Kolmenlaisia ihmisiä

Kun ihmistä tarkastellaan yhteiskunnallisena olentona, niin ihmiset voidaan mielestäni jakaa karkeasti kolmeen luokkaan.

Hyödylliset ihmiset. He ovat niitä, jotka työpanoksellaan rakentavat yhteiskuntaa. Tyypillistä käyttäytymistä edustaa työ, perhe-elämä ja kuluttaminen sekä matkailu. Aktiivista, paljon esillä tapahtuvaa tekemistä.

Hyödyttömät ihmiset. He eivät osallistu tai voi osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, vaikka haluaisivatkin. Tyypillisesti työttömiä tai sairaita. Syy ei yleensä ole itsestä riippuvainen. tyypillistä käyttäytymistä edustaa ajan kuluttaminen erilaisten halpojen harrastusten kautta. Joskus päihteet. Yleensä vetäytyvää käyttäytymistä.

Haitalliset ihmiset (syöpäläiset). Nämä eivät osallistu rakentamiseen vaan ovat omistaneet elämänsä tuhoavaan toimintaan. Näillä ihmisillä ei ole minkäänlaista halua osallistua tai työskennellä, sen sijaan he olettavat, että heille kuuluu automaattisesti kaikki ilman mitään velvollisuuksia. Tyypillistä käyttäytymistä edustaa notkuminen porukassa julkisilla paikoilla, pummiminen, häirintä, pelottelu, uhkailu, väkivaltaisuus, varkaudet ja pakottaminen. Päihteet kuuluvat voimakkaasti elämäänsä ja elämäntapa on näkyvää.
8395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mihin ihmisryhmään itsesi sijoitat...

Äänestä
  • Oikea vastaus on - hyödyttömiin ihmisiin.

    Äänestä

Ei pitäisi luokitella ihmisiä. Kaikki ovat pois poikenneita, tyynni kelvottomiksi tulleita. Ei ole yhtään, joka hyvää tekisi, ei yhden yhtäkään.

Äänestä
  • Ei pitäisikään luokitella, mutta harva se päivä näkee käyttäytymistä, joka johtaa luokittelemaan, koska ihmisissä kuitenkin on eroja. Melkein kaikki muu menee, mutta tahallinen, ilkeämielinen toisten häirintä tms. on syvältä.

    Ihmiset ovat sekoitus hyvää ja pahaa, miten ne määritelläänkin. Jokainen pystyy molempiin. Esittämäni luokat ovat karkeita kärjistyksiä, mutta ne kuvaavat painotusta, johon kunkin elämänasenne on kallellaan. Luokan jäsenyys ei välttämättä ole pysyvä.

    Äänestä

Omistajat, eli ne jotka vaan oleilevat ja nauttivat muiden töiden hedelmistä.

Äänestä

Korjaan hieman luokitustasi. Sinun kolmenlaiset ihmiset mahtuvat minulla kahteen luokkaan. Minun kolmatta luokkaa sinun luokituksessasi ei ollut:

1. Haitalliset ihmiset eli syöpäläiset rakentavat työpanoksellaan yhteiskuntaa, jota maapallo ei kestä. Tyypillistä käyttäytymistä edustaa työ, perhe-elämä, matkailu ja muu kuluttaminen. Kaksi viimeksimainittua voidaan laskea ympäristörikoksiksi.

2. Syrjäytetyt. Tähän luokkaan sopisi luonnehdintasi hyödyttömistä ihmisistä. Ehkä kutsuisin heitä mieluummin harmittomiksi. Paitsi tätä sinun kolmatta ihmisryhmää, jota voisi luonnehtia harmillisiksi tai passsiivis-aggressiiviseksi.

3. Haaveilijat. Ne joilla on unelma paremmasta maailmasta ja jotka ovat valmiita tekemään myös töitä sen eteen. Heitä löytyy esimerkiksi luonnonsuojelijoitten, pasifistien ja feministien parista. Myös Attacin kaltaisissa järjestöissä toimivat kuuluvat näihin positiivisiin vastavoimiin, joita aina on, vaikka juuri nyt ne tuntuvat valitetttavan heikoilta.

Äänestä
  • Jos asiaa tarkastellaan vihreästi, niin olet varsin oikeassa omassa luokituksessasi.

    Idealismissa ei ole mitään vikaa, valitettavasti valtaisia enemmistö ihmisistä kuolisi nälkään varsin nopeasti, jos he joutuisivat itse elättämään itsensä luonnosta.

    Työ ei ole itseisarvo eikä ihmisarvon mitta, mutta ei ole haaveilukaan.

    Äänestä

  • SeppoX kirjoitti:

    Jos asiaa tarkastellaan vihreästi, niin olet varsin oikeassa omassa luokituksessasi.

    Idealismissa ei ole mitään vikaa, valitettavasti valtaisia enemmistö ihmisistä kuolisi nälkään varsin nopeasti, jos he joutuisivat itse elättämään itsensä luonnosta.

    Työ ei ole itseisarvo eikä ihmisarvon mitta, mutta ei ole haaveilukaan.

    ne, jotka tekevät töitä sen eteen, että ideaalista jonain päivänä tulisi totta, eivät ole haaveilijoita. He ovat ihmisiä, jotka työskentelevät paremman maailman hyväksi. Näillä ihmisillä on näkemys siitä, millainen yhteiskunta on nykyistä oikeudenmukaisempi ja ymmärrys siitä, missä nykyhetken vika on. Haaveiluhan olisi jotain, mistä ei seuraa mitään konkreettista.

    Loppujen lopuksi jokainen puolue on ideologinen puolue. Itse en kyllä edes halua nähdä maailmaa jostain puoluekannasta käsin, koska aatteellinen ihminen ei näe tosiasioita. Esimerkiksi nykyisen vasemmiston pohja on erittäin ideologinen, työväen etua ajava, joka on saanut edistystä aikaiseksi. Ei se mitään haaveilua ole ollut vaan ihmisillä on ollut näkemys siitä, minkälainen maailman ja yhteiskunnan tulisi olla.

    Loppujen lopuksi muuten kaikki ihmiset elävät suoraan luonnosta. Energia, ruoka, kaikkien hyödykkeiden raaka-aineet jne. tulevat luonnosta -joko sellaisenaan tai eri tavoin jalostettuna. Sähkö esimerkiksi ei synny pistorasiassa tyhjästä jne...Eli kaikki maailman ihmiset kuolevat nälkään, jos ekosysteemi ei enää pysty meitä elättämään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Beo Bacht kirjoitti:

Kun ihmistä tarkastellaan yhteiskunnallisena olentona, niin ihmiset voidaan mielestäni jakaa karkeasti kolmeen luokkaan.

Hyödylliset ihmiset. He ovat niitä, jotka työpanoksellaan rakentavat yhteiskuntaa. Tyypillistä käyttäytymistä edustaa työ, perhe-elämä ja kuluttaminen sekä matkailu. Aktiivista, paljon esillä tapahtuvaa tekemistä.

Hyödyttömät ihmiset. He eivät osallistu tai voi osallistua yhteiskunnan rakentamiseen, vaikka haluaisivatkin. Tyypillisesti työttömiä tai sairaita. Syy ei yleensä ole itsestä riippuvainen. tyypillistä käyttäytymistä edustaa ajan kuluttaminen erilaisten halpojen harrastusten kautta. Joskus päihteet. Yleensä vetäytyvää käyttäytymistä.

Haitalliset ihmiset (syöpäläiset). Nämä eivät osallistu rakentamiseen vaan ovat omistaneet elämänsä tuhoavaan toimintaan. Näillä ihmisillä ei ole minkäänlaista halua osallistua tai työskennellä, sen sijaan he olettavat, että heille kuuluu automaattisesti kaikki ilman mitään velvollisuuksia. Tyypillistä käyttäytymistä edustaa notkuminen porukassa julkisilla paikoilla, pummiminen, häirintä, pelottelu, uhkailu, väkivaltaisuus, varkaudet ja pakottaminen. Päihteet kuuluvat voimakkaasti elämäänsä ja elämäntapa on näkyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu