Olen jo vuosia, nyt jo kuudennes menneillä, seurustellut ihan oikeasti psyykkisesti sairaan miehen kanssa.
Hän saa joka kerta kiksit eli orgasmin siitä, kun saa aikaan naistensa kanssa riitoja, hävimisiä, muita naisjuttuja.
Aina kun hänellä on loma. joulut, etc. aikaa, meillä on jälleen suhteemme nulla-pisteessä.
Hän jaksoi koko kesän alun eli siitä huhtikuun keskipaikkeista lomasi asti olla mukavaa. Meillä oli tosi mukavaa kaikki päivät, joka päivä me oltiin yhdessämme, käveltiin, syötiin ulkona piknikkillä (sitä hän rakasti kovin), jopa aurinkoa ottamassa, mansikkaan pellolla, Tallinnassakin risteilyllä.
Huhtikuussa oli jälleen poikkimeno, samoin jouluaikoina. Äitienpäivän myöheäisillan hän järjesti silti minulle ihanan auringonlaskuillan Seuriksessa.
Muuten me aina joka päivä käytiin Seuriksessa. Se oli vakiopaikkanamme. Myös edelliset vuodet ja talvetkin. Oli mukavaa siinä lamppujen valossa ja nauttia muustakin katoksen alla kaatosateessa.
Tosi vaikeata on, kun yhtäkkiä hänellä päästä kaikki heittää pois, samalla muina päivinä hän aina väittää mun olevani hänen ainoa ja oikea rakkautensa.
Mäkin rakastan hänta ja aitosti, jopa olen joutunut hyväksymään tilanteen ja pettämisen vuosien varreltamme.
Hän on minulle yksinkertaisesti rakas!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos kerran olet noin hölmö, että annat itseäsi kohdeltavan miten sattuu, niin mitäs sitten tänne sitä ihmettelet????
niin kuin sattuu.
Eli nyt sitten haluaisit jälleen palata vaimosi luo tai joku muu nainen niin kui aikaisemminkin oli että töihin tuli M. aina sinulle seuraaksi ja sua kotiin odottamaan.
Myös aina hävisit hänen kanssaan töistä pois. Joka kerta oli niin, että alussa olit, välillä jonkun naisen ja sitten työpäiväsi loppussa jälleen palasit!
tehdä?
Minulla on tunnelma, että kohta hirttän itseäni.
Miksi muuten itketään toista, kuollutta sukulaista, isää, muttei parisuhteeseen panna painoa?
Tilaa vaikka piTSaa.
Se, jossa selkiät heikkopäisyyden merkit hawaitaan, pitää joutuisammasti saatettamaan hourukuurin alla olemaan.
Jos waraton ihminen tulee mieleltänsä wiolle, pitää hänen isäntänsä eli emännän, wiimeistänsä kahdeksan päiwän sisään, antaman siitä tiedon seurakunnan kirkkoherralle; joka likemmin kuulusteltuansa sairaan tilaisuutta, wiipymättä ilmoittaa asian kirjallisesti poliisimestarille eli ordningsmannille kaupungissa niin myös kruunun nimismiehelle maalle ja ynnä antaa sairaalle papintodistuksen, jonka perästä sanottu palwelusmies kohta lääninguwernöörin tykönä ilmoittaa sairaan, otettawaksi lääninlasarettiin.
HEI,MIKSI ALISTUT SIIHEN?TUNNEN TAPAUKSIA MONIA,NAISET JÄÄVÄT ROIKKUMAAN SIIHEN YHTEEN JA HEIDÄN MIELESTÄÄN AINUAAN.OTA ITTEES NISKASTA KIINI JA ANNA HATKAT TOMMOSELLE.ELÄ ELÄMÄÄ,SILLÄ SE ON IHMISEN PARASTA AIKAA.
että haluat minusta eroon...
Jos olet vieras, sitten suhteemme on pitkä ja tunnen häntä hyin. Meillä on mukavaa keskenämme, puuhamme paljon yhdessämme ja rakastelukin on ollut avoin.
Syypä kaikessa on: kotona istuva vaimo lapsineen, joka saa jälleen hänet toiselle tuulelle.
Tiedän että hän on se oikea minulle!
jonka helmaan olet jäänyt ikuiseksi?
VALITETTAVASTI MUL EI OLE VAIMOO,VAAN TYTTÖ YSTÄVÄ,JONKA KANS ON LUOTTAMUKSELLINEN SUHE.