Varsovan getto?

Onko palestiinaispolitiikka muuta kuin jatkumoa rotusortopolititiikalle. Mitä juutalaiset nykyään tekevät? Oliko Tuomiojan rinnastus väärä?
4303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Gazan getto?

Äänestä

" Eikö sinulla todellakaan ole mitään järkevää sanottavaa? Kommentoitavaa? Asiallisia argumentteja? Osaatko keskustella? "

Äänestä

UM Tuomiojan käsitykset perustuvat PLOn tiedottamiseen ja Tuomioja käsittelee antamissaan haastatteluissa Israelia kuten Adolf Hitler juutalaisia 30-luvulla. Nuo seurauksethan olemme nähneet. Itsehän imaamit aikoinaan tuon konfliktin ovat aloittaneet Israelin ja arabien välillä.

Äänestä

Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin eurooppalainen väärinymmärrys: Suomen ulkoministeri Tuomioja – tapaustutkimus
Efraim Karsh

•   Ensi vuonna on Suomen vuoro toimia EU:n puheenjohtajana, minkä johdosta Tuomiojasta tulee merkittävä tekijä järjestön Lähi-idän politiikassa. Tuomiojan näkemykset edustavat syvempiä virtauksia nyky-Euroopan Israelia kohtaan osoittamassa arvostelussa. Siinä yhdistyy tietämättömyys tosiasioista ja väärinkäsitykset arabien ja Israelin välisestä konfliktista sekä piilevä vihamielisyys, joka on syntynyt maanosan vuosituhantisesta antisemitismin perinteestä.

•   Israelin ja Länsirannan välillä ei todellisuudessa ole mitään ”muuria”, vaan samantapainen turva-aita kuin se, joka on pystytetty Suomen ja Venäjän rajalle. Turva-aita todellisuudessa vahvistaa Tiekartan mahdollisuutta onnistua, siitä yksinkertaisesta syystä, että Tiekartta edellyttää palestiinalaisen terrorismin loppumista ennakkoehtona edistymisessä rauhaa kohti.

•   Arabien yhteishyökkäyksellä juuri itsenäiseksi julistautuneen Israelin valtion kimppuun 1948 ei ollut tarkoituksena niinkään saavuttaa itsenäisyyttä alkuperäisväestölle kuin laajentaa ympäröivien arabimaiden alueita. Transjordanian kuningas Abdullah halusi liittää merkittäviä osia mandaattiajan Palestiinasta maahansa; Egypti halusi ottaa haltuunsa Palestiinan eteläosan. Egypti ja Jordania eivät antaneet palestiinalaisille itsemääräämisoikeutta miehittämissään Palestiinan osissa.

•   Islamistit eivät herjaa Israelin juutalaisvaltiota koska ovat huolissaan palestiinalaisten itsemääräämisoikeudesta vaan se on osa pyhää sotaa, jonka tarkoitus on estää ”islamin talon” osan menettäminen.

•   Islamin sota maailmanherruudesta on perinteinen, jopa kunnioitettu, päämäärä, eikä se ole suinkaan päättynyt. Tässä suuressa suunnitelmassa taistelu Israelin ja palestiinalaisten välillä on vain yksi elementti, ja se näyttää länsimaalaisista keskeisemmältä kuin muslimeista.

•   Sionismin ja natsismin rinnastaminen ei ole koskaan läpäissyt historian peruskoetta. Kuinka monta saksalaista juutalaiset itsemurhapommittajat murhasivat Berliinin kahviloissa 1940-luvulla? Kuinka monta palestiinalaista koottiin kuin naudat juniin ja kuljetettiin kuolemanleireihin, missä heidät systemaattisesti tuhottiin kaasu-uuneissa? Ei ainoatakaan.

Suomen Kuvalehden haastattelussa 3.6.2005 ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi viime huhtikuussa Israeliin ja palestiinalaisalueille tekemäänsä vierailuun perustuvan näkemyksensä Lähi-idän rauhanprosessin tulevaisuudesta.

Haastattelu on merkittävä kahdesta tärkeästä syystä. Ensi vuonna on Suomen vuoro toimia EU:n puheenjohtajana, minkä johdosta Tuomiojasta tulee merkittävä tekijä järjestön Lähi-idän politiikassa Lähi-idän historian ratkaisevassa vaiheessa. Lisäksi Tuomiojan näkemykset edustavat syvempiä virtauksia nyky-Euroopan Israelia kohtaan osoittamassa arvostelussa. Siinä yhdistyy tietämättömyys tosiasioista ja väärinkäsitykset arabien ja Israelin välisestä konfliktista sekä piilevä vihamielisyys, joka on syntynyt maanosan vuosituhantisesta antisemitismin perinteestä.

Suomen Kuvalehden aikaisemmassa haastattelussa elokuussa 2001 Tuomioja tuomitsi Israelin pyrkimykset suojella kansalaisiaan terrorisodalta, jonka Jasser Arafatin palestiinalaishallinto oli aloittanut syykuussa 2000, verraten Israelin puolustustoimia natsien suorittamaan Euroopan juutalaisten vainoon: ”on suorastaan järkyttävää, että jotkut ajavat suhteessa palestiinalaisiin samanlaista politiikkaa, jonka uhreiksi he itse joutuivat 1930-luvulla.”

Viimeisimmässä haastattelussaan Tuomioja sivuuttaa kokonaan palestiinalaisten terrorisodan, joka aloitettiin pian sen jälkeen kun palestiinalaishallinnolle tarjottiin itsenäistä valtiota suurimmalle osalle Länsirantaa ja Gazan kaistaa pääkaupunkina Jerusalem, maalaten näin vääristetyn ja surrealistisen kuvan konfliktista.

Tuomioja antaa virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa ja jättää huomioimatta perusasioita

Haastattelu: ”Arafatin kuoleman jälkeiset kuukaudet sujuivat toiveikkaassa ilmapiirissä: palestiinalaiset valitsivat itselleen tammikuussa uuden presidentin Mahmud Abbasin. Nyt tilanne junnaa kuitenkin paikallaan. Tuomiojan mielestä uusia edistysaskeleita kaivataankin jo kipeästi. Palestiinalaisten päivittäinen elämä ei ole muuttunut juuri lainkaan... ’Tiesulkuja on suunnilleen yhtä paljon kuin ennenkin eikä kaikkia poliittisia vankeja, jotka luvattiin vapauttaa, ole vapautettu... On olemassa laaja epäily, että haluaako Israel kuitenkaan pitää kiinni rauhansuunnitelmasta’.”

•   Ensimmäinen vankien vapauttaminen: Israelin vankiloissa ei ole poliittisia vankeja. Kaikki palestiinalaiset vangit, joita PA vaatii vapautettaviksi, ovat joko tuomittuja terroristeja tai epäiltyjä terroristeja, jotka odottavat oikeudenkäyntiä, tai muiden väkivaltarikosten suunnittelijoita tai tekijöitä. Näistä 500 vapautettiin 21.2.2005 ja 400 muuta vapautettiin neljä kuukautta myöhemmin, 2.6.2005.

•   Kaupunkien siirtäminen PA:n vastuulle: Kaikki armeijan tarkastuspisteet, sulut ja ulkonaliikkumiskiellot on poistettu Jerikosta 15.3.2005 ja Tulkarmista 21.3.2005 siitä huolimatta, ettei PA ole taistellut terrorismia vastaan kuten Tiekartta edellyttää.

•   Rajanylityspaikkojen avaaminen liikkumisen helpottamiseksi: Tammikuussa 2004 oli kaikkiaan 25 turvallisuusylityspaikkaa koko Länsirannalla. Israelin puolustusvoimat on poistanut 13 näistä ylityspaikoista ja lisäksi 87 tiesulkua. Jäljellä on enää 12 turvallisuusylityspaikkaa ja 66 tiesulkua – yli 50 %:n vähennys aktiivisiin ylityspaikkoihin. Lisäksi Israel on ottanut käyttöön kehittyneen teknologian laitteita ylityspaikkoihin, joiden ansiosta turvallisuustarkastukset ovat nopeutuneet ja tehostuneet, ja on lisäksi kohentanut olosuhteita ylityspaikoilla lisäten katoksia, klinikoita ja juoma-asemia.

