F.Rutherford on kirjoittanut eräässä kirjassaan:
Raamatun todistus vahvistaa siis sen seikan, että Logos, Jeesus ja Kristus Jeesus ovat yksi ja sama... Hän kuoli ristillä ihmisenä ja...
Juutalaisten mielestä oli ihminen syntinen ja kirottu Jumalan silmissä, jos hän kuoli ristillä...
Vastustuksen kärsiminen syntisten, vihollisen edustajien, puolelta, mikä kuvattiin leirin ulkopuolella tapahtuneilla asioilla, oli sen suuren kärsimyksen risti, joka täydellistyi ja täyttyi todellisuudessa, kun Jeesus ristiinnaulittiin syntisenä.
(J.F. Rutherford: Luominen, s.197, 230)


- Miikael. Käsitys siitä, kuka on Miikael, on vaihdellut. Nykyisen käsityksen mukaan ylienkeli Miikael on sama kuin Jeesus Kristus, mutta v. 1917 ilmestyneessä kirjassa "Täyttynyt salaisuus" (s.302) selitetään taas, että Ilm 12:7:ssä mainittu Miikael enkeleineen kuvaakin paavia ja hänen piispojaan!


- Verensiirto. Kun Vartiotorni-seurassa on vallinnut asenne, joka on kieltänyt kaikki verensiirrot, niin ei tämä asenne ole kuitenkaan peräisin kuin vasta 1940-luvulta. Sillä vielä joulukuussa julkaistiin Consolation-lehdessä (myöhemmin Awake! eli Herätkää!) artikkeli, jossa myönteisellä tavalla kerrottiin, miten verensiirto pelasti erään newyorkilaisen naisen hengen. Sensijaan vasta joulukuussa 1943 verensiirtoon suhtauduttiin ensimmäisen kerran kielteisesti Consolation-lehdessä, ja myöhemmin myös The Watchtower-lehdessä 1. joulukuuta 1944.
Toisaalta, mitä tulee itse verensiirtoon, on se aivan eri asia kuin veren syöminen, josta Raamattu varoittaa (1 Moos 9:3,4 ja Apt 15:29). Sillä verensyönnissä käytetään verta ravinnoksi, kun taas verensiirrossa on kyse nestemäisen kudoksen siirtämisestä, joka on verrattavissa elinten siirtoon.


---------
UUDEN MAAILMAN KÄÄNNÖS

Vartiotorni-seuralla on myös oma Raamatun käännöksensä, ns. Uuden maailman käännös. Siihen liittyy seuraavia puolia:

- On arvioitu, että tässä käännöksessä on n. 300 avainjaetta, jotka seura on muuttanut omaan oppiinsa sopivaksi. Varsinkin Jeesuksen jumaluutta käsittelevät jakeet kuten Joh 1:1 ja Kol 1:16,17 (Lisätty "muu"-sana, joka muuttaa kokonaan alkuperäisen merkityksen.) kuuluvat tähän ryhmään. Samoin Pyhän Hengen persoonallisuutta koskevat jakeet (Joh 14-16 ym.) kuuluvat nekin samaan ryhmään.
Niinikään Luuk 23:42,43:ssa on pilkun paikka muutettu niin, ettei ryöväri päässytkään Jeesuksen kanssa "tänä päivänä" eli heti paratiisiin, vaan että Jeesus ainoastaan "tänään" lupasi sen:
- (Um:n käännös / Luuk 23:42,43) Ja hän sanoi vielä: "Jeesus, muista minua, kun pääset valtakuntaasi."
43. Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa."
- (Kirkkoraamattu 1938 / Luuk 23:42,43) Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
43. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."


Tällainen [Um:n] käännös muuttaa kuitenkin kokonaan tekstin alkuperäisen merkityksen. Muista käännöksistä ja alkutekstistä ei löydy mitään tukea Vartiotorni-seuran käännösratkaisulle. Seura on kääntänyt tämän jakeen kyseisellä tavalla vain siksi, että se soveltuu paremmin sen käsitykseen siitä, ettei ihmisen elämä jatku välittömästi kuoleman jälkeen.

Ja tottakai Jeesus sanoi sanottavansa tänään. Ei kai hän olisi sanonut:
"Totisesti, minä sanon sinulle viikon päästä keskiviikkona: Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa."

- Kääntäjien koulutus ei ollut kummoinen. Sillä sekä Raymond Franz - seuran 4. presidentin, Frederik Franzin läheinen sukulainen - että William Cetnar, jotka molemmat työskentelivät Brooklynin päämajassa New Yorkissa, tietävät kertoa, ettei yhdelläkään kääntäjistä ollut korkeampaa koulutusta Raamatun alkukielistä eli hebrea, aramea, kreikka, jotta olisi voinut syntyä luotettava käännös (Cetnar: Questions for Jehovah's witnesses who love the truth, s.57). Kuvaavaa tälle käännöstyölle myös on, ettei yksikään kääntäjistä halunnut nimeään julkisuuteen.
Samoin kun on kyseessä käännöstyön täsmällisyyden tarkistaminen, ei Frederik Franz, jonka harteilla oli tämä työ, osannut oikeudessa kääntää edes yksinkertaista jaetta (1 Moos 2:4) englannista hebreaksi. Lisäksi hänen kreikankielen opintonsa rajoittui vain muutamaan yliopistovuoteen muiden aineiden ohella. Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa hänen kielitaidostaan.

- Tri Robert H. Countess, joka laati 1960-luvun loppupuolella tohtorin väitöskirjansa Vartiotorni-seuran Um:n käännöksestä, on kirjoittanut:
"Tämän tutkijan mielestä Uuden maailman kreikkalaisten kirjoitusten käännös on nähtävä radikaalisti puolueellisena teoksena. Eräissä kohdin se on jopa epärehellinen. Toisissa kohdin se ei ole sen enempää moderni kuin oppineen työtäkään. Läpi sen koko sisällön voidaan havaita, että kääntäjät eivät ole seuranneet johdonmukaisesti Esipuheessa ja Liitteissä ilmaisemiaan käännösperiaatteita. Tämä kirjoittaja suosittelee vahvasti, ettei mitään keskustelua Jehovan todistajien ja kristittyjen välillä perustettaisi yksinomaan Um:een; sellainen keskustelu rakentuisi puolueelliselle ja manipuloidulle perustukselle.
Puhtaasti kirjallisesta lähtökohdasta nähtynä Um kärsii tyylillisestä puisevuudesta, mikä tekee jatkuvakestoisen lukemisen vastenmieliseksi. Yksistään tämä seikka painaa enemmän kuin Um:n vaatimattomat avut." (1)

----------------
ENNUSTUKSET

Vaikka Vartiotorni-seura on pitänyt itseään ainoana oikeana kanavana ja Jumalan profeettana, ei se kuitenkaan ole onnistunut kovin hyvin ennustaessaan tulevaisuutta, vaan se on erehtynyt useita kertoja. Tunnettuja ovat seuraaviin vuosiin kohdistuneet odotukset:

- 1878. Russell seuraajineen odotti alunperin, että heidät temmattaisiin taivaaseen jo keväällä 1878:

... he ajattelivat, että heille annettaisiin tuolloin (1878) heidän taivaallinen palkintonsa. Kun niin ei tapahtunutkaan, he olettivat, että... jo kuolemaan nukahtaneiden herättäminen henkielämään alkoi silloin. (Jehovan todistajat - Jumalan valtakunnan julistajia, s. 632)

- 1881. Kun edellinen jäi toteutumatta, siirsi Russell taivaaseenottamisen ajankohdan vuoteen 1881. Hän kirjoitti asiasta myös The Watchtower-lehteen tammikuussa 1881. Saman vuoden toukokuussa hän perui jo koko asian.

- 1910. Eräs ajankohta taivaaseenottamiselle piti olla vuoden 1910 loppu (C.T. Russell: The kingdom come, s. 364)

- 1914. Tunnettuja ovat vuoteen 1914 kohdistuneet odotukset. Silloin piti Russellin mukaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen hävitä, että Jumalan valtakunta perustettaisiin maan päälle ja että uskovat otettaisiin taivaaseen. Se jäi toteutumatta.

- 1915. Kun v. 1914 odotettuja asioita ei tapahtunut, siirsi Russell tapahtuma-ajankohdan v. 1915 loppuun (Aika on lähellä, myöh. suom. painos, s. 281)

- 1918. Kun v. 1915:kaan ei tapahtunut mitään, siirsi Russell tapahtuma-ajankohdan v. 1918 kevääseen (The Watchtower 1.9.1916, s. 264-265). Sekin jäi toteutumatta ja Russell itse ehti kuolla ennen tätä ajankohtaa.

- 1925. Seuran 2. presidentti, J.F. Rutherford kirjoitti kirjassaan "Miljoonat jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan", että loppu tulisi vuonna 1925, jolloin valtakunta perustettaisiin maan päälle ja uskovat otettaisiin taivaaseen. Hänen odotuksena eivät kuitenkaan toteutuneet.

- 1975. Tunnettu on myös seuran 3. presidentin, Nathan Knorrin (presidenttinä 1942 - 1975) aikana tullut profetia lopun tulemisesta v. 1975. Kun ennustus jäi toteutumatta, laski Vartiotorni-liikkeessä kastettujen lukumäärä sen seurauksena useita kymmeniä prosentteja 1970-luvun loppupuolella.

Eräs entinen Jehovan todistaja on kirjoittanut tähän vuoteen kohdistuneista odotuksista:
Muistan hyvin, kun 60-luvun lopulla alettiin tähdentää loppua eli vuotta 1975. Puhuttiin, että on vain enää niin ja niin monta konventtia ja enää niin ja niin monta kuukautta. Aika oli totisesti päättymässä tältä jumalattomalta ihmiskunnalta. Eräskin veli mainitsi puheessaan joskus vuonna 1971, että aikaa on enää jäljellä 36 kuukautta. Tällä hetkellä hän varmaan on autuaasti unohtanut sanansa, kun mitään ei olekaan tapahtunut. Silloin tosin kauhistuin ajatuksiani ja epäilyksiäni, mutta tänään huomaan, etteivät ne olleet turhia. (2)

- Vartiotorni-seuralla on ollut myös muihin vuosilukuihin kohdistuneita odotuksia. Nykyään seura kuitenkin on lopettanut maailmanlopun ajankohdan pohdiskelun. Asiaa kuvaa lehdessä ollut artikkeli "Maailmanloppu ei tulekaan aivan heti" (Etelä-Suomen sanomat 13.11.1995)

MAAILMANLOPPU EI TULEKAAN AIVAN HETI

Maailmanloppu ei olekaan Jehovan todistajien mukaan lähellä. Liikkeen Watchtower (Vartiotorni) -lehti kehottaa nyt lopettamaan maailmanlopun ajankohdan pohdiskelun.

Liikkeen perustaja Charles Russell ennusti alun perin maailmanlopun koittavan 1914. Sittemmin Jehovan todistajat esittivät vielä kaksi muuta ennustusta: toisen mukaan maailmanloppu tulisi 1925 ja toisen mukaan 1975.

Yhdysvalloissa syntyneeseen Jehovan todistajat -liikkeeseen kuuluu nykyisin noin viisi miljoonaa ihmistä. Liike uskoo vain Jehovan todistajien pelastuvan tuomiopäivän koittaessa.
Sekä niiden,jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jehovasta.
7332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

2000-luvulla.

Joten tämä neuvo on hyvä edelleenkin:
"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan".


Koska meitä on valistettu maailman lopun läheisyydestä, ainoa tasapainoinen elämäntapa on se, että kohdistamme huomiomme Jumalan tahdon tekemiseen ja hyvän uutisen julistamiseen, vaikka siihen saattaakin sisältyä sen uhraaminen, mitä monet pitävät niin kutsuttuna normaalina elämäntapana. – 1. Johannes 2:17

Siis, kohdistamme huomiomme Jumalan tahdon tekemiseen ja hyvän uutisen julistamiseen.

Äänestä
  • "Siis, kohdistamme huomiomme Jumalan tahdon tekemiseen ja hyvän uutisen julistamiseen."

    Entä se orvoista ja leskistä huolehtiminen...

    Äänestä

  • Lesket kirjoitti:

    "Siis, kohdistamme huomiomme Jumalan tahdon tekemiseen ja hyvän uutisen julistamiseen."

    Entä se orvoista ja leskistä huolehtiminen...

    Kenen tahtoon kuuluu..orvoista ja leskistä huolehtiminen?

    Äänestä

Katsokaa tätä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000003881393

VT-lainausten lisäksi ihan suoria kappalelainauksia itse tekstistä. Hiukan muutosta näkyy (jälkien peittämiseksi?)

Theos salaa lähteitään ja pettää kuulijoitaan. Hän jättää kertomatta lähteet (luopio-lähteet), jotta saisi JT:a mukaan keskusteluun. JT:hän eivät lähtisi keskustelemaan luopion kanssa, mutta nyt theos on välikappaleena tuon luopio-tiedon kanavoimisessa JT:ien sitä tietämättä.

Kaiken lisäksi tämä lienee lainkin mukaan arveluttavaa touhua kun lainataan pitkiä pätkiä ilmoittamatta lähdettä; kuulijat luulevat että teksti on omaa.

Tämänkin palstan säännöissä lukee:

"Keskusteluissa ei saa:
# Käyttää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia. Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Toisin sanoen rikot tekijänoikeuslakia, jos kopioit artikkelin lehden verkkosivulta ja kopioit sen Suomi24:n keskustelupalstalle. Viestit, joihin on kopioitu artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan."

Lihavoituna on:

   - Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. -

Tekijänoikeuslain mukaan teos on mikä tahansa jonkun tekemä kirjallinen tuotos esim. kirjoitus. Toisen tekstiä ei saa lainata.

Varsinkin kun tässä on selvä motiivi peittää lähteet.

Äänestä
  • käyttää lähteinä VT-seuran omaa tekstiä, niin sitä ei pidä uskoa, kun siihen ei ole tekijänoikeuksia?
    Theoksen jutussahan oli muuten mainittu kaikki lähteetkin.

    Äänestä

Mainitsin jo aikaisemmin, että laitoin kolme lainausta ja tämän lainauksen alussa lukee 'kolmas selostus'.
Lisäksi luulisi tyhmemmänkin huomaavan, etten edes minä kaikessa supernopeassa kirjoittelussanikaan kykene tuottamaan näin runsaasti tekstiä parissa minuutissa.

Löytösi on siis tarpeeton. Ja luulisi sinunkin käsitään, että tuotan kohtuullisen runsaasti myös omia kirjoituksia.

Äänestä
  • ...piti kommentoida.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


theos kirjoitti:

Vielä kolmas 'selostus':

Vartiotorni-seuran orjaluokka ja sen hallintoelin on useaan otteeseen julistanut olevansa ainoa Jumalan valtuuttama kanava. Samoin se on julistanut, että Raamattua voidaan ymmärtää vain sen kautta:

Koska 'uskolliselle ja ymmärtäväiselle orjalle' on uskottu koko Isännän omaisuus... Orjan tahto on sentähden Jehovan tahto. Kapina orjaa vastaan on kapinaa Jumalaa vastaan.
(Vartiotorni 1.8.1956, s. 236)

Kaikkien niiden, jotka haluavat ymmärtää Raamattua, tulisi tunnustaa, että 'Jumalan erittäin moninainen viisaus' voi tulla tunnetuksi ainoastaan Jehovan viestintäkanavan, uskollisen ja ymmärtäväiden orjan, kautta.
(Vartiotorni 1.10.1994, s. 8)

Raamattua ei voida oikein ymmärtää muistamatta Jehovan näkyvää järjestöä.
(Vartiotorni tammikuussa 1968, s. 7)


Niinikään seuran ensimmäinen presidentti Charles Taze Russell on pitänyt omia kirjojaan jopa Raamattuakin tärkeämpinä. Raamattua lukemalla ihminen joutuu pimeyteen, mutta hänen kirjojensa kautta valkeuteen:

Ihminen ei voi käsittää Jumalan suunnitelmia tutkimalla vain Raamattua. - Jos joku lukee Raamattua kahden vuoden ajan, hän on täydellisessä pimeydessä, mutta jos hän lukee ainoastaan 'Raamatuntutkielmia' eikä ainuttakaan sivua Raamatusta, pääsee hän kahden vuoden tutkimisen jälkeen täydelliseen valoon." (Watch tower 1910, s. 298)

Eli Raamattu ei ole Jehovan todistajien tärkein teos,tärkeämpiä ovat vartiotornin pääkirjoitukset.
Tilaisuuksissa luetaan ja tutkitaan vartiotorni lehteä,ei koskaan raamattua itseään.

Mutta pitääkö seuran käsitys omasta asemastaan todella paikkansa vai onko se vain luulottelua? Ainakin, jos sen toimintaa tarkastellaan opinmuutosten, Raamatun käännöksen ja ennustusten pohjalta, ei sen toiminta vaikuta kovin vakaalta ja luotettavalta. "Jumalan ainoa valtuuttama kanava" on tehnyt monia erehdyksiä ja virheitä.


