ja minä pappi sen selitän näin.
Mitä mieltä olette papeista ja heidän selityksistään, vai ettekö uskalla ottaa kantaa?
Mitä mieltä olette papeista ja heidän selityksistään, vai ettekö uskalla ottaa kantaa?
Päivän evankeliumi
kertoo näin
91048
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Mitä mieltä olette papeista ja heidän selityksistään, vai ettekö uskalla ottaa kantaa?"
Minä olen slaavilaisessa traditiossa tottunut siihen, että ns saarna EI ole liturgian oleellinen osa. Jonkinlainen opetuspuhe on paikallaan, mutta se ei useinkaan ole evankeliumin "selitystä".
"Jonkinlainen opetuspuhe on paikallaan, mutta se ei useinkaan ole evankeliumin "selitystä"."
Kanoneitten mukaan juuri sitä sen pitäisi olla. Valitettavasti venäläiset papit eivät itsekään tunne asioita, mitä heidän pitäisi seurakuntalaisilleen selittää... :(
>>Kanoneitten mukaan juuri sitä sen pitäisi olla
Mitä tarkoittaa "Kalenteri on mitä on?" Täällähän noudatetaan kanonien mukaista pääsiäisen ajankohtaa. Oletko lukenut OV:n, jossa metropoliitta Ambrosius valottaa asiaa?
Ne saarnat, jotka ole vuosien mittaan kuullut, liittyvät kyseiseen pyhään ja sen tekstiin. Suuren juhlan tapauksessa yleensä kerrotaan sen historiasta ja tavallisen sunnuntain kohdalla kerrotaan päiän evankeliumitekstistä ja mitä se uskoville merkitsee. Saarnan ovat Raamatun tekstejä täydentäviä ja selittäviä, eivätkä pyri niitä kumoamaan.
Tuo siis ortodoksisessa kirkossa. Luterilaisessa kirkossa saarnaa nykyisin melkein kuka vaan ja mistä vaan.
Tuo varmaan pitää paikkansa, mitä sanot ortodoksisen kirkon suhteen saarnojen sisällöstä. Mutta en ole oikea henkilö ottamaan kantaa ortodoksisten pappien saarnoihin, vaikka olenkin kuunnellut niitä radion välityksellä sekä osallistumalla myöskin ortodoksiseen liturgiaan. Sinä ja Isä Tuomas ja muut papit olette oikeita henkilöitä vastaamaan siihen kysymykseen.
"Tuo siis ortodoksisessa kirkossa. Luterilaisessa kirkossa saarnaa nykyisin melkein kuka vaan ja mistä vaan".
Mitä luterilaisen kirkon saarnaan tulee, enpä nyt menisi aivan noin yleistämään tilannetta luterilaisessa kirkossa, kuten sinä teet. Todennäköista on, että kun jokin asia yleistetään olkoon se mikä tahansa, siinä saattaa olla totuuden siemen, mutta se ei nähdäkseni ole koko totuus.
On totta, että luterilainen kirkko elää murroskautta ja erittäin merkittävä, mutta ei todennäköisesti ainoa syy on se, että teologisessa koulutuksessa historiallis-kriittistä metodia käytetään yhä suuremmassa määrin kuitenkin ilmaisemaan asioita, joita ei pystytä tieteen keinoin ratkaisemaan, kuten muun muassa Jeesuksen syntymistä neitseestä, syntien sovituksesta ja Jeesuksen messiaanisuudesta ja ylösnousemuksesta.
Kun olen tätä kirjoittamassa postiluukusta saapui tilaamani kirja, jossa eräs teologian tohtori pohtii kysymystä luterilaisen "saarnan kriisistä". Hän toteaa siinä mm. näin:" Kirkon piirissä on yhä enenevässä määrin pappeja ja muita työntekijöitä, jotka haluavat jättää kirkon vanhat opit historiaan ja määritellä uskonkäsityksensä muulla tavalla." Ja edelleen: " Kirkon oppeja vastaan suuntautunut keskustelu on joka tapauksessa usein lähtenyt liikkeelle yliopistoista:"
Edelleen kirjan kirjoittanut pappi toteaa:" Kaiken alku kumpuaa rationalismin ajasta, jolloin kaikkea yliluonnollista pidettiin historiallisesti ja ja teologisesti mahdottomana."
Näyttää siltä, että positivismi on saanut lujan otteen teologien ajattelussa, joka koskee myös katolista kirkkoa. Luulisin. Tämä tietenkin koskee vain osaa teologeja ja pappeja, joten en yhdy siihen näkemykseen, että:
" Luterilaisessa kirkossa saarnaa nykyisin melkein kuka vaan ja mistä vaan".
Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavalla tämä rationalismiin perustuva "tieteellinen metodi" hallitsee ortodoksista pappiskoulutusta, tai yleensä ortodoksista ajattelua kokonaisuudessaan, vai onko se mm. Joensuun yliopistossa poissuljettu vaihtoehto?
Joudun jälleen kerran myöntämään, että minulla ei ole teologista koulutusta. En ole opsikellut alaa sen paremmin Joensuussa, kuin Helsingissäkään. Mutta muuten luen aika paljon.
Ortodoksiseen saarnaan minulla on tuntuma tietysti radiopalvelusten ja oman seurakunnan kirkkojen kautta. Mutta käyn jonkun kerran vuodessa myös luterilaisessa kirkossa, esimerkiksi kesälomapaikkakunnalla, jossa ei ortodoksikirkkoa ole.
Ja sitten minulla on hyvänä tietolähteenä piispa Eero Huovisen kirja Pappi (WSOY, 2001, Juva). Huovinen lainaa Lutheria määritellessään hyvän saarnamiehen ominaisuuksia:
"1. Hänen täytyy tuntea se oikea oppi, jota hän julistaa.
2. Hänellä tulee olla hyvä pää.
3. Hänellä tulee olla hyvä puhetaito.
4. Hänellä tulee olla hyvä laulunääni.
5. Hänellä tulee olla hyvä muisti.
6. Hänen tulee osata lopettaa ajoissa.
7. Hänen täytyy olla ahkera ja varma asiastaan.
8. Hänen täytyy panna alttikksi henkensä ja elämänsä, tavaransa ja kunniansa sen asian hyväksi, josta hän saarnaa.
9. Hänen tulee antaa jokaisen pilkata ja häväistä itseään.
10. Saarnamiehen tulee pysyä asiassa."
Huovinen lainaa myös eksegeetti Lauri Thurénia, joka kuvaa saarnan nykytilaa näin:
"Pakko myntää: nykyiset suomalaiset saarnat ovat keskimäärin kehnoja: kuivia kuin Nevadan hiekka tai vetisiä kuin Mika Myllylän suo. Ei edes bussia odottavan kaksikymmenminuuttinen ole niin pitkä kuin kirkkosaarnan kuulijan, eikä sunnuntai-iltapäivällä kukaan muista, mitä pappi sanoi. Onneksi, voi joku lisätä."
Huovinen ottaa kirjassaan kantaa myös kirkon yhteiskunnalliseen merkitykseen: "Kirkon yhteiskuntaeettinen julistus ei saa kuitenkaan olla populistista siinä mielessä, että kirkko pitäisi oikeana kaikkea, mitä kansa tekee ja parlamentti päättää. Luonnollinen moraalitaju ei takaa, että ihminen käytännössä toteuttaa sitä, minkä sydämessään tietää oikeaksi. Vaikka periaatteessa tiedämme, mikä on oikein, jätämme usein noudattamatta sydämemme ääntä. Kansankirkko ei voi siunata eikä pyhittää kansa kaikkia tekoja."
Huovisen kirjan saarnaa käsittelevä osuus on 44 sivua. Piispa suhtautuu aika kriittisesti siihen, millaiseksi saarnaaminen on mennyt. Mutta kun kuuntelee joskus sunnuntaisaarnoja luterilaiselta puolelta, niin alkaa epäillä, että Huovinen ei ehkä ole nykypappien ykköslukemistoa.
Analysoin ortodoksista saarnaa sitten myöhemmin.
tällä provosoivalla kirjoituksellasi?
Pappina voin sanoa, että saarnaaminen ei ole helppo tehtävä. Mutta heti alkuun sanon myös, että kysymyksen asettelusi on hieman outo. Ortodoksisen saarnatradition mukaan pappi ei esitä omia selityksiään ja näkemyksiään saarnassa, vaan hänen pitää julistaa sitä, mitä Kirkko opettaa.
Kun pappi valmistautuu saarnaan hänen on luettava Jumalanpalvelukseen liittyvä evankeliumiteksti. Löydettävä tekstistä teema. Se mikä on evankeliumikatkelman "huippukohta". Tässä etsinnässä voi käyttää hyväksi kirkkoisien tulkintoja samasta tekstistä tai Raamatun selitys- teoksia.
Kun tekstin teema on löytynyt aletaan tutkia mitä kirkko opettaa kyseisestä teemasta. Tällöin apuna voi olla teologinen tai hengellinen kirjallisuus, jota ortodoksisessa kirkossa löytyy roppakaupalla. Tämän kirjallisuuden pohjalta pappi koettaa avata evankeliumin sisällön tähän päivään. Siis sen mitä se merkitsee juuri meidän elämässämme tänä päivänä. Kuinka se koskettaa meidän hengellistä kasvuamme tai ymmärrystämme.
Ihan vapaasti voit tietysti herättää keskustelua saarnoista ja niiden onnistuneisuudesta tai onnettomuudesta, mutta kannattaa miettiä myös sitä työtä, joka saarnan valmistelun takana on. Jospa kyse on joskus myös siitä, ettei itse omassa ajattelussaan ole ymmärtänyt mitä kirkko opettaa ja pitää siksi papin puheita kelvottomina. Jos näin joskus ajattelee.
Lopuksi vielä. Saarnatehtävässä ei voi aina onnistua. Eräs ystäväni sanookin ymmärtävasti, että "rapatessa roiskuu". Eli kun paljon joutuu opettamaan ja puhumaan, ei aina voi paneutua tehtävään sen vaatimalla tavalla ja joskus voi sanoa jotakin, joka ei ole niin huolitellusti esitetty.
Eräs toinen viittasi jo siihen, ettei saarna ole Jumalanpalveluksen kohokohta ortodoksisessa traditiossa, vaikka monet kirkkokansasta niin ehkä mieltävätkin. Protestanttisuuden tai jopa herannäisyyden vaikutuksesta saarnan asema on ylikorostunut Suomen ortodoksisessa kirkossa. Vaikka kyllä kai se oli erittäin tärkeä osa esim. Johannes Krysostomoksen kohdalla. Kyllä voisi olettaa aikapitkälle pyhän Johanneksen saarnan olleen se palveluksen kohokohta monille hänen aikanaan.
Kaikkea hyvää, i Tuomas
Luterilaisten pappien kummallisten juttujen jälkeen, jossa ei välttämättä ollut millaistakaan viittausta Raamattuun, ortodoksipappien opetuspuheet ovat hienoja. Pohjautuvat aina evankeliumiin.