Israelin turva-aita

Haastattelu: ”Israel jatkaa myös muurin rakentamista ja suunnittelee siirtokuntien laajentamista. Tuomioja muistuttaa, että se on täysin rauhansuunnitelman, tiekartan, vastaista ja tekee elinkelpoisen palestiinalaisvaltion mahdottomaksi.”

Israelin ja Länsirannan välillä ei ole mitään ”muuria”, vaan samantapainen turva-aita kuin se, joka on pystytetty Suomen ja Venäjän rajalle. Alle 3 % suunnitellusta 720 km:n pituisesta terrorisminvastaisesta esteestä (eli vain 20 km) rakennetaan betonista, ei vain estämään terroristeja soluttautumasta läpi vaan myös estämään heitä tulittamasta Israelin päävaltateillä liikkuvia ajoneuvoja. Este seuraa vuoden 1967 ”vihreää linjaa”. Palestiinalainen propaganda vakiinnutti kansainväliseen kielenkäyttöön harhaanjohtavan nimityksen ”muuri”. Tällä tavoin tämä turvatoimi yhdistettiin harhauttavasti sellaisiin kielteisiin symboleihin kuten ”Berliinin muuri” ja sen rakentaminen saatiin näyttämään tuomittavalta.

Turva-aidan ainoa tarkoitus on vähentää terrorihyökkäyksiä, olkoot ne räjähteillä lastattuja ajoneuvoja tai ”vihreää linjaa” pitkin ajavien israelilaisten ajoneuvojen tulittamista, tai itsemurhapommittajia, joiden tarkoituksena on murhata viattomia siviilejä.

Turva-aita todellisuudessa vahvistaa Tiekartan mahdollisuutta onnistua, sillä Tiekartta edellyttää palestiinalaisen terrorismin loppumista ennakkoehtona edistymisessä rauhaa kohti, ja turva-aita on vähentynyt tätä terrorismia enemmän kuin mikään muu seikka. Israelilaisten kuolonuhrien määrä on vähentynyt kolmen vuoden aikana 75 %, suurelta osin turva-aidan ansiosta.

Palestiinalaisten ”raivo”

Haastattelu: ”Tuomioja uskoo, että vaikka esimerkiksi absoluuttinen köyhyys synnyttää ristiriitoja, sillä on terrorismin synnyssä vähemmän merkitystä kuin nöyryytyksillä, voimattomuudella ja raivolla. Ne kanavoituvat tueksi ja ymmärrykseksi ääriliikkeille ja fanatismille.”

Koko kaksi vuosikymmentä kestäneen Oslon sopimuksia edeltäneen Israelin miehityksen aikana nelisensataa israelilaista murhattiin; tämän ”rauhansopimuksen” allekirjoittamisesta lähtien melkein neljä kertaa niin monta on menettänyt henkensä terrorihyökkäyksissä. Jos ”nöyryytykset, voimattomuus ja raivo” olivat aiheuttaneet terrorismin, miksi terrorismi oli vähäistä todellisen miehityksen aikana, miksi se lisääntyi dramaattisesti, kun miehityksen loppuminen oli näköpiirissä, ja miksi se kiihtyi avoimeksi sodaksi Israelin tarjottua heinäkuun 2000 Camp Davidin huippukokouksessa pidemmälle meneviä myönnytyksiä kuin koskaan ennen?

Synkeä vastaus tähän on se, että Arafatille ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) johtajille Oslon prosessi on ollut strateginen keino, ei kahden valtion ratkaisu–Israel ja palestiinalaisvaltio Länsirannalla ja Gazassa–vaan Israelin valtion korvaaminen Palestiinan valtiolla.

Siitä hetkestä alkaen, kun Arafat saapui Gazaan heinäkuussa 1994, hän alkoi rakentaa laajaa terrorismin verkostoa rikkoen karkeasti sopimuksia. Arafat kieltäytyi riisumasta aseista Hamasia ja Islamilaista jihadia, kuten Oslon sopimukset vaativat, ja sanattomasti hyväksyi sen, että nämä ryhmät murhasivat satoja israelilaisia. Hän muodosti paljon suuremman palestiinalaisen armeijan (niin sanotut poliisivoimat) kuin mitä sopimukset sallivat. Hän rakensi uudelleen PLO:n vanhan terrorikoneiston, pääasiassa Tanzimin, Fatahin sotilaallisen siiven (PLO:n laajin alaorganisaatio), suojeluksen alaisena. Hän hankki kuumeisesti kiellettyjä aseita suurilla summilla rahaa, jota kansainvälinen yhteisö oli lahjoittanut palestiinalaishallinnolle palestiinalaisen siviiliväestön hyväksi, ja lopulta hän turvautui totaaliseen joukkoväkivaltaan, ensin syyskuussa 1996 ja sitten syyskuussa 2000 aloittaessaan terrorisotansa.

Tämän terrorismin verkoston rakentamisen ohella palestiinalaisia, erityisesti nuorisoa, kiihotettiin järjestelmällisesti Israelin valtiota, juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan–rikkoen räikeästi Oslon sopimusten heille asettamia velvoitteita.

Islamin taistelu maailmanherruudesta

Haastattelu: ”Tuomioja ei halua olla aivan yhtä dramaattinen kuin Ranskan entinen ulkoministeri Dominique de Villepin, joka kutsui Lähi-idän konfliktia ’kaikkien maailman konfliktien äidiksi’. Toisaalta de Villepin osui hänen mielestään naulan kantaan... ’Totta kai se heijastuu myös suomalaisten turvallisuuteen. Terrorismi on maailmanlaajuinen ilmiö, kaikki maat voivat tulla siihen mukaan vedetyiksi.’”

On käsitteellisesti ja historiallisesti väärin nähdä palestiinalaisten ja israelilaisten välinen konflikti arabien ja muslimien terrorismin pääasiallisena aiheuttajana. Väkivalta oli oleellinen osa Lähi-idän poliittista kulttuuria kauan ennen arabien ja israelilaisten välisen konfliktin syntyä, ja fyysinen voima on tänään pääasiallinen ellei peräti ainoa väline alueen poliittisessa keskustelussa. Lisäksi arabivaltioilla ei koskaan ole ollut todellista tavoitetta ”Palestiinan vapauttamiseksi”. Vaikka antisionismi on ollut panarabialaisen solidaarisuuden pääperiaate 1930-luvun puolivälistä lähtien–on lopultakin helpompi yhdistää ihmiset yhteisen vihan kuin yhteisen uskollisuuden kautta, panarabialaisuus on lähes aina toiminut sitä julistavien keinona saavuttaa omat itsekkäät päämääränsä.

Ajatellaanpa esimerkiksi arabien yhteishyökkäystä juuri itsenäiseksi julistautuneen Israelin valtion kimppuun 1948. Hyökkäyksen tarkoituksena ei niinkään ollut saavuttaa itsenäisyyttä alkuperäisväestölle kuin laajentaa ympäröivien arabimaiden alueita. Transjordanian kuningas Abdullah halusi liittää maahansa merkittäviä osia mandaattiajan Palestiinasta; Egypti halusi ottaa haltuunsa Palestiinan eteläosan. Syyria ja Libanon halusivat Galilean, kun taas Irak näki 1948 sodan ponnahduslautana pitkäaikaisessa pyrkimyksessään saada koko hedelmällinen puolikuu valtansa alle. Jos juutalaisvaltio olisi hävinnyt sodan, sen alue ei olisi joutunut palestiinalaisille, vaan hyökkäävät arabivaltiot olisivat jakaneet sen.

Vuoden 1948 sotaa seuraavien vuosikymmenien aikana arabivaltiot käyttivät palestiinalaisten kansallisia pyrkimyksiä omiin tarkoituksiinsa. Egypti ja Jordania eivät antaneet palestiinalaisille itsemääräämisoikeutta miehittämissään Palestiinan osissa. Palestiinalaispakolaisia pidettiin surkeissa leireissä vuosikymmeniä Israelin löylyttämiseksi ja arabien yhteishengen herättämiseksi. ”Palestiinalaiset ovat hyödyllisiä arabivaltioille sellaisina kuin ovat,” Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser kertoi länsimaalaiselle toimittajalle vuonna 1956. ”Me pidämme aina huolen siitä, etteivät he tule liian voimakkaiksi.” Vielä 1974 Syyrian Hafez el-Assad viittasi Palestiinaan ”ei vain osana arabien kotimaata vaan olennaisena osana Etelä-Syyriaa”.

