Lyhyt kertaus

Profetoimisen lahja vaikutti Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli yksi seitsemännen päivän adventistein yhteisön perustajia. Hän välitti innoitettua opetusta Jumalan kansalle, joka elää lopun aikana. Hänen aikanansa maailma oli vielä miesten. Hän joutuikin profeetallisen kutsumuksensa vuoksi kriittisen tarkastelun kohteeksi. Mutta hän läpäisi raamatulliset kokeet ja jatkoi seurakunnan palvelemista saamallaan hengellisellä lahjalla 70 vuotta. Vuodesta 1844, jolloin hän oli 17 vuotias, aina vuoteen 1915, jolloin hän kuoli, hän sai yli 2000 näkyä. Hän ei käyttänyt itsestään profeetan nimeä, mutta ei vastustanut jos toiset häntä sellaiseksi kutsuivat. Hänen työsä oli paljon enemmän kuin yksin profeetan työ on.

Huolellinen tutkiminen osoittaa, että hänen kirjoituksensa ovat johdonmukaisia, paikkansapitäviä ja täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa.

Ennustukset myös ovat pitäneet paikkansa.Tässä vain pari esimerkkiä:

Vuonna 1850 nykyaikainen spiritismi otti ensi askeleensa. White ennusti liikkeen kasvavan nopeasti ja monien kirkkokuntien hyväksyvän sen opetukset. Näin on todella käynyt ja kristillissä piireissä on lisääntyvässä määrin havaittavissa väärien henkien työskentely.

Myös ennustus katolilaisuuden ja protestantismin yhtymisestä on parhaillaan toteutumassa. Vielä 50 vuotta sitten tälläinen ajatus olisi ollut ihmisistä mahdoton.

Whiten teokset esittävät Kristuksen selvästi tosi Jumalana ja tosi ihmisenä.

Hänen kirjottamansa aineisto täyttää yli 80 kirjaa, 200 traktaattia ja 4600 aikakauslehtiartikkelia.

Herra antoi hänelle neuvoja terveyden ja kasvatuksen alalta, perhe-elämästä, raittiudesta, evankelioinnista, kustannustoiminnasta, terveellisestä ruokavaliosta, lääkintätyöstä ja monista nuista asiosta.

Hänen kirjoituksensa keskittyvät Jeesukseen Kristukseen, ja ne korostavat kristillisen perinteen korkeita moraalisia ja eettisiä arvoja.

Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Ellen Whiten näkyjen kautta.

Ellen Whiten suositteli aina lukijoilleen Raamattua. Todistukset annettiin koska ihmiset eivät tunteneet Raamattua. Ne tuovat Jumalan sanan totuudet esille niin että elämä voidaan saattaa sopusointuun Raamatun ihanteiden kanssa.

Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää kehottaa Raamattu. On paljon voitettavissa - tai menetettävissä - siitä riippuen, toteutammeko tätä kehotusta. Josafat sanoi: "Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte." 2.Aikak.20:20. Hänen sanansa pitävät paikkansa tänäkin päivänä.
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eikä mitään oikeita profeettoja sellaiset
älä vie laumaasi lain alle
kavahda sapattilahkoja

Äänestä

Olen tietoinen siitä, että joitakin Ellun profetioita
toteutui.
Seuraavan raamatunkohdan mukaan sen pitäisi jo
soittaa hälytyskelloja;
5.Mooses 13:
1:Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen,
2:ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: 'Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita ette te ette tunne, ja palvelkaamme niitä',
3:niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne.
4:Seuratkaa Herraa, teidän Jumalaanne, Häntä peljätkää, ja pitäkää Hänen käskynsä, Häntä kuulkaa, Häntä palvelkaa, jaHänessä kiinni riippukaa.

Vaikkei Ellu suoraan käskenyt seuraamaan muita
jumalia, mitä ovat adventistit tehneet, kun o-
vat korottaneet tuon luodun asemaan, joka kuu-
luu vain ja ainostaan Herralle, Taivaan Juma-
lalle?

Äänestä
  • V0I EI

    Mitä tehdä, jos olen astunut pimeiden voimien polulle? Voiko Edes Ellen G. Minua enää auttaa?
    Sithin polku on vaarallinen, mutta ilman sitä en saissi enää koskaan tiedätte kyllä mitä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laintaulut kirjoitti:

Profetoimisen lahja vaikutti Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli yksi seitsemännen päivän adventistein yhteisön perustajia. Hän välitti innoitettua opetusta Jumalan kansalle, joka elää lopun aikana. Hänen aikanansa maailma oli vielä miesten. Hän joutuikin profeetallisen kutsumuksensa vuoksi kriittisen tarkastelun kohteeksi. Mutta hän läpäisi raamatulliset kokeet ja jatkoi seurakunnan palvelemista saamallaan hengellisellä lahjalla 70 vuotta. Vuodesta 1844, jolloin hän oli 17 vuotias, aina vuoteen 1915, jolloin hän kuoli, hän sai yli 2000 näkyä. Hän ei käyttänyt itsestään profeetan nimeä, mutta ei vastustanut jos toiset häntä sellaiseksi kutsuivat. Hänen työsä oli paljon enemmän kuin yksin profeetan työ on.

Huolellinen tutkiminen osoittaa, että hänen kirjoituksensa ovat johdonmukaisia, paikkansapitäviä ja täysin sopusoinnussa Raamatun kanssa.

Ennustukset myös ovat pitäneet paikkansa.Tässä vain pari esimerkkiä:

Vuonna 1850 nykyaikainen spiritismi otti ensi askeleensa. White ennusti liikkeen kasvavan nopeasti ja monien kirkkokuntien hyväksyvän sen opetukset. Näin on todella käynyt ja kristillissä piireissä on lisääntyvässä määrin havaittavissa väärien henkien työskentely.

Myös ennustus katolilaisuuden ja protestantismin yhtymisestä on parhaillaan toteutumassa. Vielä 50 vuotta sitten tälläinen ajatus olisi ollut ihmisistä mahdoton.

Whiten teokset esittävät Kristuksen selvästi tosi Jumalana ja tosi ihmisenä.

Hänen kirjottamansa aineisto täyttää yli 80 kirjaa, 200 traktaattia ja 4600 aikakauslehtiartikkelia.

Herra antoi hänelle neuvoja terveyden ja kasvatuksen alalta, perhe-elämästä, raittiudesta, evankelioinnista, kustannustoiminnasta, terveellisestä ruokavaliosta, lääkintätyöstä ja monista nuista asiosta.

Hänen kirjoituksensa keskittyvät Jeesukseen Kristukseen, ja ne korostavat kristillisen perinteen korkeita moraalisia ja eettisiä arvoja.

Adventtikirkon uranuurtajat päätyivät opillisiin peruskäsityksiinsä Raamattua tutkimalla. He eivät saaneet näitä oppeja Ellen Whiten näkyjen kautta.

Ellen Whiten suositteli aina lukijoilleen Raamattua. Todistukset annettiin koska ihmiset eivät tunteneet Raamattua. Ne tuovat Jumalan sanan totuudet esille niin että elämä voidaan saattaa sopusointuun Raamatun ihanteiden kanssa.

Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää kehottaa Raamattu. On paljon voitettavissa - tai menetettävissä - siitä riippuen, toteutammeko tätä kehotusta. Josafat sanoi: "Uskokaa Herraan, Jumalaanne, niin te olette hyvässä turvassa, ja uskokaa hänen profeettojansa, niin te menestytte." 2.Aikak.20:20. Hänen sanansa pitävät paikkansa tänäkin päivänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu