ei ole koskaan mennyt läpi uutinen, tai mielipidekirjoitus, jossa kerrotaan nykyisen asevelvollisuuskäytännön syrjivän miehiä räikeästi naisiin verrattuna. Voitte kokeilla itse, vaikkapa kirjoittamalla Hesariin jutun omalla nimellänne varustettuna.
Suomalaisessa
valtamediassa
6498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
...kritiikki, joka kohdistuu a. maahanmuuttajiin, b. etnisiin ryhmiin, c. uskontoihin(paitsi luonnonuskonnot tuntuvat olevan vapaata riistaa ja niitä säännöllisesti halveksitaan).
Totuuden on kaikkein vaikein päästä läpi valtamedian seulasta. Media tuntuu pelkäävän totuutta aivan yhtä paljon kuin kulloinkin vallassa olevat puoluejoukkiot ja roskasakit.
ei mene myöskään uutiset ydinonnettomuuksista nyt, kun viides voimala on rakenteilla.
Unkarissa Paksin voimalassa tapahtui monen töppäilyn summana kaksi ja puoli vuotta sitten paha polttoainevaurio, jonka seurauksena suuri määrä radioaktiivisuutta pääsi voimalan tiloihin ja edelleen ulos, mutta Suomessa tästä ei mitään päästetä julkisuuteen. Koskaan.
Ei myöskään tiedot Tsernobylin ydinlaskeuman aiheuttamista syöpäkuolemista Tornion, Kokkolan ja ???:n alueilla. Potilaat ovat jo kuolleet, mutta sairaalapiireissä tuho on täysin tiedossa.
Samoin Kuolan niemimaan Kirovskin (kallion sisään rakennetun) ydinvoimalan tuho rajussa räjähdyksessä ja sitä seuranneessa tulipalossa 1950 - 1960 -lukujen taitteessa on täysin sensuroitu tapaus. Suomessakin kuoli tämän seurauksena tuhansia ihmisiä myeloidiseen leukemiaan. NL ilmoitti aikanaan tapauksesta ainakin Suomen ja Ruotsin ulkoministeriöihin, mutta tieto salattiin täällä. Silloiset Suomen ydinfyysikot ovat myös kertoneet tutkineensa laskeumaa ja tehneensä sen isotooppijakautumasta samanlaisen diagnoosin.
Mitä muuta meiltä salataan?
Ainakin ne monet läheltä piti -tapaukset molemmilta kotimaisilta ja useilta ulkomaisilta laitoksilta.
"Vihreät" vaikenevat samoin kuin kaikki muutkin. Kuka tukki suun ja miten? Rahalla vai terrorilla uhkailemalla?
lyövät läpi julkisissa tiedotusvälineissä,
Sehän on selvä.
Totuudesta ei oteta selvää,
julkaisemiseen on kiirus.
Tätä toimintaa sanotaan hurskastellen "yhteiskuntarauhaksi" eikä sitä haluta perustella sen tarkemmin koska sen tarkempi analysointi tuntuisi harmilliselta.
Mitkä asiat kuuluvat "yhteiskuntarauhan" piiriin, sen päättävät muutama poliitikko, virkamies ja medioiden edustajat.
Sensuuristahan siinä on kysymys eikä mistään muusta. Harjoitettavaa politiikkaa horjuttavia tai arvostelevia aiheita ei oteta esiin. Tämän tietysti ymmärtää muiden osalta mutta mediammme, joka on täydellisesti alistunut äänitorven ja juoksupojan osaan, osalta sitä ei voi eikä tarvitse ymmärtää. Sääliä ja vastenmielisyyttä noita perseennuolijoita kohtaan saa silti tuntea.
Hesari pitää itseään ja luulee olevansa ns. yhteiskuntarauhan tukipylväs tässä maassa.
Mitä se tarkoittaa?`
Tutkivaa journalismia jostain Marin Tasvallasta? ja sen sellaisia tuiki turvallisia trikkejä.
Hesarin kaikki uutiset, artikkelit ja mielipiteet julkaistaan siistista valmiiksi pureskeltuina koko kansan näytille. Yhteiskuntarauhan takia.
Hesaria tutkiskelee aamiaispöydässään hajuton, mauton ja poroporvarillinen toinen Hesari. Ja maksaa sadoista kiloista jätepaperia reippaasti päälle 130 Juroa vuodessa.
Jos haluaa kriittisä juttuja ulos, parasta valita oikea foorumi.