Kysyn ripistä

Minua kiinnostaa sellainen kysymys katolisen kirkon rippikäytännöissä, että
-onko teoriassa mahdollista sellainen jossain elokuvassa ollut tilanne, jossa ripittäytyjä tulee tunnustamaan kerta toisensa jälkeen tekemiään vakavia rikoksia papilleen tekemättä asiassa parannusta.

Hän ei niitä tekojaan varsinaisesti kadu tai lupaa lopettaa niiden tekemistä tai ilmoittautua viranomaiselle, teknisesti vain "tunnustaa syntinsä".

Julistaako pappi ko. synnit anteeksi kerta toisensa jälkeen, vaikka ripille tuleva sanoisi papilleen suoraan, että aikoo edelleenkin jatkaa tekojensa sarjaa, mutta haluaa aika ajoin kuulla anteeksiantamuksen julistuksen?
6663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...jos pohdit Kummisetä-elokuvia, olen aiemmin kysynyt samasta asiasta. ;)

Käsittääkseni syntien tunnustamisella ei ole mitään virkaa, ei myöskään anteeksiannolla, jos syntejään ei kadu. Eli jos vielä suoraan sanoo, että ei kadu ja aikoo jatkaa samalla tiellä, niin en tiedä voiko pappi itse asiassa edes antaa synninpäästöä. Tähän varmasti vastaa joku konkari, joka tuntee asian minua paremmin!

Eli vain aito katumus on se, mikä merkitsee. Ei tietystikään tarkoita sitä, etteikö voisi samaan syntiin uudestaan langeta, mutta lähtökohta on se, että pitää olla aidosti halu yrittää muuttaa tavat ja yrittää olla tekemättä sitä uudelleen.

Äänestä

Jeesus antoi vallan antaa synnit anteeksi ja olla antamatta synnit anteeksi. Jos ripittäytyjä ei kadu niin pappi ei voi antaa synninpäästöä. Siis jos papille tulee selväksi, että ripittäytyjällä ei ole mitään halua tehdä parannusta...

Äänestä

Parannuksen sakramentissa on viisi osaa:
1.omantunnon tutkistelu,
2.katumus,
3.synnintunnustus,
4.synninpäästö
5.kiitosrukous ja katumustyö
Jos jokin osa puuttuu, rippi on epätäydellinen. Jos katumus puuttuu, rippi on huono rippi. Meidän pitää katua syntejämme koko sydämestämme. Jos kadumme vain siksi, että pelkäämme rangaistusta, katumuksemme ei ole riittävää.

Äänestä
  • KKK 1453 The contrition called "imperfect" (or "attrition") is also a gift of God, a prompting of the Holy Spirit. It is born of the consideration of sin's ugliness or the fear of eternal damnation and the other penalties threatening the sinner (contrition of fear). Such a stirring of conscience can initiate an interior process which, under the prompting of grace, will be brought to completion by sacramental absolution. By itself however, imperfect contrition cannot obtain the forgiveness of grave sins, but it disposes one to obtain forgiveness in the sacrament of Penance.

    Äänestä

  • Kerran pappi unohti antaa minulle kaikessa tohinassa ripissä katumustyön. Huomasin sen vasta käveltyäni kirkosta ulos. Soitin papille ja sain katumustyön. Olikohan rippi pätevä?

    Äänestä

  • contritio kirjoitti:

    KKK 1453 The contrition called "imperfect" (or "attrition") is also a gift of God, a prompting of the Holy Spirit. It is born of the consideration of sin's ugliness or the fear of eternal damnation and the other penalties threatening the sinner (contrition of fear). Such a stirring of conscience can initiate an interior process which, under the prompting of grace, will be brought to completion by sacramental absolution. By itself however, imperfect contrition cannot obtain the forgiveness of grave sins, but it disposes one to obtain forgiveness in the sacrament of Penance.

    Contritio on teologisesti se syy miksi tahdon ja sisaisen vallan (imperium) kaantyminen kohdistuu sakramenttiin ja Kristuksen anteeksiantamuksen pyytamiseen. Contritio voi olla epataydellinen, jos se tapahtuu jostain muusta syysta kuin taydellisesta ymmarryksesta synnin rikkovan Jumalan kaikkihyvyytta vastaan. Usein meilla on kuitenkin monia muita syita - kuten etta meissa herattaa empatian tunteita nahda syntiemme jaljet toisten ihmisten elamassa tai vaikkapa se, etta Kirkko opettaa meita olemaan 'hyvia' tietylla tavalla. Sakramentaaliseen synnintunnustukseen riittaaa sakramentin aineen osaksi epataydellinen contritio. Katumus, joka aina pyrkii elaman muutokseen ja elamaan Jumalan tahdon mukaisesti, on valttamaton ehto.

    Ignatius

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kirkossanne vieraillut kirjoitti:

Minua kiinnostaa sellainen kysymys katolisen kirkon rippikäytännöissä, että
-onko teoriassa mahdollista sellainen jossain elokuvassa ollut tilanne, jossa ripittäytyjä tulee tunnustamaan kerta toisensa jälkeen tekemiään vakavia rikoksia papilleen tekemättä asiassa parannusta.

Hän ei niitä tekojaan varsinaisesti kadu tai lupaa lopettaa niiden tekemistä tai ilmoittautua viranomaiselle, teknisesti vain "tunnustaa syntinsä".

Julistaako pappi ko. synnit anteeksi kerta toisensa jälkeen, vaikka ripille tuleva sanoisi papilleen suoraan, että aikoo edelleenkin jatkaa tekojensa sarjaa, mutta haluaa aika ajoin kuulla anteeksiantamuksen julistuksen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu