Jeesus tuli JO

Ajatelkaapas ihan aivovoimistelun kannalta tällaista skenaariota, että Jeesus tulikin jo vaikkapa balttiarallaa vuonna 1600, ja yksintein hänet poltettiin roviolla kerettiläisten ajatusten esittämisen vuoksi.

Tämän johdosta me elämme nyt kaikki helvetissä rangistukseksi tästä tekosesta, ja mitään toivoa minkään sortin pelastumisesta ja taivaanpääsystä ei ole. Jeesus tuli ja meni.

"Minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä..."
23685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

muttei voinut mennä.

Jeesuksella on nimittäin jo parituhatta vuotta ollut kuolematon ylösnousemusruumis. Samanlainen, jonka luterilaisetkin saavat ylösnoustessaan.

On turha yrittää tappaa kuolematonta henkilöä roviolla tai muutenkaan. Hän ei kuole.

Äänestä

-lahkolaisen Jumala-

loi maailman ja lepäsi.

Ensimmäinen luomus Aatami ja Eeva, meni nutulleen koska jo ensimetreillä he toimivat päin perkelettä* ja ruokailivat vastoin luojansa ehdotonta käskyä.

Noh, hetkeä myöhemmin (ei enää niin) kaikkivaltias Jumala hukutti ihmiset pl. Nooa & co.

Vanhurskas porukka jäi jäljelle, vääräuskoiset Jumala tapatti.

Hetkeä myöhemmin sama kaiffari, duunasi (munattomana miehenä) itselleen aisankannattajan - Pyhä Hengen, joka raiskasi neitsyen,Marian.

Lopputulos Jeesus, oli vastaava virhe kuin Aatami ja Eevakin sekä Nooa, ei toiminut ei.

Olisiko pyhän Hengen pitänyt laskea lakanalle?

Olisi, sanoo Nasse.

Kun olemme näin nähneet miten Jumalalta virta vähenee ajan funktiona, 1600 teloitettu äpärän reinkarnaatio on mahdollinen, vai mitä sanoo lahkolainen?

(* perkele, eräs Jumalan epäonnistuminen, ei edes enkeliä kyennyt tekemään toimivaksi hän.

Äänestä
  • Niin, ruokaillessa tulee toki noudattaa työnantajan määräyksiä.

    Herää vain kysymys että mistähän duunista Adamin ja Eevan kohdalla oli kyse. On nimittäin aika merkillistä että heidät olisi luotu vain vetämään lonkkaa. Ajatuskin siitä että tämä pari olisi vain huidellut viidakossa tumput suorana ikuisuudesta toiseen ihmetyttää. Eihän meitäkään olisi olemassa, jos eivät olisi menneet rikkomaan näitä ateriointimääräyksiä, jos ja kun jälkeläisten synnyttäminen on rangaistus, taikka menetelmä jolla syntyy uusia ihmisiä tilalle kun vanhat pitää tappaa pois sen vuoksi että eivät totelleet.

    Huu... hirvittää ajatuskin siitä miten yhäti kiristyvätahtisessa työelämässä aletaan menetellä kuten tuossa ja jaella kuolemantuomioita siitä että rikkoo sitä tai tätä sääntöä työmaallaan...

    Äänestä

  • Qadesha kirjoitti:

    Niin, ruokaillessa tulee toki noudattaa työnantajan määräyksiä.

    ... että mihin takoitukseen E&A luotiin. Nyt ei saada ikän tietää, kun ryssivät homman.

    Mut jos sanotaan, että et sitte syä omenaa, tai kualet niin melkein aika moni söis. Ihan vaan nähdäkseen, mitä kivaa se kualeminen on. Kun ei ole ikän moisesta ennen kuullutkaan. Siis noin niinku survive-game-meininkinä.

    Ite olisin ehkä vetäny.

    Mites muut?

    Äänestä

  • skeba kirjoitti:

    Eiks se kertomus puhunut "hyvän ja pahan tiedon puusta" syömisestä?
    Ei kait siihen tietoon pitänyt kuolla, mutta olisi se kait aika omituista elellä tietämättä yhtään mitään, et hyvä kun söi, mut olis nyt syönnyt samalla siitä "elämän puustakin" niin olis saannut sen ikuisen elämä jos kerran taruihin on uskominen?

    Siitä omenastakaan ei olla edes yksimielisiä, sillä Rabbi Meir väitää sen olleen vehnä, toinen rabbi taas sen ollee viikuna.
    Acren rabbi Abba kertoo että itse puu oli syötävää eikä vain hedelmä, kristityillä se oli sitten omena, mene ja tiedä sitten, mutta itse tarina onkin sitten yksi Raamatun huvittavimmista.

    Äänestä

  • syöntiä. kirjoitti:

    ....kyllä uhkaus kuolemasta oli päällä:

    ""Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
    mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." "

    No todellisuudessahan tietenkin ajattelen että tämä "hedelmän" syöminen tarkoittaa että sielu halusi aineellistua ja kokea fyysisen tason kokemuksia. Tämä halu sinänsä oli sitten tavallaan lankeamus, koska pudottiin energiana olemisesta aineelliseen olemukseen... Vaatteisiin pukeutuminen tässä siis tarkoittaisi fyysiseen kehoon verhoutumista. Ja heti alkaa raataminen että pysyy hengissä, ja kumminkin sitä on kuoltava, koska ei fyysinen kuori pysy kondiksessa kuin kotvan aikaa...

    Elikä onhan tämä aisteillaan kokeminen ja fyysinen elämä tosi hyvää ja tosi pahaa tietoa. Onnea ja kärsimystä.

    Ehkäpä se elämän puusta syöminen estettiin ettei ihminen jää pysyvästi tälle maiselle tasolle.

    - Ja mitä sitten tulee avaruuden ihmemiehiin jotka tekivät ihmiset orjikseen ja antoivat sitten palvelijoilleen fudua kun tekivät jotain mikä ei pirtaan sopinut, se on sitten taas toinen juttu...

    Äänestä

  • skeba kirjoitti:

    ... että mihin takoitukseen E&A luotiin. Nyt ei saada ikän tietää, kun ryssivät homman.

    Mut jos sanotaan, että et sitte syä omenaa, tai kualet niin melkein aika moni söis. Ihan vaan nähdäkseen, mitä kivaa se kualeminen on. Kun ei ole ikän moisesta ennen kuullutkaan. Siis noin niinku survive-game-meininkinä.

    Ite olisin ehkä vetäny.

    Mites muut?

    olisin ehkä tunkenut sen ompon Aatamin kurkkuun ja nauraa räkättänyt vieressä kun Jahvetti olisi lähettänyt sen yksinään otsansa hiessä raatamaan. Jos minä olisin vaan käyskennellyt viidakossa elukat kavereinani nappaamatta palaakaan omposta itse, niin mikäs minun olisi ollut ollessa.

    Tai olisin mennyt ja syönyt siitä elämänpuusta, siitähän ei vissiin kielletty edes syömästäkään sikäli kuin oli sanottu että YHDESTÄ puusta ei saa syödä, eli hyvän ja pahan tiedon puusta. (Tarttis kai tsekata asia.)

    Äänestä

  • Qadesha kirjoitti:

    No todellisuudessahan tietenkin ajattelen että tämä "hedelmän" syöminen tarkoittaa että sielu halusi aineellistua ja kokea fyysisen tason kokemuksia. Tämä halu sinänsä oli sitten tavallaan lankeamus, koska pudottiin energiana olemisesta aineelliseen olemukseen... Vaatteisiin pukeutuminen tässä siis tarkoittaisi fyysiseen kehoon verhoutumista. Ja heti alkaa raataminen että pysyy hengissä, ja kumminkin sitä on kuoltava, koska ei fyysinen kuori pysy kondiksessa kuin kotvan aikaa...

    Elikä onhan tämä aisteillaan kokeminen ja fyysinen elämä tosi hyvää ja tosi pahaa tietoa. Onnea ja kärsimystä.

    Ehkäpä se elämän puusta syöminen estettiin ettei ihminen jää pysyvästi tälle maiselle tasolle.

    - Ja mitä sitten tulee avaruuden ihmemiehiin jotka tekivät ihmiset orjikseen ja antoivat sitten palvelijoilleen fudua kun tekivät jotain mikä ei pirtaan sopinut, se on sitten taas toinen juttu...

    >>No todellisuudessahan tietenkin ajattelen ...

    Äänestä

  • skeba kirjoitti:

    ....kyllä uhkaus kuolemasta oli päällä:

    ""Niin vaimo vastasi käärmeelle: "Me saamme syödä muiden puiden hedelmiä paratiisissa,
    mutta sen puun hedelmästä, joka on keskellä paratiisia, on Jumala sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." "

    Kuolemahan ei kuitenkaan tuullut omenan syönnistä ilmeisesti kuin korkeintaan välillisesti ja sekin "Jumalan" toimesta?
    Olikohan "Jumala" sitten valehdellut Eevalle että omenaan koskeminen ja syömiseen kuolee?

    Tarina ei kerro miten olisi käynnyt jos he olisivat syönneet "elämän puusta"?

    Äänestä

  • Qadesha kirjoitti:

    Niin, ruokaillessa tulee toki noudattaa työnantajan määräyksiä.

    Herää vain kysymys että mistähän duunista Adamin ja Eevan kohdalla oli kyse. On nimittäin aika merkillistä että heidät olisi luotu vain vetämään lonkkaa. Ajatuskin siitä että tämä pari olisi vain huidellut viidakossa tumput suorana ikuisuudesta toiseen ihmetyttää. Eihän meitäkään olisi olemassa, jos eivät olisi menneet rikkomaan näitä ateriointimääräyksiä, jos ja kun jälkeläisten synnyttäminen on rangaistus, taikka menetelmä jolla syntyy uusia ihmisiä tilalle kun vanhat pitää tappaa pois sen vuoksi että eivät totelleet.

    Huu... hirvittää ajatuskin siitä miten yhäti kiristyvätahtisessa työelämässä aletaan menetellä kuten tuossa ja jaella kuolemantuomioita siitä että rikkoo sitä tai tätä sääntöä työmaallaan...

    Ja miksi ihmeessä Luoja loi miehelle ja naiselle ne lisääntymiskamppeet, jollei niitä ollut tarkoitus käyttää? Koristeeksi tuskin ainakaan, kun ei ne nyt niin erityisen kauniita ole... Ihan vaan kiusaa tehdäkseenkö?

    Vähän kun jättäisi lapselle tikkarin pöydälle ja sanoisi, ettei saa ottaa...

    Äänestä

  • Miten lie? kirjoitti:

    Kuolemahan ei kuitenkaan tuullut omenan syönnistä ilmeisesti kuin korkeintaan välillisesti ja sekin "Jumalan" toimesta?
    Olikohan "Jumala" sitten valehdellut Eevalle että omenaan koskeminen ja syömiseen kuolee?

    Tarina ei kerro miten olisi käynnyt jos he olisivat syönneet "elämän puusta"?

    Jos henkiseltä tasolta aineellistuminen olikin se kuolema ja nyt olemme kaikki ns. kuolleita! Unessa..... Sitten kun "kuolemme" siinä perinteisemmässä mielessä, pääsemme takaisin Jumalan luokse! Menikö tarpeeksi sekaiseksi!

    :-)

    Äänestä

  • :-) kirjoitti:

    Ja miksi ihmeessä Luoja loi miehelle ja naiselle ne lisääntymiskamppeet, jollei niitä ollut tarkoitus käyttää? Koristeeksi tuskin ainakaan, kun ei ne nyt niin erityisen kauniita ole... Ihan vaan kiusaa tehdäkseenkö?

    Vähän kun jättäisi lapselle tikkarin pöydälle ja sanoisi, ettei saa ottaa...

    siellä paratiisissa ihan tavallisen ihmisen tavallisella järjellä ajatellen on syyllistyä tottelemattomuuteen. Kaikki se iäisyys mikä siellä muka olisi oltu - luulisi että kukatahansa ennemmin tai myöhemmin sekoaisi moisessa tylsyydessä.

    Paljon mielekkäämmältä mielestäni tuntuu elämä johon kuuluu olennaisena osana Jumalan tahto että on olemassa olentoja jotka keräävät kokemuksia täällä maisella tasolla. (Välillä jopa korostan että se on Jumala joka kerää, panteisti kun olen.) Ihminen nirppanokkaisuuttaan vain katsoo että tämä fyysinen elämä on niin rajoittava ja ahdistava, että parempi olisi kun ei olisi tänne tultukaan (=langettukaan). Mutta olisiko se Jumalan tahto? Enkä tällä Jumalalla tarkoita nyt mitään kiukkuista heimojumala Jahvea joka saattaa tavalla tai toisella olla vastuussa kehoistamme, mutta ei hengestämme (>gnostilaiset käsitykset).

    Jos ottaa nuo luomiskertomukset sun muut vertauskuvina ja filosofiana, eivät ne ahdista ihmistä niin pahasti. Ehkäpä ne ovat muinaisten ihmisten järkeilemä selitys miksi kaikki on niinkuin on, mutta mikä estää nykyajan ihmisiä hahmottamasta asioita kokonaan toisesta vinkkelistä? Miksi meidän pitäisi tyytyä myytteihin jotka ovat joitakin tuhansia vuosia vanhoja ja joita ehkä kukaan ei enää osaa selittää siten kuin ne oli tarkoitus ymmärtää...

    Henki, tietoisuus on vapaa. Joidenkin mielestä liian vapaa, ja se pitää alistaa ja sitoa ahdaskatseisiin uskomuksiin.

    Äänestä

  • :-) kirjoitti:

    Jos henkiseltä tasolta aineellistuminen olikin se kuolema ja nyt olemme kaikki ns. kuolleita! Unessa..... Sitten kun "kuolemme" siinä perinteisemmässä mielessä, pääsemme takaisin Jumalan luokse! Menikö tarpeeksi sekaiseksi!

    :-)

    >>Jos henkiseltä tasolta aineellistuminen olikin se kuolema ja nyt olemme kaikki ns. kuolleita! Unessa..... Sitten kun "kuolemme" siinä perinteisemmässä mielessä, pääsemme takaisin Jumalan luokse! Menikö tarpeeksi sekaiseksi!

    Äänestä

  • tuota.. kirjoitti:

    Kunhan leikittelin ajatuksella? Kiellettyä kenties?

    Äänestä

Onneksi ollaan kuitenkin päästy eroon sitä 1600-luvun "helvetistä" jolloin kirkkoruhtinaat pitivät valtaa.

Äänestä

,,,,

Äänestä

käsitellä tuota lopussa ollutta lainausta "Minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä..."

Niin, kun on tässä yhtä sun toista kautta vuosisatojen tehty, niin eiköhän se Jeesus ole tullut rääkätyksi moneen otteeseen. Jos minä olisin Jeesus niin tulisin tänne vain haistattamaan pitkät taivaaseen hinkujoille...

Äänestä
  • mitäs pahaa siinä on jos hinkuu taivaaseen
    ja jeesuus rakastaa just niit jotka hinkuu eikä niitä jotka parjaa nii ku säkin

    Äänestä

  • haistattaa ku oot niin peto... kirjoitti:

    mitäs pahaa siinä on jos hinkuu taivaaseen
    ja jeesuus rakastaa just niit jotka hinkuu eikä niitä jotka parjaa nii ku säkin

    En ainakaan Jeesusta, jos olen sitä mieltä että hänellä ei ole mitään syytä jokaista räkänokkaa uikuttajaa sinne taivaaseen kuskata. Varsinkaan niitä jotka kyllä huutavat Herra, Herra mutta eivät tee yhtään mitään siitä mitä Jeesus kehottaa esim. Vuorisaarnassa.

    Omahyväisiä kirjan (Raamatun) -oppineita ja muita itsensä ylentäneitä en toki aina malta jättää rauhaan, eihän Jeesuskaan jättänyt kun suunsa aukaisi.

    Joo ja arvaan kyllä että tähän tulee taas jotain ininää, mutta sanopa mitä SINÄ olet tehnyt että ansaitsisit päästä taivaaseen Jeesuksen tykö...? Muuta kuin kenties ylvästellyt oikeauskoisuudellasi? (Jos siis olet uskovainen.)

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=680&posting=22000000010098409

    Toi topicci on kun luotu sulle! :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Qadesha kirjoitti:

Ajatelkaapas ihan aivovoimistelun kannalta tällaista skenaariota, että Jeesus tulikin jo vaikkapa balttiarallaa vuonna 1600, ja yksintein hänet poltettiin roviolla kerettiläisten ajatusten esittämisen vuoksi.

Tämän johdosta me elämme nyt kaikki helvetissä rangistukseksi tästä tekosesta, ja mitään toivoa minkään sortin pelastumisesta ja taivaanpääsystä ei ole. Jeesus tuli ja meni.

"Minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä..."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu