Moronki, ajattelin kirjoittaa välillä tänne. Tässä Jumalallisia totuuksia etsiessäni olen tullut seuraavaan tulokseen (jota joku voisi jopa sanoa jonkinsortin valaistumiseksi):
Siinä mielentilassa kun minä olen etsinyt, mitään hengenasioita ei voi löytää. En tiedä voiko totuuksia löytää misään olosuhteissa, mutta ei ainakaan siinä, missä minä tällä hetkellä olen (ja missä olen ollut).
Sain sisimmästäni tiedon, että minun pitää pyrkiä puhdistamaan sydämeni, eli tekemään parannusta. Mitään muuta minun ei tarvitse tehdä tässä vaiheessa. Parannus tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että koitan välttää kaikkea sellaista, joka on omaatuntoani vastaan.
Sisimpäni käski myös unohtamaan kaikki erilaiset opit ja uskonnot, koska ne ovat kaikki yhtä väärässä tai oikeassa - kaikki ne ovat jonkun ihmisen käsitys totuudesta. Omatunto on se, jonka mukaan minun pitää nyt toimia.
Sisimpäni myös kertoi, että aikanaan kaikki selviää, mutta nyt kannattaa unohtaa koko bullshit ja pyrkiä parannukseen.
Sain myös sisimmästäni "tiedon", miksi maailmassa on niin monia uskontoja: Omantuntomme mukaan eläminen on tärkeintä. Uskonnolla ei ole muuta merkitystä kuin se, että se herättää meissä kaipuun tehdä oikein. Näin ollen uskonnolla ei ole mitää merkitystä oppiensa kannalta, kunhan se on sopusoinnussa omatuntomme kanssa. Kuka uskoo mihinkin - omatunto ratkaisee.
Elämässä tärkeintä on pyrkimys hyvään; rakkauteen ja kaikenlaisen vihan ja katkeruuden poistamiseen. Ensimmäinen askel on se, että tekee oikeasti sen, mihin omatunto velvoittaa. Jos tätä tietä seuraa, niin lopputulos on aito suvaitsevaisuus ja rakkaus muita kohtaan. Koitan nyt tätä tietä seurata, mutta voi olla minun luonteellani hankalaa.
Voi olla että kaikki kirjoittamani on bullshittiä, mutta tämä on se minun totuuteni.
Hyvää jatkoa kaikille.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onnittelen!
Muistanet, että arvokkainta, mitä voimme tehdä on juuri parannus. Samoin arvokkainta on kehottaminen oikealla tavalla parannukseen. Kun mielemme puhdistuu, niis totuus saa sijaa meissä ja alammme ymmärtämään sitä yhä paremmin.
Muistelen, että olimme samaa mieltä siitä, että jokaisesta asiasta on vain yksi totuus ellei ole kysymys makuasoista. Totuuksia on kahden sorttisia: analyyttisia, jotka ovat loogisesti välttämttä totta ja synteettisiä, jotka ovat kokemuksellisia totuuksia (kuten esim. jonkun aineen maun tunnistaminen). Uskonnollinen totuus kuuluu synteettisiin totuuksiin.
Ei tasan oo mitään bullshittiä!
Mä ainakin olen ihan samaa mieltä ja olen saanut ihan saman "tiedon" itsellenikin!
Taisit jätkä vähän rukoilla?
Ja se onkin se juttu että saa ensikäden tietoa ylhäältä eikä esim. minulta tai joltain Tapanilta.
Teet just niinku tuntu oikealta ja siihen tahtiin mikä tuntuu hyvältä!
Se että haukkuu itseään ja hyväksyy huonommuuden tunteen, ei vie yhtään mihinkään.
Huippu klisee: Jumala rakastaa sinua just sellaisena kuin olet!
Siunausta veli hyvvvvääää!
jatkot vaan sinullekin. Täytyykin tästä lähteä töihin. Elä enää keskustele pullonhengen kanssa!