Kävikö Jeesus Egyptissä?

Tässä yksi ikuisuuskysymys: siis onko nyt mitään historiallista pohjaa siinä väitteessä, jota huolimattomasti heitellään ilmaan, että Jeesuksen nuoruusvuosista osa kului Egyptissä uskonnonharjoituksen tai opiskelun merkeissä?

Miksi, oi miksi new age -pohjainen kirjallisuus on jättänyt riesaksemme tämän arvoituksen?!!
21834
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat
  • Pointtini onkin, että käväisikö Kristus siellä ikävuosien 12-30 välillä. Viittaamasi ajankohdan mukaan Jeesus oli vielä ihan taapero siellä ollessaan, joten hän ei vielä silloin voinut sivistää siellä itseään tai saarnata kellekään.

    Äänestä

Ensiksi tämä ei ole ikuisuuskysymys tärkeydeltään. Jeesus oli yli 2 vuotias, kun pakeni sinne ja viipyi siellä vanhempiensa kanssa lyhyehkön ajan. Mutta oli takaisin Israelissa paljon ennen 12 ikävuotta, koska silloin Hänet nähtiin jo juhlilla Jerusalemissa.

Ikuisuuskysymys sensijaan on seuraava: Saako Jeesus tulla ihmisen Herraksi ja Vapahtajaksi ja uskooko Jeesukseen Jumalan lähettämänä Poikana vai ei. Näissä ratkaistaan ikuisuuskohtalo.

Äänestä
  • Katsoitko kristallipallosta?

    Äänestä

  • Kristillinen ja arkinen puhekieli törmäävät toisinaan... Siksipä tarkoitankin ikuisuuskysymyksellä mielenkiintoista arvoitusta, joka jäänee ikuisuudeksi ratkaisematta.

    Äänestä

  • =?= kirjoitti:

    Katsoitko kristallipallosta?

    Raamattu, joka kertoo Evankeliumeissa Jeesuksen elämästä, ei kerro muusta käynnistä, kuin lapsena pakomatkalla.

    Raamattu sanoo, että Joosef, Maria ja Jeesus matkustivat Jerusalemiin vuotuisiin hengellisiin suurjuhliin, Pääsiäisenä, Viikkojuhlana ja Lehtimajanjuhlana, koska Temppeli oli siellä. Egyptiin menosta ei puhuta.

    Äänestä

  • Calais kirjoitti:

    Kristillinen ja arkinen puhekieli törmäävät toisinaan... Siksipä tarkoitankin ikuisuuskysymyksellä mielenkiintoista arvoitusta, joka jäänee ikuisuudeksi ratkaisematta.

    Kirjoitit:
    "..arvoitusta, joka jäänee ikuisuudeksi ratkaisematta."

    Vast.: Ei jääne ikuiseksi salaisuudeksi, koska uskon, että saamme Taivaassa kyllä selityksen tällaisiin kysymyksiin. Siellähän on Jeesus, kysytään siellä, ettei vaivaa ikuisesti.-:)

    Mutta emme voi tietenkään todistaa sitä.

    Äänestä

  • rene kirjoitti:

    Raamattu, joka kertoo Evankeliumeissa Jeesuksen elämästä, ei kerro muusta käynnistä, kuin lapsena pakomatkalla.

    Raamattu sanoo, että Joosef, Maria ja Jeesus matkustivat Jerusalemiin vuotuisiin hengellisiin suurjuhliin, Pääsiäisenä, Viikkojuhlana ja Lehtimajanjuhlana, koska Temppeli oli siellä. Egyptiin menosta ei puhuta.

    Joten raamatusta ei tähän nyt todisteita löydy puoleen eikä toiseen koskien Jeesuksen nuoruusvuosia aina aikuiseksi mieheksi asti.

    Äänestä

  • valo kirjoitti:

    Joten raamatusta ei tähän nyt todisteita löydy puoleen eikä toiseen koskien Jeesuksen nuoruusvuosia aina aikuiseksi mieheksi asti.

    Kun ei ollut Egyptissä, niin eivät new-agelaiset voi sepittää, että oli Jeesus nuoruusvuosina Egyptissä (jälleensyntymistä opettamassa).

    Älkää nyt aivan mahdottomia keksikö...reinkarnaation tueksi.

    Äänestä

  • rene kirjoitti:

    Kirjoitit:
    "..arvoitusta, joka jäänee ikuisuudeksi ratkaisematta."

    Vast.: Ei jääne ikuiseksi salaisuudeksi, koska uskon, että saamme Taivaassa kyllä selityksen tällaisiin kysymyksiin. Siellähän on Jeesus, kysytään siellä, ettei vaivaa ikuisesti.-:)

    Mutta emme voi tietenkään todistaa sitä.

    Jeesus oli teppeli koulujen oppilas ja koki vihkimyksen.
    Muista hänet erämaassa 40vrk

    Äänestä

  • rene kirjoitti:

    Kun ei ollut Egyptissä, niin eivät new-agelaiset voi sepittää, että oli Jeesus nuoruusvuosina Egyptissä (jälleensyntymistä opettamassa).

    Älkää nyt aivan mahdottomia keksikö...reinkarnaation tueksi.

    Jeesuksen käyneen tarpeillaan?

    Jos ei kerro, hän ei käynyt.

    En tue reinkarnaatiota, tuen sitä että Raamattu ei kerro kaikkea kaikesta mitä on tai ei ole ollut.

    Äänestä

  • Maagikko kirjoitti:

    Jeesus oli teppeli koulujen oppilas ja koki vihkimyksen.
    Muista hänet erämaassa 40vrk

    Arvovaltaiset lähdeteokset eivät tunne tuollaista valhetietoa temppelikouluissa olemisesta.

    Jeesus oli Evankeliumien mukaan Kuolleen Meren lähistöllä Juudean erämaassa paastoamassa ja rukoilemassa Jordanin kasteensa jälkeen.

    Äänestä

  • kyseliäs kirjoitti:

    Jeesuksen käyneen tarpeillaan?

    Jos ei kerro, hän ei käynyt.

    En tue reinkarnaatiota, tuen sitä että Raamattu ei kerro kaikkea kaikesta mitä on tai ei ole ollut.

    Ymmärtämätön saivartelija kysyy Jeesuksen tarpeillaan käymisestä. On syytä olettaa, että Hän kävi, koska Hän asettui ihmisen kaltaisuuteen myös fyysisesti.

    Kuitenkaan ei ole syytä ruveta arvuuttelemaan Jeesuksen Egyptissä oloa tuon Raamatussa mainittua pakomatkaa lapsena lukuunottamatta. Eikä muutakaan jossitteluja, joista ei ole arvovaltaisia tekstitietoja.

    Palstalta toiselle huokuu uskovaisen omahyväisyys ja ylimielisyys...

    Äänestä

  • He? kirjoitti:

    Palstalta toiselle huokuu uskovaisen omahyväisyys ja ylimielisyys...

    Jos tietää, on varma asiastaan. Saivartelu on sen verran pikkumaista puuhastelua, että on parempi toimia suoraviivaisesti ja -sanaisesti.

    Ei-uskovat ovat pilkassaan niin vaatimattomia.

    Äänestä

  • rene kirjoitti:

    Jos tietää, on varma asiastaan. Saivartelu on sen verran pikkumaista puuhastelua, että on parempi toimia suoraviivaisesti ja -sanaisesti.

    Ei-uskovat ovat pilkassaan niin vaatimattomia.

    >Saivartelu on sen verran pikkumaista puuhastelua, että on parempi toimia suoraviivaisesti ja -sanaisesti.

    Näistä sanoista saatat joutua vielä tilille.

    Äänestä

  • haa kirjoitti:

    >Saivartelu on sen verran pikkumaista puuhastelua, että on parempi toimia suoraviivaisesti ja -sanaisesti.

    Näistä sanoista saatat joutua vielä tilille.

    On lounasaika, joko söit.

    Toisinaan kannattaa syödä kunnolla ja hengittää raitista ilmaa.

    Äänestä

Muka totuutta jostain new age kirjallisuudesta.

Toivottavasti ymmärsin sinun tekstisi aivan väärin.
Polta kaikki ne new age kirjat,ja pieraise päälle.

Et varmasti menetä mitään. Tämä on tosi.

Äänestä
  • Alan kyllästyä kuulemaan tällaista!! Saanko etsiä totuutta nykyaikaisesta genetiikasta tutkimalla biologiankirjoja, vai pyyhkisinkö niilläkin perseeni? Mitä helvetin väliä sieluni pelastumisen kannalta on sillä, vaikka Jeesus olisi käynyt Suomessa? Eikö kysymykseni jo itsessään ilmaise, että kaipaan lähdetietoja ennen kuin uskon mitään puppua?? Ja jos äskeinen kuulosti epäkristilliseltä, tiedä, että olen kohteliaisuuttani nöyristellyt ja hymyillyt kaltaisillesi jo vuosia.

    Äänestä

  • Calais kirjoitti:

    Alan kyllästyä kuulemaan tällaista!! Saanko etsiä totuutta nykyaikaisesta genetiikasta tutkimalla biologiankirjoja, vai pyyhkisinkö niilläkin perseeni? Mitä helvetin väliä sieluni pelastumisen kannalta on sillä, vaikka Jeesus olisi käynyt Suomessa? Eikö kysymykseni jo itsessään ilmaise, että kaipaan lähdetietoja ennen kuin uskon mitään puppua?? Ja jos äskeinen kuulosti epäkristilliseltä, tiedä, että olen kohteliaisuuttani nöyristellyt ja hymyillyt kaltaisillesi jo vuosia.

    Vai alat kyllästyä kuulemaan tälläista.

    Eikä sinuakaan ole muuta pyydetty tekemään,kuin uskomaan Jeesuksen evankeliumi,eikä nöyristelemään minua ja kaltaisiani.

    Sinä muka etsit totuutta jostain lähdetiedoista. Onkop edes tullut mieleen,että ei ne lähdetiedot sinua pelasta mistään. Korkeintaan pullistut jostain selittämättömästä omahyväisyydestä,ja väännät senkin selitykseksi ja oikeutukseksi omille synneillesi.
    Ja pistät nekin lopulta toisten syyksi.

    Kohteliaisuus ja nöyristely ei sinua auta,miksi senkin pistät jo toisten syyksi,koska viha niistä näyttää suuntautuvan uskovia kohtaan?

    Jos sulla olisi uskoa sinapin siemenenkään verran,sinä rukoilisit Jeesusta johdattamaan sinut oikean tiedon ääreen,etkä itse sokeana haparoisi,ja eksyisi entistä enemmän.

    Usko jeesukseen ei ole niin monimutkainen juttu,kuin näytät ajattelevan.

    Ja etkö ole huomannut niistä new age jutuista sitä kammottavaa transsissa tulevaa monotonista ja sanoisinpa suorastaan hypnoottisesti hupattavaa tekstin tyyliä,joka kyllä eksyttää tietämättömät,mutta totuuden tuntevia puistattaa.

    New age puhuu ufoista,mutta Jeesus ei tarvinnut ufoja,etkö huomaa,mistä on kysymys?

    Vakuutan sinulle,että ylösnoussut Jeesus kuulee sinua,kun rukoilet,ja syntisi tunnustat,Ja muuta sinä et tarvitse,sinähän sen jälkeen tietämällä tiedät,että oot syntisi tunnustanut,ja kun otat Jeesuksen sydämessäsi vastaan,sinä olet silloin pelastettu ja olet varmasti puhdas Jumalan edessä.

