En muista koska viimeksi olisin tullut yhtä tyytyväisenä elokuvateatterista kotia. Tällä kertaa leffalippu maksoi todellakin itsensä takaisin. Tuore suurelokuva The Island nimittäin on kuluneen kesän toistaiseksi paras jonka olen nähnyt.
Ohjaajana Michael Bay (Armageddon, Pearl Harbor yms muut suurien budjettien rymistelyt). Pääosissa taitava Ewan McGregor ja hehkeä Scarlett Johnsson. Sivuosissa aina loistava Sean Bean ja liuta muita, mukaanlukien tutunoloisessa roolissaan oleva Steve Buscemi (se hieman lieromainen likainen mies).
Mutta ei siinä kaikki eväät. Leffan tekninen toteutus, ja jopa juoni olivat kaikki kohdallaan. Sci-fiä kyllä, mutta voimakkaalla dravilla. Leffassa oli äksöniä miehekkäästi, eikä se mennyt missään vaiheessa kovin syvällisiin tulkintoihin - mutta tämä siis positiivisessa mielessä.
Itse tarina alkaa lähitulevaisuuteen sijoittuvasta asuinlaitoksesta. Siellä jonkinlaisesta ihmiskunnan massatuhosta eloonjääneitä ihmisiä asuu tiukasti valvotussa kommuunissa. Säännöllisin ajoin joku onnellinen valitaan arvonnoissa voittajaksi joka pääsee matkalle ns. Saarelle. Tämä viimeisenä paratiisina mainostettu paikka tarjoaa voittajalle iloisen loppuelämän...
Mutta, kuten arvata saattaa, päähenkilömme pääsevät pian selvyyteen asioiden todellisista taustoista. Tervetuloa oikeaan maailmaan =)
The Island tarjosi kaiken hyvän lisäksi myös joitain hieman huonojakin puolia. Ei siinä etteikö leffassa olisi ollut omaperäisiäkin ratkaisuja, mutta kyllä tähän oltiin otettu lainaa muistakin tekeleistä. Ensimmäisenä nousi mieleen George Lucasin kulttielokuva THX-1138. Toisena vanha kunnon The Matrix. Mutta mitään suoria, liian läpinäkyviä kopiointeja ei ollut.
Leffassa vilisseet tuotemerkkien selkeät mainonnat osuivat silmään pahiten :D
Loppuarvosana kiitettävä. Suositeltavaa katseltavaa lähinnä ikään ja sukupuoleen katsomatta, eikä tarvi olla tieteiselokuvien fanipoika jotta The Island viihdyttäisi.
****/*****
The Island - arvostelu
3
872
Vastaukset
- sahe
ensimmäistä Matrixiä, tämä oli rankempi ja mielenkiintoisempi.Mieleen tuli verrata joitakin tapahtumia lähihistoriassa Puolan leireillä.
Vakavasti otettuna siinä oli kritiikkiä sekä nyky tieteeseen ja sen mahdolisiin sovellutuksiin että ihmisen julmuuteen kun vastapuolella on oma elämä.Hyvää leffassa oli myös se ettei futuristiset maisemat olleet nin erikoisia ja hörhöjä kuin joskus tuppaa olemaan.
Kysymykseksi jää, mihin asti haluamme ummistaa silmämme jos turvallisuutemme on taattu.- justmemyselfandi
Totta! Ensimmäine Matrix ailoitti uuden aikakauden elokuva toellisuudessa. Nimittäin Salaliittoteoria aikakuden. Aluluksi se viehätti ja pista pään sekaisin joka katsonta karralla, mutta nyt samanlaisia on tullut jo liikakin ja vienyt arvon myös Matrixillta.
- ruthlesscritic
Tämäkin löytyi kaapin perältä lojumasta ja pitihän se sitten katsoa.
Erinomainen elokuva. Scarlett on aivan ihana ja Ewan tekee komean työn hieman lapsellisena kloonina. Sean Bean teki taas sen mitä yleensä leffoissa tekee ja niin edelleen...
Visuaalisesti hieno (jopa DVD versiona) ja tarina pitää tiukasti otteessaan. Nyt vain pitää jo sanoa, että elokuvassa kuvattu teknologia alkaa olla kohta todellisuutta.
Törmäsin tuossa kommentteihin, että tämä ei olisi menestynyt USAssa järin hyvin. Tietääköhän kukaan miksi?
Tarkempi arvostelu täällä:
http://ruthlessmovieblog.blogspot.fi/2012/10/the-island-2005-you-know-that-perfect.html
IMDB:
http://www.imdb.com/title/tt0399201/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082707Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1202107- 701657
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje281304Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi251169- 961094
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe531082- 851064
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta1281057Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987