Tunnustan heti, että kysymykseni kuuluisi ensi sijassa "Uskonto"-palstalle. Yritin tuoda siellä jo kerran kysymystäni esille, mutta sitä ei ymmärretty tai haluttu ymmärtää ollenkaan. Sama porukka näkyy joka palstalla olevan, joten tuon nyt näin "kotikentälläni" esille yksinkertaistetun, kärjistetyn ja teo-reet-ti-sen ajatukseni.
Viikon ikäinen ihmislapsi päätyy autiolle saarelle. Saarella ei ole muita ihmisiä eikä lapsella ei ole mitään muistikuvia ihmiskunnasta. Hänet kasvattaa apina, susiemo tai muu uskonnoton äiti.
Kutsuuko jumala tätä lasta?
Vaikuttaako asiaan se, onko lapsi kastettu ennen haaksirikkoa?
Onko lapsen syy, ettei hänellä ole tietoa uskonnoista?
Voiko lapsella riittää ajattelukykyä jumalan/uskonnon keksimiseen ihan alusta alkaen? (Joillakin aikuisilla voi - se on motiivista ja motivaatiosta kiinni.)
SUMMA SUMMARUM:
Voiko/kuinka voi päätyä uskovaiseksi, jollei joku muu asiaa tule esittelemään?
(Oma versio uskovaisille: olisitko ryhtynyt/päätynyt uskovaiseksi, jollei joku olisi sinulle asiasta kertonut?)
Viikon ikäinen ihmislapsi päätyy autiolle saarelle. Saarella ei ole muita ihmisiä eikä lapsella ei ole mitään muistikuvia ihmiskunnasta. Hänet kasvattaa apina, susiemo tai muu uskonnoton äiti.
Kutsuuko jumala tätä lasta?
Vaikuttaako asiaan se, onko lapsi kastettu ennen haaksirikkoa?
Onko lapsen syy, ettei hänellä ole tietoa uskonnoista?
Voiko lapsella riittää ajattelukykyä jumalan/uskonnon keksimiseen ihan alusta alkaen? (Joillakin aikuisilla voi - se on motiivista ja motivaatiosta kiinni.)
SUMMA SUMMARUM:
Voiko/kuinka voi päätyä uskovaiseksi, jollei joku muu asiaa tule esittelemään?
(Oma versio uskovaisille: olisitko ryhtynyt/päätynyt uskovaiseksi, jollei joku olisi sinulle asiasta kertonut?)
Vastaukset 42
Vanhimmat
...olen kysellyt pitkin vuotta, muttei vastausta ole vaan tullut.
Kukapa haluaisi myöntää, että mielikuvitusolento jolle juttelen aina välillä onkin aivopesun tuotosta.
Kiitos kaikista kolmesta tähänastisesta kommentista. Näitä palstoja olen katsellut vasta pari viikkoa, mutta en taida viihtyä.
Olen ammatiltani tutkija. Silmäni on harjaantunut löytämään juonen sekavastakin aineistosta. En kuitenkaan ole koskaan ennen törmännyt ihmisjoukkoon, joka olisi näin kyvytön ja haluton perustelemaan mielipiteitään ja näin umpimielinen suorien, rehellisten ja varsin alkeellisten kysymysten edessä.
Autuaita ovat tietämättömät. Näköjään.
yritä uudelleen jollain uskispalstalla, tulet hämmästymään miten korkeatasoisesti asiat täällä ateistipalstalla menevätkään.
Olen minä muutaman kerran kommentoinut sielläkin, mutta kun se ketju sitten loppuu siihen. Ensin luulin, että ajatukseni ovat jotenkin tainnuttavan tylsiä, mutta olenkin tullut huomaamaan ongelman olevan vaikeampi...
Jos viitsin vielä vaivata päätäni tämmöisillä kysymyksillä, kipitän naapurilaitokselle teologeilta kysymään. Siellä pelisäännöt eivät (kai) salli tällä palstalla niin rakastettua silmät ummessa - ja nyt en yritä loukata - jeesustelua.
QUOTE: "Viikon ikäinen ihmislapsi päätyy autiolle saarelle. Saarella ei ole muita ihmisiä eikä lapsella ei ole mitään muistikuvia ihmiskunnasta. Hänet kasvattaa apina, susiemo tai muu uskonnoton äiti." QUOTE
Mitähän kieltä lapsi alkaa puhumaan äidinkielenään? Jos apina kasvattaa tai susiemo, niin aika eläimellisessä maailmassa lapsi eläisi, viattomuuden tilassa. Entä tuo muu uskonnoton äiti? Tarkoitatko jotakin ihmistä tai jotakin muuta eläinkunnan edustajaa? Kenties norsua?
QUOTE: "Kutsuuko jumala tätä lasta?" QUOTE
Palataan kieleen. Uskonto on perin inhimillinen asia. Siitä ei voida muutoin pukea sanoiksi kuin inhimillisellä kielellä, joka on enemmän tai vähemmän symbolistinen. Kuitenkin kulttuurin luoma. Käytät sanaa jumala ja puhut jumalan kutsumisesta. Lähestyt asiaa siis kristinuskon näkökulmasta, vaikka kuitenkin tarkoituksesi oli puhua uskonnosta. Eikö sinulla ole muita uskontoja kuin kristinusko?
QUOTE: "Vaikuttaako asiaan se, onko lapsi kastettu ennen haaksirikkoa?" QUOTE
Kaste ei vaikuta, koska sillä ei ole maagista voimaa.
QUOTE: "Onko lapsen syy, ettei hänellä ole tietoa uskonnoista?" QUOTE
Päätä nyt, puhutko kristiuskosta vai uskonnosta yleensä. Jos vm., niin miksi viittaat kasteeseen, jumalan kutsuun yms. kristinuskon käytänteihin?
QUOTE: "Voiko lapsella riittää ajattelukykyä jumalan/uskonnon keksimiseen ihan alusta alkaen? (Joillakin aikuisilla voi - se on motiivista ja motivaatiosta kiinni.)" QUOTE
Uskonnonfenomenologit puhuvat numeenin kokemuksesta ja hierofanioista, teologit käyttävät samasta termiä uskonnollinen a-priori tarkoittaen sitä, että ihmisessä olisi jotenkin "geneettinen" kyky ymmärtää uskontoa. Tämä on yksi lukuisista lähestymistavoista ymmärtää uskontoa. Vika on siinä - samoin kuin perusteluissasi - että uskonnollista a-prioria on vaikea ellei peräti mahdoton todistaa mitenkään, paitsi tietysti kuvainnollisessa merkityksessä, kuten sinun tapauksessasi: sinun uskonnollinen a-priorisi on kristinusko.
QUOTE: "SUMMA SUMMARUM:
Voiko/kuinka voi päätyä uskovaiseksi, jollei joku muu asiaa tule esittelemään?
(Oma versio uskovaisille: olisitko ryhtynyt/päätynyt uskovaiseksi, jollei joku olisi sinulle asiasta kertonut?)" QUOTE
Ei voi. Ilman kulttuurin luomaa uskonnollista kieltä, rituaaleja, käsityksiä, asenteita, tunteita ei traditiota voi välittää.
Mikset, hyvä ihminen, voi vastata yksinkertaisiin kysymyksiin? Luistelet nyt ihan yhtä rumasti asian vierestä kuin tuolla alempana yrittäessäsi epätoivoisesti selittää Uutta Testamenttia todenperäiseksi ja tarinoita Lallista ja Jeesuksesta jotenkin erilaisiksi.
Poista koko kastetta koskeva kysymys, jos se sinua jotenkin vaivaa - ihan sama, mistä uskonnosta haluat puhua. Saarella ei ole muita ihmisiä, kuten jo sanoin, mutta laita sinne norsu, jos haluat. Älä piiloudu väistelevän ja asiaankuulumattoman sanahelinän taakse, sillä traditioiden välittämisen välineistä ei ole kysymys.
QUOTE: "Mikset, hyvä ihminen, voi vastata yksinkertaisiin kysymyksiin? Luistelet nyt ihan yhtä rumasti asian vierestä kuin tuolla alempana yrittäessäsi epätoivoisesti selittää Uutta Testamenttia todenperäiseksi ja tarinoita Lallista ja Jeesuksesta jotenkin erilaisiksi." QUOTE
Esitä yksinkertainen kysymyksesi vielä yksinkertaisemmin ja selvemmin, ts. selkeällä suomenkielellä!
QUOTE: "Poista koko kastetta koskeva kysymys, jos se sinua jotenkin vaivaa - ihan sama, mistä uskonnosta haluat puhua. Saarella ei ole muita ihmisiä, kuten jo sanoin, mutta laita sinne norsu, jos haluat. Älä piiloudu väistelevän ja asiaankuulumattoman sanahelinän taakse, sillä traditioiden välittämisen välineistä ei ole kysymys." QUOTE
Mistä muusta sitten on kysymys kuin traditioiden välittämisestä? Haluatko nähdä kristinuskossa sitten jotakin muuta?
Koska vastaus on jo olemassa: Kristinusko ei ole levinnyt mihinkään muuten kuin ihmisten viemänä...
Eihän se oikein muuten voikaan levitä. Jumala antoi ihmisille tehtäväksi viedä evankeliumia eteenpäin.
"Jumala antoi ihmisille tehtäväksi viedä evankeliumia eteenpäin."
Tuo on täysin teidän omaa keksintöänne. Mikään jumaluus ei ole koskaan ollut todistettavasti kommunikoinut ihmiskunnan kanssa.
tuokin. Kiitos siitä!
Se on fakta.
Juupa juu...Ja sillä "Jumalan käskyllä" sitten tapettiin ihmisiä, poltettiin roviolla, mestattiin je kidutettiin. Edelleenkin, esim. Suomessa, pelotellaan, manataan helvettiin, erotetaan sosaalisesta kanssakäymisestä ja kuulustellaan sellaisia, jotka eivät halua noudattaa näitä uskonlahkojen laatimia sääntöjä.
Edelleenkin on kyseessä ihmisen keksimä asia, jota väkisin tuputetaan arvostelukyvyttömille pienille lapsille huomioimatta sitä, että lapsi käsittää asiat aivan toisin, kuin aikuinen suuressa jumaluudessaan luulee.
"Eihän se oikein muuten voikaan levitä. Jumala antoi ihmisille tehtäväksi viedä evankeliumia eteenpäin."
Niinpä niin! Sivuutat taas asian ytimen: Miksi oletettu kaikkivaltias jumala aloitti sanomansa levittämisen yhdestä maasta ja suppeasta ihmisryhmästä? Eikö jumalaa kiinnostanut "uskosta osattomiksi" jäävät ihmispoloiset muilla mantereilla?
On myös aika epäreilu helvettiinjoutumis kriteeri että kaikkien sanoman kuulleiden pitää uskoa tähän jumalaan JO ELÄESSÄÄN, mutta pikkulapset, pakanat yms. "osattomat" on vapautettu tästä uskomispakosta, joka on (eräiden väitteiden mukaan) Sen armon ainoa edellytys! Väitätkö tosiaan ymmärtäväsi ja hyväksyväsi tämän? Vai (kuten luulen) etkö vain uskalla edes ajatella koko asiaa?
"Edelleenkin on kyseessä ihmisen keksimä asia, jota väkisin tuputetaan arvostelukyvyttömille pienille lapsille huomioimatta sitä, että lapsi käsittää asiat aivan toisin, kuin aikuinen suuressa jumaluudessaan luulee."
Oletko varma, että itse olet käsittänyt kaiken kristinuskosta oikein? Minusta tuntuu, että lapsen usko on parempi kuin aikuisen...
Jos adoptoit pienen vauvan vaikkapa Moskovasta, niin ei Sinun tarvitse osata venäjää, vaan lapsi oppii Sinun kielesi. Sama juttu uskonnosta. Jos sitä tuputetaan ymmärtämättömälle lapselle ja vielä - kuten tapahtuu - pelottelemalla kuolemalla ja kadotuksella yms. niin kyllähän lapsi senkin oppii.
Lapselle oma isä tai äiti on kaikki kaikessa. Vaikka äiti löisi lastaan lapsi kuitenkin luottaa ja uskoo äitiään ja kääntää asian siten, että uskoo olleensa tuhma sekä ansainneensa iskut. Koska äiti/isä ovat aikuisia ja heidän kertomansa on totta, niin varmasti muutkin aikuiset ovat tärkeitä toden puhujia.
Läheiset puhuvat jumalasta sekä monet muutkin aikuiset puhuvat jumalasta sen siis täytyy olla totta.
Ei ole vaikeaa syöttää lapsille tarinoita tosina.
Siskoni poika sai tarhassa kuulla tarinan näytelmän muodossa saunatontusta. Tarina oli varsin jännä neljä vuotiaalle. Vielä tänäänkin kuusi vuotiaana häntä pelottaa mennä yksin saunalle vaikka ei ole aivan varma onko saunatonttu olemassa.
kiusausta, kirjoitan esimerkin "elävästä jumalattomuudesta", kun näinkin monta rauhallisen fiksua vastausta on kerran tullut. Kiitos niistä.
Saatan kirjoittaa pitkästikin, koska olen ajatellutkin asioita monen monta vuotta. Tiedän, että palstalla omista syistään riehuvat uskonpuolustajat eivät VOI olla lukematta loppuun asti - eikä samansuuntaisesti ajattelevien tarvitsekaan; he osaavat jo ajatella avoimin mielin.
En ole koskaan kuulunut mihinkään kirkkoon, vaikka kauempaa suvusta löytyy vaikka minkä suuntauksen edustajia. Ihan alakoulussa kävin uskontotunneilla, koska koulu oli pikkuruinen eikä vaihtoehtoja silloin tunnettu. Oppikirjan muistan; se oli täynnä (kas, piirrettyjä) kuvia ja lyhyitä tarinoita. Niiden tarkoituksen ymmärsin vasta paljon myöhemmin.
Vanhempani antoivat meidän lasten katsella maailmaa ja uskontoja avoimin silmin. Saimme ihan itse päättää, mitä halusimme omaksua ja uskoa. Käytöstapoja ja/eli moraalia kyllä opimme, mutta lähinnä vanhempien esimerkin kautta.
Oppikoulussa ja yläasteella en osallistunut uskonnonopetukseen. Minua ei jostain syystä päästetty tuntien ajaksi kirjastoon (uskonnonopettajalla oli asiaan sanottavansa), joten istuin käytävän lattialla ja kuuntelin hirvittävää metakkaa luokasta. Meno oli kuin Vanhan Testamentin ajoilta, pahimmillaan sytytettiin keskelle lattiaa laadittu katekismuspinokin tuleen ja joka tunti jotakuta tuotiin korvasta pitäen ulos jäähtymään. Oli oikein mukavaa saada olla ulkopuolinen.
Lukiossa jouduinkin sitten yllämainitun, törkeästi asemaansa väärin käyttäneen uskontoa ja psykologiaa opettaneen kirkonmiehen hampaisiin, mutta siitä olen kertonut toisaalla (eikä sitä siellä kommentoitu mitenkään).
Luin teini-ikäisenä valtavan määrän kirjoja aina uskontojen pyhistä kirjoista luonnonuskontojen kuvauksiin ja Dänikenin höpsötyksiin. Minkäänlaista kaunaa en siis kantanut, olin vain kovin utelias. Tietoa minulla oli ja on.
En usko korkeampiin voimiin, jumaluuksiin enkä elämänmuotoihin kuoleman jälkeen. Rakastan muutamia läheisiäni sydämeni pohjasta. Autan ihmisiä mielelläni, noudatan maamme lakeja, teen työni erinomaisesti, maksan valtiolle varsin paljon veroja, yritän käyttäytyä mahdollisimman hyvin kunkin tilanteen mukaan - ja vaikka toisaalla yleistäen vihjataankin, en harrasta haureutta, kiduta tai tapa ihmisiä tai hautaa ruumiita metsiin.
Viisaan kasvatuksen, esimerkin ja terveen järjen avulla olen muodostanut moitteettomat säännöt elämiselle ja moraalini on kaikin puolin korkea. Jos ja kun lipsahdan säännöistäni, teen pahojani tai erehdyn oikein kunnolla, osaan hävetä ja ottaa vastuun tekosistani omille harteilleni. Minun puolestani ei tarvitse uhrautua tai rukoilla, mitään tekojani ei muiden tarvitse sovittaa eikä minua voi käännyttää. Ei pelko eikä palkkio pakota minua olemaan inhimillinen ihminen.
Meitä on muuten monta.
Miksi haluaisin levitellä näin henkilökohtaista asiaa tällaisessa paikassa? Yksinkertaista, olen utelias: haluan nähdä, reagoiko kukaan. Reaktion laatu kertoo paljon. Ja kaikkein eniten kertoo se, että kukaan ei sano mitään.
Sinulla on ollut hyvä elämä! Kiitos tarinastasi!
22.08. kirjoitin "elävästä jumalattomuudesta". Kävi aivan niin kuin olin odottanutkin. Ihmiselämään ihan ajatuksella ja liturgioitta suhtautuvien ei tarvinnutkaan kommentoida; yksi viesti kuitenkin tuli (kiitos ajatuksesta!) mutta jok'ikinen tällä ja muilla palstoilla räyhäävä uskovainen maailmanrakastaja pysyi aiheestani IHAN HILJAA. Kävikö luonnolle vai eikö järki enää riittänyt? Tuntuivatko omat vakioperustelut vähän...perusteettomilta?
Yleisesti ottaen, TIEDEpalstalle eksyneiden uskonpuolustajien keskuudessa on kolmea ihmistyyppiä: yksi kutsuu toista reippaasti idiootiksi (juupas-eipäs -metodi törkeällä kielenkäytöllä maustettuna), toinen kertoo vastineessaan ylenkatseellisesti ja omahyväisesti rukoilevansa kirjoittajan puolesta (ja saanee tästä pluspisteitä jumalansa ja seurakuntansa silmissä) ja kolmas tukehduttaa pienimmänkin ajatuksenpoikasensa sivistyssanojen vyöryyn, vaikka tarpeeksi sivistynyt ihminen osaa sovittaa kielenkäyttönsä kohderyhmänsä mukaan. (Haluaako joku tietää minun koulutukseni jatkaakseen mietelmiä?)
Jotakuta saattaa askarruttaa se, voiko täysin uskonnottomalla ihmisellä - joka ei kutsu itseään ateistiksi eikä agnostikoksi, koska siihen ei ole mitään tarvetta ja koska nuo nimitykset kantavat negatiivisia konnotaatioita kenen tahansa mielessä - olla ollenkaan inhimillisiksi katsottuja tunteita. Sydäntäni on raastanut kirjoitukseni jälkeen kaksi kertaa: eilen itkin, kun katsoin dokumenttia koirahoitoloista, ja tänään kirosin viattoman onnettomuutta, kun katsoin iranilaisten kaksosten kuolemaa erotusleikkauksessa.
Koirat eivät kertoneet uskovansa mihinkään, iranilaiset naiset pitivät Koraania pyhänä tekstinä. Minun sydämeni särki kaikkien puolesta. Olenko matkalla helvettiin? Kenen? Ja jos olen, niin - helvetissä - miksi?
Jos on vielä vaikea ymmärtää sitä, että joku ei ole niellyt vuosisatojen perustelemattomia traditioita, annan järjen ja vapauden tunteesta konkreettisen esimerkin. Vuosia sitten lääkärit pelastivat silmäni. Ollessani 70% sokeana ennen leikkausta hämmästyin sitä, että sokeus ei ollutkaan pimeää: näköaistia vain ei ollut olemass. Kuvitelkaa, että sormenpäässänne on silmä. Liikuttakaa sitä pöytää pitkin ja yrittäkää nähdä sillä. Yrittäkää uudelleen. Teillä ei ole mitään aistimusta näkökyvystä. Tuo kokemus on aivan samanlainen kuin minun kokemukseni korkeammista voimista: niitä ei ole olemassa eikä niitä siten myöskään tarvita. Uskonne kohteita ei minulle siis OLE. Ei minun tarvitse mitään kieltää. Uskonnottomuuteni ei ole "ismi". Kuinka vaikea se on ymmärtää?
Jumaluskon on luonut ihminen, jolla ei ole kykyä kestää elämää tai sen vaikeuksia yksin. On hyvin helppoa syyttää korkeampaa voimaa ja sitten heittäytyä sen syliin saamaan omat tekonsa anteeksi. Jumalan - nimeltään minkä tahansa - on luonut se, joka ensimmäisenä on keksinyt pappeuden hyödyt. Jollei enää voi keksiä, on helpointa seurata.
Yrittäkää ymmärtää, että jumaluskotta elävät yksilöt ovat hyvinkin niitä vahvimpia ihmisiä.
"Kutsuuko jumala tätä lasta?
Vaikuttaako asiaan se, onko lapsi kastettu ennen haaksirikkoa?
Onko lapsen syy, ettei hänellä ole tietoa uskonnoista?
Voiko lapsella riittää ajattelukykyä jumalan/uskonnon keksimiseen ihan alusta alkaen? (Joillakin aikuisilla voi - se on motiivista ja motivaatiosta kiinni.)"
Kyllä Jumala kutsuu jokaista ihmistä.
Kaste ei vaikuta asiaan.
Ei ole lapsen syy jos hänellä ei ole tietoa uskonnoista.
Kyllä lapsellakin sitten hiukan vanhepana riittää ajattelukykyä miettimään omaa ja ihmisten alkuperää. Jumalaa hänen ei varmasti tarvitse keksiä, mutta uskoa voi Jumalaan.
Jos tosiaan olisi sellainen tilanne, että ei koskaan olisi kuullut kristinuskosta ja Jeesuksesta, niin vähän vaikea sanoa, että miten voi uskoakaan.
Lapset kuitenkin pelastuvat kaikki.
Vaikka lapsella onkin ihmisen geenit niin mieli on kuitenkin eläimen joten jumalan lait eivät kosketa eläimiä.
Tässä olisi muutamia kyseisenkaltaisia tapauksia:
http://www.feralchildren.com/en/children.php?tp=0
P.S. Uskoisin tämän olevan paras vastaus mitä olet koskaan saannut kysymykseesi.
Kristillisen uskon mukaan Jumala on ihmisjärjeltä salattu. Jumalasta voi saada tietoa vain, mikäli Hän ilmoittaa itsensä. Ihminen voi aavistella jotain Jumalan olemassaolosta ja tahdosta luonnon, historian ja ihmiskohtaloiden perusteella. Tällaista yleisluontoista Jumalan aavistelua hänen luomistekojensa perusteella kutsutaan yleiseksi ilmoitukseksi (revelatio generalis).
Sanoman pelastavasta Jumalasta välittää ihmiskunnalle Jumalan erityinen ilmoitus (revelatio specialis), Jumalan Sana eli Jeesus Kristus. Erityisellä ilmoituksella viitataan myös Raamattuun, joka kertoo Jumalan pelastavista teoista. Ilmoitus on Jumalan tahdon julki tulemista historiassa.
Siis: Yleisen ilmoituksen piiriin kuuluvaa Jumalan kutsua ihminen voisi autiolla saarellakin aistia. Se voisi johdattaa hänet jonkinlaiseen uskonnollisen toimintaan. Näinhän lienee aikojen alussa käynyt. Uskonnollinen toimeliaisuus on saanut alkunsa. Myöhemmin on tapahtunut eriytymistä. On syntynyt eri uskontoja ja nämä ovat kehittyneet kukin omaan suuntaansa...
Erityistä, tiettyyn uskontoon liittyvää, ilmoitusta ihminen voi saada vain tradition kautta ja siihen tarvitaan toista ihmistä.
"Tällaista yleisluontoista Jumalan aavistelua hänen luomistekojensa perusteella kutsutaan yleiseksi ilmoitukseksi (revelatio generalis)."
Tätä asiaa on tutkittu ja on huomattu että aivoissa on alue jota kutsutaan nimellä "God spot". Jos kyseistä aluettä stimuloidaan niin potilas voi saada jumaluus tunteen. Joten jumala elää vain aivoissa, ei sen kummempaa.
Lähtökohtani oli mainittu heti alussa: "Kristillisen uskon mukaan". Et selvästikään ole kristitty. Siltä pohjalta ymmärrän kantasi. Mutta et voi kiistää etteivätkö kristityt ajattelisi kirjoittamallani tavalla.
se ole alempana kun aivoissa?
Aavistelen jumalan luomistekojen perusteella hänen nauttivan siitä, että elävät olennot raatelevat ja syövät toisiaan.
Lisäksi aavistelen hänen rakastavan joitakin loismatoja enemmän kuin ihmistä, koska hän on järjestänyt ihmisessä niille turvatun kodin ja ruokahuollon.
Olen huomannut, että et halua ymmärtää kristillistä elämäntulkintaa. Haluat ilmeisesti nähdä maailmassa vain sen nurjat puolet ainakin uskonnosta puhuttaessa ja unohtaa kauniit ja hyvät asiat. Kristillisen käsityksen mukaan maailma oli hyvä luomisen jälkeen, mutta se turmeltui lankeemuksessa. Hyvän Jumalan luomisen jäljet kuitenkin näkyvät yhä edelleen tässä lankeemuksenkin maailmassa, jos osaa katsoa, jos on silmää kauneudelle ja hyvyydelle.
Kirjoitin tämän lähinnä niille, jotka vielä pohtivat kantaansa uskomiseen. Käsitän, että sinä olet jo kantasi muodostanut.
maailmasta hyvänä luomisen jälkeen ja lankeemuksessa turmeltuneena ei pidä yhtä tosiasioiden kanssa.
Hanki parempi yleissivistys.
Olen huomannut, että uskot niin.
Et ymmärtänyt viestiä. Maailmahan tuli kirotuksi syntiilankeemuksen yhteydessä. Kirjoittaja menikin loihe lausumaan maailmasta voivan havaita merkkejä hyvästä Jumalasta.
Mikäli oma maailmankuvasi on tällä hetkellä yltiöpessimistinen, niin voin kaukodiagnosoida sinut: Depressio, maailmantuska ja peruspotutus. Osuiko kohdalleen edes kaksi kolmesta? Tsemppiä!
asioita ateistille on usko uskisten täysjärkisyyteen. Käytte antamassa täällä niin paljon päinvastaista todistusaineistoa.
Tässä yhdistäviä tekijöitä:
Jumalaa Ei Ole.
Tervejärkistä Uskovaa Ei Ole.
Maapallo Ei Ole Litteä
Dinosauruksia Ei Ole (enää).
Silakkaa Ei Voi Syödä Korvalla.
HUOM. Olen Uskovainen
No jos sen G-spotin löytää sieltä alempaa - niin ollaan kyllä aika lähellä jumalia ja sitä seitsemättä taivasta!
Löytäisikö susilapsi sen ilman Cosmopolitanin ilmoitusta???
Neandertalin ihmisillä oli palvomismenoja. He hautasivat kuollensa. Eli hekin etsivät itseään korkeampaa voimaa tuekseen.
Miten sitten yksin elävä susien kasvattama lapsi voi oppia yhtään mitään, on arvoitus, jonka jätät sivuun ja kuvittelet, että hän kasvaa vain uskonnottomaksi ihmiseksi, koska ei ole saanut uskonnon opetusta. Siinä asiassa jo menet metsään.
Eipä ole saanut puheopetustakaan. Ulvoo kuin susi. Luultavasti kulkee neljällä jalalla, koska on oppinut kaiken matkimalla kasvatusemoaan.
Ongelman voisit siirtää vähän lähemmäksi, esim. uskonnottomiin maihin, kuten Neuvostoliittoon, jossa uskontoa pilkattiin ja kirkot muutettiin hevostalleiksi. Nyt, kun hengenelämä on taas sallittu, on uskonto loytänyt tiensä joka yhteiskuntaluokkaan. Putinkin kumarteli ristinmerkkejä tehden. Aika vaivaantuneena kyllä.
Mutta näyttää vahvasti siltä, että ihminen toivoo uskonnon antamaa lohtua ja toivoa tuonpuoleisesta elämästä. Ehkä se on geeneissämme.
oli kieltolaki, jolla yritettiin kitkeä juopottelu pois kulttuuristamme. Mutta eipä onnistunut vaan kansa vaati saada ryypätä. Samalla tavalla uskonnostakaan ei voi päästä eroon, koska uskonto lupailee parempaa tulevaisuutta ja kun sitä ei ole tullut niin viina helpottaa epätoivossa.
Aikaisemmin rahvas saatiin nöyräksi ja tottelevaiseksi uskonnon opeilla.
Köyhyys oli kilvoittelua, josta tuli palkka taivaassa. Työllään ihminen sovitti syntejään, laiskuus oli kovin raskas synti, kuten myös esimiehen vastustaminen. Isännän tai oman isän lyöminen johti kuolemanrangaistukseen vielä 1700-luvulla.
Turhamaisuus eli kauniit vaatteet, hyvä asunto ja ruoka, oli syntiä, josta piti kasvattaa moukka pois. Ripilläkäynti kerran vuodessa oli lailla määrätty.
Vaatteiden kankaat ja värit olivat tarkan märäysten alaiset, ja jalkapuhun joutui liiasta koreilun halusta.
Se oli ennen se. Nyt saat valita uskontosi, vaihtaa toiseen ja ryhtyä minkä tahansa huuhaan perään juoksijaksi. Tai saat oll ateisti. Miten vaan.
Tässä lienee paikallaan erottaa epämääräinen yliluonnolliseen uskominen sekä esim teologisesti jalostunut monoteismi. Jälkimmäistähän ei tunneta kuin kolme tapausta: juutalaisuus, kristinusko sekä islam. Kaikki muut maailman uskonnot ovat käsittääkseni olleet polyteistisiä, panteistisia, deistisiä tai animistisia. Tämä puhu vahvasti sen puolesta, että uskonto järjestäytyneenä muotona on kulttuurisidonnaista, joten aution saaren susipentu ei voi hurahtaa ainakaan samaan uskoon kuin tämän palstan hihhulit.
Toinen asia on sitten tietämättömyydestä kumpuava taikausko, jolloin alkukantainen ihminen pyrkii selittämään maailmaa yliluonnollisen kautta. Tätä maailmantulkintaa värittää myös kuolemanjälkeisen elämän lohduttava myytti. Tämä lienee luonnontieteellisen selitysmallin puuttuessa todennäköistä.
Toisin (ja sekulaarisesta humanistisesta näkökulmasta) sanoen, yksiselitteistä vastausta ei ole. On äärimmäisen epätodennäköistä, että autiolla saarella elävä yksilö kykenisi omin päin päätymään samaan ontologiseen johtopäätökseen kuin esim vuosituhansia jatkunut juutalais-kristitty teologinen debatti, mutta toisaalta on hyvin todennäköistä, että samainen yksilö kehittäisi jonkinlaisia alkeellisia henkilökohtaisen uskon muotoja, jotka värittäisivät yksilön käsityksiä ympäröivästä maailmasta.
Koko viime yön mietin kysymystäsi.
Aamulla tulin siihen piteeseen häilyväisellä mielelläni, ettei tämä "susilapsi" kuulisi ns. jumalan kutsua.
Jos lapsi kehittyisi eläimen kasvattamana, niin sille ei kehittyisi kieltä siinä mielessä kuin me ihmiset sen käsitämme; sen kommunikointi rajoittuisi emon kutsumiseen nälkäisenä, hylättynä tai kakkapyllyisenä. Se osaisi "kertoa" josko sen ensi tarpeet tulivat täytetyiksi. Myöhemmin se osaisi ehkä ilmoittaa reviirinsä ja ulvoisi sukupuolista tyydyttymättömyyttään...
Abstraktin ajattelun kehittymiseen (jumaluudesta spekuleeraamiseen) tarvitaan kieli ja lajikumppani , joka puhuu samaa kieltä.
Eläimillä ei ole kuolemanpelkoa (Jumalan kiitos!),
joten niillä ei siis ole jumalia ja kulttejakaan.
Niillä ei ole "sielua" (abstraktin ajattelun kykyä
ja siten moraalia) niin kuin ihmisellä.
Siis eipä taitaisi evankeliumi tavoittaa tätä onnellista(?) villiä - vaan sen koko energia menisi "olemassaolon taisteluun".
Kokonaan eri asia on sitten se, onko sieluttomilla ja amoraalisilla eläimillä kenties oikotie johonkin sellaiseen, josta me ihmiset jaksamme turhanaikaisesti kiistellä vuosisadoista toiseen.
- Toisaalta uskonnot ovat ihmissuvulle kulttuurinen rikkaus. Mitä me olisimme ilman myyttien luomia mielikuvia, satuja, taideteoksia, käyttäytymismalleja?
---
Tarzan on muuten oiva kuva aikansa profaanista uskosta kulttuurievoluutioon (ajatelkaapa sitä, että kielitaidoton Tarzan oppi englannin lukemalla; uskonnosta ei muistaakseni ole mitään mainintaa)ja rotujen synnynnäiseen eriarvoisuuteen.
Mahtavatkohan nykyajan läpivalistuneet lapset edes
lukea hänen seikkailuistaan yhtä innostuneen kritiikittömästi kuin minä aikoinani?
tässä keskustelussa (mitä nyt olen jaksanut lukea) on sen "kristillinen" yksisilmäisyys. Ateistitkin ovat lähinnä a-kristittyjä...
Luulisi, että uskonnotomuus olisi suvaitsevaista - eikä sen paheksunta kohdistuisi täysillä vain yhteen myyttiin.
---
Itse olen kristinuskon läpitunkema agnostikko, joka ei epäile sitä etteivätkö hindutkin (jne) tulisi uskollaan autuaiksi.
Uskonrauhaa teillekin!
Siis yksisilmäistä, huvittavuus on kiinni itsekenenkin huumorintajusta!
Mutta mistä muusta kuin kristinuskon luterilaisesta (vähemmistölahko)tulkinnasta monellakaan suomalaisella on tietoa saati sitten omaa kokemusta?
Rauhaa sinullekin!