OPINMUUTOKSET

Vartiotorni-seuran historiassa on tapahtunut seuraavanlaisia opinmuutoksia:

- Orjan henkilöllisyys on eräs muutoksen kokenut asia. Vielä Charles Russellin, seuran 1. presidentin ja perustajan eläessä ja pitkään hänen kuolemansa jälkeenkin uskottiin, että Russell itse oli tämä "uskollinen ja ymmärtäväinen orja", kunnes vasta v. 1927 sanouduttiin selkeästi irti kyseisestä näkemyksestä. Nykyään palvelija eli orja käsitetään 144 000 voidellun joukoksi, ei yksittäiseksi henkilöksi:

Vanha käsitys:
Pastori Russell pitäytyi tarkasti Raamatun oppeihin... On kiinnostavaa tässä yhteydessä huomata seuraavat Jeesuksen sanat: 'Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: Hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi,' Pastori Russellin kirjasien tuhannet lukijat uskovat, että hänellä oli uskollisen ja viisaan palvelijan toimi ja että hänen suuri tehtävänsä oli antaa uskon palvelusväelle ruokaa ajallansa. Hänen vaatimattomuutensa ja nöyryytensä esti häntä avoimesti tätä arvoa itselleen vaatimasta, mutta yksityisessä keskustelussa hän myönsi asian niin olevan. (Vartiotorni, helmikuu 1917)
... Russellin vaimo kuitenkin esitti julkisesti ajatuksen, että Russell itse oli uskollinen ja viisas palvelija... [Tämä käsitys] vallitsi raamatuntutkijoiden keskuudessa noin 30 vuoden ajan... (Jehovan todistajat - Jumalan valtakunnan julistajia, s. 143)

Uusi käsitys:
Kuka oikeastaan on se uskollinen ja ymmärtäväinen orja, jonka hänen isäntänsä on asettanut huolehtimaan palvelusväestään, antamaan näille ihmisille heidän ruokansa oikeaan aikaan?...
Jeesuksen kuvaus tästä uskollisesta orjasta ei selvästikään sovi kehenkään yksityiseen ihmiseen. Sen sijaan siinä kuvaillaan Kristuksen uskollista voideltua seurakuntaa kokonaisuutena, ryhmänä. (Vartiotorni 1. toukokuuta 1993, s. 17)



- Jeesuksen näkymätön läsnäolo. Käsitys siitä, milloin Jeesuksen näkymätön läsnäolo alkoi, on vaihdellut. Aiemman käsityksen mukaan se tapahtui jo v. 1874, nykyisen käsityksen mukaan se alkoi vasta v. 1914:

Vanha käsitys:
Pastori Russell pitäytyi tarkasti Raamatun oppeihin. Hän uskoi ja opetti, että me elämme Herran toisen läsnäolon aikaa ja että tämä läsnäolo on peräisin vuodesta 1874. Siitä lähtien olemme eläneet 'lopun aikaa', 'aikakausien loppua', jonka aikana Herra on johtanut suurta korjuutyötään. (Vartiotorni, helmikuu 1917)
Kirjoitukset osoittavat selvästi hänen tulemisensa ajaksi vuoden 1874 jKr. Nyt täyttyneet ennustukset, joita me kutsumme selviksi tosiasioiksi, osoittavat, että hänen läsnäolonsa on alkanut siitä ajasta lähtien... Varmaankaan ei Jumalan tosi vihkiytyneellä lapsella ole pienintäkään epäilyn aihetta siitä... (Vartiotorni, maaliskuu 1924, s. 40)
Tämä perinpohjainen todistus, joka täyttää ennustuksen, muodostaa juuri luonnolliset tosiseikat ja vahvistaa sen todistuksen, että Herra on ollut läsnä vuodesta 1874 lähtien; sillä tämä kokoamistyö on jatkunut erityisesti siitä lähtien. (J.F.Rutherford [seuran 2. presidentti]: Luominen, s. 303)

Uusi käsitys
Kuitenkin syy, miksi kiinnitämme huomion vuoteen 1914, on se, että tuona vuonna alkoi Herran Jeesuksen "läsnäolo" (parousia) messiaanisen valtakunnan vallassa... Mutta on olemassa toinenkin tapa sen todistamiseksi, että tuo päivämäärä on ennalta määrätty aika Valtakunnan syntymälle ja Kristuksen "läsnäololle" siinä. Mikä tuo toinen tapa vuoden 1914 todistamiseksi on? (Jumalan ikuinen tarkoitus nyt saamassa voiton ihmisen hyväksi, s. 173)
Tämän kirjan 16. luvussa tarkastelimme Raamatun todisteita siitä, että Kristus palasi ja alkoi hallita vihollistensa keskellä vuonna 1914. Perehdy nyt huolellisesti Kristuksen läsnäolosta todistavan "tunnusmerkin" eri piirteisiin ja Saatanan pahan asianjärjestelmän "viimeisiä päiviä" koskeviin lisätodisteisiin. (Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä, s. 149)

- Paalu. Vartiotorni-seuralle ristin symboli on nykyään kauhistus, ja se väittää lujasti, ettei Jeesus kuollut ristillä, vaan kidutuspaalulla. Tämä käy hyvin ilmi myös heidän Uuden maailman-käännöksestään:

ja sovittaakseen täysin molemmat Jumalan kanssa yhdessä ruumiissa kidutuspaalun kautta, koska hän oli itsensä välityksellä tehnyt lopun vihollisuudesta. (Ef 2:16)

Vielä enemmänkin: kun hän totesi itsensä olemukseltaan ihmiseksi, hän nöyrrytti itsensä ja tuli tottelevaiseksi kuolemaan saakka, aina kidutspaalussa kuolemaan saakka. (Fil 2:8)

Sillä puhe kidutuspaalusta on tyhmyyttä niille, jotka tuhoutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima. (1 Kor 1:18)

On kuitenkin yllättävää, että ristiä on käytetty Vartiotorni-lehden kannessa tunnuksena aina vuoden 1931 lokakuuhun asti, eli se on ollut hyväksyttynä melko pitkän aikaa,

Niinikään seuran 2. presidentti, J.F.Rutherford on kirjoittanut eräässä kirjassaan:
Raamatun todistus vahvistaa siis sen seikan, että Logos, Jeesus ja Kristus Jeesus ovat yksi ja sama... Hän kuoli ristillä ihmisenä ja...
Juutalaisten mielestä oli ihminen syntinen ja kirottu Jumalan silmissä, jos hän kuoli ristillä...
Vastustuksen kärsiminen syntisten, vihollisen edustajien, puolelta, mikä kuvattiin leirin ulkopuolella tapahtuneilla asioilla, oli sen suuren kärsimyksen risti, joka täydellistyi ja täyttyi todellisuudessa, kun Jeesus ristiinnaulittiin syntisenä.
(J.F. Rutherford: Luominen, s.197, 230)


- Miikael. Käsitys siitä, kuka on Miikael, on vaihdellut. Nykyisen käsityksen mukaan ylienkeli Miikael on sama kuin Jeesus Kristus, mutta v. 1917 ilmestyneessä kirjassa "Täyttynyt salaisuus" (s.302) selitetään taas, että Ilm 12:7:ssä mainittu Miikael enkeleineen kuvaakin paavia ja hänen piispojaan!


- Verensiirto. Kun Vartiotorni-seurassa on vallinnut asenne, joka on kieltänyt kaikki verensiirrot, niin ei tämä asenne ole kuitenkaan peräisin kuin vasta 1940-luvulta. Sillä vielä joulukuussa julkaistiin Consolation-lehdessä (myöhemmin Awake! eli Herätkää!) artikkeli, jossa myönteisellä tavalla kerrottiin, miten verensiirto pelasti erään newyorkilaisen naisen hengen. Sensijaan vasta joulukuussa 1943 verensiirtoon suhtauduttiin ensimmäisen kerran kielteisesti Consolation-lehdessä, ja myöhemmin myös The Watchtower-lehdessä 1. joulukuuta 1944.
Toisaalta, mitä tulee itse verensiirtoon, on se aivan eri asia kuin veren syöminen, josta Raamattu varoittaa (1 Moos 9:3,4 ja Apt 15:29). Sillä verensyönnissä käytetään verta ravinnoksi, kun taas verensiirrossa on kyse nestemäisen kudoksen siirtämisestä, joka on verrattavissa elinten siirtoon.


---------
UUDEN MAAILMAN KÄÄNNÖS

Vartiotorni-seuralla on myös oma Raamatun käännöksensä, ns. Uuden maailman käännös. Siihen liittyy seuraavia puolia:

- On arvioitu, että tässä käännöksessä on n. 300 avainjaetta, jotka seura on muuttanut omaan oppiinsa sopivaksi. Varsinkin Jeesuksen jumaluutta käsittelevät jakeet kuten Joh 1:1 ja Kol 1:16,17 (Lisätty "muu"-sana, joka muuttaa kokonaan alkuperäisen merkityksen.) kuuluvat tähän ryhmään. Samoin Pyhän Hengen persoonallisuutta koskevat jakeet (Joh 14-16 ym.) kuuluvat nekin samaan ryhmään.
Niinikään Luuk 23:42,43:ssa on pilkun paikka muutettu niin, ettei ryöväri päässytkään Jeesuksen kanssa "tänä päivänä" eli heti paratiisiin, vaan että Jeesus ainoastaan "tänään" lupasi sen:
- (Um:n käännös / Luuk 23:42,43) Ja hän sanoi vielä: "Jeesus, muista minua, kun pääset valtakuntaasi."
43. Ja hän sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa."
- (Kirkkoraamattu 1938 / Luuk 23:42,43) Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi."
43. Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."


Tällainen [Um:n] käännös muuttaa kuitenkin kokonaan tekstin alkuperäisen merkityksen. Muista käännöksistä ja alkutekstistä ei löydy mitään tukea Vartiotorni-seuran käännösratkaisulle. Seura on kääntänyt tämän jakeen kyseisellä tavalla vain siksi, että se soveltuu paremmin sen käsitykseen siitä, ettei ihmisen elämä jatku välittömästi kuoleman jälkeen.

Ja tottakai Jeesus sanoi sanottavansa tänään. Ei kai hän olisi sanonut:
"Totisesti, minä sanon sinulle viikon päästä keskiviikkona: Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa."

- Kääntäjien koulutus ei ollut kummoinen. Sillä sekä Raymond Franz - seuran 4. presidentin, Frederik Franzin läheinen sukulainen - että William Cetnar, jotka molemmat työskentelivät Brooklynin päämajassa New Yorkissa, tietävät kertoa, ettei yhdelläkään kääntäjistä ollut korkeampaa koulutusta Raamatun alkukielistä eli hebrea, aramea, kreikka, jotta olisi voinut syntyä luotettava käännös (Cetnar: Questions for Jehovah's witnesses who love the truth, s.57). Kuvaavaa tälle käännöstyölle myös on, ettei yksikään kääntäjistä halunnut nimeään julkisuuteen.
Samoin kun on kyseessä käännöstyön täsmällisyyden tarkistaminen, ei Frederik Franz, jonka harteilla oli tämä työ, osannut oikeudessa kääntää edes yksinkertaista jaetta (1 Moos 2:4) englannista hebreaksi. Lisäksi hänen kreikankielen opintonsa rajoittui vain muutamaan yliopistovuoteen muiden aineiden ohella. Tämä ei anna kovin hyvää kuvaa hänen kielitaidostaan.

- Tri Robert H. Countess, joka laati 1960-luvun loppupuolella tohtorin väitöskirjansa Vartiotorni-seuran Um:n käännöksestä, on kirjoittanut:
"Tämän tutkijan mielestä Uuden maailman kreikkalaisten kirjoitusten käännös on nähtävä radikaalisti puolueellisena teoksena. Eräissä kohdin se on jopa epärehellinen. Toisissa kohdin se ei ole sen enempää moderni kuin oppineen työtäkään. Läpi sen koko sisällön voidaan havaita, että kääntäjät eivät ole seuranneet johdonmukaisesti Esipuheessa ja Liitteissä ilmaisemiaan käännösperiaatteita. Tämä kirjoittaja suosittelee vahvasti, ettei mitään keskustelua Jehovan todistajien ja kristittyjen välillä perustettaisi yksinomaan Um:een; sellainen keskustelu rakentuisi puolueelliselle ja manipuloidulle perustukselle.
Puhtaasti kirjallisesta lähtökohdasta nähtynä Um kärsii tyylillisestä puisevuudesta, mikä tekee jatkuvakestoisen lukemisen vastenmieliseksi. Yksistään tämä seikka painaa enemmän kuin Um:n vaatimattomat avut." (1)

----------------
ENNUSTUKSET

Vaikka Vartiotorni-seura on pitänyt itseään ainoana oikeana kanavana ja Jumalan profeettana, ei se kuitenkaan ole onnistunut kovin hyvin ennustaessaan tulevaisuutta, vaan se on erehtynyt useita kertoja. Tunnettuja ovat seuraaviin vuosiin kohdistuneet odotukset:

- 1878. Russell seuraajineen odotti alunperin, että heidät temmattaisiin taivaaseen jo keväällä 1878:

... he ajattelivat, että heille annettaisiin tuolloin (1878) heidän taivaallinen palkintonsa. Kun niin ei tapahtunutkaan, he olettivat, että... jo kuolemaan nukahtaneiden herättäminen henkielämään alkoi silloin. (Jehovan todistajat - Jumalan valtakunnan julistajia, s. 632)

- 1881. Kun edellinen jäi toteutumatta, siirsi Russell taivaaseenottamisen ajankohdan vuoteen 1881. Hän kirjoitti asiasta myös The Watchtower-lehteen tammikuussa 1881. Saman vuoden toukokuussa hän perui jo koko asian.

- 1910. Eräs ajankohta taivaaseenottamiselle piti olla vuoden 1910 loppu (C.T. Russell: The kingdom come, s. 364)

- 1914. Tunnettuja ovat vuoteen 1914 kohdistuneet odotukset. Silloin piti Russellin mukaan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen hävitä, että Jumalan valtakunta perustettaisiin maan päälle ja että uskovat otettaisiin taivaaseen. Se jäi toteutumatta.

- 1915. Kun v. 1914 odotettuja asioita ei tapahtunut, siirsi Russell tapahtuma-ajankohdan v. 1915 loppuun (Aika on lähellä, myöh. suom. painos, s. 281)

- 1918. Kun v. 1915:kaan ei tapahtunut mitään, siirsi Russell tapahtuma-ajankohdan v. 1918 kevääseen (The Watchtower 1.9.1916, s. 264-265). Sekin jäi toteutumatta ja Russell itse ehti kuolla ennen tätä ajankohtaa.

- 1925. Seuran 2. presidentti, J.F. Rutherford kirjoitti kirjassaan "Miljoonat jotka nyt elävät, eivät kuole koskaan", että loppu tulisi vuonna 1925, jolloin valtakunta perustettaisiin maan päälle ja uskovat otettaisiin taivaaseen. Hänen odotuksena eivät kuitenkaan toteutuneet.

- 1975. Tunnettu on myös seuran 3. presidentin, Nathan Knorrin (presidenttinä 1942 - 1975) aikana tullut profetia lopun tulemisesta v. 1975. Kun ennustus jäi toteutumatta, laski Vartiotorni-liikkeessä kastettujen lukumäärä sen seurauksena useita kymmeniä prosentteja 1970-luvun loppupuolella.

Eräs entinen Jehovan todistaja on kirjoittanut tähän vuoteen kohdistuneista odotuksista:
Muistan hyvin, kun 60-luvun lopulla alettiin tähdentää loppua eli vuotta 1975. Puhuttiin, että on vain enää niin ja niin monta konventtia ja enää niin ja niin monta kuukautta. Aika oli totisesti päättymässä tältä jumalattomalta ihmiskunnalta. Eräskin veli mainitsi puheessaan joskus vuonna 1971, että aikaa on enää jäljellä 36 kuukautta. Tällä hetkellä hän varmaan on autuaasti unohtanut sanansa, kun mitään ei olekaan tapahtunut. Silloin tosin kauhistuin ajatuksiani ja epäilyksiäni, mutta tänään huomaan, etteivät ne olleet turhia. (2)

- Vartiotorni-seuralla on ollut myös muihin vuosilukuihin kohdistuneita odotuksia. Nykyään seura kuitenkin on lopettanut maailmanlopun ajankohdan pohdiskelun. Asiaa kuvaa lehdessä ollut artikkeli "Maailmanloppu ei tulekaan aivan heti" (Etelä-Suomen sanomat 13.11.1995)

MAAILMANLOPPU EI TULEKAAN AIVAN HETI

Maailmanloppu ei olekaan Jehovan todistajien mukaan lähellä. Liikkeen Watchtower (Vartiotorni) -lehti kehottaa nyt lopettamaan maailmanlopun ajankohdan pohdiskelun.

Liikkeen perustaja Charles Russell ennusti alun perin maailmanlopun koittavan 1914. Sittemmin Jehovan todistajat esittivät vielä kaksi muuta ennustusta: toisen mukaan maailmanloppu tulisi 1925 ja toisen mukaan 1975.

Yhdysvalloissa syntyneeseen Jehovan todistajat -liikkeeseen kuuluu nykyisin noin viisi miljoonaa ihmistä. Liike uskoo vain Jehovan todistajien pelastuvan tuomiopäivän koittaessa.
Sekä niiden,jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jehovasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu