Tänä aikana pidetään oikeassa olevana sitä,
joka sanoo, ettei kukaan ole oikeassa.
Onkohan asia niin?
____________________
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Weijo kirjoitti:
"Tänä aikana pidetään oikeassa olevana sitä,
joka sanoo, ettei kukaan ole oikeassa.
Onkohan asia niin?"
Ei ole.
Nykyään kaikki luulevat olevansa oikeassa koska kaikki luulevat tietävänsä kaiken.
-Viisaat oppivat toisiltaan.
-Keskinkertaiset kantapään kautta.
-Tyhmät eivät opi mitään koska luulevat
tietävänsä jo kaiken
-Gandhi-
Kukaan ihminen ei ole oikeassa ja kaikki ovat oikeassa.
Kunkin ihmisen oikeamielisyyden ja totuuden luo ihminen itse eli antaa tilaa sisälleen tulla joko oikeamielisyyden tai sitten omanhyvän tavoittelun ja kumpikin on omasta mielestään oikeassa.
Me ihmiset emme ole mitään toisiamme tuomitsemaan. Jokainen kantaa vastuun omista teoistaan sitten viimeisenä päivänä.
On myös sanassa "Millä tuomiolla tuomitset sillä sinut tuomitaan", siksi on vaarallista olla ainoastaan oikeassa.
Oikeassa oleva, joka sanoo, ettei kukaan ole oikeassa tarkoittaa ettei myös hän itsekään ole oikeassa, sikäli hän on oikeassa, ettei meistä kukaan ole oikeassa.
Meille kristityille oikeassa oleminen tuntuu olevan jotenkin "pyhimyksen" kaltainen olotila.
Itse emme tee mitään väärää ja meillä on oikeus tuomita toisiamme (nuhdella), sillä olemme niin nöyriä, että emme itseämme ylennä vaan alennamme ja siksi juuri ylennämme.
Itse en ole hyvä ihminen vaikka koitan parhaani ja täydelliseksi en koskaan tule, vaikka koettaisin olla täydellinen.
Siksi Jumalan armo ja rakkaus, joka on kaikkia asioita ylempänä on tullut jokaisen meidän kohdallemme, jotta meillä olisi turva tuomiopäivänä.
Me olemme ihmisiä ja siis inhimillisiä, joillakin on tahto hyvään joillakin tahto pahaan ja nekin joilla on tahto hyvään saattavat tietämättään aiheuttaa pahaa ja eripuraisuutta.
Maailma on ihmeellinen ja ihmisen mieli on vielä ihmeellisempi, siksi kaiketi ettei minulla "ymmärrys" riitä käsittämään kaikkea olen laittanut turvani Jumalan sanaan ja lupaukseen armosta ja kaiken kattavasta rakkaudesta.
Olenko oikeassa kysyt ja vastaan;
en ole oikeassa ja olen oikeassa omasta mielestäni omine ajatuksineen, mutta monen muun mielestä en ole oikeassa.
:)
Hyvä vastaus sinulta.
Oikeamielinen on ennenkaikkea oikeudenmukainen
jonka perusta voi olla oikeassa olemisessa.
Jokainen voi kuitenkin testata omaa oikeassa olemistaan menemällä tuntemattomien ihmisten keskelle puhumaan omaa totuuttaan. Raamattukin
antaa erilaisia totuuksia esim. sapatinvietosta,
joten ei ihmisellä ole ainakaan helpompaa olla oikeassa. Tuossa tuntemattomassa ihmisjoukossa oikeassa oleminen ei kestä kauaa.
Mutta toisaalta eihän raamattu tai kukaan muu voi määrätä, että minun pitäisi olla samaa mieltä ja yhtä oikeassa, kuin mitä muut ihmiset toivovat minun olevan kanssaan. Siksi oma totuuteni on todellakin sekä oikeassa olemista, että väärässä olemista. Kokonaisuutena se on oma totuuteni, missä olen oikeassa.
Kummallisia oikeaoppisia kun ovat väärässä.
Mitäs me vääräoppiset!
?
...että jokainen on oikeassa! Että jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Lopetetaan paskan jauhaminen ja käännyttäminen. Jos tuomita haluaa, niin omasta elämästä kyllä löytyy parannettavaa. Tuskin on kukaan uskis luopunut vielä edes kaikesta omaisuudestaan!
Käykö?
kun mittaa oman maallikon totuutensa, miten arkipäiväisistä asioista se koostuu ja vertaa sitä universumin laajuuteen ja monimutkaisuuteen, ei kauheasti kiinnosta oikeaoppisuus. Tällä ihmistietoisuudella mikä on käytettävissä voi tunnustaa, ettei tiedä mitään.
Uskoa voi tietenkin mitata, uskooko sitten paljon vain vähän Jumalaan ja miten uskoo. Mitään oikeaoppisuutta senvaraan ei voi kuitenkaan rakentaa. Kaikki oppi mitä saamme
ja jaamme on vain pintaraapaisua universumin toiminnasta ja Ylimmän luojan voimasta.
Totta toinen puoli. Entä toinen?
kun ihminen saavuttaa rauhan ja totuuden itsensä kanssa, loukkaamatta sillä muita