Islamin yhteys Palestiinan ongelmaan on sitäkin heikompi. Islamistit eivät herjaa Israelin juutalaisvaltiota koska ovat huolissaan palestiinalaisten itsemääräämisoikeudesta vaan se on osa pyhää sotaa, jonka tarkoitus on estää ”islamin talon” osan menettäminen. Hamasin peruskirjan sanoin: ”Palestiinan maa on ollut muslimien hallinnassa (waqf) sukupolvien ajan ja pysyy aina ylösnousemuksen päivään saakka... Kun vihollisemme anastavat islamilaista maata, jihadista tulee jokaista muslimia sitova velvollisuus.”

Tässä mielessä ei ole eroa Palestiinan ja maailman muiden osien välillä, jotka islam on valloittanut historiansa aikana. Esimerkiksi, arabit ja monet muslimit kaipaavat edelleenkin ujostelematta Espanjaa takaisin ja pitävät karkottamistaan tästä maasta vuonna 1492 vakavana historiallisena epäoikeudenmukaisuutena. Kuten syyskuun 2001 hyökkäysten valtava kannatus kautta koko arabi- ja muslimimaailman osoitti, tämä näkemys ei ole millään muotoa rajoittunut vain pettyneisiin ja valistusta vastustaviin islamilaisiin ääriryhmiin. Islamin sota maailmanherruudesta on perinteinen, jopa kunnioitettu, päämäärä, eikä se ole suinkaan päättynyt. Tässä suuressa suunnitelmassa taistelu Israelin ja palestiinalaisten välillä on vain yksi elementti, ja se näyttää länsimaalaisista keskeisemmältä kuin muslimeista.

Israelin vertaaminen Natsi-Saksaan

Haastattelu: ”Neljä vuotta sitten ulkoministeri Tuomioja kritisoi suorasanaisesti Israelin sortopolitiikkaa. Hän totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa ’joidenkin ajavan suhteessa palestiinalaisiin samanlaista politiikkaa, jonka uhreiksi he itse joutuivat 1930-luvulla’. Lausunnosta nousi kova kohu. Nyt Tuomioja asettaa sanansa selvästi varovaisemmin eikä halua palata vanhaan haastatteluunsa. ’Monen turhan reaktion olisin voinut välttää toisenlaisella sananmuotoilulla, mutta eihän se asia sinänsä siitä ole miksikään muuttunut’, hän kuitenkin toteaa.”

Koska arabit ja palestiinalaiset näkevät holokaustin voimakkaimpana nykyaikaisena oikeutuksena juutalaisvaltion olemassaololle, he ovat tehneet kaikkensa 1940-luvun puolivälistä tähän päivään saakka vähätelläkseen kansanmurhaa, jos eivät kokonaan kiellä sitä. Jopa Mahmud Abbas, Oslon arkkitehti, jota pidetään maltillisena ja jolla uskotaan olevan mahdollisuus päästä sovintoon israelilaisten kanssa, väitti 1984 julkaistussa kirjassaan, että alle miljoona juutalaista surmattiin holokaustissa ja että sionistiliike oli osallinen heidän teurastamiseensa.

Samaan aikaan palestiinalaiset esitetään holokaustin todellisina uhreina: heidät on pantu maksamaan lännen oletettu halu sovittaa holokausti perustamalla juutalaisvaltio. Todellisuudessa holokausti ei saanut aikaan maailmanlaajuista myötätunnonaaltoa juutalaisten ahdinkoa kohtaan, ei varsinkaan Euroopassa, missä juutalaisvastaisuus säilyi yhtä vahvana kuin ennenkin, erityisesti Itä-Euroopassa, jossa pantiin toimeen muutamia raakoja pogromeja pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Jopa Saksassa juutalaisia vastaan hyökättiin ja solvattiin julkisesti, ja 60 % saksalaisista hyväksyi avoimet väkivallanteot juutalaisia vastaan. Britit puolestaan, jotka olivat hallinneet Palestiinaa Kansainliiton mandaatilla 1920-luvun alkupuolelta lähtien, tekivät kaikkensa estääkseen juutalaisvaltion synnyn ja asuttaakseen holokaustista selvinneet minne hyvänsä muualle maailmassa paitsi Palestiinaan.

Paljon salakavalampi propagandajuoni, jota palestiinalaiset ja heidän kansainväliset puolustajansa käyttivät vähentääkseen holokaustin merkitystä, tai jopa kääntääkseen sen päälaelleen, oli rinnastaa juutalaiset ja heidän natsiteloittajansa. Neuvostopropaganda omaksui pian tämän vääristellyn vertauksen, mistä se levisi nopeasti vakiintuakseen länsimaisen älymystön keskusteluun.

Kuinka monta saksalaista juutalaiset itsemurhapommittajat murhasivat Berliinin kahviloissa 1940-luvulla? Kuinka monta palestiinalaista koottiin kuin naudat juniin ja kuljetettiin kuolemanleireihin, missä heidät systemaattisesti tuhottiin kaasu-uuneissa? Ei ainoatakaan.

Mutta sionismin ja natsismin rinnastaminen ei ole koskaan läpäissytkään historian peruskoetta. Sen sijaan että olisivat pyrkineet järjestelmällisesti tuhoamaan palestiinalaiset, sionistiliike hyväksyi kahden valtion ratkaisun–Palestiinan jakamisen arabi- ja juutalaisvaltioksi–heti kun sitä ensimmäiseksi ehdotettiin 1937 ja on jatkuvasti pyrkinyt rauhanomaiseen rinnakkaiseloon palestiinalaisten ja arabivaltioiden kanssa lähtien tältä perustalta. Tämä kaikki poikkeaa jyrkästi arabien avoimesta sitoutumisesta juutalaisten kansallisten pyrkimysten tuhoamiseen ja heidän jatkuvista ja toistuvista yrityksistään saavuttaa tämä päämäärä 1920-luvun alusta lähtien.

Eikä Israelin valta Länsirannalla ja Gazan kaistalla ole muistuttanut edes etäisesti natsien miehitystä Euroopassa. Kesäkuusta 1967 1990-luvun puoliväliin, kun Israel siirsi alueiden valvonnan palestiinalaishallinnolle, odotettavissa oleva elinikä oli noussut 48 vuodesta 72 vuoteen (kaikkien Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden keskiarvo oli 68 vuotta). Kuolleisuusluvut Länsirannalla ja Gazassa putosivat yli kaksi kolmannesta vuosien 1970 ja 1990 välillä, ja samaan aikaan Israelin terveydenhuolto-ohjelmat pudottivat lapsikuolleisuusluvut: 60 1000:ta elävänä syntynyttä kohti vuonna 1968, 15/1000 vuonna 2000. (Irakissa luku on 64, Egyptissä 40, Jordaniassa 23, Syyriassa 22).

Bruttokansantuote henkeä kohti paisui Länsirannalla ja Gazassa kymmenkertaiseksi vuosien 1968 ja 1991 välillä, $165:sta $1715:iin (vrt. Jordaniassa $1050, Egyptissä $600, Turkissa $1630 ja Tunisiassa $1440). Vuoteen 1999 mennessä palestiinalaisten kansantulo henkeä kohti oli lähes kaksinkertainen syyrialaisten tulotasoon verrattuna, yli neljä kertaa suurempi kuin jemeniläisten ja 10 % korkeampi kuin jordanialaisten (yksi vauraammista arabivaltioista).

Tämä hämmästyttävä sosiaalinen ja taloudellinen kehityksestä Palestiinan arabien keskuudessa Israelin ”sorron” aikana ennen kuin alueet siirrettiin palestiinalaishallinnolle paljastaa, kuinka valheellinen ja ontto on se juutalaisvaltion vihollisten syytös, että ”Israel on natsismia”.

* * *

Professori Efraim Karsh on Välimerentutkimusohjelman johtaja Lontoon yliopiston King’s Collegessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MattiMordechaiAbdullah. kirjoitti:

Onko palestiinaispolitiikka muuta kuin jatkumoa rotusortopolititiikalle. Mitä juutalaiset nykyään tekevät? Oliko Tuomiojan rinnastus väärä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu