SUOMI: EU:n LIITTOVALTIO

Eiköhän ole aika sanoa se jo Suomeksi:

Suomesta tehdään EU:n liittovaltio.

Näin ollen Suomi menettää täysin itsenäisyytensä.

Suomesta tulee totalitäärisen EU:n pohjoisin territorio.

Miksi puhua perustuslaista, ellei
kerrota tarkasti ja kiertelemättä
sen sisältö?
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja entäs sitten? Mieluummin liittovaltion osana kuin yksinäisenä kärpäsenpaskana napapiirillä ilman mahdollisuuksia käydä ulkomaankauppaa.

Äänestä
  • Norjakin käy edelleen ulkomaankauppaa.

    ETA sopimus olisi riittänyt

    Äänestä

  • ennen? kirjoitti:

    Norjakin käy edelleen ulkomaankauppaa.

    ETA sopimus olisi riittänyt

    Norjalla on öljyä. Meillä ei sitä ole. Sitäpaitsi tilanne oli ennen täysin eri - taloutemme pohjautui meille erittäin edulliseen idänkauppaan, jonka romahdettua jäimme tyhjän päälle. Niinpä Suomen oli pakko liittyä EU:hun sillä ETA-sopimuksen arvo on tippunut jatkuvasti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LEX 2005 kirjoitti:

Eiköhän ole aika sanoa se jo Suomeksi:

Suomesta tehdään EU:n liittovaltio.

Näin ollen Suomi menettää täysin itsenäisyytensä.

Suomesta tulee totalitäärisen EU:n pohjoisin territorio.

Miksi puhua perustuslaista, ellei
kerrota tarkasti ja kiertelemättä
sen sisältö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu