Olen usein aprikoinut Jeesuksen esittämää vertausta leivisköistä ja niiden käyttämisestä. Ennen kaikkea sitä, miksi vain yhden leiviskän saanut piilotti omansa maahan. Olisiko kyse lähinnä alemmuuden- ja riittämättömyydentunteista, henkisestä laiskuudesta, vai mistä?
leivisköistä
kymysys
10716
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tässä on ote Pekka Ervast'n kirjasta "Jeesuksen salakoulu", josta osa löytyy netistäkin:
http://www.saunalahti.fi/~pyhis/teosofia/pe/salakoulu.htm
* * *
"Sillä niin kuin ihminen matkusti kauaksi ja kutsui palvelijansa ja antoi heille tavaransa, ja niin yhdelle antoi viisi leiviskää, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, jokaiselle varansa jälkeen, ja meni matkaansa; niin meni se, joka viisi leiviskää oli ottanut, teki niillä kauppaa ja voitti toiset viisi leiviskää. Niin myös se, joka kaksi oli ottanut, voitti myös toiset kaksi. Mutta joka yhden oli ottanut, hän meni pois ja kaivoi maahan ja kätki herransa rahan. Niin pitkän ajan perästä tuli palvelijain herra ja laski lukua heidän kanssansa. Ja tuli se, joka oli ottanut viisi leiviskää ja toi toiset viisi leiviskää sanoen: herra, viisi leiviskää sinä annoit minulle, katso, minä olen toiset viisi leiviskää niillä voittanut. Sanoi hänen herransa hänelle: sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähän päällä sinä olit uskollinen, minä panen sinut paljon päälle, mene sinun herras iloon. (Samoin kävi sen, joka oli kaksi leiviskää ottanut.) Niin myös se tuli, joka yhden leiviskän oli ottanut ja sanoi: herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi, sinä niität sitä, kuhunka et kylvänyt, ja sinä kokoot siitä, kuhunka et hajottanut. Ja minä peläten menin pois ja kätkin sinun leiviskäs maahan; katso, tässä on sinun omas. Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: sinä paha ja laiska palvelija, tiesitkös minun siitä niittävän, kuhunka en minä kylvänyt, ja sieltä kokoovan, johonka en ole hajottanut; niin sinun siis olisi tullut antaa minun rahani vaihettajille; ja minä tultuani olisin omani jälleen saanut kasvun kanssa. Ottakaa siis häneltä se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. Ja heittäkää kelvoton palvelija ulkonaiseen pimeyteen; siellä pitää oleman itku ja hammasten kiristys." (Matt. 25: 14-30.)
Tämä on kaikkein merkillisimpiä ja syvällisimpiä vertauksia, mitä Jeesus on antanut. Siinä kuvataan, että ihmiselle on annettu kelle kymmenen, kelle viisi, kelle yksi talentti, jolla nähtävästi tarkoitetaan, että jokaiselle ihmiselle on annettu joitakuita kykyjä ja lahjoja tai ainakin yksi erikoistaipumus. Hän on saanut omansa karmalta, kuten teosofisesti sanomme, niin että ne ovat hänen mukanaan, kun hän maailmaan syntyy. Muuten on yhdentekevää, kuinka selitämme synnynnäisten taipumusten alkuperän, pääasia on, että kullakin ihmisellä on omat sielulliset ominaisuutensa ja kykynsä kun hän tänne syntyy.
Kun nyt ihminen kuulee valtakunnan sanan ja rakastaa sitä ja tahtoo elää valtakunnan elämää, silloin hänen välttämättä pitää tehdä sitä työtä elämässä, jota hän rakastaa ja jonka avulla hän voi tuoda esiin omaa sisäistä itseään. Tämä on Jeesuksen suoranainen neuvo ja käsky ihmiselle hänen jokapäiväisen, käytännöllisen elämänsä suhteen. Kun hän astuu taivasten valtakuntaan, hänen pitää tutkia itseään, mikä talentti hänellä on, ja sitten katsoa, elääkö hän talenttinsa mukaan, edistääkö hän Jumalan valtakuntaa omalla talentillaan, tekeekö hän sitä työtä, jota hän rakastaa, onko koko hänen sielunsa, sydämensä ja henkensä mukana hänen työssään? Sillä niin on valtakunnan laki, että ihminen ei saa tehdä toisen työtä. Ihminen ei saa tehdä sitä työtä, joka ei ole hänen sydämensä halua, joka ei ole hänen omaa työtänsä, jota hän ei sydämestään rakasta. Me ihmiset synnymme erilaisiin yhteiskuntaluokkiin, meitä kasvatetaan eri tavalla, meille annetaan erilaisia mahdollisuuksia tulla toimeen ulkonaisessa maailmassa; nämä kaikki asiat eivät saa merkitä mitään. Kun ihminen astuu taivasten valtakuntaan, silloin hänen pitää nöyrtyä Isän Jumalan edessä ja sanoa Hänelle: "Isä, mikä on minun kykyni, mikä on minun työni? Millä tavalla minä voin tehdä työtä Sinun valtakuntasi puolesta?" Ei hän saa ottaa lukuun mitään maallisia asioita, eikä ajatella itseään: tätä minä olen . . .
Hänen täytyy riisuutua paljaaksi ja sanoa: "Katso, kuinka minä olen mitätön ja pieni — mitä minä voin tehdä, mihin minä kelpaan?" Ja silloin Isän ääni sanoo hänelle: "Se ja se leiviskä on sinun, sitä käytä valtakunnan palvelukseen. Älä katso toisen työtä, älä ajattele, että tahtoisit tehdä ihmeitä. Älä anna oman mielikuvitukseksi lentää yläilmoihin itsekkyyden, turhuuden ja itserakkauden siivillä. Se on harhaa kaikki, ja tässä kysytään ainoastaan todellisuutta ja totuutta. Juuri sitä, mihin kykenet, juuri sitä sinä tee, mutta tee sitä valtakunnan nimessä ja sen edistämiseksi. Ja sinun pitää olla niin innokas tässä tekemisessä, ettet tunne itseäsi orjaksi tai palvelijaksi, vaan että todella tunnet itsesi pojaksi, todella tunnet itsesi Minun, Isäsi ja Jumalasi pojaksi."
Neuvon kaikkia karttamaan sellaista opetusta, jossa uskotaan ihmisestä itsestään löytyvän hakemallakaan tai minkäänlaisilla ponnisteluilla jumalallista viisautta pätkänkään vertaa. Kaikki jumalallinen, mitä meillä on, on lahjaa ylhäältä. Me itsessämme olemme maan tomua, käärmeen ruokaa. Jeesus tuli maahan ihmiseksi. Hänelle annettiin valta murskata käärmeen pää. Hän kärsi sovintokuoleman, ja tullessaan haudatuksi maahan Hän teki maan pyhäksi. Ja Hän myös nousi ylös. Ja tässä Ylönousseessa meillä on koko leiviskämme kätkettynä ainoalla viisaalla tavalla. Sillä Hän ei enää lepääkään maan povessa, vaan on noussut ylös. Hän on Viinipuu, uskovat ovat sen Viinipuun oksat. Vain uskomalla Häneen, pysymällä Hänessä, voimme tuottaa satoa moninkertaisesti.
Jaa ettei ihmisestä löydy jumalallisuutta? Mitenkäs sitten selität tämän Jeesuksenkin siteeranneen raamatun lauseen "te olette jumalia..."
Autuaita (lempeät) rauhanrakentajat, sillä heitä tullaan nimittämään Jumalan pojiksi.
* * *
Tuossa siis eräs vuorisaarnan kohta (muiden muassa), jonka sanamuotoja aiemmin mainittu Pekka Ervast on korjaillut kirjassaan "Vuorisaarna".
Tuossa on rauhantekijät muutettu -rakentajiksi ja Jumalan lapset Jumalan pojiksi. Nuo autuudenjulistukset on Ervast'n mukaan väärien sanamuotojen lisäksi vielä väärässä järjestyksessäkin.
Selitykset saatte lukea itse kirjasta, joka löytyy kokonaisena myös netistä: http://www.ruusuristi.net/vuorisaarna.htm
Kannattaa ihmeessä tsekata.
t: Jussi
www.kolbjan.cjb.net
Minusta se vastaus, jonka esim. 5 leiviskää saanut sai, on jo jonkinlainen selitys: vähässäkin pitää olla uskollinen. Eli jos joku on saanut vain yhden ainoan leiviskän, on sitäkin pidettävä arvossa ja käytettävä parhaalla mahdollisella tavalla, jopa niin, että siitä olisi hyötyä myös lähimmäisille.
Mutta kysymyshän kuuluukin, että mitä leiviskällä tarkoitetaan? Rahaa? Omaisuuttaanko pitäisi jaella ympäriinsä, vaiko sijoitella tuottoisasti, ollakseen hyvä Jumalan palvelija?
Joku on selittänyt leivisköjen tarkoittavan sitä raamatun käsittämisen ja Hengen määrää, jonka itse kukin on saanut. Uskovan on siis pyrittävä olemaan uskollinen sillä vähälläkin raamatun käsittämisellä ja Hengen lahjalla, minkä on saanut. Antaessaan saa. Eli välittää toisille sanomaa Vapahtajasta, sen verran kuin siihen on ymmärrystä ja lahjaa saanut.
Ja mitä oikeastaan tarkoittaa olla uskollinen? Sille, joka on uskollinen kuolemaan asti, on Herra luvannut antaa Elämän kruunun. On siis luotettava, että Jeesus kantaa, vaikka olen näin heikko uskossani. Hän on uskollinen! Hänen uskollisuutensa varassa pääsen perille. Hän on heikoissa väkevä.
Varmaan sitäkin, että on uskollinen vähässäkin, mutta Ervastin tavoin arvioisin, että ennen kaikkea on kysymys ihmisen henkisestä kehittymisestä. Se on vertauksellisesti puettu aineen muotoon, mutta tarkoittaa että jokaisen velvollisuus on kehittää henkisiä ominaisuuksiaan aineen tasolla. Ehkä kyse on myös ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta, jonka kautta ja avulla henkinen elämä rikastuu, täydentyy ja täsmentyy. Joka kätkee sisäänsä omat henkisen kasvun kehittämisen tarpeensa välittämättä yhteisönkin kautta rikastua henkisesti, laiminlyö maallisen tehtävänsä. Ihminen on kuitenkin yhteisöllinen olento ja kehittyy vain yhteydessä omaan ihmisryhmäänsä.
Oliko nyt niin selkeästi ilmaistu, mutta jokainen käsittänee hyvällä tahdolla, mitä tarkoitan.
Ihminen itse, kaikkine ominaisuuksineen, on maa. Jos alamme kehittelemään itseämme paremmaksi, nimittäin pelastumisen toivossa, silloin kyllä nimenomaan kätkemme leiviskämme maahan. Kaikki toivomme on Kristuksessa, vieraassa vanhurskaudessa, ei omassamme. Hän on se Siemen, joka kasvaa maassa. Hyvä maa on se, joka tuottaa sadon. Liha ei kuitenkaan voi koskaan olla hyvä maa. Lihan on kuoltava, jotta siitä tulisi hyvää maata. Raamatussa neuvotaankin kuolettamaan lihan työt. Kaikki, mikä on ihmisen omin ponnisteluin tavoitettavissa, on lihan työtä, eikä yksikään liha voi periä taivaan valtakuntaa.
Luonnollinen ihminen, uskovakaan, ei tätä oikein käsitä, vaan yrittää kovasti kehitellä itse itseään. Mutta kuitenkin hengellinen ihminen uudestisyntyy ylhäältä, se on Jumalan teko ihmisessä. Kun ihminen uudestisyntyy, synnyttäjänä on Jumalan Poika. Häntä on myös verrattu viinipuuhun ja siemeneen. Hänessä voimme tuottaa hedelmää ja satoa. Turvautumalla vain Hänen ansioonsa emme hautaa leiviskäämme maahan.
Tietysti pitää aina yrittää toimia ihan luonnollisen, lihallisenkin ymmärryksensä mukaan lähimmäisensä parhaaksi, mutta kuitenkin ainoa todella kelvollinen hedelmä ja sato on Jumalan teko ihmisessä. Jeesuksen Kristuksen tähden.
Usko on näkymättömän rakastamista, mahdottomaan, epätodennäköiseen luottamista.
- Goethe
Järki ja usko kulkekoot tiukasti käsi kädessä. Ei pidä ilmoittaa todeksi mitään, mitä ei ole järjellään ja kokemuksellaan pystynyt oivaltamaan.
Kristinuskokin pystytään järjellä oivaltamaan, mutta siihen tarvitaan mitä todennäköisimmin vertailevaa uskontotutkimusta.
Uskonto pystyy valaisemaan filosofisia pohdiskeluja. Filosofiset pohdiskelut voivat vahvistaa uskonnon totuuksia. Siksi on etsittävä todellisten filosofien ja todellisten uskovaisten seuraa, yhtä hyvin elävien kuin kuolleidenkin.
Nyt selität siis, että meidän täytyy vain olla ja odottaa että pyhä henki JONKUN IHMEEN TAKIA meidät valaisisi??
Lue ihmeessä se vuorisaarna niin monta kertaa että varmasti käsität mikä on kristinuskon (ja samalla kaikkien uskontojen) pääsanoma. Se ei ole monimutkainen asia.
Ole täydellinen niin kuin Isäsi on täydellinen ja tule täydelliseksi noudattamalla Jeesuksen vuorisaarnassa julistamia ohjeita, niitä ainoita oikeita Taivaan Valtakunnan avaimia.
Tosin ne ohjeet eivät päde, jos ei tunnusteta jälleensyntymisoppia. Kukaan ei tule täydelliseksi yhdessä elämässä, ei edes Jumalan (aiheettomalla) armolla.
Leiviskä-vertaus löytyy Luukkaan 19-luvusta
ja Matteuksen 25-luvusta.
Löysin yhden selityksen sivulta:
http://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/Luukas/19HS.htm
"Keskustelu Sakkeuksen talossa kääntyi Jumalan valtakunnan ilmestymiseen. Jeesus kertoo asiasta vertauksen kaukaiseen maahan lähtevästä ylhäisestä miehestä ja palvelijoille jätetyistä leivisköistä.
Jeesus itse on vertauksen ylhäinen mies. Kaukaiseen maahan hän lähtee astuessaan pääsiäisen jälkeen ylös taivaaseen. Siellä hän saa vertauksessa mainitun kuninkuuden istuessaan isän oikealla puolella. Leiviskät saaneet palvelijat ovat Jeesuksen opetuslapset. Mutta "hänen kansalaisensa" (juutalaiset ) "vihasivat häntä" eivätkä halunneet häntä kuninkaakseen. Hän kuitenkin palasi kuninkaana, kuin Jeesus paluussaan. Palvelijat joutuivat tilille toimistaan (viimeinen tuomio). Uskolliset palvelijat saivat suuren palkan. Yksi ei ollut halunnut käyttää leivisköitään herransa parhaaksi. Hänet tuomitaan omien sanojensa mukaan. Vielä huonommin käy niille, jotka eivät halunneet häntä kuninkaakseen, vaikka olivat hänen kansalaisiaan. Vielä yksi piirre vertauksessa on erityisen puhutteleva ja rikas. Palvelijoiden saamat tehtävät olivat hyvin pieniä, lähes mitättömiä. Sen sijaan heidän saamansa palkka, oikeus vallita kaupunkeja, oli suuri. Epäsuhta tehtävän ja palkkion välillä on valtaisa. Aivan kuten meidänkin kohdallamme!"
Kirjoitit miettineesi miksi se yksi kätki
leiviskänsä. Tuossa yllä olevassa selityksessä
kirjoittaja sanoo "Yksi ei ollut halunnut käyttää
leivisköitään herransa parhaaksi."
Raamatun tekstin mukaan tuo yksi
puolustautuu "Sillä minä pelkäsin sinua".
*pohtii*
- Siis hänellä on Jumalasta sellainen kuva,
että hän pelkää tätä. Tulee mieleen psalmi:
"Jumalaton pakenee, vaikka kukaan ei aja takaa, mutta vanhurskas on turvassa kuin leijona."
Sananl. 28:1
Epäuskoiselle Jumala on pelottava ja ankara
tuomari. Uskova on kohdannut Jumalan kasvot
Kristuksessa, ja tietää olevansa paremmassa
kuin turvassa Jumalan kädessä. Kun tietää
olevansa armahdettu, on hyvä palvella Herraa
iloiten.
Edelleen tulee mieleen sananlasku 10:24
"Mitä jumalaton pelkää, se häntä kohtaa;
mutta mitä vanhurskaat halajavat, se annetaan."
Vielä siitä yhdestä, joka kätki saamansa
leiviskän maahan:
Seuraavassa ote sivulta:
http://www.concordia.fi/images/lehti/42001/4.htm
jossa on juurta jaksain selvitetty
leiviskävertausta:
“Tämä palvelija ei huomaa herransa oikeutta eikä omaa velvollisuuttaan ja rikostaan. Sen sijaan että nöyrästi tunnustaisi ja syyttäisi itseänsä, esiintyy hän itsevanhurskaasti sillä syytöksellä herraa vastaan, että tämä on kova ja ankara mies” (Fjellstedt). Tämä on luonteenomainen tuntomerkki kaikille suruttomille ja itsevanhurskaille ihmisille. He eivät tahdo tunnustaa itseänsä viallisiksi Jumalan edessä. Jos heille teroittaa Jumalan ankaria vanhurskauden vaatimuksia, niin he puolustavat itseänsä heikkoudellansa - sillä siksi he nimittävät synnin - ja lohduttavat sitä vastoin itseänsä sillä tyhjällä luulolla, että Jumalan täytyy kärsiä heidän vikojansa, koskapa Hän tuntee heidän heikkoutensa. Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa he eivät tunne eikä heillä myöskään ole sen kaipausta. Ja kun eivät tunne itse armoa, niin ei heillä myöskään ole mitään kokemusta sen voimasta. Kun ylempänä mainittu, väärä lohdutuksen perustus horjuu, niin kuin toisinaan tapahtuu, kun Jumalan ankara vanhurskaus astuu korkeana ja lahjoamattomana heidän eteensä, ovat he yhtä katkeralla mielellä Jumalaa vastaan, kuin tuo laiska palvelijakin herraansa vastaan. Toisin on sitä vastoin armolasten laita. He tekevät kaiken mielellänsä ja ilolla, sillä he rakastavat. Tosin on heidänkin vanha ihmisensä hidas ja vastahakoinen; mutta uuden ihmisen puolesta on heillä halu Jumalan lakiin ja he vaeltavat teeskentelemättä kuuliaisuudessa sille."