Relander, Lauri Kristian (1883 - 1942)
tasavallan presidentti
Lauri Kristian Relander on Suomen presidenteistä tuntemattomin. Häntä on pidetty värittömänä ja heikkonakin presidenttinä, joka sisäpoliittisesti rikkinäisenä aikana antoi johdatella itseään ilman omaa selkeää linjaa. Ulkopolitiikassa Relanderin kaudella jatkettiin eristäytymisen politiikkaa, vaikka presidentti toisaalta teki arvokasta työtä edustamalla Suomea ulkomailla ja luomalla valtiopäämiestason suhteita naapurimaihin.
Valtakunnanpolitiikassa varsin tuntemattoman Viipurin läänin maaherran Lauri Kristian Relanderin valinta tasavallan presidentiksi helmikuussa 1925 oli - K. J. Ståhlbergin kieltäydyttyä ehdokkuudesta - melkoinen yllätys. Reissu-Lassiksi kutsuttu presidentti avasi valtiovierailujen sarjan ja oli kysytty vieras kotimaisten tapahtumien yhteydessä. Relanderin presidenttikausi oli sisäpoliittisesti rikkinäistä aikaa. Ulkopolitiikassa jatkettiin olosuhteiden pakosta eristäytymisen politiikkaa. Presidenttikauden loppua sävyttävät voimistuva kommunisminvastainen toiminta, oikeistoradikalismin nousu. Ristiriidat Maalaisliiton vahvan miehen Kyösti Kallion kanssa ja liian myönteinen asenne lapuanliikettä kohtaan johtivat siihen, ettei Maalaisliitto asettanut Relanderia uudelleen ehdolle presidentiksi 1931.
Tutkija
Kurkijoella, Laatokan rannalla, Sortavalan ja Käkisalmen puolivälissä sijaitsevassa karjalaispitäjässä syntyneen Lars Kristianin - nimi suomentui kouluvuosina Lauriksi - isä oli Kiihtelysvaaran kappalaisen poika, agronomi Evald Kristian Relander ja äiti rovastintytär Gertrud Maria Olsoni. Keskinkertaisen ylioppilastodistuksen saaneen Lauri Kristianin opintie kulki isänsä jälkiä agronomiksi.
Filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineina olivat maanviljelyskemia ja maanviljelystalous. Relanderin opiskellessa yliopistollinen maanviljelysopetus otti vasta ensi askeliaan. Uudenaikaisessa maataloudessa eivät riittäneet pelkästään isiltä pojille perityt tiedot ja taidot. Maatalous käytti hyväkseen yhä enemmän tieteen uusimpia tuloksia kasvinviljelyssä ja karjataloudessa. Maatalousopetus eteni tästä syystä monella rintamalla näihin aikoihin nopeasti ja siitä tuli myös se ala, jolla Relander loi ensimmäisen uransa. Hän oli valmistuttuaan kymmenen vuotta (1908 - 1917) valtion maanviljelystaloudellisen koelaitoksen assistenttina. Siementen itävyyttä käsitelleellä saksankielisellä väitöskirjallaan Relander on eräs maatalouden koetoiminnan ja kasvinjalostuksen tärkeistä kehittäjistä Suomessa. Hänen tutkimustuloksiaan ja tutkimustapaansa kuitenkin kritisoitiin voimakkaasti hänen yrittäessään turhaan hakea dosentuuria yliopistosta. Ratkaisevan tyrmäävän lausunnon antoi sittemmin pääministerinäkin ollut professori A. K. Cajander.
Maalaisliitossa
Maalaisliitossa jo vuosia mukana olleesta Relanderista tuli tieteellisen uran kariutuminen jälkeen virkamies ja poliitikko. Liittyminen pieneen ja köyhään maalaispuolueeseen 1907 oli akateemisia kannuksia hankkineelle maisteri Relanderille nimenomaan aatteellisen samaistumisen tulosta. Se ei voinut olla opportunismia ainakaan sen jälkeen, kun puolue oli saanut ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vain yhdeksän kansanedustajaa, mikä oli puolueen jäsenille suuri pettymys. Maalaispuolueesta ei tullut sellaista kansan enemmistön, maatalous- ja maaseutuväestön valtapuoluetta, joksi se oli tarkoitettu. Herravihaisessa puolueessa Relander oli taustaltaan joka tapauksessa melkoinen kummajainen. Toisaalta juuri hänen koulutustaustansa synnytti poliittista nostetta. Seurallinen ja sovitteleva Relander valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran 1910. Maalaisliiton johtomiesten joukkoon hän nousi vuoden 1917 paikkeilla.
Suomen itsenäistyminen ja kansalaissodan lopputulos käänsivät Relanderin poliittisen uran nopeaan nousuun. Maalaisliiton voimistuminen, parlamentaarisen voiman kasvu vaali vaalilta (26 kansanedustajaa 1917 ja 42 kansanedustajaa 1919) avasi puolueen edustajille yhä tärkeämpiä tehtäviä, joihin akateemisesti koulutettu, kielitaitoinen ja esiintymiskykyinen Relander oli hyvin sopiva valinta. Hän oli eduskunnan puhemies vuoden 1919 ja osittain vuoden 1920 valtiopäivillä. Jälkimmäisenä vuonna hänet nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi. Läänin kansanedustajat halusivat hänet tähän tehtävään yli puoluerajojen.
Relanderin presidenttikauden poliittinen toimintamalli tuli hyvin näkyviin jo hänen presidenttikautta edeltävissä tehtävissään. Hänen sydäntään lähimpänä oli maalaisväestön, erityisesti maataloustuottajien onni ja menestys. Rajaseudun maaherrana Relander puhui ja toimi kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi alueella ja osallistui aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Vaikka Relander oli ihmisenä ja poliitikkona sovintoon pyrkivä, hän ei ollut kompromissihakuinen millä ehdoilla tahansa. Relanderin mielestä kansallinen sopu edellytti vasemmistolta demokraattisten pelisääntöjen hyväksyntää, oikeistolta tasavallan hyväksymistä ja nationalisteilta kielisopua. Mielipiteensä Relander toi esiin suorasukaisesti puheenvuoroissaan ja lehtikirjoituksissaan jopa oman puolueensa johtohenkilöitä ärsyttävällä tavalla.
Ministeriä, saati pääministeriä, Relanderista ei 1920-luvulla tullut, vaikka tälläkin spekuloitiin. Tämä kariutui siihen, että presidentti Ståhlberg ei valinnut häntä kertaakaan hallituksen muodostajaksi. Ministeripaikka jäi saamatta, koska Relanderilla ei ollut ratkaisevissa vaiheissa riittävää kannatusta omassa puolueessaan. Relanderin poliittisesta yksityisyrittelijäisyydestä suivaantuivat vuorotellen Maalaisliiton vahvat miehet Santeri Alkio ja Kyösti Kallio.
Presidentinvaalit
Suomen ensimmäisen presidentin, K. J. Ståhlbergin, valitsi eduskunta. Vuonna 1925 valittiin ensimmäisen kerran vaaleilla 300 tasavallan presidentin valitsijamiestä. Huonoissa sääoloissa 15. - 16.1.1925 pidettyjen vaalien äänestysprosentti jäi alhaiseksi, 39,7 prosenttiin. Erityisesti vasemmiston äänestäjät äänestivät laiskasti, koska etukäteen tiedettiin, että presidentti valittaisiin porvarillisten ehdokkaiden joukosta.
Maalaisliiton ehdokkaaksi vain 41-vuotias Lauri Kristian Relander nostettiin vasta valitsijamiesvaalien jälkeen, päivää ennen lopullista äänestystä. Hän oli puolueensa karjalaissiiven esiinnostama yllätysehdokas, jonka valinnalle hetki oli otollinen, kun puolueen muut vahvat nimet Santeri Alkio, Kyösti Kallio ja E. Y. Pehkonen olivat kieltäytyneet. Esimerkiksi Kallio vastusti puolueen oman ehdokkaan asettamista ja kannatti edistyspuolueen Risto Rytin valintaa presidentiksi.
Valitsijamiesten äänestyksessä Relanderin valinnan presidentiksi ratkaisi se, että häneen kohdistui vähemmän vastustusta kuin Risto Rytiin. Rytiä pidettiin Maalaisliitossa ja osassa edistyspuoluetta maatalousvihamielisenä poliitikkona. Toisaalta edistyspuolue piti tiukasti kiinni Rytistä eikä taipunut Maalaisliitolle mieluisamman edistyspuoluelaisen, J. H. Vennolan, valintaan. Maanpuolustushenkisenä oikeistomaalaisliittolaisena Relander sopi kokoomukselle ja kielipoliittisesti maltillisena miehenä ruotsinkielisille valitsijamiehille, jotka muistivat, että hänen vaimonsa oli ruotsinkielinen. "Int' röstade vi på Lauri Kristian utan fru Relander", letkautti Georg Schauman vaalin jälkeen. Kolmannessa äänestyksessä Relander löi Rytin Maalaisliiton, kokoomuksen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen äänin 172-109. Kommunistit äänestivät tyhjää.
Ristiriitaisia tunteita herättävä presidentti
Relander herätti Suomen poliittisen eliitin piirissä presidenttikautensa aikana hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta hän teki edelleenkin monia itsenäisiä ratkaisuja, jotka ärsyttivät maalaisliittolaisia puoluetovereita, toisaalta presidentti oli altis vaikutuksille ja kuunteli juoruja, joista hän helposti myös loukkaantui. Hän uskoi herkästi henkilöitä, joihin luotti, mutta välit näihin luotettuihin saattoivat olla itsetunnoltaan heikon presidentin vuoksi monta kertaa myös koetuksella. Herkkähipiäisyys näkyy selvästi Relanderin postuumisti julkaistuista päiväkirjoista.
Presidenttikaudella Relanderin kompastuskiveksi muodostui hänen kokemattomuutensa valtakunnan politiikasta, mutta myös hänen nuori ikänsä, minkä vuoksi poliittinen eliitti ei oikein osannut ottaa häntä vakavasti. Puuhakas ja puhelias presidentti saattoi toimia linjattomasti, mihin poliittiset vastustajat tarttuivat herkästi. Toisaalta tällainen linjattomuus rapautti Relanderin kannatusta häneen alun perin myönteisesti suhtautuneiden keskuudessa.
Relander ei ollut K. J. Ståhlbergin tavoin poliittisen ohjelman toteuttaja, vaan eteen tulevien asioiden ja ongelmien ratkoja. Hänen oikeudenmukaisuuttaan ja tasapuolisuuttaan toistuvasti verbaalisella tasolla korostava linjansa saattoi näyttää heikkoudelta. Ståhlbergin varjo seurasi Relanderia kiusallisesti kaikkialle: heitä verrattiin jatkuvasti keskenään.
Relander ajautui vastakkain erityisesti Maalaisliiton vahvan miehen Kyösti Kallion kanssa. Maalaisliiton karjalaissiipi oli peitellymmin tai näkyvämmin kritisoinut puolueen pohjalaiskomentoa jo aiemmin. Kysymys oli myös henkilökemiasta, sittemmin myös poliittista linjanvedoista. Niinpä Relander suhtautui nousevaan oikeisradikalismiin Kalliota myöntämielisemmin ja suvaitsevammin. Maalaisliiton johtajuustaistelussa, joka henkilöityi sittemmin Kyösti Kallioon ja J. E. Sunilaan, Relanderin sympatiat olivat jälkimmäisen kannalla. Sunilan, joka oli myös maataloustutkija, Relander tunsi pitkältä ajalta. Presidentin henkilösuhteiden arkuutta kuitenkin kuvaa, että hänen välinsä voimakastahtoiseen Sunilaan, joka tarvittaessa nopeasti ja epäkunnioittavasti ojensi presidenttiä, olivat välillä täysin poikki.
Relanderin presidenttikauden hallitukset olivat yhtä lukuun ottamatta vähemmistöhallituksia. Toistuvat epäonnistumiset enemmistöhallitusten muodostamisessa eivät perimmältään johtuneet kuitenkaan Relanderin henkilöstä. Puolueiden välit olivat kireät ja henkilökohtaiset ristiriidat melkoisia.
Vaikka Relander suhtautui vasemmistoon tunnepohjaisen kielteisesti, hän antoi arvostamansa Väinö Tannerin muodostaa vuoden 1926 lopulla sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Hän halusi sitoa sosiaalidemokraatit vahvemmin parlamentaarisen järjestelmän kannattajiksi ja samalla tietoisesti herättää eripuraisen valkoisen Suomen yhteistyöhön osoittamalla, että muitakin hallitusvaihtoehtoja oli.
Tanner joutui pääministeriyden lisäksi hoitamaan kolme ja puoli kuukautta myös presidentin tehtäviä, kun Relander sairastui keväällä 1927 ilmeisesti influenssan jälkitautina saamaansa nivelsairauteen. Tilanne oli välillä niin vakava, että lääkärit epäilivät, ettei Relander toivu. Presidentin sairasloman aikana sosiaalidemokraatti Tanner otti vastaan Helsingin Senaatintorilla armeijan lippupäivän paraatin, mikä herätti arvostelua poliittisen kentän vasemmalla laidalla ja hämmennystä oikeiston keskuudessa.
Ulkopoliittisissa kysymyksissä Relander luotti erityisesti Hjalmar J. Procopéhen. Tämä oli ulkoministerinä Relanderin presidenttikauden loppuajan joulukuusta 1927 helmikuuhun 1931. Suomen turvallisuuspolitiikassa jatkettiin vaihtoehtojen puutteessa "loistavan eristäytymisen" politiikkaa, millä tähdättiin erityisesti riippumattomuuteen Neuvostoliitosta. Relanderin käsitys Neuvostoliitosta oli sama kuin muiden ei-sosialistien. Hän olisi mieluusti nähnyt bolshevistisen järjestelmän Venäjällä kaatuvan. Korrekti suhtautuminen Neuvostoliittoon tarkoitti enimmillään sitä, että Relander tapasi helmikuussa 1930 Neuvostoliiton Suomen-lähettilään, mikä nosti poliittisen oikeiston piirissä vastalausemyrskyn. Suomella oli Relanderin ajatuksissa Skandinavian ja Baltian maiden välillä sillanrakentajan rooli. Suomen kannalta skandinaavis-balttilainen unioni, jolla olisi hyvät suhteet Englantiin ja Saksaan, turvaisi rauhan myös itään. Sen sijaan puhtaaseen reunavaltiopolitiikkaan Relander suhtautui kielteisesti.
Liittoutumattomuuden politiikasta huolimatta Relander avasi yhteyksiä ulkomaailmaan tekemällä valtiovierailut Viroon, Ruotsiin, Latviaan, Tanskaan ja Norjaan. Relanderin matkat olivat nuoren kansakunnan kansainvälisen esiintymisen kannalta tärkeitä. Ne loivat vierailumaissa saamansa suuren julkisuuden myötä kuvaa Suomesta. Salonkikelpoinen ja sympaattinen presidentti keräsi myötätuntoa Suomelle ja antoi Suomesta vakaan ja sivistyneen yhteiskunnan kuvan. Relander oli välitön esiintyjä, mikä teki hänestä myös kysytyn kotimaisten tapahtumien arvovieraan tai juhlapuhujan. Tällaisiin tapahtumiin hän myös mielellään osallistui.
Presidentin matkoihin suhtauduttiin kotimaisessa sanomalehdistössä osaksi kriittisesti, ja pilapiirtäjät ammensivat niistä aineistoa. Irvileuat lohkaisivat, että Suomi oli saanut juristipresidentin jälkeen turistipresidentin. Relanderia kutsuttiin Resanderiksi tai Reissu-Lassiksi. Kansalaisten keskuudessa presidentin kotimaan- ja ulkomaanmatkat ja vastavierailut herättivät myös paljon myönteistä kiinnostusta. Ne olivat viikkolehtien ja sanomalehtien näkyvää uutisantia. Voikin sanoa, että Relander kansanomaisti presidentin alas jalustalta, jonka pidättyväinen Ståhlberg oli rakentanut.
Presidenttikausi päättyy
Relanderin toivoma toinen presidenttikausi kariutui siihen, että Maalaisliitto ei 1931 valinnut presidenttiehdokkaakseen häntä, vaan Kyösti Kallion, joka ei tällä kertaa kieltäytynyt.
Relander oli tukenut lapuanliikkeenä alkanutta kommunisminvastaista taistelua. Esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa elokuun alussa 1929 hän totesi kansan odottavan eduskunnalta ja hallitukselta määrätietoista toimintaa kommunistien harjoittamaa rikollista kiihotusta kohtaan. Lapuanliikkeessä hän näki kansan terveen reaktion yhteiskunnnan vastaista toimintaa kohtaan. Vaikka presidentti kavahti oikeistoradikalismiin liittyvää laittomuutta, hänen suhtautumistaan liikkeeseen pidettiin yleisesti horjuvana. Relanderin harmiksi hänen puheensa ja toimensa ymmärrettiin lapuanliikkeeseen kriittisesti suhtautuvissa piireissä oikeistoradikalismin myötäilyksi. Hän itse piti pahimpana virheenään kädenpuristusta Vihtori Kosolan kanssa talonpoikaismarssin yhteydessä heinäkuussa 1930. Tätä käytettiin symbolina presidentin harkitsemattomuudesta.
Presidentinvaalien aikaan tammi-helmikuussa 1931 Relander, nähtyään omat mahdollisuutensa tulla valituksi olemattomiksi, vaikutti jopa ratkaisevasti siihen, että hänen puoluetoverinsa Kyösti Kallio putosi vaalin kolmannelta kierrokselta. Hän oli tyytyväinen siihen, että presidentiksi tuli P. E. Svinhufvud, jonka hän oli nimittänyt pääministeriksi 1930 palauttamaan laillista järjestystä maahan. Relander oli tehnyt Svinhufvudista ensin eräänlaisen varjopääministerin Kyösti Kallion johtaman kapeapohjaisen maalaisliitolaisen hallituksen vielä hallitessa. Lisäksi Svinhufvud muodosti porvarillisen koalitiohallituksensa kesällä 1930 sen jälkeen, kun Kallion hallitus oli eronnut painostuksen alla, vaikka oli juuri saanut eduskunnalta luottamuslauseen.
Presidenttikautensa jälkeen Relander toimi Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen toimitusjohtajana varhaiseen, sydäninfarktin aiheuttamaan kuolemaansa 1942 saakka. Toisin kuin edeltäjänsä Ståhlberg Relander ei presidenttikautensa jälkeen palannut politiikkaan, vaikka seurasikin sitä kiinnostuneesti. Valtiollisiin tilaisuuksiin hän osallistui jatkossa lähinnä monien juhlatilaisuuksien arvovieraana.
Vaimonsa Signen, helsinkiläisen kauppiaantyttären, kanssa Relanderilla oli kaksi lasta. Vapaa-aikoinaan Relander viihtyi Karjalassa ja Viipurissa. Hänellä oli vuodesta 1924 lähtien edustava Pamppusaaren puutarhatila Viipurin maalaiskunnassa, jota hän innokkaasti puutarhurinsa kanssa viljeli. Pamppusaari oli Relanderin levähdyspaikka ja henkireikä myös työntäyteisinä ja kiihkeinä poliitikkovuosina. Helsingin vuosinakin se oli hänen oikea kotinsa, jonne hänen piti siirtyä eläkevuosia viettämään. Niitä ei koskaan tullut. Toisen maailmansodan jälkeen Pamppusaari jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.
Toisen maailmansodan jälkeen Lauri Kristian Relander on ollut presidenteistämme tuntemattomin, eikä häneen ole kohdistunut poliittisia intohimoja. Relanderin jälkimaine on ollut vähättelevä ja vaisu. Relander ei ollut sellainen kansanjohtaja, jota olisi pyritty vetämään takaisin politiikkaan 1930-luvulla. Toisaalta Relanderia ei tarvinnut arvostellakaan, sillä hänestä ei ollut presidenttikauden jälkeen poliittista uhkaa kenellekään. Hän oli ja pysyi syrjässä.
Toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen ilmapiiri vain vahvisti sitä varsin kielteistä jälkikuvaa, joka Relanderin presidenttikaudesta ja oikeistoradikalismin myötäilystä oli jäänyt. Relanderin omassa Maalaisliitto-Keskustapuolueessa kenenkään ei tarvinnut tai kannattanut puolustaa Relanderin nimeen sidottua politiikkaa. Presidentin päiväkirjojen tultua julki 1967 - 1968 voitiin todeta, ettei Lauri Kristian Relander ollut sittenkään niin heikko presidentti, kuin hänen poliittiset vastustajansa olivat antaneet ymmärtää. Samalla päiväkirjat kertoivat karulla tavalla, että hyväntahtoinen ja herkkätunteinen Relander joutui presidentiksi tullessaan astumaan saappaisiin, jotka olivat hänelle liian suuret.
Lars Kristian, Lauri Kristian Relander S 31.5.1883 Kurkijoki, K 9.2.1942 Helsinki. V agronomi, maanviljelysneuvos Evald Kristian Relander ja Gertrud Maria Olsoni. P 1906 - 1942 Signe Maria Österman S 1886, K 1962, PV lihakauppias Johan Fredrik Österman ja Johanna Karolina Jusell. Lapset: Maja-Lisa (Baeckman) S 1907, K 1990, kirjaaja; Ragnar Olavi Kristian S 1910, K 1970, taidemaalari.
URA. Ylioppilas 1901; filosofian kandidaatti 1905; agronomi 1906; filosofian maisteri 1907, lisensiaatti 1912, tohtori 1914.
Maatalousaineiden opettaja Itä-Karjalan kansanopistossa Impilahdella 1906 - 1907; Suomen kylvösiemenyhdistyksen assistentti 1907; Suomen maanviljelystaloudellisen koelaitoksen kasvinviljelyslaitoksen assistentti 1908 - 1917; Keskusosuusliike Hankkijan Tampereen konttorin siemenosaston johtaja 1917 - 1918; maataloushallituksen kasvintuotanto-osaston päällikkö 1918 - 1920; Viipurin läänin maaherra 1920 - 1925; Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen, sittemmin keskinäisen palovakuutusyhtiön toimitusjohtaja 1931 - 1942.
Maalaisliiton kansanedustaja 1917 - 1920; eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 1918, pankkivaltuusmies 1918 - 1920, puhemies 1919 - 1920; tasavallan presidentti 1925 - 1931.
Kunnianosoitukset: Belgian Leopoldin suurr.; Latvian Kolmen Tähden suurr. kk.; Norjan Pyhän Olavin suurr. kk.; Puolan Valkoisen Kotkan kmr.; Ruotsin Serafiimi-r. kmr.; Tanskan Elefantti-r. kmr.; Viron Kotkanristin suurr.; Viron Vapaudenristin K 1; lukuisia koti- ja ulkomaisia kunnia- ja arvomerkkejä. Maataloustieteen kunniatohtori Norja 1926.
TUOTANTO. Karjanlannan kokoamisesta ja hoidosta. 1907; Kaniininhoidosta. 1910; Maanviljelyskoetoiminnasta ja kasvinjalostustyöstä Tanskassa, Norjassa sekä osittain myös Ruotsissa. 1910; Studien über die Verwendbarkeit der Präzipitinreaktion in der Samenprüfung. 1911 (väitöskirja); lukuisia julkaisuja ja kirjoituksia maatalouden koetoiminnasta ja kasvinjalostuksesta.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Lauri Kristian Relanderin arkisto, Kansallisarkisto.
Presidentin päiväkirja I - II : Lauri Kristian Relanderin muistiinpanot. 1967 - 1968; Tasavallan presidentit 1 : tasavalta perustetaan 1919 - 1931. 1992: J.-P. Pietiäinen, Lauri Kristian Relander.
JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: M. Peltokangas. 1996, Helsinki. Maalaukset: E. Järnefelt. 1924, eduskunta; E. Snellman. 1925, Valtioneuvoston linna. Muistolaatat: Asuintalo, Vantaa. Mitalit: T. Sakki. 1968.
LAURI KRISTIAN RELANDERIN MUKAAN NIMETTY. Relanderinaukio 1959, Helsinki; postimerkki 1983.
tasavallan presidentti
Lauri Kristian Relander on Suomen presidenteistä tuntemattomin. Häntä on pidetty värittömänä ja heikkonakin presidenttinä, joka sisäpoliittisesti rikkinäisenä aikana antoi johdatella itseään ilman omaa selkeää linjaa. Ulkopolitiikassa Relanderin kaudella jatkettiin eristäytymisen politiikkaa, vaikka presidentti toisaalta teki arvokasta työtä edustamalla Suomea ulkomailla ja luomalla valtiopäämiestason suhteita naapurimaihin.
Valtakunnanpolitiikassa varsin tuntemattoman Viipurin läänin maaherran Lauri Kristian Relanderin valinta tasavallan presidentiksi helmikuussa 1925 oli - K. J. Ståhlbergin kieltäydyttyä ehdokkuudesta - melkoinen yllätys. Reissu-Lassiksi kutsuttu presidentti avasi valtiovierailujen sarjan ja oli kysytty vieras kotimaisten tapahtumien yhteydessä. Relanderin presidenttikausi oli sisäpoliittisesti rikkinäistä aikaa. Ulkopolitiikassa jatkettiin olosuhteiden pakosta eristäytymisen politiikkaa. Presidenttikauden loppua sävyttävät voimistuva kommunisminvastainen toiminta, oikeistoradikalismin nousu. Ristiriidat Maalaisliiton vahvan miehen Kyösti Kallion kanssa ja liian myönteinen asenne lapuanliikettä kohtaan johtivat siihen, ettei Maalaisliitto asettanut Relanderia uudelleen ehdolle presidentiksi 1931.
Tutkija
Kurkijoella, Laatokan rannalla, Sortavalan ja Käkisalmen puolivälissä sijaitsevassa karjalaispitäjässä syntyneen Lars Kristianin - nimi suomentui kouluvuosina Lauriksi - isä oli Kiihtelysvaaran kappalaisen poika, agronomi Evald Kristian Relander ja äiti rovastintytär Gertrud Maria Olsoni. Keskinkertaisen ylioppilastodistuksen saaneen Lauri Kristianin opintie kulki isänsä jälkiä agronomiksi.
Filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineina olivat maanviljelyskemia ja maanviljelystalous. Relanderin opiskellessa yliopistollinen maanviljelysopetus otti vasta ensi askeliaan. Uudenaikaisessa maataloudessa eivät riittäneet pelkästään isiltä pojille perityt tiedot ja taidot. Maatalous käytti hyväkseen yhä enemmän tieteen uusimpia tuloksia kasvinviljelyssä ja karjataloudessa. Maatalousopetus eteni tästä syystä monella rintamalla näihin aikoihin nopeasti ja siitä tuli myös se ala, jolla Relander loi ensimmäisen uransa. Hän oli valmistuttuaan kymmenen vuotta (1908 - 1917) valtion maanviljelystaloudellisen koelaitoksen assistenttina. Siementen itävyyttä käsitelleellä saksankielisellä väitöskirjallaan Relander on eräs maatalouden koetoiminnan ja kasvinjalostuksen tärkeistä kehittäjistä Suomessa. Hänen tutkimustuloksiaan ja tutkimustapaansa kuitenkin kritisoitiin voimakkaasti hänen yrittäessään turhaan hakea dosentuuria yliopistosta. Ratkaisevan tyrmäävän lausunnon antoi sittemmin pääministerinäkin ollut professori A. K. Cajander.
Maalaisliitossa
Maalaisliitossa jo vuosia mukana olleesta Relanderista tuli tieteellisen uran kariutuminen jälkeen virkamies ja poliitikko. Liittyminen pieneen ja köyhään maalaispuolueeseen 1907 oli akateemisia kannuksia hankkineelle maisteri Relanderille nimenomaan aatteellisen samaistumisen tulosta. Se ei voinut olla opportunismia ainakaan sen jälkeen, kun puolue oli saanut ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vain yhdeksän kansanedustajaa, mikä oli puolueen jäsenille suuri pettymys. Maalaispuolueesta ei tullut sellaista kansan enemmistön, maatalous- ja maaseutuväestön valtapuoluetta, joksi se oli tarkoitettu. Herravihaisessa puolueessa Relander oli taustaltaan joka tapauksessa melkoinen kummajainen. Toisaalta juuri hänen koulutustaustansa synnytti poliittista nostetta. Seurallinen ja sovitteleva Relander valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran 1910. Maalaisliiton johtomiesten joukkoon hän nousi vuoden 1917 paikkeilla.
Suomen itsenäistyminen ja kansalaissodan lopputulos käänsivät Relanderin poliittisen uran nopeaan nousuun. Maalaisliiton voimistuminen, parlamentaarisen voiman kasvu vaali vaalilta (26 kansanedustajaa 1917 ja 42 kansanedustajaa 1919) avasi puolueen edustajille yhä tärkeämpiä tehtäviä, joihin akateemisesti koulutettu, kielitaitoinen ja esiintymiskykyinen Relander oli hyvin sopiva valinta. Hän oli eduskunnan puhemies vuoden 1919 ja osittain vuoden 1920 valtiopäivillä. Jälkimmäisenä vuonna hänet nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi. Läänin kansanedustajat halusivat hänet tähän tehtävään yli puoluerajojen.
Relanderin presidenttikauden poliittinen toimintamalli tuli hyvin näkyviin jo hänen presidenttikautta edeltävissä tehtävissään. Hänen sydäntään lähimpänä oli maalaisväestön, erityisesti maataloustuottajien onni ja menestys. Rajaseudun maaherrana Relander puhui ja toimi kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi alueella ja osallistui aktiivisesti vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Vaikka Relander oli ihmisenä ja poliitikkona sovintoon pyrkivä, hän ei ollut kompromissihakuinen millä ehdoilla tahansa. Relanderin mielestä kansallinen sopu edellytti vasemmistolta demokraattisten pelisääntöjen hyväksyntää, oikeistolta tasavallan hyväksymistä ja nationalisteilta kielisopua. Mielipiteensä Relander toi esiin suorasukaisesti puheenvuoroissaan ja lehtikirjoituksissaan jopa oman puolueensa johtohenkilöitä ärsyttävällä tavalla.
Ministeriä, saati pääministeriä, Relanderista ei 1920-luvulla tullut, vaikka tälläkin spekuloitiin. Tämä kariutui siihen, että presidentti Ståhlberg ei valinnut häntä kertaakaan hallituksen muodostajaksi. Ministeripaikka jäi saamatta, koska Relanderilla ei ollut ratkaisevissa vaiheissa riittävää kannatusta omassa puolueessaan. Relanderin poliittisesta yksityisyrittelijäisyydestä suivaantuivat vuorotellen Maalaisliiton vahvat miehet Santeri Alkio ja Kyösti Kallio.
Presidentinvaalit
Suomen ensimmäisen presidentin, K. J. Ståhlbergin, valitsi eduskunta. Vuonna 1925 valittiin ensimmäisen kerran vaaleilla 300 tasavallan presidentin valitsijamiestä. Huonoissa sääoloissa 15. - 16.1.1925 pidettyjen vaalien äänestysprosentti jäi alhaiseksi, 39,7 prosenttiin. Erityisesti vasemmiston äänestäjät äänestivät laiskasti, koska etukäteen tiedettiin, että presidentti valittaisiin porvarillisten ehdokkaiden joukosta.
Maalaisliiton ehdokkaaksi vain 41-vuotias Lauri Kristian Relander nostettiin vasta valitsijamiesvaalien jälkeen, päivää ennen lopullista äänestystä. Hän oli puolueensa karjalaissiiven esiinnostama yllätysehdokas, jonka valinnalle hetki oli otollinen, kun puolueen muut vahvat nimet Santeri Alkio, Kyösti Kallio ja E. Y. Pehkonen olivat kieltäytyneet. Esimerkiksi Kallio vastusti puolueen oman ehdokkaan asettamista ja kannatti edistyspuolueen Risto Rytin valintaa presidentiksi.
Valitsijamiesten äänestyksessä Relanderin valinnan presidentiksi ratkaisi se, että häneen kohdistui vähemmän vastustusta kuin Risto Rytiin. Rytiä pidettiin Maalaisliitossa ja osassa edistyspuoluetta maatalousvihamielisenä poliitikkona. Toisaalta edistyspuolue piti tiukasti kiinni Rytistä eikä taipunut Maalaisliitolle mieluisamman edistyspuoluelaisen, J. H. Vennolan, valintaan. Maanpuolustushenkisenä oikeistomaalaisliittolaisena Relander sopi kokoomukselle ja kielipoliittisesti maltillisena miehenä ruotsinkielisille valitsijamiehille, jotka muistivat, että hänen vaimonsa oli ruotsinkielinen. "Int' röstade vi på Lauri Kristian utan fru Relander", letkautti Georg Schauman vaalin jälkeen. Kolmannessa äänestyksessä Relander löi Rytin Maalaisliiton, kokoomuksen ja Ruotsalaisen Kansanpuolueen äänin 172-109. Kommunistit äänestivät tyhjää.
Ristiriitaisia tunteita herättävä presidentti
Relander herätti Suomen poliittisen eliitin piirissä presidenttikautensa aikana hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta hän teki edelleenkin monia itsenäisiä ratkaisuja, jotka ärsyttivät maalaisliittolaisia puoluetovereita, toisaalta presidentti oli altis vaikutuksille ja kuunteli juoruja, joista hän helposti myös loukkaantui. Hän uskoi herkästi henkilöitä, joihin luotti, mutta välit näihin luotettuihin saattoivat olla itsetunnoltaan heikon presidentin vuoksi monta kertaa myös koetuksella. Herkkähipiäisyys näkyy selvästi Relanderin postuumisti julkaistuista päiväkirjoista.
Presidenttikaudella Relanderin kompastuskiveksi muodostui hänen kokemattomuutensa valtakunnan politiikasta, mutta myös hänen nuori ikänsä, minkä vuoksi poliittinen eliitti ei oikein osannut ottaa häntä vakavasti. Puuhakas ja puhelias presidentti saattoi toimia linjattomasti, mihin poliittiset vastustajat tarttuivat herkästi. Toisaalta tällainen linjattomuus rapautti Relanderin kannatusta häneen alun perin myönteisesti suhtautuneiden keskuudessa.
Relander ei ollut K. J. Ståhlbergin tavoin poliittisen ohjelman toteuttaja, vaan eteen tulevien asioiden ja ongelmien ratkoja. Hänen oikeudenmukaisuuttaan ja tasapuolisuuttaan toistuvasti verbaalisella tasolla korostava linjansa saattoi näyttää heikkoudelta. Ståhlbergin varjo seurasi Relanderia kiusallisesti kaikkialle: heitä verrattiin jatkuvasti keskenään.
Relander ajautui vastakkain erityisesti Maalaisliiton vahvan miehen Kyösti Kallion kanssa. Maalaisliiton karjalaissiipi oli peitellymmin tai näkyvämmin kritisoinut puolueen pohjalaiskomentoa jo aiemmin. Kysymys oli myös henkilökemiasta, sittemmin myös poliittista linjanvedoista. Niinpä Relander suhtautui nousevaan oikeisradikalismiin Kalliota myöntämielisemmin ja suvaitsevammin. Maalaisliiton johtajuustaistelussa, joka henkilöityi sittemmin Kyösti Kallioon ja J. E. Sunilaan, Relanderin sympatiat olivat jälkimmäisen kannalla. Sunilan, joka oli myös maataloustutkija, Relander tunsi pitkältä ajalta. Presidentin henkilösuhteiden arkuutta kuitenkin kuvaa, että hänen välinsä voimakastahtoiseen Sunilaan, joka tarvittaessa nopeasti ja epäkunnioittavasti ojensi presidenttiä, olivat välillä täysin poikki.
Relanderin presidenttikauden hallitukset olivat yhtä lukuun ottamatta vähemmistöhallituksia. Toistuvat epäonnistumiset enemmistöhallitusten muodostamisessa eivät perimmältään johtuneet kuitenkaan Relanderin henkilöstä. Puolueiden välit olivat kireät ja henkilökohtaiset ristiriidat melkoisia.
Vaikka Relander suhtautui vasemmistoon tunnepohjaisen kielteisesti, hän antoi arvostamansa Väinö Tannerin muodostaa vuoden 1926 lopulla sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen. Hän halusi sitoa sosiaalidemokraatit vahvemmin parlamentaarisen järjestelmän kannattajiksi ja samalla tietoisesti herättää eripuraisen valkoisen Suomen yhteistyöhön osoittamalla, että muitakin hallitusvaihtoehtoja oli.
Tanner joutui pääministeriyden lisäksi hoitamaan kolme ja puoli kuukautta myös presidentin tehtäviä, kun Relander sairastui keväällä 1927 ilmeisesti influenssan jälkitautina saamaansa nivelsairauteen. Tilanne oli välillä niin vakava, että lääkärit epäilivät, ettei Relander toivu. Presidentin sairasloman aikana sosiaalidemokraatti Tanner otti vastaan Helsingin Senaatintorilla armeijan lippupäivän paraatin, mikä herätti arvostelua poliittisen kentän vasemmalla laidalla ja hämmennystä oikeiston keskuudessa.
Ulkopoliittisissa kysymyksissä Relander luotti erityisesti Hjalmar J. Procopéhen. Tämä oli ulkoministerinä Relanderin presidenttikauden loppuajan joulukuusta 1927 helmikuuhun 1931. Suomen turvallisuuspolitiikassa jatkettiin vaihtoehtojen puutteessa "loistavan eristäytymisen" politiikkaa, millä tähdättiin erityisesti riippumattomuuteen Neuvostoliitosta. Relanderin käsitys Neuvostoliitosta oli sama kuin muiden ei-sosialistien. Hän olisi mieluusti nähnyt bolshevistisen järjestelmän Venäjällä kaatuvan. Korrekti suhtautuminen Neuvostoliittoon tarkoitti enimmillään sitä, että Relander tapasi helmikuussa 1930 Neuvostoliiton Suomen-lähettilään, mikä nosti poliittisen oikeiston piirissä vastalausemyrskyn. Suomella oli Relanderin ajatuksissa Skandinavian ja Baltian maiden välillä sillanrakentajan rooli. Suomen kannalta skandinaavis-balttilainen unioni, jolla olisi hyvät suhteet Englantiin ja Saksaan, turvaisi rauhan myös itään. Sen sijaan puhtaaseen reunavaltiopolitiikkaan Relander suhtautui kielteisesti.
Liittoutumattomuuden politiikasta huolimatta Relander avasi yhteyksiä ulkomaailmaan tekemällä valtiovierailut Viroon, Ruotsiin, Latviaan, Tanskaan ja Norjaan. Relanderin matkat olivat nuoren kansakunnan kansainvälisen esiintymisen kannalta tärkeitä. Ne loivat vierailumaissa saamansa suuren julkisuuden myötä kuvaa Suomesta. Salonkikelpoinen ja sympaattinen presidentti keräsi myötätuntoa Suomelle ja antoi Suomesta vakaan ja sivistyneen yhteiskunnan kuvan. Relander oli välitön esiintyjä, mikä teki hänestä myös kysytyn kotimaisten tapahtumien arvovieraan tai juhlapuhujan. Tällaisiin tapahtumiin hän myös mielellään osallistui.
Presidentin matkoihin suhtauduttiin kotimaisessa sanomalehdistössä osaksi kriittisesti, ja pilapiirtäjät ammensivat niistä aineistoa. Irvileuat lohkaisivat, että Suomi oli saanut juristipresidentin jälkeen turistipresidentin. Relanderia kutsuttiin Resanderiksi tai Reissu-Lassiksi. Kansalaisten keskuudessa presidentin kotimaan- ja ulkomaanmatkat ja vastavierailut herättivät myös paljon myönteistä kiinnostusta. Ne olivat viikkolehtien ja sanomalehtien näkyvää uutisantia. Voikin sanoa, että Relander kansanomaisti presidentin alas jalustalta, jonka pidättyväinen Ståhlberg oli rakentanut.
Presidenttikausi päättyy
Relanderin toivoma toinen presidenttikausi kariutui siihen, että Maalaisliitto ei 1931 valinnut presidenttiehdokkaakseen häntä, vaan Kyösti Kallion, joka ei tällä kertaa kieltäytynyt.
Relander oli tukenut lapuanliikkeenä alkanutta kommunisminvastaista taistelua. Esimerkiksi valtiopäivien avajaisissa elokuun alussa 1929 hän totesi kansan odottavan eduskunnalta ja hallitukselta määrätietoista toimintaa kommunistien harjoittamaa rikollista kiihotusta kohtaan. Lapuanliikkeessä hän näki kansan terveen reaktion yhteiskunnnan vastaista toimintaa kohtaan. Vaikka presidentti kavahti oikeistoradikalismiin liittyvää laittomuutta, hänen suhtautumistaan liikkeeseen pidettiin yleisesti horjuvana. Relanderin harmiksi hänen puheensa ja toimensa ymmärrettiin lapuanliikkeeseen kriittisesti suhtautuvissa piireissä oikeistoradikalismin myötäilyksi. Hän itse piti pahimpana virheenään kädenpuristusta Vihtori Kosolan kanssa talonpoikaismarssin yhteydessä heinäkuussa 1930. Tätä käytettiin symbolina presidentin harkitsemattomuudesta.
Presidentinvaalien aikaan tammi-helmikuussa 1931 Relander, nähtyään omat mahdollisuutensa tulla valituksi olemattomiksi, vaikutti jopa ratkaisevasti siihen, että hänen puoluetoverinsa Kyösti Kallio putosi vaalin kolmannelta kierrokselta. Hän oli tyytyväinen siihen, että presidentiksi tuli P. E. Svinhufvud, jonka hän oli nimittänyt pääministeriksi 1930 palauttamaan laillista järjestystä maahan. Relander oli tehnyt Svinhufvudista ensin eräänlaisen varjopääministerin Kyösti Kallion johtaman kapeapohjaisen maalaisliitolaisen hallituksen vielä hallitessa. Lisäksi Svinhufvud muodosti porvarillisen koalitiohallituksensa kesällä 1930 sen jälkeen, kun Kallion hallitus oli eronnut painostuksen alla, vaikka oli juuri saanut eduskunnalta luottamuslauseen.
Presidenttikautensa jälkeen Relander toimi Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen toimitusjohtajana varhaiseen, sydäninfarktin aiheuttamaan kuolemaansa 1942 saakka. Toisin kuin edeltäjänsä Ståhlberg Relander ei presidenttikautensa jälkeen palannut politiikkaan, vaikka seurasikin sitä kiinnostuneesti. Valtiollisiin tilaisuuksiin hän osallistui jatkossa lähinnä monien juhlatilaisuuksien arvovieraana.
Vaimonsa Signen, helsinkiläisen kauppiaantyttären, kanssa Relanderilla oli kaksi lasta. Vapaa-aikoinaan Relander viihtyi Karjalassa ja Viipurissa. Hänellä oli vuodesta 1924 lähtien edustava Pamppusaaren puutarhatila Viipurin maalaiskunnassa, jota hän innokkaasti puutarhurinsa kanssa viljeli. Pamppusaari oli Relanderin levähdyspaikka ja henkireikä myös työntäyteisinä ja kiihkeinä poliitikkovuosina. Helsingin vuosinakin se oli hänen oikea kotinsa, jonne hänen piti siirtyä eläkevuosia viettämään. Niitä ei koskaan tullut. Toisen maailmansodan jälkeen Pamppusaari jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.
Toisen maailmansodan jälkeen Lauri Kristian Relander on ollut presidenteistämme tuntemattomin, eikä häneen ole kohdistunut poliittisia intohimoja. Relanderin jälkimaine on ollut vähättelevä ja vaisu. Relander ei ollut sellainen kansanjohtaja, jota olisi pyritty vetämään takaisin politiikkaan 1930-luvulla. Toisaalta Relanderia ei tarvinnut arvostellakaan, sillä hänestä ei ollut presidenttikauden jälkeen poliittista uhkaa kenellekään. Hän oli ja pysyi syrjässä.
Toisen maailmansodan jälkeinen poliittinen ilmapiiri vain vahvisti sitä varsin kielteistä jälkikuvaa, joka Relanderin presidenttikaudesta ja oikeistoradikalismin myötäilystä oli jäänyt. Relanderin omassa Maalaisliitto-Keskustapuolueessa kenenkään ei tarvinnut tai kannattanut puolustaa Relanderin nimeen sidottua politiikkaa. Presidentin päiväkirjojen tultua julki 1967 - 1968 voitiin todeta, ettei Lauri Kristian Relander ollut sittenkään niin heikko presidentti, kuin hänen poliittiset vastustajansa olivat antaneet ymmärtää. Samalla päiväkirjat kertoivat karulla tavalla, että hyväntahtoinen ja herkkätunteinen Relander joutui presidentiksi tullessaan astumaan saappaisiin, jotka olivat hänelle liian suuret.
Lars Kristian, Lauri Kristian Relander S 31.5.1883 Kurkijoki, K 9.2.1942 Helsinki. V agronomi, maanviljelysneuvos Evald Kristian Relander ja Gertrud Maria Olsoni. P 1906 - 1942 Signe Maria Österman S 1886, K 1962, PV lihakauppias Johan Fredrik Österman ja Johanna Karolina Jusell. Lapset: Maja-Lisa (Baeckman) S 1907, K 1990, kirjaaja; Ragnar Olavi Kristian S 1910, K 1970, taidemaalari.
URA. Ylioppilas 1901; filosofian kandidaatti 1905; agronomi 1906; filosofian maisteri 1907, lisensiaatti 1912, tohtori 1914.
Maatalousaineiden opettaja Itä-Karjalan kansanopistossa Impilahdella 1906 - 1907; Suomen kylvösiemenyhdistyksen assistentti 1907; Suomen maanviljelystaloudellisen koelaitoksen kasvinviljelyslaitoksen assistentti 1908 - 1917; Keskusosuusliike Hankkijan Tampereen konttorin siemenosaston johtaja 1917 - 1918; maataloushallituksen kasvintuotanto-osaston päällikkö 1918 - 1920; Viipurin läänin maaherra 1920 - 1925; Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen, sittemmin keskinäisen palovakuutusyhtiön toimitusjohtaja 1931 - 1942.
Maalaisliiton kansanedustaja 1917 - 1920; eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja 1918, pankkivaltuusmies 1918 - 1920, puhemies 1919 - 1920; tasavallan presidentti 1925 - 1931.
Kunnianosoitukset: Belgian Leopoldin suurr.; Latvian Kolmen Tähden suurr. kk.; Norjan Pyhän Olavin suurr. kk.; Puolan Valkoisen Kotkan kmr.; Ruotsin Serafiimi-r. kmr.; Tanskan Elefantti-r. kmr.; Viron Kotkanristin suurr.; Viron Vapaudenristin K 1; lukuisia koti- ja ulkomaisia kunnia- ja arvomerkkejä. Maataloustieteen kunniatohtori Norja 1926.
TUOTANTO. Karjanlannan kokoamisesta ja hoidosta. 1907; Kaniininhoidosta. 1910; Maanviljelyskoetoiminnasta ja kasvinjalostustyöstä Tanskassa, Norjassa sekä osittain myös Ruotsissa. 1910; Studien über die Verwendbarkeit der Präzipitinreaktion in der Samenprüfung. 1911 (väitöskirja); lukuisia julkaisuja ja kirjoituksia maatalouden koetoiminnasta ja kasvinjalostuksesta.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. Lauri Kristian Relanderin arkisto, Kansallisarkisto.
Presidentin päiväkirja I - II : Lauri Kristian Relanderin muistiinpanot. 1967 - 1968; Tasavallan presidentit 1 : tasavalta perustetaan 1919 - 1931. 1992: J.-P. Pietiäinen, Lauri Kristian Relander.
JULKISET MUOTOKUVAT JA MUISTOMERKIT. Veistokset: M. Peltokangas. 1996, Helsinki. Maalaukset: E. Järnefelt. 1924, eduskunta; E. Snellman. 1925, Valtioneuvoston linna. Muistolaatat: Asuintalo, Vantaa. Mitalit: T. Sakki. 1968.
LAURI KRISTIAN RELANDERIN MUKAAN NIMETTY. Relanderinaukio 1959, Helsinki; postimerkki 1983.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.