"Isä Jan antoi itsensä piispan käsiin.
Hän luotti piispaansa.
Ja Machiavellin opein hänet petettiin".
Mitä me katolilaiset teemme isä Janin hyväksi? Riittääkö, että olemme tyytymättömiä ja/tai passivoidumme/etäännymme kirkosta?
Mielestäni emme ole riittävän kypsiä emmekä osaa keskustella.
Eläköön Katkirkko, jossa piispaa ei pelätä ja jossa elää dialogin mahdollisuutta.
Lisää:
http://aamunkoi.pp.saunalahti.fi/Katkirkko/?go=news&attachment=249
Hän luotti piispaansa.
Ja Machiavellin opein hänet petettiin".
Mitä me katolilaiset teemme isä Janin hyväksi? Riittääkö, että olemme tyytymättömiä ja/tai passivoidumme/etäännymme kirkosta?
Mielestäni emme ole riittävän kypsiä emmekä osaa keskustella.
Eläköön Katkirkko, jossa piispaa ei pelätä ja jossa elää dialogin mahdollisuutta.
Lisää:
http://aamunkoi.pp.saunalahti.fi/Katkirkko/?go=news&attachment=249
Vastaukset 34
Vanhimmat
Machiavellin oppia on tosiaan vaikea olla tunnistamatta. Mielestäni käytössä ovat myös Janten lait. On selvinnyt etteivät ne ole mikään pohjoismaiden yksinoikeus, vaan näytetään ne tuntevan Puolassakin. Taitavat olla yleisinhimillisiä tai paremminkin yleisepäinhimillisiä lakeja. En muista niistä tässä nyt yhtään mutta tarkoituksena on ihmisen nitistäminen. Älä luule olevasi mitään, ME olemme jotain, jne.
Vallan väärinkäyttö, auktoriteetin väärinkäyttö. Niitä esiintyy kaikissa yhteisöissä, kaikenlaisissä ihmisten välisissä suhteissa. Eivät tosiaan ole kirkon (ei minkää uskonnon) yksinoikeus.
Katolinen Kirkko saa auktoriteettinsa vain ja ainoastaan Kristukselta. Hierarkia on todellakin pyhä. Siksi vallan väärinkäyttö sen puitteissa on Kristuksen uhmaamista. Se vääristää hänen kuvansa. Me pyydämme kuten Filippus "Näytä meille Isä, niin me tyydymme." Edellinen paavi muistutti juuri tästä pohjoismaisia piispoja ad limina -vierailulla. Ei riitä että Kristuksesta puhutaan ja luetellaan käskyjä ja dogmeja. Piispa ei ole Kristus, vaan hänen edustajansa. Siksi me odotamme, että Pyhän Hengen täyttämänä hän sekä sanoillaan että tekemisillään, koko elämällään näyttää meille Kristuksen, hänen joka on ihmiseksi tullut Rakkaus. Rakkaus jossa ei ole pelkoa! Missä on pelkoa, puuttuu rakkautta. Isä Robert de Caluwé oli aivan oikeassa siinä, että pelko on huono tekijä hiippakunnassa. Hiippakunta jota johdetaan pelon vallassa ja pelotellen, ei voi hyvin.
Haluaisin sanoa kuitenkin sinulle Neruda ja kaikille lukijoille, että useat ihmiset toimivat nyt ratkaisun löytämiseksi isä Janin asiassa. Olen täynnä toivoa ja luotan Jumalaan. Kiitän että hän kuuli rukouksemme, eikä vielä ottanut isä Jania luokseen. Täällähän me häntä tarvitsemmekin. Voisimme ottaa muuten oppia Aisopokselta. Ei leijona pelastunut niin, että hiiret (sen yhden kiitollisen hiiren johdolla) olisivat menneet ihmisen luo mielenosoitukseen tai edes hiljaiseen rukoushetkeen. Ihminen olisi vain hankkinut lisää kissoja ja hiirenloukkuja! Vaan verkostodynaamisena taidonnäytteenä he kaikessa hiljaisuudessa vapauttivat jalomielisen leijonan. Hieno malli.
Janten lakien teoria on minulle - ja varmaan monelle muullekin tuntematon - mutta sen toteutuminen käytännössä on jo kipeästi tullut ilmi.
Kerronpa, miten hiippakuntamme tilanne on vaikuttanut minuun: olen tullut kyyniseksi (sieluni on siis homeessa) kuulemaan jatkuvasti puheita rakkaudesta ja suuresta anteeksiannosta tai kieltäymyksien hedelmällisyydestä, jota hiippakunnan "hallitsijat" itse eivät osoita käytännössä. Sehän on nähty näiden neljän vuoden aikana. Korkeamessujen saarnat sanahelinöineen ja sormi pystyssä annettujen "opetusten" vuoksi hymähdän unohduksiin. Voi olla, että jossakin messussa saarnassa saattaa olla evankeliumin selitystäkin. Mutta kun jonakin sunnuntaina saa saarnan sisällöstä tarpeekseen, niin kyllä silloin pitää muutaman viikon "messupaastoa". Messuun osallistuminen on aika ajoin vastenmielistä juuri noiden kuulijaa aliarvioivien sanan pasuunoiden takia.
Joskus tuntuu siltä, ettei enää eletäkään Suomessa, vaan siinä maassa, josta a.o. pappi on kotoisin. Hän on tuonut siellä vallitsevat tavat mielipiteineen meidän keskellemme. Olemme siis kuin tyttö, joka joutuu opettelemaan tanssin uudet askeleet, kun tanssittaja on vaihtunut. Se tuntuu loukkaavalta, kun kyseessä ei kuitenkaan ole tanssi, vaan oma kirkko. HUOM. Kaikki pappimme eivät ole sellaisia, turhan monet kylläkin.
Olisi tietenkin mukavaa ja kodikasta tavata muita seurakuntalaisia ja vaihtaa kuulumisia korkeamessun jälkeen, mutta nykyisin monet muutkin ovat passivoituneet mitä seurakuntaelämään tulee eikä heitä aina tapaakaan. Katsokaapa kukin, mitä omassa seurakunnassanne on tapahtunut ja tapahtuu!
Näin ovat siis "Janten lait" vaikuttaneet minuun. Olen vieraantunut ja tunnen jotenkin olevani vieraiden keskellä. Asiaa ei kohenna, että vasta katolisen kirkon helmaan palanneet eli konvertiitit julistavat meille näilläkin palstoilla, mitä katolinen oppi on ja miten "todellisen" katolilaisen pitäisi suhtautua kaikkeen kritiikittömästi. He ottavat mielellään nimimerkiksi pyhimysten nimiä ja siteeraavat rukouksiamme latinaksi ikään kuin sellainen tekisi heistä uskottavampia.
Väärinkäsitysten välttämiseksi muistutan, että toki me kaikki olemme konvertiitteja eli käännynnäisiä, kuten rakastettu piispamme Paul asian on ilmaissut, sillä meidän tulee jatkuvasti kääntyä Jumalan puoleen. Sen me voimme tehdä ihan itse. Emme tarvitse siihen kädestä pitäen taluttajaa.
Kiitos viestistäsi ja lohduttavista sanoistasi. Myönnän olevani kuumaverinen ja olevani kärsimätön – mutta monen ihmisen lailla olen nyt syvässä kriisissä enkä enää luottaa edes rukouksen voimaan…
Toisaalta muistan Jeesuksen sanoneen: "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon” (Matt. 7, 21)
Mikä on Jumalan tahto isä Janin asiassa?
1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta.
Tässä tuli julki suurin piirtein kaikki mitä itsekkin olen havannoinut.
45 vuotta tyäelämää takana.
Kiitos laintuntemukseni lisäämisestä!
Tämähän on suoraan katkirkkolaisten viesti hiippakuntamme piispalle.
"Älä luule, että olet jotain, älä luule että tiedät enemmän, älä luule, että kelpaat johonkin."
Rukoilen piispamme puolesta.
...olet erittäin huono.
Mistä arvelet että mainitsemasi sanasi ovat katkirkkolaisten? Ole rohkea ja vaihda tutkimusalaa!
Minusta tuo kuulostaa Tuomas Kempiläisen lailta. Meitä joitakin kasvatettiin hänen kirjansa "Kristuksen seuraamisesta" hengessä. Silloin toistettiin: ajattele aina, että olet huonompi kuin muut, ajattele aina, että et ole hiukkaakaan parempi kuin kukaan muu. Tällä oli tarkoitus kitkeä mahdollinen ylpeys ja turhat luulot lasten mielistä.
Tosiasiassahan tuollaiset uskomukset (huonompi kuin kukaan, ei ollenkaan parempi kuin kukaan) ovat valheellisia. Kesti kauan ennen kuin ymmärsin sen, sillä noita uskomuksia pidettiin tärkeinä ja itsensä pitäminen minkään arvoisena oli syntiä.
En todellakaan tunnista Tuomas Kempiläisen henkeä tuollaisesta, sen sijaan henkisen väkivallan tunnistan.
Eikö siinä Jante vain käytä Tuomas Kempiläistä
omiin tarkoituksiinsa? Onhan Raamatullakin muka perusteltu mitä sairaimpia asioita. Sekä Raamattu että "Kristuksen seuraamisesta" ovat kuitenkin Pyhässä Hengessä kirjoitettuja todistuksia Jumalan rakkaudesta ihmistä kohtaan, Jumalan ja ihmisen rakkaussuhteesta. Vallanhimoiset tai yksinkertaiset jne. tulkitsevat niitä omalla tavallaan, joskus ihan nurinkurisesti.
Janten "me" on yksi (tai usempia) sanomassa toiselle: sinä et ole mitään. Jeesus sanoi, että se on murhaan verrattava rikos. Kasvattajat, joihin viittaat, eivät ole ymmärtäneet lasten ystävää Jeesusta eivätkä myöskään Tuomas Kempiläistä oikein.
Yksikään Janten laki ei päde Jumalan valtakunnassa. Kempiläinen sen sijaan on kunniapaikalla.
Olet oikeassa.
...viestintä olla kaksisuuntaista!
Tämä on kai itsestäänselvää, mutta täsmennän, että
"Kristuksen seuraamisesta" on tietysti hartauskirjallisuutta. Raamatun rinnalle ei voi asettaa mitään.
Olen kokenut saman asian vaikeaksi. Tuntuu hullulta kuunnella toisaalta huonoja saarnoja ja toisaalta saarnoja, jotka kehottavat sellaisiin asioihin kuin kristillinen lähimmäisenrakkaus tai anteeksianto, kun piispa selvästikin vain pyyhkii pöytää niillä ja heittää roskien mukana pois.
Minusta on vaikeaa osallistua eukaristiaan, joka meillä on häpäisty: miksi piispa saa osallistua eukaristiaan, vaikka hän ei ole korjannut tekemääsä vääryyttä ja pyytänyt sitä anteeksi? Ei kai tässä vain ole kysymys siitä, mistä protestantit meitä aina syyttävät: "tehän saatte tehdä mitä vain, kunhan vain ripittäydytte, ainahan ne synnit ripissä anteeksi saa". Tavalliset seurakuntalaiset, jotka ovat eronneet esimerkiksi vakavan väkivallan vuoksi ja menneet uudelleen naimisiin eivät piispan mukaan saa osallistua eukaristiaan, mutta tämä hyväkäs näköjään saa.
Michael, veit saappaat suustani! Minulla tökkii kanssa tämä epäreilu, tekopyhä asetelma! Tuntuu, että katolinen uskomme on taantunut kokoelmaksi sääntöjä, joita maallikoiden on noudatettava. Piispa Paul aina sanoi, että pitää tarkastella kokonaisuutta ja asiat ovat aina tapauskohtaisia. Olen samaa mieltä! Mikä ei ole kohtuus, ei voi olla lakikaan. Näin sen pitäisi mennä. Kirkon jyrkät ja jäykät kannanotot aiheuttavat valtavasti inhimillistä kärsimystä, sille olisi korkea aika tehdä jotain. Ajatellaanpa vaikka väkivaltaisesta avioliitosta eronnutta, miksi ihmeessä häneltä pitäisi kieltää uusi avioliitto?? Hänhän ei ole millään tavoin vastuussa ex-puolisonsa väkivaltaisesta käytöksestä, jonka takia avioliitosta oli tehtävä loppu. Vai onko Paolo Berti sittenkin oikeassa; väkivaltaista puolisoa pitää vain ymmärtää ja auttaa, jos sitten henki sattuisi väkivallan seurauksena lähtemään, kuolisi marttyyrina. Laiha lohtu, sanon minä.
kirkko ei ole demokratia, vaan hierarkinen laitos. Mitä korkeammalla olet hierarkiassa sitä enemmän vapuksia saat. Jos erehtyy luulemaan, että kyse on demokratiasta, niin pieleen menee todella rankasti. Kirkon hierarkiassa pääsee eteenpäin, jos tekee sitä mikä mielyttää esimiestä. Jos taas teet sitä, mikä mielestäsi on oikei, mutta joka ei mielytä esimiestäsi, huomaat pian joutuneesi lähetetyksi kirkkoherraksi hornantuuttiin. Toisaalta, jos on jo pispana hornantuutissa, niin ainoa keino päästä pois sieltä on todella mielyttää esimiestään ja pitää itsensä tavalla tai toisella näkyvillä. Poliitikot sanovat, että myös negatiivinen julkisuus on parempaa kuin ei julkisuutta.
"He ottavat mielellään nimimerkiksi pyhimysten nimiä..."
Miksipä ei, kaima Elisabeth, koska useimmat suomalaiset nimet ovat kuitenkin pyhimysten nimiä. Pyhiä Elisabethejakin on aika monta:) Oma elisabetini on birgittalaisten madre Elisabetta eli autuas Elisabeth Hesselblad. Olisin ensin halunnut rekisteröidä nimimerkikseni etunimeni (erään toisen pyhimysnimen suomalainen muoto) tai sitä lähellä olevan, mutta sen verran tavallinen nimi se on että kaikki ne oli varattu! Silloin oli luettavanani joku Elisabeth Hesselbladista kertova kirja ja tuhahdin että kokeillaan, tuo nimi ehkä menee läpi suomi24:lle ainakin italialaisittain.. Ei sen pyhempi tarina nimimerkkivalinnan taustalla enkä erityisemmin kuvittele autuasta äiti Elisabethia esikuvaksenikaan. Ei sitä tarvinne käännynnäisten syntinä pitää jos länttää nimimerkiksi pyhä XYZ jonkun ...--- tai asdfghj sijaan.. ei välttämättä merkitse yhtään sen enempää.
Se rassaa, että itsenäinen ajattelu ja innostus tuntuu hävinneen ennen hyvinä pidetyistä papeista. Niin kuin tässä ketjussa edellä kirjoitetaan, saarnat ovat usein epätodellista rutiinitekstiä, vailla aitouden tuntua. Rehellisiä ajatuksia papeilta saa korkeintaan kahden kesken, ja silloinkin kovin ylimalkaisesti ja alakuloiseen sävyyn.
Mitä piispa oikeasti voisi tehdä papille, joka puhuisi suoraan ajatuksensa hiippakunnan tilasta? Ei kai hän sentään voisi ilman seuraamuksia kaikkia karkottaakaan? Toisaalta säälin näitä hyviä pappeja, toisaalta suututtaa heidän lymyilynsä. Kun Elisabethin ja Michaelin ja monen muun kaltaiset suomalaiset katolilaiset vieraantuvat seurakunnistaan, eikö tässä olisi syytä pappien ryhdistäytyä ja alkaa ottaa rohkeasti ongelmat julkikäsittelyyn. Vai onko pakko käydä jonkin kertakaikkisen pohjan kautta?
kaikki birgittalaiset ovat virallisessa muodossa nimeltään M. Jotakin. M. ei ole lyhennys madresta tai muusta sellaisesta vaan nimestä Maria. Eli he kaikki ovat saaneet nimensä osaksi säätökuntansa suojelijan, Neitsyt Marian nimen, ja heidät on erityisellä tavalla omistettu Marialle. Sitten on vielä se osa luostarinimeä, jolla heitä varsinaisesti kutsutaan.
ole sama systeemi aika monilla muillakin sääntökunnilla eli se M(aria) kuuluu nimeen ikään kuin automaattisesti.
Oikeassa tietysti olet, kirjoitin epätarkasti. Olin kyllä tuon kuullut - en nyt muista ajattelinko maria elisabettaa kun nimimerkkiä etsin, mutta sitten olen ruvennut ajattelemaan häntä madrena... mutta sallittakoon että nimimerkissäni m. voi olla mikä vaan, kun en oikeasti ole birgittalaisnunna..:)
olen saanut p. Unkarin Elisabethin mukaan. Hänet tunnetaan myös Thüringenin Elisabethina.
Minä sain nimeni kasteessa.
Rooman kirje näytti vihreää valoa kotiinpaluulle. Luotan että he ovat tulkinneet Jumalan tahtoa oikein. Paikallisella tasolla kysymyksesi varmasti täytyy osoittaa piispalle, jonka tehtäviin kuuluu toimia meille luotettavana tulkkina.
Olet muuten tehnyt niin paljon isä Janin asiassa, että voi hyvinkin olla pienen "retriitin" aika. Levähtäkää vähän, sanoi Jeesus. Kiitos sinulle.
Kiitos, että olet huolissasi hyvinvoinnistani! Valitettavasti Jumalan tahdon tulkkina piispa Wróbel on osoittautunut äärimmäisen heikoksi, sikäli että Rakkaus tuntuu hävinneen kokonaan tästä hiippakunnasta.
"Retriittia" olen harjoitellut monta vuotta. Sallit varmasti, että nyt yritän toimia oikeudenmukaisuuden puolesta, niin kuin kristittyjen pitäisi tehdä.
Paljon voimia ja kestävyyttä sinulle edelleen!
Ja samoin kaikille, jotka toimivat oikeudenmukaisuuden puolesta.
...erinomaisesta linkistä! Ilman Katkirkkoa keskustelumahdollisuudet (myös isä Janin asiassa) olisivat olleet olemattomia nykyisen Suomen katolisen kirkon sisällä.
Meillä ei edelleenkään ole Suomen katolista kirkkoa. On vain Katolinen kirkko Suomessa. Sen vuoksi nykyinen piispammekin on täällä vain vieraana tai osa-aikaisena. Hänen varsinainen leipätyönsä on Puolassa.
... ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Katolinen kirkko Suomessa on realiteetti kun taas Suomen katolinen kirkko on tavoite.
Siis onko teillä, arvoisa Nobel, mitään ehdotuksia? Dynamiittia, dialogia?
Dialogia, toivoen että sitä tullaan taas hyväksymään katolisessa kirkossa, Vatikaani II kirkolliskokouksen päätösten mukaisesti.
Kiitos vastauksesta. Allekirjoitan.
puurossa oli sokeria. "Makhia velli".
Pihalla häärivistä erottui vihkiäisten valmistelijat.
Rappi olla on hyvä olla, lauloi juutalainen opettaja.
Viinan vastustajien kokoukseen tuli kylänraitista porukkaa.
Jee sukset totesi papin poika, kun sai sukset joululahjaksi.
Gospel artisti luki oh jeet kun ei muuten osannut.
lauantain menovinkki: klo 12 TKK:lla DI Jani Roman väittelee aiheesta "A study of organizational dialogue. Facing the truth, gaining inspiration and creating understanding of the function of an organization."
Täydellisimmillään dialogi keskustelun syventyessä voi nousta "integraatio" vaiheeseen. Ryhmäkeskustelun menetelmänä dialogi voi olla hyvin hedelmällinen. Keskeinen tekijä sen onnistumiselle on osallistujien kyky kohdata ja käsitellä tunteita, joita keskusteluprosessissa voi syntyä. Siinä vain joitakin tuloksia (ei siis 0-tutkimus).