Helsingissä on liian vähän karhuja verrattuna kepukuntiin. Erityisesti kepulaiset kunnat joutuvat kärsimään karhuista eikä Helsinki puolestaan ole ottanut lainkaan karhuja mailleen.
Keskusta voisi huolehtia, että tässäkin asiassa noudatettaisiin alueellista tasa-arvoa.
Karhut voisi sijoittaa lasten koulumatkalle metroon ja esimerkiksi asematunneli olisi väestömäärään nähden hyvä paikka ainakin muutamalle karhulle.
****KARHU metrossa!*****
8
368
Vastaukset
Kyllä Helsinki on ottanut karhuja mailleen. Näistä karhuista ollaan oltu niin innostuneita, että niitä tullaan pitkin maata oikein koulubussilasteittain katsomaan. Helsingissä ei olla tyydytty vain metsiemme yleisimpiin mesikämmeniin, vaan mm. jääkarhuja on hyväksytty joukkoon. Nämä taas puuttuvat melkein järjestään Kepukunnista. Helsingissä ollaan niin eläinystävällisiä, ettei karhuja ahdeta mihinkään pimeisiin tunneleihin. Ne saavat köntystellä täällä raikkaassa merellisessä ulkoilmassa.
- pummit kunniaan!
Muista helsinkiläinen joukkoliikenteen käyttäjä, että veronmaksaja maksaa matkasi. On se kumma, että ei edes vapaassa liberalistisessa markkinataloudessa ja joukkoliikenteen kilpailutuksessa saada hommaa kannattamaan!
Yksityisautoilijat joutuvat kustantamaan joukkoliikenteen kustannukset ja kaiken lisäksi vihreät helsinkiläiset asettavat yksityisautoilijoille keinotekoisia ja saastuttavia esteitä liikenteeseen. Keskustan väylien bussikaistat on poistettava.
Tietullit vain joukkoliikenteelle!
http://www.helsinginsanomat.fi/teksti/tuoreet/artikkeli/1101980637484 - karhuja tilalle
HS: PUMMIKASSA INTERNETISSÄ
Päivämäärä: 25.06. 14:44
Auhe: Muu aihe
JOUKKOLIIKENTEEN VAPAAMATKUSTAJAT VOIVAT VAKUUTTAA ITSENSÄ INTERNETISSÄ http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/ artikkeli/tulosta/1056447860083 PERTTU KAUPPINEN / Helsingin Sanomat, 25.06.2003 Internetiin on perustettu vakuutuskassa ilman lippua pääkaupunkiseudun julkisissa kulkuvälineissä matkustaville. Kassa maksaa ilman lippua matkustaneen tarkastusmaksut 15 euron kuukausimaksua vastaan, luvataan toukokuussa avatuilla nettisivuilla.
Juttu on copypastettu Hesarista. d.
Sivujen ylläpitäjät pysyttelevät nimettöminä. Kuukausimaksu ja kymmenen euron omavastuu maksetaan pankkitilille. Kiinnijäämisestä seuraava 50 euron maksulappu pyydetään lähettämään viime lokakuussa vallatun Sosiaalikeskus Siperian osoitteeseen Herttoniemeen.
Pummikassan perustajat vaativat lisää rahaa pääkaupunkiseudun julkiselle liikenteelle, jotta matkustaminen voisi olla ilmaista. He uskovat, että joukkoliikenteen maksut ja tarkastusmaksut ovat kohtuuttomia pienituloisille.
Pummit.org -sivujen edustajan mukaan kassaan on liittynyt jo kymmeniä ihmisiä. Toistaiseksi toiminnasta on kertynyt enemmän tuloja, kuin kassa on maksanut tarkastusmaksuja.
Pummit vakuuttavat, ettei toiminnan ole tarkoitus tuottaa voittoa. Kertyneet varat säästetään tulevia tarkastusmaksuja ja mahdollista mainostamista varten.
Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Pekka Koskisen mukaan pummivakuutus ei riko rikoslakia.
"Ei ole pykälää kehotuksesta laittomuuteen tai vääryyteen."
Sivuilla ei kehoteta rikokseen, sillä liputta ajaminen ei varsinaisesti ole rikos. Liikennöitsijät voisivat silti vaatia kaikilta pummikassaan kuuluvilta vahingonkorvauksia siviilioikeudessa.
HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta suhtautuu pummisivuihin penseästi. Hänen mielestään sivuilla vain tarjotaan kuukausilippua tavallista halvemmalla.
"Joudumme ensi vuonna korottamaan taksoja reilusti, koska liputtomia matkustajia on runsaasti. Joukkoliikenne on meillä erittäin edullista. Ilmaisliikenne vain lisäisi lyhyiden matkojen matkustamista ja hidastaisi niiden matkaa, jotka oikeasti tarvitsevat julkisia kulkuvälineitä."
Lahdenranta kertoo olleensa sähköpostiyhteydessä internetsivujen ylläpitäjiin. He eivät suostuneet keskustelemaan asiasta kasvotusten.
YTV:n hallintojohtaja Matti Hilli ei usko, että YTV ryhtyy toimiin kassaa vastaan.
"Meidän kannalta tämä liittyy vain joukkoliikenteen julkisuuskuvaan. Emme tee mitään niin pitkään, kuin toiminta on pienen yhteisön juttu. Ihmiset tuskin lähtevät siihen mukaan. Useimmille kiinnijäämisen häpeä on pahin rangaistus pummilla-ajosta."
"On hyvä, että nuoret idealistit ovat kiinnostuneita joukkoliikenteestä. Maksuton joukkoliikenne on utopiaa. Kunnat eivät voi panostaa siihen enempää. On muistettava, että julkista liikennettä tuetaan verovaroilla huomattavasti ", Hilli sanoo.
Pummikassan sivuja mainostettiin tarrakampanjalla jo viime joulukuussa, mutta ne suljettiin pian. Matti Hilli sanoo kiinnittäneensä huomion sivuihin jo silloin. Hän kertoo löytäneensä internetistä tiedon, jonka mukaan sivut olisivat kuuluneet eduskuntavaaleissa vihreiden ehdokkaana olleelle Markus Drakelle.
Drake kielsi tiistaina Helsingin Sanomille olevansa missään tekemisissä sivujen kanssa tai tietävänsä keitä niiden ylläpitäjät ovat. Myöskään Sosiaalikeskus Siperian valtaajat eivät myönnä tietävänsä sivujen ylläpitäjistä.
Pummikassan nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.pummit.org.
---
Viestin lähetti: Julkinen Liikenne
- Uusinen
Onko hän siirtynyt käyttämään julkisia?
- Todistaja
Stadissa kulkee vuorokaudessa enemmän Karhuja metrossa kuin koko maassa tallaa pitkin sammaleita metsässä. Metroa käyttävät tosin on pullotettu...
- on yksi mäyräkoira
Heh heh ja kaksitoista karhua on yhteensä yksi mäyräkoira. On se hurjaa, laskuoppi ja biolgian kirja samassa paketissa:-)
- Otsikossa hymiö
on yksi mäyräkoira kirjoitti:
Heh heh ja kaksitoista karhua on yhteensä yksi mäyräkoira. On se hurjaa, laskuoppi ja biolgian kirja samassa paketissa:-)
- Otsikossa hymiö
on yksi mäyräkoira kirjoitti:
Heh heh ja kaksitoista karhua on yhteensä yksi mäyräkoira. On se hurjaa, laskuoppi ja biolgian kirja samassa paketissa:-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335695- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574