Israelin valtion johto ja enemmistö kansanedustajista syyllistyy juutalaisvastaisuuteen jota ei ole nähty maailmassa sitten Hitlerin päivien. Viattomat uudisasukkaat revitään kodeistaan, synagoogat tuhotaan, haudat häpäistään: mitä vielä puuttuu? Keskittymisleirit, joissa fasistijuutalaiset opetettaisiin katumaan tekojaan ja toteamaan, että Saul lähti maanpakoon filistealaisten maahan, siis ulkomaille!
Törkeää antisemitismiä
Hurtta
8517
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Enemmistö Israelin kansasta on syyllistynyt
viimevuosikymmeninä juutalaisvastaiseen propagandaan jota ei ole nähty maailmassa sitten Göbbelsin päivien. Palestiinalaiset revitään kodeistaan, moskeijat tuhotaan, lapset ammutaan: mitä vielä puuttuu? Keskittymisleirit on paleille rakennettu ja heidän ihmisoikeuksistaan ei ole tietoakaan.
Onneksi valoa on tunnelin päässä näkyvissä. Sionistit ovat lähtemässä Gazasta, mutta piirittävät ja kontroloivat vielläkin täysin tuota keskitysleiriä.
Kuulkaas nyt lapsukaiset,ei Israelin valtion arvostelu ole antisemitismiä sen enempää kuin (laittomien) siirtokuntien tyhjentäminen.Israel ei ole yhtä kuin juutalaisuus.
Millä perusteella juutalaisasutus on laitonta? Silläkö perusteella, kun Teroristi Arafat aikoinaan keksi tuon sadistisen sanaston, jota YK myötäilee ölypainostuksen alla. Missä siis laillien päätäntävalta tuomita Israel ja juutalaisasutukset. Hitlerkin aikoinaan yritti juutalaisista vapaata Eurooppaa ja nyt PLOn terroripolitiikkaa kansainvälinen politiikka myötäilee. Miksi vaietaan ääri-islamilaisen arabinatsismin rikoksista Lähi-idässä.
kautta maailman tukevat Israelin hirviömäistä, fasismiin verrattavaa ulkopolitiikkaa. USA:sta tulee jättiläismäistä taloudellista tukea Israelille. Taloudellista tukea lähettävät myös muut juutalaiset ja erillaiset uskonnolliset yhteisöt ympäri maailmaa.
Meillä Suomessakin olemme saaneet nähdä muutaman julkkisjuutalaisen kertovan todellisen mielipiteensä. Esim. Ruben Stiller tukee avoimesti Israelin harjoittamaa aparthaid politiikkaa ja hänen mielestään palestiinalaiset ovat roskajoukkoa, jotka eivät ansaitsisi omaa valtiota, vaan koko Palestiina pitäisi luovuttaa juutalaisten käsiin!?! Israelin ja juutalaisuuden voi ilman huonoa omaatuntoa vetää yhteen, sillä varauksella, että toki muutamia poikeustapauksiakin tietenkin löytyy.
Minustakaan palestiinalaiset eivät ansaitse omaa valtiota. He ovat terroritekoihin perehtyneitä mutta koskaan eivät ole kyenneet rauhanomaiseen elämään. Voisivat ottaa oppia vaikka Indian Gandhista tai Etelä-Afrikasta: ihan rauhallisesti voi esittää omia näkemyksiään. Ei siinä tarvitse syyttömiä tappaa.
sitä "oppia," Etelä-Afrikan surullisen kuuluisasta aparthaid valtiosta on ottanut Israel.
Jokaisella valtiolla on oikeus puolustautua laittomasti tunkeutuvaa miehittäjää vastaan! Tästä näkökulmasta katsottuna syyttömiä on tappanut myöskin Israelin juutalaiset, eikö totta? Tässä yksi valitettava esimerkki, jonka olen napannut tältä palstalta: YK:n erikoislähettiläs Elisabeth Rehn kertaa palestiinalaistytön surmaa tiesululla, jossa koulureppua pommiksi epäillyt israelilaisupseeri ampui tyttöä ja tulitti tätä uudelleen, kun tämä pakeni luoteja. Lopulta israelilaisupseeri tyhjensi aseensa lippaan jo kuolleen tytön ruumiiseen.
Minustakin palestiinalaiset ansaitsevat oman valtion. He ovat alueen kantaväestöä, toisin kuin muualta tulleet jutikat. He ovat pitkään jaksaneet taistella itsenäisyydestään aluetta terrorisoivia SioNatsi-Jutikoita vastaan. Jutikat voisivat ottaa oppia vaikka Etelä-Afrikasta: ihan rauhallisesti voi luopua "valtias rotu" ajattelusta. Ei siinä tarvitse syyttömiä tappaa.
Ongelman ydin on ääri-islamilainen uskontoterrorismi, missä imaamit aivopesevät koraaniin oppeihin allahin nimeen vedoten tekemään itsemurharikoksia Israelia vastaan.
Juutalaisten historia tuolla maaperällä tunnetaan yli 3000 vuoden takaa, kun taas Palestiinan arabien tunnetaan vain muutama sata vuotta. Arafat on väittänyt kylläkin heidän olevan filistealaisten jälkeläisiä, kansa joka katosi historiasta jo ennen aikaa eKr..
Minne on unohdettu arabisiirtolaisten tulo 1920-luvulla Brittimandaatin Palestiinaan. Palestiinaan perustettiin 20-luvulla Trans-Jordania, nykyinen Jordania, jonka asukkkaista n. 70% ovat samoja arabeja, kuin nykyiset Palestiinan arabit.
On tainnut historia jäädä hiukan heikolle tuntemukselle näille PLOn arabinatsismin kätyreille, noille itsemurhamurhaajien fanaattisille ihailijoille.