MOi kaikille jotka on käyttäneet diane novaa! mulla olis kysymys, kun itse olen kolmatta kuukautta syömässä kyseisiä e-pillereitä aknen takia, ja edelleen on poskien reunalla samat "kestofinnit" tosin ne kestofinnit on enää ihonalaisia punoittavia läikkiä mutta näyttävät ihan yhtä pahoilta kun punaisia näppyjä poskissa kumminkin...niin että milloinkohan nuo finnit lähtee ja lähteekö lainkaan, hävisikö teillä finnit samalla laille, hyyyvin hitaasti. jäikö finnejä lopulta lainkaan?
Kiitos vastauksistanne!
Kiitos vastauksistanne!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla oli juuri noita ihonalaisia täppyjä myös ja aika pahalta näyttivät...
Olen käyttänyt novia yli kolme vuotta ja noin vuoden käytön jälkeen voin sanoa ihoni parantuneen. Sekin on tietysti yksilöllistä, mutta kärsivällisyyttä odotteluun... Ihoni on nyt todella hyvässä kunnossa
söin aikoinani roaccutanin (kun olin 17v) ja heti kuurin loppumisen jälkeen aloitin dianet. Olen pari kertaa yrittänyt lopettaa dianeja, mutta joka kerta ihoni on lähtenyt uuteen "kukoistukseen", joten olen aloittanut uudestaan. Viime helmikuussa päätin kuitenkin päästä eroon dianeista ja aluksi pari kuukautta meni kivasti, nyt ihoni kukkii taas. Juuri niitä ihon alaisia finnejä. Olen nyt 26v.
Iho oli todella hyvässä kunnossa dianejen aikana, mutta nyt vaan elän toivossa, että tämä tasoittuu tästä.
Diane kyllä auttoi akneen, hitaasti tosin ja kausittain, mutta syötyäni noin kolme vuotta, iho alkoi olla kunnossa. Päätin lopettaa dianet sivuvaikutusten takia, ja iho pysyi kunnossa noin 2 kk. Nyt se on aivan hirveässä kunnossa... Lopettamisesta noin 3 kk. Toivon vain, että tämä tästä ajan kanssa...
Käytin Diane Novaa yli vuoden eikä näkynyt mitään vaikutusta! Sitten lopetin sen vuodeksi ja nyt syön taas lähinnä ehkäisyn takia. Olen syönyt nyt 2 kk eikä näy minkäänlaista paranemista. Myöskään Roaccutan ei auttanut! Mikä tähän auttaisi???
Mulla auttoi. Ei kokonaan, mutta tosi hyvin. Syön edelleen, koska kokemukseni perusteella tulevat aina takaisin. -Ei tosin yhtä pahana.
oon käyttänyt nyt n. kuukauden diane novaa, ja akne muuttunut selvästi huonompaan suuntaan. eli onko tämä normaalia, että aluksi akne voi pahentua, ihoni kukkii nimittäin nyt oikein kunnolla...:( Milloin vaikutuksen pitäisi alkaa näkyä?
Kyllä mä sain syödä ainakin jonkun puoli vuotta ennen kun se alkoi vaikuttaan. Monissa akne lääkkeissähän se usein pahenee alku vaiheessa. En tarkkaan muista miten mulla meni, kun oon syönyt niitä jo ainakin 5 vuotta. Mutta syö nyt ainakin se 6-9kk. Jos ei toimi, niin ei toimi.
kiitti neuvosta, yritän olla kärsivällisempi ja jatkaa niin että jos iho siitä lähtisi paranemaan.