    Ja olet pelastettu! Sinä olet sitä pyytänyt,ja se on tosiasia,jota kukaan ei voi enää tyhjäksi tehdä!
    Tajuatko,SE ON PÄTEVÄ! Jumalakin sen myöntää.

    Mitä varten sinä haluat muka olla parempi. HÄH?

    Äänestä

  • akk. kirjoitti:

    Ensinnäkin uskon, että Jeesus on Kristus. Toiseksi uskon, että hän on meidän vapahtajamme. Kolmanneksi uskon, että hän on itse todistanut sen nousemalla kuolleista. Uskonpa vielä senkin, että hän tahtoo meidän rakastavan toisiamme ja Jumalaa. Kolmanneksi minulla on parhaimpina hetkinäni ollut hämmästyttävän syvä rakkaus Luojaani ja kaikkia luotuja kohtaan, ja se on herättänyt minussa halun paitsi toimia muiden hyväksi, myös etsiä tietoa eri asioista ja oppia lisää (koskien vaikkapa uskontohistoriaa).

    Mutta vaikka tunnenkin muutaman ihanan uskovan, saan yleensä yhtä kylmän vastaanoton kuin tällä palstalla: "Koska epäilet Ensimmäisen Pietarin kirjeen neljännen luvun seitsemännen jakeen autenttisuutta, täytyy sinun olla harhautunut, kerettiläinen, riivattu, liberaalipakana. Ja koska et kääntynyt geologiaa koskevissa tieteellisissä pohdinnoissasi Raamatun puoleen, täytyy sinun olla luopio, vääräuskoinen, vapaamuurari, elämäntapawiccalainen, noita, saatananpalvoja!" Siis mikä ihmeen ennakkopäätelmien ketju oikein lähtee liikkeelle aina kun vilpittömän kiinnostunut tutkija avaa suunsa? Tällaiset lähestymistavat eivät ole koskaan rikastaneet uskonelämääni - ovatpa peräti vieraannuttaneet minua joistakin suunnista, kuten helluntalaisista. Ja mitä uskot tietäväsi vaikkapa New Age -kirjallisuudesta. Sehän on pelkkä kattonimitys äärettömän moninaiselle kirjallisuudelle, joka tuo esiin unohduksiin painuneita näkökulmia filosofiasta ja uskonnosta. Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan! Otapa ensin selvää asioista, sillä mainitsemastani kategoriasta löytyy paljon muutakin kuin jotain mustiin pukeutuvia teinejä kiehtovia, pölyttyneitä magiankirjoja.

    Miksi kaikki ajattelevat, että etsin tietoa PELASTUKSESTA? Ikään kuin en olisi sitä armosta saanut tai vielä ihan käsittänyt. Ja mikä saa sinut kuvittelemaan, että haluan "olla parempi" tai päteä jollain tällaisella detaljitiedolla? Tuskin enempää tai vähempää kopeutta on yliopisto-opiskelijalla, joka valitsee sivuaineekseen astronomian. Hyökkäävästä vastauksestani seurasi näemmä vain lisää loskaa niskaan. Mutta niin ymmärtäväisesti ja rakastavasti kuin lähestynkin (paitsi tällä kertaa) herätysliikkeiden - ehkä luterilaisen kirkonkin edustajia - niin yleensä törmään ahdasmielisyyteen ja kummallisiin itseäni koskeviin johtopäätöksiin. Haluaako joku jakaa tunteeni?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Calais kirjoitti:

Tässä yksi ikuisuuskysymys: siis onko nyt mitään historiallista pohjaa siinä väitteessä, jota huolimattomasti heitellään ilmaan, että Jeesuksen nuoruusvuosista osa kului Egyptissä uskonnonharjoituksen tai opiskelun merkeissä?

Miksi, oi miksi new age -pohjainen kirjallisuus on jättänyt riesaksemme tämän arvoituksen?!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu