Kommunismi pyrkii siihen että kaikki ovat vain yhtä ja samaa harmaata massaa. Kommunismi on totuuden kieltämistä,piilottamista,vääristämistä,
muuttamista yms.
muuttamista yms.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Vaikka minussa itsessäkin on vähän kommarin vikaa niin olen melkein samaa mieltä. Nämä kommarit mitä on ollut ja on yhä ovat epäonnistuneita. Kommunismihan on hieno aate, mutta se on vain utopia. Se olisi äärimmäisen vaikea toteuttaa, mutta siinä ei ole ainakaan vielä onnistuttu.
...ehkä, mutta joskus, kun on sellanen aika, jolloin ei mikään ulkovalta, tai diktaattori pääse vaikuttaan tämän kommunistisen maan asioihin.
Olen edelleen samaa mieltä. Siksi sanoinkin edellisessä viestissä, että kommunismi on utopia ja todella vaikea toteuttaa.
Ei kommunismi ole utopia eikä kommunismi ole hieno aate.
Utopia tarkoittaa ei-olevaa, sellaista yhteiskuntaa mitä ei ole tai ei voi olla. Kommunismi on ollut olemassa ja on.
Kommunismi riistää ihmisen vapaudet täysin ja se yksistään tekee siitä teoriassakin surkean aatteen. Kommunismi ei ole vaikea totuttaa tietyissä oloissa joissa on vahva diktaattori. Demokraattinen sosialismi on kyllä utopiaa. Ja kun kommunistit on joskus siihen pyrkineet ja huomanneet, että ihmiset eivät toimi niin kuin suunnittelijat olisivat halunneet tarvittiin diktaatturi eli turanni, joka väkivallalla sai ihmiset toimimaan niin kuin on haluttu. Siksi siperia olikin yhdessä vaiheessa(50-60-luku) yli tuplannut väestönsä.
Kommunismi on UTOPIA edelleen. Missään valtioissa ei ole ollut vielä kunnollista kommunismia. Se ei ole koskaan toiminut. Se on hieno aate niin kuin 10 käskyä. Maailma olisi parempi paikka, mutta niin kuin 10 käskyn toteuttaminen on sama kuin kommunismi. Sellaista on mahdonton pitää yllä ja jos siihen käytetään väkivaltaa niin se ei ole enää mitään mitä voisi kutsua kommunismiksi.
Kommunismi on köyhien ja mitäänsaamattomien ihmisten aate. Kommunismin perusteella köyhät ja laiskat paskat, yhteiskunnan pohjasakka (kuten mannet) tulevat toimeen oikeiden ihmisten kustannuksella, kommunismi on sitä, että, saa sitä mitä ei ansaitse. Onneksi lohtuna tässä on se, että ylikansalliset kapitalistiset pyrkimykset ovat saaneet valtavan jalansijan tässä maailmassa, hyvää on myös se, että kommunismi ei koskaan tule riistämään rahan valtaa, eikä kommunismi tule koskaan toteutumaan. Ihmiset ovat eriarvoisia, ja tulevat eriarvoisina aina pysymään. Rahaa on aina jollain enemmän kuin jollain toisella, ja seurauksena on toisen henkilön suurempi valta, kommunismi on kuolemassa, kommunismi kituaa ja kuolee lopullisesti tämän maan päältä!
Kommunismi/sosialismi on saanut sen aikaan, mitä kutsutaan hyvinvointi valtioksi. Jopa se sinun tietokoneellle viety puhelinkaapeli on osuuskunta ajattelulla vetäisty. Vai maksoitko itse kaapelin vedosta.
Ai se on kommunismi joka on vetänyt puhelinjohdot.
Lopettakaa jo hyvät ihmiset se haihattelu. Kommunismi ei ole tuonut tähän maailmaan MITÄÄN hyvää, pelkästään köyhyyttä, terroria ja joukkotuhoamisia. Joka ikinen maa joka sitä on yrittänyt on epäonnistunut surkeasti, ja tulee aina epäonnistumaan.
En voisi olla enempää samaa mieltä tässä ketjussa esiintyneen nimimerkin kanssa; kommunismin nimeen vannovat ihmiset joilla ei ole mitään mutta pitää saada hyvää muiden kustannuksella.
Tiedän, että verorahoilla maksetaan paljon hyviäkin asioita, mutta verotus ja kunnon 100% Marxin ja Engelsin kehittämä kommunismi/sosialismi ei kyllä ole ihan sama asia, te tiedätte mitä on kommunismi niin en jaksa selitellä sitä tässä, mutta katsos asia on just sillein kun sen tuossa aikasemmin totesin, kommunismi on aate, jossa rikkaan työtätekeveän porvarin rahat kuuluu työttömälle lusmulle joka ei ole koulussa tai töissä koskaan käynytkään.
Sitäpaitsi minä tosiaankin maksoin kaapelini itse, koska talooni ei tullut kaapeliverkkoa, piti se sitten omilla rahoilla maksaa kun sen hankki. Mutta koska en ole tyhmä tajuan jokatapauksessa mitä tarkoitit esimerkilläsi.
Hyviä jatkoja
Joo kommunismissa ei oo mitään hyvää, se on saatanasta. Kattokaapas vaikka kommunistisia valtioita, kaikki on ihan helvetin takapajuisia...
Helvetin takapajuisia, naapurikin lähetteli satelliitteja paljon ennen kapitalisteja;)
Kapitalismi pyrkii kaikien yhdenmukaistamiseen.
Markkinatalous, maailmankuva jossa raha ratkaisee ja kauppaa kannattavampaa asiaa saa tuloksetta hakea.
Tämä suoraan ja kaunistelematta ilmastuna ihan pakottamalla vaatii pieniä ja puolustuskyvyttömiä porvareita sekä niiden vielä pienempiä ja vielä puolustuskyvyttömämpiä massatuotannon ympäriharmaannuttamana ja persoonattoman prototyyppiseksi jämähtäneenä kytevää lukuisaa yhdenmukaisen stereotyyppistä poroporvarinpenikkatarhaa yhtymään siihen lätäkön vastakkaiselta reunalta löytyvän piilodiktatuurisen isoveljen ja sen käsittämättömän suurien summien avulla häikäilemättömän julmia menetelmiä käyttäen ja pientä vähemmistöä hyödyttävien, hyvin räikeästi ja runsaanlaisesti kaikkia muita eli niille itselleen epäedullisia osa-alueita ja niihin kuuluvia ryhmiä hetkeäkään ajattelematta syrjimällä tuottamien mielikuvallisten ihanteiden ja onnistuneesti suoritettujen roolimallien riemukkaaseen voittokulkuun, jossa kaikilla on täsmälleen sama nimi. Yhdenmukaistunut, julma maailma jossa mainetta ja mammonaa piisaa kaikille jotka sitä vaan jaksaa ja haluaa hankkia. Kaikille muille pimeyttä, kurjuutta ja kuolemaa. Erään porvarin nousu ja tuho. Sitten on vain hiljaisuus.
Luultavasti pisin lause mitä olen koskaan lukenut. Kehoittaisin ystävällisesti hieman jakamaan tekstiä, niin sitä olisi helpompi lukea ja helpompi ymmärtää. Mutta asiaan:
Mikä sitten poistaisi pimeyden, kurjuuden ja kuoleman? Elä vaan sano että kommunismi.
Mainetta ja mammonaa kaikille jotka sitä vaan haluavat hankkia? Mitäs vikaa siinä sitten on? Eikö kaikki halua rikastua? Ymmärrän kyllä että maailmaan mahtuu ihmisiä joiden mielestä on jotenkin ylentävää olla "köyhä ja kärsivä", mutta kai nyt on oikeus pyrkiä parempaan elämään? Jos jollakin on taitoa, halua ja mahdollisuuksia (mainetta ja mammonaa kaikille jotka vain sitä haluavat hankkia) pyrkiä parempaan elämään (=materian avulla) niin eikö sellaisille pidä antaa siihen mahdollisuus? Tietysti joku keksii vedota siihen ettei rahalla saa onnellisuutta ja muuta yhtä välkkyä, mutta usko pois, on ihmisiä jotka mieluummin vieläkin itkevät siellä Porschessaan kuin linja-autossa.
Niin, ja kun jotkut sanoo että raha ei tee onnelliseksi, niin olenpa iän myötä todennut senkin, että se on mielipidekysymys, raha kyllä tekee minut onneliseksi, tai vähintäänkin saan rahalla tavaroita, jotka tekevät minut onneliseksi.
Mä en vaan voi ymmärtää..
Mimmonen voi olla TAVARA, joka saa ihmisen täysin onnelliseksi?? Se menee näin:
Ostat Opelin.
Ajat hetken Opelilla.
kyllästyt Opeliin.
Myyt Opelin.
Ostat Hondan.
Ajat hetken....
Eräänlaista oravanpyörää tämäkin.
Tästäkö onnea?
Joo no kutakuinkin noin, vaan että ei ihan kirjaimellisesti (Opel on tylsä auto, ja niin on Hondakin) Mutta tajusin esimerkkisi, mutta niin se suunnilleen menee, sitten jos ei joku tavara enää tee onnelliseksi, ostaa vaan uuden joka tekee onnelliseksi. Yksinkertaista? Ja sitten jos pelkkä raha tekee onnelliseksi niin ei tarvitse välttämättä ostaa mitään.
No taitaapa olla varsinaisen harvinainen ilmiö tämä mainitsemas "pelkkä raha tuo onnee"-tapaus. Tai siis no eiköhän se lähinnä ole mahdollista pelkästään jossain sarjakuvissa että joku Roopesetä himoitsee kultaa ja mammonaa vain ja ainoastaa sen takii et vois pikkusen köllötellä siel säiliössään niitten keskellä ja tehä rentouttavii kylpyjä herkutellen herkeämättä tällä ah-niin ihanalla joka hetki loppua vailla olevalla pätäkkämäärien virratessa voimistuvalla ajatuksellaan, näin et "tää kaikki on mun". Niin ja tunteehan siinä kai sitä voimaa, arvovaltaa ja korvien juuressa mölisevät byrokratian haamujen ruusuntuoksuiset kuiskaukset.... (Näin ei pitäs olla. Rahan tuoma arvostus on oksennustakin ällöttävämpää)
Nioh, aanelosilla (tuo on mainittu roopesetäefekti) onneks vaan huvittavaa mutta olisi sitäkin säälittävämpää tavata ihan niinku livenä samankaltanen hassu borjaremänniska.
Ja ihan okeihan se on jos se raha tuottaa joillekin (toistan edelleen että huolestuttavan monille) sitä minun pienelle pääkopalleni täysin selittämätöntä, runsaslukuista mielihyvää, mutta meehän säkin ittees ja kysy ihan rehelliseltä pohjalta tämmönen aika ratkaisevanlaatunen kysymys: Onko raha lähinnä väline vai päämäärä? Ja jos rehellinen vastaus kanssa on toi eka niin asiat on jokseenki terveellä pohjalla.
Mutta käsittäkää nyt vihdoi mihin maailma on menossa!
Sanoit että "Rahan tuoma arvostus on oksennustakin ällöttävämpää" ...mielipiteitä kaikki tyyni, ei voi yleistää. Ja sitten tuo kun kysyit että onko raha väline vai päämäärä, niin se on vähän sekä että, tavallaan. Pyrin siihen että minulla on rahaa, mutta kyllä se minulle hyvin pitkälti pelkkä maksuväline on. Mutta ei minulla mitään Roope Ankan tapaisia mielteitä ole, en minä pidä rahaa sellaisena kun se joillekin on, rahalla saa paljon kaikkea kivaa, mutta rahaa pidän lähinnä yleiskäsitteenä, en sellaisena kun se Roope Ankalle on. Voisin ehkä sanoa että se on enemmän väline, mutta silti se tuo onnea, suoraan tai välillisesti, enemmän tai vähemmän. On elämässä tosin paljon muutakin kuin raha, en minä ihan tyhmä ole.
Hyvää kesää, girlie.
Thänks thänks...Samat sinne =)
Kuinka moni muuten katto sen pohjois-koreasta kertovan dokkarin? Mä katoin ja järkytys oli ihan käsinkosketeltavaa. Siis no olinhan mä tietty jo ennestään osannu aavistaa ja eläytyy niitten ihmisten asemaan (vaikka enhän mä tietty kokonaan voi kuinkaan kuvitella...) ja jokseenki syvällisesti informoitunu kyseisen maan sanoinkuvaamattoman sadistisesta ja lievästi ilmastuna yliluonnollisen kamalasta tilanteesta, mutta suurin osa oli kyllä jotain aivan uutta pienelle mielelleni. Siis ihan järkyttävää. Kyllä mä oikeestaan ymmärrän miks niinki suuri osa kokee kommunismia kohtaan jotain mitä en nyt tässä viitti oikeen mainitakaan. Mutta se järjestelmä mikä p-koreassa vallitsee, sekö muka kommunismii? Systeemi, jolla ei kykene edes nimeämään sai minutkin, vannoutuneen jenkkiläinhoajan tunnustamaan ihan ääneen ja sinisilmäisesti että kyllä ameriikat nyt sentään tommosen ideologian voittaa. Lievästi ilmaisten.
On se jokseenki koomista. Siis että porukat kuvittelee niitten johtajalla olevan yliluonnollisii kykyjä ja se diktaattori pisti ajanlaskun alkaan omasta syntymäpäivästään. Naurettavaa ja sairasta. Ne on siirtäny oman minänsä siihen "Kim..mikä lie nyt olikaan", mitä muutakaan ne vois? Ja siel maaseuduilla ja kaikkial muual ku pääkaupungis populaatio senkun laskee ku jengi kituu ja räytyy kunnes kokonaan kuolee. Ja se niitten pääkaupunki... ARGH!!!
Joo sori, mun nyt oli kai sit pakko purkaa toi johonki... Joo... Mut hei iha oikeesti miks ei kukaan tee yhtään mitään?? Näyttäis ne jenkit nyt sen paljonpuhutun mahtinsa "maailmanvaltijaana".
Eiku joo.. Ihan taisinki unhoittaa... Mitä hyötyy Niille ittelleen siitä muka olis?
Ihminen ei oo enempää ku !"#E¤%R&...!!!!
Kommunismia ei ole ikinä kokeiltu. Kaikki valtiopoliittiset järjestelmät kaatuvat totaliristisessa diktatuurissa. Marx ja Engels tarkoittivat kommunismin kokeiltavaksi maassa jonka bruttokansantuote olisi yli banaanin/asukas. Venäjä ei kuulunut niihin maihin. Ei myöskään Kiina eikä Pohjois-Korea.
Eli kommunismia ei ole ikinä kokeiltu.