Uutimia

"
16.8.2005
Yritysten sukupuolenvaihdokset kova haaste Suomen talouselämälle
Osasto: Talous

(ETELÄRANTA) Suomen elpyvä talouskasvu saattaa taittua pahanlaatuiseen taantumaan ennen vuosikymmenen loppua, ellei yritysmaailmaa vaivaavaa sukupuolenvaihdoskysymystä saada ratkaistuksi tyydyttävällä tavalla, varoittaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK suhdanneraportissaan. EK:n mukaan ongelma vaivaa etenkin perheyrityksiä.

“Jopa tuhansissa firmoissa ollaan pian siinä pisteessä, että sukupuolta pitäisi päästä vaihtamaan. Mitä kauemmin joudutaan pysyttelemään kaapissa, sitä hankalammaksi toimintaolosuhteet muuttuvat, ja sitä vaikeampi lopullisen ratkaisun tekeminen on", kertoi kapteeni Long John Silver EK:sta.

Lainsäädännön kankeuden takia monet yritykset ovatkin jääneet kummalliseen välitilaan, jossa ei ole täyttä selvyyttä, kumpi sukupuoli lopulta on vallassa. Eräs tällainen yritys on Kajaanissa toimiva Lasikatto Oy, joka on joutunut kärsimään tilanteesta pahoin.

“Kyllä niin voidaan sanoa, että yrityksen identiteetti on kadoksissa", kommentoi toimitusjohtaja Poika nimeltä Päivi.

EK vaatiikin kannanotossaan hallitukselta “pikaista hormoniruisketta uhkaavan kriisin välttämiseksi".
"

Jotain tarttis tehrä..
3217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

maahanmuuttajat ja naiset romuttakoot koko paskan

Äänestä

sukupuolenvaihdosta ei voida tehdä?

Miksi on oltava kaapissa?

Kuka kertoo?

Äänestä

niin tasa-arvoinen ajatuksiltani, että tämä ei oikein uppoa, etenkin Päivin kattoyritys, vielä lasinen, on iha normaalia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kurre_Orava kirjoitti:

"
16.8.2005
Yritysten sukupuolenvaihdokset kova haaste Suomen talouselämälle
Osasto: Talous

(ETELÄRANTA) Suomen elpyvä talouskasvu saattaa taittua pahanlaatuiseen taantumaan ennen vuosikymmenen loppua, ellei yritysmaailmaa vaivaavaa sukupuolenvaihdoskysymystä saada ratkaistuksi tyydyttävällä tavalla, varoittaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK suhdanneraportissaan. EK:n mukaan ongelma vaivaa etenkin perheyrityksiä.

“Jopa tuhansissa firmoissa ollaan pian siinä pisteessä, että sukupuolta pitäisi päästä vaihtamaan. Mitä kauemmin joudutaan pysyttelemään kaapissa, sitä hankalammaksi toimintaolosuhteet muuttuvat, ja sitä vaikeampi lopullisen ratkaisun tekeminen on", kertoi kapteeni Long John Silver EK:sta.

Lainsäädännön kankeuden takia monet yritykset ovatkin jääneet kummalliseen välitilaan, jossa ei ole täyttä selvyyttä, kumpi sukupuoli lopulta on vallassa. Eräs tällainen yritys on Kajaanissa toimiva Lasikatto Oy, joka on joutunut kärsimään tilanteesta pahoin.

“Kyllä niin voidaan sanoa, että yrityksen identiteetti on kadoksissa", kommentoi toimitusjohtaja Poika nimeltä Päivi.

EK vaatiikin kannanotossaan hallitukselta “pikaista hormoniruisketta uhkaavan kriisin välttämiseksi".
"

Jotain tarttis tehrä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu