verosta

En ole koskaan kuulunut kumpaankaan valtionkirkkoon enkä omista yritystä, joten en ole koskaan maksanut kirkollisveroa.
Kuinka suuri se on?
ja toinen kysymys, mihin se ort.kirkossa käytetään?
Ja vielä lisäkysymys: onko se kenellekään täällä olevalle taloudellinen rasite?
15990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ortodoksisissa seurakunnissa vero on, seurakunnasta riippuen, 1,50 - 2,00 prosenttia. Siis yleensä hieman korkeampi kuin luterilaisella puolella.

Verotulot menevät seurakunnan menoihin: rakennuksiin, palkkoihin, kerhoihin yms. Toiminnan ylläpitämiseen. Voit ajatella että, ihan vastaavasti kuin yrityksessäsi, sillä erolla että seurakunnan tavoite ei ole tuottaa maallista voittoa.

Äänestä

Monet ihmiset ihmettelevät miksi kirkollisveroa pitää maksaa. Suomen ortodoksisen kirkon käytäntö kerätä toimintavarat veroina on aika poikkeuksellinen ortodoksisessa maailmassa, mutta mielestäni myös käytännöllinen.

On ymmärrettävää, että kirkko laitoksena tai instituutiona tarvitsee ylläpitoa. Henkilöstön palkat maksavat, rakennusten ylläpitomaksaa jne...

Yleinen tapa ortodoksisessa maailmassa on maksaa ylläpidosta toimitusten yhteydessä. Eli jokainen toimitus on hinnoiteltu. Samalla jokainen esirukouspyyntö joka kirkkoon tuodaan on maksullinen. Eli Esirukouspyyntöön liitetään rahasumma, jonka mukaan määräytyy kuinka pitkään ihmistä muistellaan.

Eli kyllä kirkollisvero on mielestäni erittäin käytännöllinen tapa hoitaa tuo varojen keruu. Lisäksi Suomessa on seurakunta neuvosto ja valtuusto, jossa seurakunnan edustajat ovat päättämässä noiden varojen järkevästä käytöstä. Kaikella tällä varjellutaan väärinkäytöksistä, joita voisi liittyä varojen keruuseen toimitusten yhteydessä.

Minulle itselleni vajaan 2 % vero ei ole rasite, enkä usko, että kovin moni veron takia kirkosta eroaa...Joku toista mieltä oleva voi tietenkin kirjoittaa toisin.

Äänestä
  • Venäjän kirkossahan oli aikoinaan tuo toimitusmaksu periaatte. Papistolla ei ollut ollenkaan palkkaa eikä edes virkataloja siinä merkityksessä kuin Suomessa luterilaisella papistolla.

    Niinpä papisto joutui riitelemään toimitusmaksuista seurakuntalaistensa kanssa, mikä ei ollut omiaan lisäämään sen nauttimaa kunnioitusta. Köyhän talonpojan kodin tai pellon siunaamisesta pappi tienasi ehkä pari kopeekkaa, tilanomistajan tyttären vihkimisestä avioliittoon ehkä muutaman ruplan. Muillekin kirkon toimihenkilöille kuten lukkarille ja ponomarille (jos toimitettiin kirkossa) piti maksaa jokaisesta toimituksesta erikseen.

    Jotkut venäläiset ortodoksiset tavat selittyvät papiston tarpeella kerätä rahaa. Suurina juhlina kuten esim. jouluna papistolla oli tapana kiertää "slaavimassa" kodeissa ja samalla keräämässä perheelleen joulurahaa. Seurakuntalaiset maksoivat näistä pikku rukoushetkistä sitten jonkun lantin.

    Siunaan kirkollisvero järjestelmää. Se on mielestäni oikeudenmukainen, koska siinä jokainen maksaa kykynsä mukaan.

    Jos ja kun valtio ja kirkko erotetaan toisistaan, on ehkä sitten siirryttävä samanlaisen systeemiin kuin ammattiyhdistysmaksujen maksamisessa, että kirkollismaksut pidätetään työnantajien kanssa tehdyllä sopimuksella jäsenten bruttopalkasta.

    Äänestä

  • Luterilaisesta kirkosta eroaa aika monikin juuri sen veron takia ja väittävät etteivät saa "palvelua". Oma vikahan se on, kun eivät palveluja käytä :-).

    Mutta itse maksan mielelläni kirkollisveron ja nykyisin siis ortodoksiseen kirkkoon. Helpompaa kuin jos olisin jakuvat taloudellisen painostuksen alaisena kuten joissain vapaissa suunnissa yms.

    Äänestä

  • Kuka maksaa Suomen ort.kirkon piispojen palkat?

    Äänestä

Suomessa ei ole valtionkirkkoa, valtio ei omista mitään kirkkokuntaa tai päinvastoin. Valtio ei tue minkään kirkkokunnan toimintaa taloudellisesti, päinvastoin kuin Norjassa. Valtio ei säädä minkään kirkkokunnan lakeja, päinvastoin kuin Ruotsissa.
Niin että Suomessa ei ole valtionkirkkoa.

Äänestä
  • Kyllä Suomessa on kaksi valtionkirkkoa. Valtio tukee kirkkoa juuri tuolla vero-oikeudella yms.

    Äänestä

  • Tarkista tämä kirjoitti:

    Kyllä Suomessa on kaksi valtionkirkkoa. Valtio tukee kirkkoa juuri tuolla vero-oikeudella yms.

    ... tuo nimimerkki "Tiedän tän". Oikea nimitys ei ole valtionkirkko vaan joku muu.

    Äänestä

  • Kirkkojärjestelmissä todellakin on eroa eri Pohjoismaiden välillä. Norjassa esimerkiksi papit ovat kunnallisia työntekijöitä ja kirkkorakennukset ovat kunnan omistuksessa. Parlamentti sekaantuu Norjassa kirkon asioihin hyvin suuressa määrin, vaikka kirkolliskokous nykyään onkin jo olemassa. Kaikista puhtain valtiokirkkojärjestelmä on käsittääkseni kuitenkin Tanskassa. Ruotsissa taas kirkko itsenäistyi muutama vuosi sitten, joten nykyään Ruotsin järjestelmä ymmärtääkseni muistuttaa Suomen kansankirkkojärjestelmää, tosin sillä erotuksella, että Suomessa niitä kansankirkkoja on kaksi, ja Ruotsissa vain yksi.

    Itse kannattaisin kirkon ja valtion täydellistä eroa toisistaan, mutta kirkollisvero on kuitenkin minusta hyvä asia, eli sen voisi sitten korvata vastaavalla jäsenmaksulla. Moskovan patriarkaatin Suomen seurakunnat muuten suosittelevat jäseniään maksamaan seurakunnalle suurin piirtein saman summan kuin maksaisivat kirkollisveroina.

    Äänestä

  • Tarkista tämä kirjoitti:

    Kyllä Suomessa on kaksi valtionkirkkoa. Valtio tukee kirkkoa juuri tuolla vero-oikeudella yms.

    KHO:N presidentti Pekka Hallber on sanonut:

    "Perustuslain uskonnonvapaussäännös kattaa nykyisin sekä uskonnolliset että muut maailman- tai elämänkatsomukset. Tämä on tietysti tärkeä lähtökohta monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Samalla tavoin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa on uskonnonvapaus ilmaistu laajasti ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapautena. Valtio ei ole tunnustuksellinen, vaikka kirkolla, myös ortodoksisella kirkolla on valtiokirkon asema. Virallisilmaisu valtiokirkko ei anna oikeaa kuvaa pohdiskella evankelis-luterilaisen kirkon asemaa. Kirkkoon kuuluu yli 85 % suomalaisista. Ihmisten kannalta on puhuttava kansankirkosta."

    Siis kansankirkko.

    Äänestä

  • Ölömölö kirjoitti:

    ... tuo nimimerkki "Tiedän tän". Oikea nimitys ei ole valtionkirkko vaan joku muu.

    kansankirkko. Varsinkin ortodoksisesta kirkosta sanotaan usein "toinen kansankirkkomme".

    Se ei asiaa kuitenkaan miksikään muuta. Suomessa evlut kirkolla ja ortodoksisella kirkolla on vielä nykyisinkin erityisasema. Kaikkien uskonnollisten yhdyskuntien asema ei siis ole samanlainen valtioon nähden.

    Äänestä

  • Tarkista tämä kirjoitti:

    Kyllä Suomessa on kaksi valtionkirkkoa. Valtio tukee kirkkoa juuri tuolla vero-oikeudella yms.

    Valtio ei tue vero-oikeudella kumpaakaan suomalaista KANSANKIRKKOA, vaan on aikoinaan vaatinut että kirkollisvero (=jäsenmaksu) ON kerättävä verohallinnon kautta JA seurakuntien on siitä maksettava. Se ei siis ole tukea. Tuki on sitä jota ihminen tai järjestö saa ilman lisäkustannuksia.

    Vielä 70-luvulla seurakunnat hoitivat tämän jäsenmaksun keräämisen itse, ts. lähettivät tuloihin perustuvan maksulapun kaikille niille tulonsaajille jotka olivat srk:n jäseniä, sekä ort. että lut.

    Äänestä

  • Tiedän tän kirjoitti:

    Valtio ei tue vero-oikeudella kumpaakaan suomalaista KANSANKIRKKOA, vaan on aikoinaan vaatinut että kirkollisvero (=jäsenmaksu) ON kerättävä verohallinnon kautta JA seurakuntien on siitä maksettava. Se ei siis ole tukea. Tuki on sitä jota ihminen tai järjestö saa ilman lisäkustannuksia.

    Vielä 70-luvulla seurakunnat hoitivat tämän jäsenmaksun keräämisen itse, ts. lähettivät tuloihin perustuvan maksulapun kaikille niille tulonsaajille jotka olivat srk:n jäseniä, sekä ort. että lut.

    ja maksaa siitä jonkin osuuden evlut kirkolle ja aivan mitättömän määrän ortodoksiselle kirkollekin.

    Lisäksi valtio on näihin päiviin asti maksanut piispojen palkat ja ylläpitänyt ortodoksista seminaaria ja teologisia tiedekuntia mm. Ortodoksisen teologian laitosta Joensuun yliopistossa.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    ja maksaa siitä jonkin osuuden evlut kirkolle ja aivan mitättömän määrän ortodoksiselle kirkollekin.

    Lisäksi valtio on näihin päiviin asti maksanut piispojen palkat ja ylläpitänyt ortodoksista seminaaria ja teologisia tiedekuntia mm. Ortodoksisen teologian laitosta Joensuun yliopistossa.

    Teologiset tiedekunnat ovat ko. yliopistojen laitoksia. Ja ainakaan Lut. Kirkon piispojen palkkoja ei maksa valtio, ortodokseista en tiedä.
    Ja tuo yhteisövero on ymmärtääkseni laeissa mainittu ja alunperin valtion keksimää, ei kirkkojen.

    Äänestä

  • Asiaa seurannut kirjoitti:

    Teologiset tiedekunnat ovat ko. yliopistojen laitoksia. Ja ainakaan Lut. Kirkon piispojen palkkoja ei maksa valtio, ortodokseista en tiedä.
    Ja tuo yhteisövero on ymmärtääkseni laeissa mainittu ja alunperin valtion keksimää, ei kirkkojen.

    sen tiedän varmasti ja myös luterilaisten tuomiokapitulien kulut, mutta kaikkia uudistuksia en tiedä. Vaikea niissä on pysyä perässä.

    Teologiset tiedekunnat Helsingissä, Turussa ja Joensuussa antavat pappiskoulutusta luterilaisiksi papeiksi aikoville soveltavia opintoja myöten.

    Meillä Ortodoksisen teologian laitoksessa Joensuussa annetaan vain teoreettista koulutusta. Soveltavan opetuksen järjestää ortodoksinen seminaari.

    Valtiokirkollisuutta on Suomessa koko ajan vähennetty eli siis valtion ja kansankirkkojen ero tapahtuu vähitellen. Väestörekisteri siirretty pois kirkoilta jne.

    Ennen nykyistä yhteisöveroa yhtiöt maksoivat kirkollisveroa, joka melkein kaikki meni luterilaiselle kirkolle. Ortodoksien saama osuus nykyisestäkään yhteisöverosta ei vieläkään vastaa meidän prosenttiosuuttamme väestöstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuomask kirjoitti:

En ole koskaan kuulunut kumpaankaan valtionkirkkoon enkä omista yritystä, joten en ole koskaan maksanut kirkollisveroa.
Kuinka suuri se on?
ja toinen kysymys, mihin se ort.kirkossa käytetään?
Ja vielä lisäkysymys: onko se kenellekään täällä olevalle taloudellinen rasite?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu