Tästä "alkoi" ihmisen kehitys !

veivari

Georgiasta löydetty 1,8 miljoonaa vanha pääkallo

TBILISI, Georgia. Arkeologit uskovat löytäneensä Georgiasta maatumattoman pääkallon, jota epäillään 1,8 miljoonaa vuotta vanhaksi.
Homo erectus -lajin edustajan kallo olisi siinä tapauksessa osa vanhinta ihmisen esi-isiä koskevaa löytöä Euroopassa.
Kallo löytyi 6. elokuuta Dmanisissa, noin 100 kilometriä kaakkoon pääkaupungista Tbilisista, Georgian kansallismuseon johtaja David Lortkipanidze kertoi.
Arkeologit ovat tehneet kaivauksia alueella vuodesta 1939 asti.

Kaiken kaikkiaan arkeologit ovat löytäneet viisi luukappaletta, joiden uskotaan olevan samalta aikakaudelta. Pääkallo on niistä parhaiten säilynyt.
Tutkijat pitävät kalloa todisteena Homo erectuksen lähdöstä Afrikasta ainakin 500 000 vuotta aiemmin kuin eurooppalaisten löydösten perusteella on oletettu.Miljoonan vuoden ikäisiä ihmisen ja ihmisen kehitysopillisten esiasteiden fossiileja on aiemmin löydetty Afrikasta, Lähi-idästä ja Aasiasta, mutta ei toistaiseksi Länsi-Euroopasta.

Olemmeko kehittyneet yksin vai olemmeko "ET -jalostuksen" tulosta ?

35

2303

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ruusunpunaiset lasit

      Ajatteles, jos olisimmekin lähtöisi jostain muualta.

      • Ufoman

        Miksi sitten humanoideista peräisin oleva "ihmislaji", joka teoriasi mukaan pystyisi planeettojen väliseen matkailuun puuhasteli täällä "siirtokunnassa" satoja tuhansia vuosia alkeelisten kivityökalujen kanssa?

      • Ufoman kirjoitti:

        Jos "jalostuksen" lopputulos muistuttaa tälläistä "ihmisluomusta" ?

        http://www.starchildproject.com/

        Todennäköisesti näitä "kokeiluja" on maanpiirissä enemmänkin ?

        Toivottavasti menään oikeaan suuntaan ihmisen kehityksessä...

      • ^Vortac^
        Ufoman kirjoitti:

        Miksi sitten humanoideista peräisin oleva "ihmislaji", joka teoriasi mukaan pystyisi planeettojen väliseen matkailuun puuhasteli täällä "siirtokunnassa" satoja tuhansia vuosia alkeelisten kivityökalujen kanssa?

        Meidät on kehitetty osittain täällä, mutta osittain muualla, meidät on siis oikeastasan tuotu tänne. Meidän kehomme on suunniteltu kehittyviä, nuorempia sieluja varten.. kun taas vanhemmat veljemme ovat valvoneet meitä aikojen alusta. Siis eiväthän HE käyttäneet alkeellisia työkaluja, vaan ME!

        Siis meille annettiin vain vähän työkaluja ja opetusta, jotta oppisimme yhteistyötä karuissa olosuhteissa ja kehittyisimme hyvään suuntaan.

        Kaikki olisi onnistunutkin hyvin, jos maapallo ei olisi kuin kirottu.. aivan, AIVAN alusta asti se on ollut yksi surun lapsi aurinkokunnassamme. Onnettomuus toisen jälkeen .. Usein juuri kun ihminen näytti kehittyvän jo hyvää vauhtia, tapahtui esim. maapallon magneettisten napojen liikahtelua (kun oli yksi ISO kuu ja yksi pienempi (nykyinen), sensijaan että se sama massa olisi jakautunut kolmeksi tasakokoiseksi kuuksi - tämä loi epätasapainoa) vuoksi kaikki tuhoutui ja jouduttiin aloittamaan alusta, mutta vahingoista viisastuneena nämä vanhemmat 'elämänkylväjät' asuttivat ensin kuut näillä ihmisalkioilla kunnes ne kykenivät jonkinlaiseen itsenäisyyteen, ja toivat heitä sitten tänne. Mutta hyvin usein mullistukset tuhosivat taas kaiken ja esim. dinosaurukset olivat näiden tuhojen synnyttämiä mutaatioita, "joita ei olisi koskaan saanut syntyä".

        Öhm.. vastasiko tämä kysymykseesi?

        - Vortac

    • area51

      Näin omiin silmien. Kerran olet penkamassa minuun paperiä, mene siihen kun mulla oli ulkopuolinen raskaus. Ja kuukauden päästä siitä ajasta näin alienin kun hän oli sen putkiin kansa viereessä. Hän otti mieheltä jotenkiin sen,
      sitten tuli mua kohtaan. Sittenhan nukahtiin kun hän katsoi mut. Seuravana päivänä kerroin miehelle että olen raskaana. Sitten ennen joulua sain tiedä että olen raskaana. Lapsi syntyi mutta heiko ja ennen aikainen. Kolmas raskaus päätyi keskeen kun he viennyt sikiön. Ja nämä lääkärit todeneet tuulimuna. Siinä on mietimistä.
      Ja ikävä kyllä kun ufo tutkiät, heitävät ilmaan nämä tapahtumat. Siis eivät usko että tämä on tosi juttu.

      • area 51

        kun ne ottaneet sen sikiön pois. Ne kyllä pyyhenet sen muistiin, mutta musti palaustui ja
        oliin peloisa. Mutta selviisin tästäkiin asiasta.
        Näin myös missä ne säilytä niitä ja kasvata ne sikiöitä.

      • area 51
        area 51 kirjoitti:

        kun ne ottaneet sen sikiön pois. Ne kyllä pyyhenet sen muistiin, mutta musti palaustui ja
        oliin peloisa. Mutta selviisin tästäkiin asiasta.
        Näin myös missä ne säilytä niitä ja kasvata ne sikiöitä.

        on vielä mieletön määrä mitä on pyyhitty.
        Ja sehän ammatilainen vain voi kaivata ne pinnale.

      • area51
        area 51 kirjoitti:

        on vielä mieletön määrä mitä on pyyhitty.
        Ja sehän ammatilainen vain voi kaivata ne pinnale.

        pystytkö vielä sanomaan sen valvoja?

      • area51
        area51 kirjoitti:

        pystytkö vielä sanomaan sen valvoja?

        ja soita sille ufo tutkijalle viellä. Miltä hän mieltä tästä asiasta. Nyt olen jo kertonnut paljon että aivan polta jo.

      • area 51
        area51 kirjoitti:

        ja soita sille ufo tutkijalle viellä. Miltä hän mieltä tästä asiasta. Nyt olen jo kertonnut paljon että aivan polta jo.

        Ja saatekö pemistellä myös lääkärin kirjoja myös?

      • area 51
        area 51 kirjoitti:

        kun ne ottaneet sen sikiön pois. Ne kyllä pyyhenet sen muistiin, mutta musti palaustui ja
        oliin peloisa. Mutta selviisin tästäkiin asiasta.
        Näin myös missä ne säilytä niitä ja kasvata ne sikiöitä.

        sanaakan enkä keksinnyt. Omahan moka kun ette uskotte. Pääsen vähemmälä sitten.Valvojalle.

    • area 51

      minusta eroon. No jos sinä etsit oikeita siepatuksi joutuneita ihmisiä. Niin hukkasit tämän mahtolisuuden. Olen todella ollut siepattu. Ja kyllä tehnyt mielikiin mennä ufo tutkijan luo. Mutta ikävä kyllä tämä ei ole Ufo tutkijoiden sivu. siis minä poistuun, ja annan
      alienille valtan kokona halitsea minut. Joskus kyllä olin katkera niile tutkimuksista että tuntennut jopa koe kaniin olemiseen. Ja kukaan ei voinut auta koska eivät tienet itekään niistä.
      Täyty sitten olla hilja ja nautiä elämästä.
      Mutta kehityn erilaila ja halusiin että joku ymmärsi niistä jotakin. En vaivan sinua ennä, ja
      anna asialle olla sitten.TODELLISUUDESSA SIEPATTU UHRI, JA OLEN JO TOTTUNUT SIEPATTUNA UHRINA OLEMISENA. En pelkään niitä ja samastuin melkein niiden tasoon.

      • area 51

        ottatte todeeksi ja uskotte mitä olen kirjoitannut. Ja ne ihmiset joka on siepattu.
        Minä ainakin paljastiin, mutta mitä hyötyä siinä
        on kun ette usko kuitenkaan.

      • hei

        Mistä päättelet, että valvoja haluaa päästä sinusta eroon? jos näin olisi nii sinun juttujasi ei julkaistaisi ainoatakaan tällä palstalla, mutta ihme kyllä niistä julkaistaan näköjään jokikinen.. ihmejututkin.

        Ja jos pelkäät valvojia tai yleensäkkään jotain salaliittolaisia niin miksi kertoilet juttujasi täällä? pitäisit asiat vain omana tietonasi ja olisit hiljaa. Jos haluat tuoda julki kokemiasi asioita alieneista ja ufoista kerro niistä ihan asiallisesti ja lopeta valvoja höpinät ja sinun tarkkailu/vainoamis kertomukset. Ilmeisesti salaliittolaiset eivät ole sinua vielä eliminoineet kun siellä höpöttelet ja löytämisesi ei varmasti tuota ongelmia koska IP- osoitteesi on naurettavan helposti selvitettävissä.

        Joten ne kertomukset mitä olet kokenut alieneiden kanssa ym.. ym.. ovat varmasti ihan mielenkiintoista luettavaa, vaikka jonkinlaiset todisteet tosin puuttuvat joten on oltava täysin kertomustesi varassa. Joku kuva, ääni tms. tänne palstalle ei olisi yhtään pahitteeksi.

        PS" mitä tarkoitat tuolla "valvojalla"? onks se palstasheriffi vai aivan joku muu henkilö?

      • area 51
        hei kirjoitti:

        mitä tehdtä nyt. Tämä kieli taito vaikeuksiä kiire, jatkuva työ häiritse kertomaan ja uskalanko luota kellekään.
        Olen nähnyt näkyyjä ja luotan niihin ja sen takiä pelkään että ihmisetkiin voivat tehtä testiä kun koekaniille tekevät. Ihminen yhtä kun peto.
        Ja nyt tuntuu että mut halutaan nöyratta,mutta minut kyllä korkea voima auta siinä asiassa.
        Taitapa taita tyytyn omien siepattu kokemuksien itse,ja jos joina päiväänä kehityynkin kokonansa.
        Mutta kerran minusta tuli riesa,jonkuun mielestä. Niin antaaka asialle selvimättä.
        Totuus sielä ulkona harhaile vieläkiin, mutta kukaan ei selvittännyt vielä sen. Surulinen olo
        kun yriitin auta mikä katastroofi meitä uhka.
        Ja osa vain minulta pyyhitty(muistiista). Miten saan selville? Ja onkohan mut aina tutkitaan?
        Yhten kerran, humanoidit tulivat jopa 4 kerta,
        yö peräkkäin, ja ihme kyllä oli vain ihmettalimistä. Kun sänkyn vierren ensiin lentännyt valo pallo joka seurasi mut. Mysteri jatkakoon. Sitten suljeen silmät ja rentoutuun niin kuulen omituiset signaalit,ja sitten näin humanoidin kasvot. Ja lepoasennossa vasta ihmetelemistä kyllä on.Näin asioita mitä haluan tiedä jopa kuulen mitä ne jutelevat. Ja muutama päivän, tai vuosien päästä ne toteutu. No se siitä sitten. En ainakan haluan alistua kellekään joka haukuu mielisairaksi. Menepä todeelakin lääkärillekin selvittä nämä juttuja. Varmasti hänkiin otta sairas loman tai otta lopputilin.Minuun juttuihiin voi saada järkevä selityksen,mutta mailma ei vieläkään kehittynnyt.

        kertoakaan kuka yriiti tehtä mut naurun alaiseksi.

      • area 51
        area 51 kirjoitti:

        kertoakaan kuka yriiti tehtä mut naurun alaiseksi.

        mennä jotain parempä tehtä. Jotain hyödyllistä,
        kun yksi pienokainen kuorsa sielä sänkyssä. Ja toinen WC:ssa. Ei taita ennä kiinosta, kun kerran yksi painostannut täälä sivuula kokoajan.
        Vaikeuneminen ja hiljantumineen on kullan arvoista. Luulkoon mut keneen vain halua, hänen reviirin(sivulle) en halua ennä tulla keskustelemaan. Ja teile joka kuunteleet, suuret kiitokset, ja menestystä elämässä.

      • yx - uuno ulalla
        area 51 kirjoitti:

        kertoakaan kuka yriiti tehtä mut naurun alaiseksi.

        kuka sinua häiritsee ja tekee sinusta naurun alaiseksi ? Tulisi tähän kirjoitukseenki jonkimoista selvyyttä. KIITOS !

      • area 51
        yx - uuno ulalla kirjoitti:

        kuka sinua häiritsee ja tekee sinusta naurun alaiseksi ? Tulisi tähän kirjoitukseenki jonkimoista selvyyttä. KIITOS !

        saa olla noin pikkusieluinen ihminen. Mutta välillä energiä tahto loppua kun joku keskustele negatiivisiä asioita. Itse katson vain hyviä ohjelmiä telkaarista ja rauhallista toiminta myös.

      • area 51
        area 51 kirjoitti:

        saa olla noin pikkusieluinen ihminen. Mutta välillä energiä tahto loppua kun joku keskustele negatiivisiä asioita. Itse katson vain hyviä ohjelmiä telkaarista ja rauhallista toiminta myös.

        anteeksi, sille henkilölle, sille joile olen suutunnut.

      • area 51
        area 51 kirjoitti:

        anteeksi, sille henkilölle, sille joile olen suutunnut.

        Herra velivalvooja jos olette, niin monta kerta anteeksi minä pyydän teiltä.

      • area 51

        selvittä oma asian, mutta taita jää selvimättä kun on työtäkiin on niin paljon. Ja kyllä varmasti UFO tutkijoilekiin kiinosta kun joku paljasta uusiä siepattu kokemuuksiä. Vain mitä mieltä te olette tästä asiasta?

      • area 51 kirjoitti:

        saada tarkempia tietoja sinun tapauksesta. Milloin nämä ilmiöt alkoivat sinulla ja missä ne ovat tapahtuneet?
        Tiedätkö mitään sellaisesta ilmöstä kuin "valontuojat" ? Hyviä vointeja sinulle ja koita jaksaa eteenpäin !

      • area 51
        Solarman kirjoitti:

        Valotuojiista, ole kilti jos tiedät. Olen nyt aivan hako tiellä. Ja ihmitelenkiin mitä minulle alkoi tapahtumankiin. Kun jo tiedän kuka mene minnekin suunta jo etukädeen, ohoh.Alkooi kyllä elämäkiin muutumassa, kummalisen suuntan.

    • area 51

      Onkohan siepatuja, ufo tutkijat, tiedemiehet,ja muut tutkijat ovat hulluja? Ikäävä kyllä ymmärys vain puutu joka estä ymmärtämään toinen toisiä.

      • Ufoman

        Mitä tämä "area 51" yrittää oikein selvittää?

      • heti kahjo
        Ufoman kirjoitti:

        Mitä tämä "area 51" yrittää oikein selvittää?

        jos ei osaa puhua suomea kunnolla.

      • area 51
        heti kahjo kirjoitti:

        jos ei osaa puhua suomea kunnolla.

        Kun minuun meneisyydestä on tapahtunnut ikäävä tapahtuma. Ja kyllä jokainen suutu jos hänen elämästä(meneisyydestä) rupea kieroudella puhua.
        Mutta ihminen han on erehtyväinen joskus eiköös niin. Onhan sullakiin arpiä elämässä on ollut?

      • Kuukummitus!!!
        Ufoman kirjoitti:

        Mitä tämä "area 51" yrittää oikein selvittää?

        Olen keltainen kuukummitus!!! Hu-huu...hyi kun on paha olo....YRJÖÖÖÖ...!!!

      • area 51
        area 51 kirjoitti:

        Kun minuun meneisyydestä on tapahtunnut ikäävä tapahtuma. Ja kyllä jokainen suutu jos hänen elämästä(meneisyydestä) rupea kieroudella puhua.
        Mutta ihminen han on erehtyväinen joskus eiköös niin. Onhan sullakiin arpiä elämässä on ollut?

        hauskoja juttujakiin ollut. Kun en ole ymmärtännyt mitä toinen tarkoiti, ja joskuus se tuo kyllä ongelmiä että joku toinen on suutunnut ja väärin ymmärtännyt.Aluusa en osannut suomea
        niin heti ollut väärin käsityksiä vaika tarkoitiin kyllä hyvä niile.

      • area51
        Kuukummitus!!! kirjoitti:

        Olen keltainen kuukummitus!!! Hu-huu...hyi kun on paha olo....YRJÖÖÖÖ...!!!

        Että kuu vaikutta naisiihin mulle se anta unettomuuta.

      • area 51
        area51 kirjoitti:

        Että kuu vaikutta naisiihin mulle se anta unettomuuta.

        vaikuuta vieläkiin kuun kauta. Se on kyllä hauska
        ilme minut kyllä ihmiset pelkäänet kun nukuin silmät auki ja katsoin kuuta, se oli tapahtunnut halovein aikaana. hahahahahaha.

      • noin..
        area 51 kirjoitti:

        Kun minuun meneisyydestä on tapahtunnut ikäävä tapahtuma. Ja kyllä jokainen suutu jos hänen elämästä(meneisyydestä) rupea kieroudella puhua.
        Mutta ihminen han on erehtyväinen joskus eiköös niin. Onhan sullakiin arpiä elämässä on ollut?

        En ole huomannut, että täällä olisi joku puhunut sinun menneisyydestäsi ja vieläpä kieroudella. Uskon, että täällä ei kukaan tunne sinua ja vielä vähemmän tietää menneisyydestäsi. Ainoa joka on puhunut jotain jonkinlaisesta menneisyydestäsi olet ollut sinä itse. Ilmeisesti olet ollut ahkeraan alieneiden käsittelyssä? Miten nämä ensimmäiset alien kontaktit alkoivat ja mitä erityistä teit elämässäsi ennen ensimmäisiä alien kontakteja?

    • nefer-titi

      Tutkiessani ihmisen kehityshistoriaa olen tullut siihen tulokseen,että ominaankehittyminen tähän malliin on mahdotonta niin lyhyessä ajassa.Luonnonvalintaan ym. mutaatioihin perustuva kehitys on hidasta,ja tarkoituksenmukaista.Näin ollen olisimme edelleen simpanssiasteella varmaan.Väkisin tulee mieleen jonkinlainen asteittainen asioihin puuttuminen ,mutta kysymys siitä kuka on muutoksen tekijä ja miksi onkin sitten asia erikseen..

      • engeli....

        voivat puutua alienit, ja ne kyllä huolehtivat siitä asiasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      753
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      750
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      98
      712
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      582
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      460
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    16. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    17. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      74
      422
    18. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      419
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe